Suvi Niinisalo: Äidin sylissä ja muita kuvakulmia äitiyteen

Taidehistorioitsija Suvi Niinisalon teos Äidin sylissä ja muita näkökulmia äitiyteen (Atena, 2010) johdattaa historiallisten äitikuvien kautta äiteihin taiteessa. Niinisalo tutkii samalla suomalaista ja eurooppalaista äitiyttä eri näkökulmista ja eri aiheiden kautta. Teoksessa keskitytään äitimyyttiin - ihanteelliseen kuvaan äitiydestä aina esihistorialliselta ajalta nykytaiteeseen saakka. Äitimyytti tarkoittaa täydellisen äidin ideaalitilaa, jota kukaan ei voi koskaan saavuttaa, mutta johon jokainen äiti tahtomattaankin vertautuu. Äitiyttä on ihannoitu eri kulttuureissa äitijumalattarien jatkumosta ja kristillisen kulttuurin Neitsyt Mariasta alkaen. Vaikka äitiys käsitteenä muuttuu ajan mukana, niin kollektiivisen ideaalisen äidin kuvaa pidetään yllä kulttuurisena mallina ajasta toiseen. Niinisalon kirjan tavoitteena on monipuolistaa kuvaa äitiydestä ja etsiä toisenlaisia kuvia äitiydestä ja avata äitimyyttiä tekemättömistä kuvista ja vaietusta aiheista.

Monet rakastetut äitikuvat ovat 1800-luvulta ja liittyvät aikansa aatemaailmaan ydinperheen ja äitiyden ihannointiin. Äitiys nostettiin niin sanotusti pyhään asemaan, jossa sen negatiiviisia tai arkisia puolia ei haluttu edes nähdä. Ihanneäiti oli epäitsekäs, uhrautuva, tyytyväinen ja rakastava tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka äitien todellinen elämä oli rankkaa ja lapsenteko vaarallista, niin kuvataiteessa äitiyden kuva on erilainen; ihannoitu, harmoninen ja kaunis. Myös kodin ulkopuolella työssäkäyvät äidit kuvattiin aina kotipiirissä. Kuvataiteen äiti on äiti vain, jos hän on lastensa kanssa. Niinisalo tuo esille taiteessa vallitsevan reproduktiotabun, joka ilmenee raskaus- ja synnytysaiheiden poissaolona. Vaikka tabu onkin väistynyt ja raskausajan kuvia on nykyaikana tehty, niin synnytysaihe on Niinisalon mukaan edelleen jollain tavalla tabu kulttuurissamme. Aihe on kiinnostanut muutamia nykytaiteilijoita ja raskausaikaan ja synnytyshetkestä tehdyt maalaukset ovat usein naistaiteilijoiden tekemiä.

Vaikka äitiydestä käydyt keskustelut ovat ravistelleet äitiyttä paljonkin äitimyytin kuitenkin sitkeästi pitäessä pintansa, niin taiteessa äitiyttä ei ole ravisteltu samalla tavalla. Myös nykytaiteen äitikuvat ovat pitkälti naisten tekemiä ja ne on tehty omista lähtökohdista käsin, joissa näkyy usein inhimillinen, arkinen äitiys. Äidit pitävät pienokaisia sylissä, hellivät ja huolehtivat heistä. Kuitenkin uusi sallivampi maailma näkyy teoksissa ja esimerkiksi masentuneet ja väsyneet äidit tuovat äitikuvaa monipuolisemmaksi. Kokonaisuudessaan äitiys näyttäytyy edelleen kauniina asiana, vaikkakin realistisemmin.

