Vietin viikonloppua Tallinnan vanhakaupungissa ja kävin ensimmäistä kertaa antikvariaatti Raamattukoissa. Näyteikkunasta silmiini osuivat vanhat lastenkirjat ja menin sisälle tutkimaan lasten kirjahyllyjä tarkemmin. Erityisesti halusin löytää virolaisia tytöille suunnattuja kirjoja. Ystävällinen myyjä kertoi, että Virossa ei ole varsinaisesti tyttökirjallisuutta. Tyttökirjoja varsinkin amerikkalaisia pidettiin aikaisemmin vaarallisina. Lasten - ja nuortenkirjoja, joita Virossa ilmestyi neuvostotasavallan aikana ei kirjoitettu ansaitsemistarkoituksessa. Jos kirjoja halusi kirjoittaa, niin piti liittyä ryhmään. Kieliongelmista johtuen en ihan kaikkea ymmärtänyt myyjän selostuksesta ja olisi kiinnostavaa perehtyä virolaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historiaan. Olin kuulemma ensimmäinen asiakas, joka siellä kyseli tyttökirjoista.
Valitsin mukaani yhden lastenkirjan, mutta kun katsoin sitä myöhemmin tarkemmin, niin se osoittautui romanialaisen kommunistin Sadoveanun kirjoittamaksi. Jälkeenpäin tajusin, että ikkunassa olisi ollut virolaisten kirjailijoiden kuten Friedrich Kreutswaldin ja Eno Raudin lastenkirjoja. Eno Raudin kirjoja on käännetty suomeksikin ja omasta kirjahyllystäni Suomeen palatessani löytyi Kadonneen pojan tapaus (Päris kriminaalne lugu) vuodelta 1970.
Virolaisena tyttökirjana voidaan kuitenkin pitää Silvia Rannamaan Kadria. Kadri ilmestyi 1959 ja siitä on otettu sen jälkeen monta painosta. Minulla on nyt Kadrin neljäs painos (alla kuvassa). Kirja on päiväkirjamaiseen tapaan kirjoitettu ja siinä on kuvitus. Antikvariaatista löytyi myös Louisa May Alcottin Pikku naisia (Väikesed naised) vuodelta 2001. Se on klassikkosarjassa ilmestynyt lyhennelty ja kuvitettu teos. Kirjan sisäsivuilla on esitetty muita klassikosarjassa ilmestyneitä kuvitettuja teoksia kuten L.M. Montgomeryn Roheliste, vilkatuste Anne. Anna-sarjaa tai ei edes ensimmäistä osaa ole käännetty viroksi ilmeisesti ollenkaan muuta kuin tällainen lyhennetty versio.
Virosta löytyy myös suomalaisten kirjoittamia lastenkirjoja ja yksi löytöni oli Kaija Pakkasen Suvesaare lood (Tapahtui kesäsaaressa). Kirja on ilmestynyt Suomessa 1990 ja Virossa pari vuotta myöhemmin. Kirjassa on hieno Maija Karman kuvitus. Raamattukoissa on jonkun verran vanhoja suomenkielisiä kirjoja ja löysinpä sieltä Uno Cygnaeuksen Suomen kansakoulun isän elämäkerran. Antikvariaatista kiinnostuneille kaupan kotisivut löytyvät täältä.
Palatakseni kuitenkin virolaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, niin kävin myös kirjakaupassa Rahva Raamat eli suomeksi Kansan kirjassa. Kauppoja on useampi Virossa, mutta ketjun kuuluva iso kirjakauppa sijaitsee Pärnu mnt 10:ssä. Uusien kirjojen lisäksi kaupassa myydään käytettyjä kirjoja ja siellä on kirjamarkkinat, johon en tällä kertaa ehtinyt tutustua. Minua kiinnosti lähinnä, minkälaista uutta lasten- ja nuortenkirjallisuutta virolaisille lapsille ja nuorille on tarjolla.
Alakerrassa sijaitsevaa lasten- ja nuorten osastoa näytti kuitenkin hallitsevan käännetty lasten- ja nuortenkirjallisuus. Yllä olevassa kuvassa näkyy virolaisten kirjailijoiden lapsille painottuva hylly, joka sisältää myös nuortenkirjoja. Rannamaan Kadri löytyi sieltäkin hyllystä ja sen jatko-osa Kasuema, jonka ensimmäinen painos on ilmestynyt jo 1963. Aidi Vallikin Mis sinuga juhtus, Ann? (2007) edustaa uutta nuortenkirjailijoiden sukupolvea. Aidi Vallik kirjoittaa murrosikäisestä Ann-tytöstä ja Ann-kirjoja on ilmestynyt kolme osaa. Niistä kaksi ensimmäistä on suomennettu Ei mikään kiltti tyttö (2002) sekä Pelkkää vedätystä (2004).