Niinisalon teos on sopiva parinsadan sivuinen tietopaketti näinkin laajaan aiheeseen kuin äitiyteen ja äitimyyttiin ja tietenkin populaarisempi kuin varsinaiset tieteellisemmät äitiystutkimukset. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle, jos aiheeseen haluaa perehtyä syvemmin. Kirjan ansio on visuaalisuus, äitiyden taidekuvat, joita se sisältää runsaasti. Kuvat ovat puhuttelevia, kauniita ja herkkiä sekä surullisia. Olisin toivonut enemmän kuitenkin niitä äitimyyttiä purkavia nykytaiteen äitikuvia, joita on kovin vähän. Niinisalo on itse varsin varovainen äitimyytti-aiheen käsittelyssään. Kiinnostavasti hän nostaa esille, miten naisiin suhtaudutaan biologisen tehtävänsä täyttäjinä, mahdollisina äiteinä siitä huolimatta, vaikka nainen ei haluaisikaan äidiksi. Naisilla ei Suomessa ole edelläänkään valtaa omaan ruumiseensa esimerkiksi strelisaation suhteen. Vasta 30 vuotias voi saada sterilisaation ja jos hän on naimisissa, niin aviomiestä täytyy kuulla asiassa!

Minusta kirja sopii kaikille naisen ja äitiyden historiasta kiinnostuneille äitiydestä riippumatta. Kirjaan on upotettu somasti runonpätkiä ja tuutulauluja. Ja loppuun hiukka huumoria Rautu Vakkilan sanoin:

Oi ukko Ylijumala,
Itse taatto taivahinen,
Vedä kultakirveheesi,
Tempoa hopeatapparasi,
Sillä leikkoa lihoa,
Katko persekynnyksiä,
Revi reijät räppänöiksi,
Paasi uunilta pudota,
Muju muurista murenna,
Anna tulla - - -
Poika neitosen povesta,
Lapsi vaimon lantehista,
Peräsuolesta puserra!

Heinäkuun luettuja

Ajattelin ottaa nyt tavakseni listata lukemani kirjat joka kuukausi täällä blogissani. Olen huomannut muista blogeista, että se on sangen kätevää. En ehdi kirjoittamaan kaikista lukemistani kirjoista tai siirrän niitä myöhemmäksi ja sitten se kirjajuttu voi jäädä kokonaan kirjoittamatta. Olen välillä huonomuistinenkin ja meinasin jo tuosta kirjapinosta unohtaa pari kirjaa. Kuten kuvasta näkyy minulla on painettu versio kirjapäiväkirjasta, mutta olen vähän laiska siihen kirjoittamaan. Yritän senkin suhteen aktivoitua ja kirjoitan siihen muistiinpanoja lukemistani tyttökirjoista.

Heinäkuu on ollut varsin tyttökirjapainotteinen kuukausi, mikä ei varmasti teitä yllätä ja olen lukenut varsinaisesti neljä ns. aikuisten kirjaa. Tämäkin rajaaminen tuntuu välillä olevan veteen piirretty viiva. Montgomeryn kirjojen kohdalla olen erityisesti miettinyt tätä jaottelua nuorten ja aikuisten kirjoiksi tahi tyttökirjallisuudeksi, koska hänen kirjojaan lukevat kaikenikäiset ja on niitä miehetkin lukeneet, mutta minulla ei ole tarkemmin tästä mitään tutkimustietoa. Olen lukenut myös yhden tietokirjan kokonaan, mutta sen lisäksi olen lukenut tekstinpätkiä sieltä sun täältä muista tietokirjoista.

Heinäkuussa olen ollut tavallista aktiivisempi lukija, koska minulla on ollut lomaa. Olen lukenut yhteensä neljätoista kokonaista kirjaa:

Juhani Aho: Yksin. 1890. WSOY:n pokkari
Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina. 2011. Avain
Kirsti Heporauta: Koulukodin tyttö. 1952. Vihreä kirjasto. WSOY
Aili Konttinen: Inkeri palasi Ruotsista. 1947. WSOY
L.M. Montgomery: Anna opettajana. 1936. WSOY
L.M. Montgomery: Runotyttö maineen polulla. 1925. WSOY
L.M. Montgomery: Runotyttö etsii tähteään. 1927. WSOY
Anni Polva: Tiina kesälaitumilla. 1958. Karisto
Anni Swan: Kaarinan kesäloma. 1918. WSOY
Armine von Tempski: Pami-tytön paratiisi. 1940. WSOY
Ethel S. Turner: Seitsemän sisarusta. 1894. WSOY
Rauha S. Virtanen: Ruusunen. 1968. WSOY
Kate Douglas Wiggin: Villiruusu. 1903. WSOY
Sisko Ylimartimo: Anna ja muut ystävämme. 2008. Minerva

Vaikka Montgomery on hallinnut lukuelämääni ja tulen vielä siitä kirjoittamaan lisää, niin Aili Konttisen Inkeri-kirjan haluaisin esitellä teille, koska se on hyvin koskettava. Yritetään! Muista tyttökirjoista mainitsen Anni Polvan Tiinan, joka oli kepeää kesälukemista. Tiina viettää kesälomaa mummonsa luona ja Tiinan mummo on aivan ihana! Kiinnostavaa on huomata sekä Swanin että Polvan kirjoissa suomalaiset selkeät, yhteiskunnalliset luokkaerot. "Aikuisten" kirjoihin siirryttäessä Erpenbeckin Vanhan lapsen tarina oli koukuttava ja olin siitä monista kirja-blogeista aikaisemmin lukenut. VAROITUS JUONIPALJASTUS: Ina esimerkiksi paljasti kyseessä olevan suuren valheen ja minä siis alusta lähtien lukiessani asennoidun ajattelemaan päähenkilöä aikuisena. Teoriani oli dementoitunut vanhus, joka elää identiteetiltään nuorempaa 14-vuotias minäänsä, mutta teoriani meni hieman pieleen. Kirjasta esittelyjä ovat myös tehneet esimerkiksi Hanna ja Morre.

Yksi heinäkuun vahvimmista lukukokemuksistani oli Juhani Ahon Yksin. Ahon kieli on kaunista ja niin surumielistä. Kirja kertoo onnettomasta rakkaudesta, joka ei saa vastakaikua. Kirjan minäkertojana on keski-ikää lähestyvä poikamies, joka rakastuu ystävänsä sisareen Annaan, josta on kasvanut kaunis, nuori nainen. Sydänsurujaan lievittääkseen päähenkilö lähtee sykkivään 1800-luvun Pariisiin, mutta hän ei voi sielläkään unohtaa sydämensä paloa. Yksin-kirjasta ovat kirjoittaneet mm. Salla ja Luru. Minusta kirjan tunnelmasta henkii niin suuri kaipuu ja ikävä, joka on jotenkin käsinkosketeltavaa. Kirja on ohut pienoisromaani, mutta sisällöltään sitäkin painavampi.

Yhteensä luettuja sivuja kirjoista kertyi 2704 sivua.

Sisko Ylimartimo: Anna ja muut ystävämme

Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme L. M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret ilmestyi tasan sata vuotta siitä, kun Montgomeryn esikoisteos Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables) oli ilmestynyt vuonna 1908. Vuosi 2008 omistettiinkin Prinssi Edwardin saarella Annan juhlavuodeksi. Meille Montgomeryn lukijoille on tullut hyvin tutuksi hänen rakastamansa kaunis Prinssi Edwardin saari. Anna ja muut ystävämme kirjassa lukijat johdatetaan tälle kuuluisalle saarelle yhdessä kirjailijan ja hänen kirjallisten tyttöhahmojen kanssa. Teksti etenee erilaisten teemojen kautta ja Ylimartimo esittelee meille Annan ja Emilian lisäksi vähemmän tunnetummat sankarittaret Saran, Janen, Marigoldin ja Patin.

Ylimartimon matkassa käydään läpi tärkeitä paikkoja kanadalaisen Lucy Maud Montgomeryn (1874-1942) elämässä ja tuotannossa. Keskeisinä lähteinä Montgomeryn elämästä käytetään hänen päiväkirjojaan, viisiosaista sarjaa The Selected Journal of L.M. Montgomery, jonka ovat toimittaneet Mary Rubio ja Elizabeth Waterston. Ensimmäinen päiväkirja julkaistiin 1985 ja viimeisin 2004. Montgomeryn omasta toiveesta johtuen päiväkirjat julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Rubio ja Waterston kehoittavat lukijoita suhtaututumaan kuitenkin tietyllä varauksella kirjailijan päiväkirjoihin, koska Montgomery kopioi ja muokkasi niitä uudelleen aikojen kuluessa. Suomalainen Vappu Kannas on tutkinut päiväkirjasarjan ensimmäistä osaa ja hänen pro gradu-työnsä vuodelta 2010 löytyy verkosta.