Suomalaisia viroksi käännettyjä lastenkirjoja löysin Hannu Mäkelän Miisa uus pere (Miisan uusi perhe, 2008). Myös suomalaisen Tartossa asuvan kirjailijan Mika Keräsen kirjoja oli myynnissä. Keräsen Kätketty hopeinen aarrearkku (Peidetud hõbedane aardelaegas, 2009) on ollut ehdolla ensimmäisenä suomalaiskirjailijana Viron parhaaksi lastenkirjaksi. Kansan kirjassakin palvelu oli hyvin ystävällistä ja ostoksia maksaessani myyjä kysyi minulta opiskelija- tai opettajakorttia - kysymyksistäni ilmeisesti johtuen. Valitettavasti suomalainen opiskelijakortti ei kelvannut ja niinpä 5 %.n alennus jäi saamatta.
Virossa toimii Lastenkirjallisuuskeskus, joka tekee yhteistyötä lastenkirjakustantajien kanssa ja, joille annetaan suosituksia käännettävistä ja kustannettavista kirjoista. Viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana on julkaistu runsaat 40 lasten- ja nuortenkirjaa. Seuraavalla Tallinnan-matkallani voisinkin vierailla Lastenkirjallisuuskeskuksessa, jossa säilytetään ja julkaistaan lastenkirjallisuuteen liittyvää aineistoa opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden käyttöön. Harkitsen myös viron kielen opiskelua, jotta voisin lukea juuri hankkimiani lasten- ja nuortenkirjoja. Helsingin syksyisillä kirjamessuilla teemamaana on Viro ja tänä vuonna ilmestyykin poikkeuksellisen suuri määrä virolaista nykykirjallisuutta suomeksi.
Wikipediaan turvauduin jälleen kerran ja sieltä sitten etsin käsiini virolaisten lastenkirjailijoiden luettelon, koska oma tuntemukseni aiheeseen on vielä kovin vähäistä. Minua jäi mietityttämään suomalaisten ja virolaisten tekemä yhteistyö lasten- ja nuortenkirjallisuuden alalla? Miten kirjat valikoituvat, joita käännetään suomesta viroksi ja päin vastoin? Tapaavatko suomalaiset ja virolaiset lasten- ja nuortenkirjailijat toisiaan ja vieraillaanko Suomenlahden yli toisin ja puolin?
Olipa mielenkiintoinen ja opettavainen kirjoitus, kiitos! Harmi, etten osaa vastata yhteenkään lopun kysymyksistä, mutta toivottavasti joku muu osaa, olisi kiinnostavaa kuulla.
VastaaPoistaHei Jenni, en kai ollut taas liian opettajamainen? Tuntuu, että etsin tietoa ja tietoa ja pää on täynnä kysymyksiä! Toivotaan, että etsivä löytää... Kiitos Jenni!
VastaaPoistaAika jännä, ettei länsimaista kirjallisuutta ole vironnettu neuvostoaikana, kun esim. venäläissyntyinen kälyni on kyllä lukenut venäjäksi Anna-kirjoja (tunnetaan siellä nimellä Anja). Mutta varmaan olikin niin, ettei muuta kuin puolueen linjaa noudattavaa kirjallisuutta saanut julki tiukimpina vuosina. Ne voisivat kyllä olla aika mielenkiintoisia... :)
VastaaPoistaHei Kaisa,
VastaaPoistaHyvä, kun kommentoit! Menin tarkastamaan Viron kansalliskirjaston Ester-tietokannasta ja löysinkin sieltä vuodelta 1939 ilmestyneen vironkielisen Anna-kirjan Punapäine Anne. Se on ollut lyhennetty käännös 165s. 2000-luvulla on sitten ilmestynyt muita käännöksiä ensimmäisestä Anna-kirjasta, ei muista. Katsoin myös Alcottin Pikku naisia ja Websterin Setä Pitkäsäären tiedot ja ne on vironnettu lyhennettyinä versiona samoihin aikoihin 1938-39. Eli tässä on ollut joku saumaa kääntää näitä anglo-amerikkalaisia tyttökirjoja.
Suomessa ilmestyi esimerkiksi sodan aikana propagandaa sisältävää tyttökirjallisuutta. Nämä ovat kyllä kiinnostavia myös tutkimusmielessä.