Ylimartimon tavoitteena on tulkita kuvitteellisista tyttöhahmoista kertovia tarinoita Montgomeryn elämäkerrallisen aineiston rinnalla sekä purkaa faktan ja fiktion suhdetta. Apunaan hän on käyttänyt Montgomeryn omaelämäkerrallista lehtijuttua Alpine Path. Story of my Career, joka ilmestyi 1917. Mielestäni Ylimartimo onnistuu hyvin tulkinnassaan ja erityisesti voin yhtyä siihen minulle tuttujen tyttöjen tarinoissa. Luin myös verkosta Alpine Pathin, jossa Montgomery itse tarkastelee faktan ja fiktion suhdettaan ja, johon Ylimartimo monesti perustaa tulkintansa. Oma Montgomery-projektini alkoi vuosi sitten, jolloin aloin lukea Anna-sarjaa uudestaan sekä tutustumaan niihin Anna-kirjoihin, jotka ovat suomennettu vasta viime vuosina. Sinisen linnan lisäksi luin kaksi Sara-kirjaa, joista olen aikaisemmin blogissani kirjoittanut. Tänä kesänä olen viihtynyt Runotyttö-sarjan parissa, jota olen viimeksi lukenut lapsuudessani. Ylimartimon kirjan lukemista olen säästellyt, koska olen halunnut muistaa ja elää tyttöhahmojen tarinoita uudestaan sekä tutustua myös uusiin tyttösankareihin. Vaikka Montgomery-projektini on edelleen kesken, niin aika oli nyt otollinen Anna ja muut ystävämme-kirjan lukemiselle. Erityisesti Runotytöt pistivät minut miettimään Lucy Maud Montgomeryn omaa elämää, koska ne tulevat niin lähelle hänen omaa kirjailijuuttaan.

Sisko Ylimartimo on tehnyt loistavaa työtä Minervan kustantamon kanssa ja meille suomalaisille Montgomeryn ystäville on vihdoinkin käännetty näiden vähemmän tunnettujen tyttöhahmojen tarinat kuten esimerkiksi Marigoldin lumottu maailma (2009) ja Pat-kirjat (2009/2010) sekä Sara Tarinatyttöjen uudelleen suomennokset (2010/2011). Anna ja muut ystävämme on myös ainoita suomeksi ilmestynyttä Montgomeryn elämäkertakirjallisuutta. Kirjan ainoaksi puutteeksi voin nimetä valokuvien puutteen, koska niitä jään lukijana kaipaamaan. Ylimartimo on itse vieraillut Prinssi Edwardin saarella tehden tutkimusretkiä kirjaansa varten ja minua kummastuttaa, miksi kirjassa ei ole valokuvia paikoista, joita hän kuvaa kirjallisesti. Myös Lucy Maud Montgomerystä olisin toivonut enemmän kuvia kuin sen yhden.

Ylimartimon kirjassa vihjataan Maudin viimeisiin vuosiin onnettomina ja ahdistuneina, jota vaikeutti hänen aviomiehensä sairastelut ja depressio. Enemmän tietoa janoavana etsin taustatietoja kirjailijan kuolemasta. Vuonna 2008 kirjailijan pojantytär Kate Butler paljasti kauan varjellun perhesalaisuuden siitä, että hänen isoäitinsä teki itsemurhan. Tutkija Mary Rubio, joka julkaisi samana vuonna seitsemänsataa sivuisen Montgomeryn elämäkerran ei ole täysin vakuuttunut väitetystä itsemurhasta vaan epäilee enemmänkin tahatonta lääkkeden yliannostusta. Globeandmailin artikkelissa hän perustelee näkemyksiään ja tarkastelee lääkeriippuvaisen Maudin "itsemurhalappusta", joka olisi enemmänkin tarkoitettu päiväkirjamerkinnäksi. Mysteerisesti myös Montgomeryn 175 sivua päiväkirjasta ovat kateissa. Sallan lukupäiväkirjassa on esitelty Rubion kirjoittama elämäkerta Lucy Maud Montgomery - The Gift of Wings , jota mietin myös hankittavakseni.

L.M. Montgomeryn elämästä ja kirjoista kiinnostuneille löytyy esimerkiksi L.M. Montgomery instituutin sivut. Jos mielii tehdä Montgomery-tutkimusta, jota onkin tehty runsaasti, niin verkosta löytyy L.M. Montgomery- tutkimusryhmän sivut, jossa on erittäin kattava luettelo Montgomery-tutkimuksista ja sieltä bongasin tämän suomalaisen opinnäytteen. Tutkimusryhmä järjestää myös konferensseja Prinssi Edwardin saarella ja ensi vuonna seminaarin aiheena on L.M. Montgomery and Cultural Memory, johon pyydetään lähettämään seminaaripaperit elokuun aikana. 2013 konferenssin aiheena on Montgomery ja sota. Vaikka minusta ei Montgomery-tutkijaa tulekaan, niin olisi aivan mahtavaaa osallistua konferenssiin. Nyt voin mielikuvissani matkata Prinssi Edwardin saarelle ja näiden alla olevien kuvien mukana toivotan teidät matkalle mukaan. Kuvat on Prinssi Edwardin saaren kotisivuilta vierailijoille (Prince Edward Island). Montgomeryn kirjoista palaan vielä myöhemmin kirjoittelemaan.

Anna ja muut ystävämme -kirjasta ovat kirjoittaneet blogissaan myös Katja ja Leena Lumi.

Elsa Beskow: Around the Year

Elsa Beskow (1874-1953) oli tunnettu ruotsalainen satukirjailija, kuvittaja ja maalari. Lapsuudestani muistan hänen satunsa, jotka kertoivat täti Ruskeasta, täti Vihreästä ja täti Sinipunaisesta. Tukholman matkaltani tarttui mukaani hänen kaunis kuvakirjansa vuodenajoista. Around The Year (Årets Saga) ilmestyi ruotsiksi 1927.

JULY

The sun is hot,
for July is here,
heymaking time
in the fields.
Now is the time
when
cabbages grow,
the spinach
and cress,
the lettuce and onions
and leeks.

Now is the time
when each day
I go to pump
with my
watering-can
and water and water
the rows.
The poppies glow red,
tiger-lilies gold,
the grasses
are tall and straight.

But Jyly is here
and
THUNDER in the air.

Tyttökirjakesä

Olen viettänyt ihanaa kesälomaa tyttökirjojen parissa. Olen kiertänyt kauniissa Suomen suvessa, kerännyt kirjoja lisää kokoelmiini sulostuttamaan sekä omia että muiden hyllyjä. Lomani aikana olen ehtinyt lukemaan kirjoja joka päivä milloin laiturin nokassa, milloin hiekkarannalla päivää paistatellessa tai mökin kammarissa hämärässä kesäyössä. Lukemiselleni on monia syitä ja yksi niistä on se, että haluan perehtyä genreen yhä syvemmin ja perusteellisemmin. Seuraavaksi esittelen viisi maailmankuulua tyttökirjallisuuden klassikkoa, joita on julkaistu myös WSOY:n Nuorten toivekirjasto-sarjassa.

Ethel S. Turnerin Seitsemän sisarusta (Seven Little Australians) ilmestyi 1894 ja sitä pidetään Australialaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikkona. Kirja on suomennettu ensimmäisen kerran jo pari vuotta ilmestymisensä jälkeen. Seitsemän sisarusta nuorimmasta vanhempaan ovat Kenraali-vauva, Pallero 4v., Bunty 6v, Nell 10v., Judy 13v., Pip 14v. sekä Meg 16v. Sisarukset asuvat Hyrskynmyrskyksi nimetyssä talossa yhdessä ankaran isänsä kapteeni Woolcotin ja nuoren äitipuolensa Esterin kanssa. Lapset ovat vallattomia vekkuleita, joista eniten harmaita hiuksia aiheuttaa isälleen rasavilli Judy-tyttö. Parikymppistä Esteriä, joka on vain muutaman vuoden vanhempi Megiä käy sääliksi hänen suuren kasvatustaakkansa alla. Esterin valinta ihmetyttää nyt aikuisen silmin uudelleen luettuna. Miksi hän on avioitunut vanhemman kiukkuisen leskimiehen kanssa, joka ei armoa tunne kurittaessaan lapsiaan piiskalla. Ilmeisesti pakottavaa tarvetta ei edes ole ollut, koska Esterin vanhemmat vaikuttavat varakkailta. Kirja oli kuitenkin kiinnostava kurkistus sen ajan kasvatus- ja arvomaailmaan ja tragedialtakaan ei vältytty.