Hei!
VastaaPoistaSuomen Nuorisokirjailijat ry järjesti vuosi sitten jäsenmatkan Tallinnaan. Yli kaksikymmentä kirjailijaa ja muutama puoliso tutustuivat mainitsemaasi Lastenkirjakeskukseen sen johtajan opastuksella - se on todella mielenkiintoinen ja lämminhenkinen paikka - ja illalla kohtasimme kirjailijatalossa muutamia virolaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Oman alan kuulumisia vaihdettiin totta kai, mutta mitään jatkuvaa yhteydenpitoa meillä ei ole. Joillakin on tietenkin vuosien saatossa tulleita tuttuja, vanhemman polven kirjailijoita siis jo, mutta nuoremman väen kanssa tapaaminen on satunnaista. Lähinnä messuilla tai luennoimistilaisuuksissa. Harmi tietenkin, mutta yritetty on. Käännöksistä neuvottelevat pääosin maiden kustantamot keskenään, joko messutapaamiset tai sitten pitkään jatkunut yhteistyö mahdollistaa kirjojen tarjoamisen. Kovin harva teos kuitenkaan päätyy uuteen kieliasuun. Käännösten kanssa on aina kyse pitkäjänteisestä työstä ja tuurista. t. Tuija Lehtinen
Hei Tuija ja kiitos paljon tästä selventävästä vastauksesta! Toivotaan kuitenkin, että maiden välinen yhteistyö jatkuu ja sitä viriäisi lisää myös nuoremman sukupolven kirjailijoiden välillä.
VastaaPoistaJoo, tuo Kadri on ylivoimaisesti se suurin klassikkoteos ja harvinainen omassa genressään. Se on kyllä tosi hieno ja vaikuttava teos. Päähenkilö joutuu käsittelemään vaikeita teemoja, kuten avioeroa, kuolemaa, sairautta, velvollisuudentuntoa, ystävyyttä, alkoholismia ja väkivaltaakin. Ulkomaisista nuortenkirjailijoista Christine Nöstlingeriä on käännetty jonkun verran.
VastaaPoistaVirossa siirtymä aikuisten kirjallisuuteen on pitkään ollut jyrkkä. Koulussa nuoret laitetaan lukemaan tosi nuorena tosi raskasta kirjallisuutta. Humisevaa harjua, Romeoa ja Juliaa, Kolmea muskettisoturia ja Oliwer Twistiä luetaan seiska- ja kasiluokkalaisina jo. Kontrasti Suomeen on hurja, itse olen yläasteella ainoana pakollisena lukenut Agatha Christien 10 pientä neekerinpoikaa.
Nuorisokirjallisuutta ei ole ollut, kuten ei myöskään varsinaista nuorisokulttuuria. On ollut aikakauslehti "Noorus", mutta se on ollut huomattavasti raskaampi kuin esimerkiksi vastaavalle ikäryhmälle suunnatut lehdet Suomessa. Se on vähän kuin Suosikki ilman poptähtiä, näyttelijöitä ja idoleita, tai SinäMinä ilman teiniromanssikuvauksia.
Virolainen lastenkirjallisuus on sen sijaan ihan mahtavaa. Eno Raud, Ellen Niit, Leelo Tungal, Heljo Mänd ja Aino Pervik ovat tosi hyviä. Suosittelen tutustumaan, jos joskus on tilaisuus!
Hei Tea, kiitos hyvin valaisevasta ja kiinnostavasta kommentistasi! Tuli minulle paljon uutta tietoa, joka tavallaan selvensi nuortenkirjallisuuden vähäistä määrää Virossa. Aion kyllä tutustua virolaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Lainasin kirjastosta hiljattain tuon Vallikin Ei mikään kiltti tyttö. Kadrinkin haluaisin lukea, mutta kieltä täytyisi osata! :)
VastaaPoistaHei! Oli kyllä nuorisuokirjallisuutta ja ehkä -kulttuuriakin :) Merja Otavan Priska ilmestyi viroksi v. 1972. Virolaisia tekijöitä: Silvia Truu ("Tere, sind ma otsisin", "Silja, päikesekiir ja maailm", "Peidus pool", "Kuu aega täiskasvanu"), Heljo Mänd ("Miks sa vaikid?"), Leelo Tungal ("Neitsi Maarja neli päeva"). Ne vain tuli heti mieleen, kaikki neuvostoajalta ja kaikki nuorisuolle kirjoitettu.
VastaaPoista