Seitsemään sisarukseen on kirjoitettu myös jatkoa kolme osaa, joista on suomennettu Sisarusten varttuessa (1895/1897)). Turnerin laajasta tuotannosta on lisäksi suomennettu Pikku serkku, Bobbie koulitaan pojaksi sekä Ihmelapsi: australialainen tarina.

Australiasta siirrytään amerikkalaiseen pieneen Riverboron kylään, jonne Villiruusun päähenkilö Rebekka Rowena Randall muuttaa asumaan kahden vanhapiikatätinsä luokse. Rebekkakin on suurperheestä, jossa leskeksi jäänyt äiti yrittää elättää perhettään niukalla toimeentulollaan ja maksaa talon kiinnityslainamaksuja. Rebekka lähetetään tätiensä luokse saamaan kasvatusta ja koulutusta, jotta hän pystyy myöhemmin elättämään itsensä. Miranda-täti on ankara, joka moittii vilkasta ja suulasta Rebekkaa pienimmästäkin asiasta. Jane-täti on puolestaan se lempeämpi täti, jolta Rebekka saa lohdutusta suruihinsa. Kirjassa seurataan Rebekan kasvua nuoreksi aikuiseksi.

Kate Douglas Wigginsin Villiruusu (Rebecca of Sunnybrook Farm) on ilmestynyt 1903 ja se on suomennettu 1919. Myöhemmin suomennosta on lyhennetty. Wigginsin toinen tyttökirjamainen klassikko on Keltaisen talon lapset vuodelta 1911. Villiruusun luin nyt uudelleen ja minulla ei ollut siitä mitään muistikuvaa. Hämmästyttävää oli huomata, miten se muistutti Lucy Maud Montgomeryn Pientä runotyttöä, joka on ilmestynyt myöhemmin 1923. Rebekka on myös runotyttö, joka keksii runoja ja esittelee niitä kyllä auliisti muille. Hän haaveilee vanhempana tulevansa kirjailijaksi ja opettaja neiti Maxwell tukee Rebekan kirjoittamisharrastusta. Asetelma on hyvin samanlainen kuin Runotytössä ja Rebekankin ihailijana on puolta vanhempi varakas mies, joka odottaa Rebekan varttumista. Rebekan puolelta en huomannut kuitenkaan samanlaisia tunteita, mikä oli helpotus. Olen lukemassa Montgomeryn Runotyttö-kirjoja parhaillaan ja en muista ihan tarkalleen sarjan vaiheita. Se, mikä yllättää nyt näissä joissakin lukemissani tyttökirjoissa on hiljaisesti hyväksytty arvomaailma, jossa huomattavasti vanhempi mies ihastuu nuoreen tyttöön, lapseen ja siitä tulee ihan pedofiilimainen tunnelma - viattomissa tyttökirjoissa.

Lontooseen siirrytään Frances Hodgson Burnettin Pikku prinsessan matkassa. Saara Crewe on 7-vuotias äiditön tyttö, kun hän muuttaa Intiasta englantilaiseen Neiti Minchin sisäoppilaitok-seen. Saara on rikas, hyväsydäminen tyttö, jonka elämä muuttuu, kun hänen isänsä kuolee. Hänestä tulee köyhä, joka joutuu kovaan työhön sisäoppilaitoksessa ankaran neiti Minchin valvonnassa. Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Ullakkohuone, köyhyys ja Saaran epäoikeudenmukainen kohtelu on jäänyt lapsuudestani asti mieleen tästä kirjasta. Kuitenkin Salainen puutarha (1911) säväytti minua enemmän uudelleen luettuna Burnettin tuotannosta. Pikku prinsessa ilmestyi 1905 ja se suomennettiin 1912.

Orpotyttö-teemalla ja ankarilla vanhapiikatädeillä jatketaan Eleanor H. Porterin Iloisessa tytössäkin (Pollyanna). Kirja ilmestyi 1913 ja se suomennettiin 1916. Suomennosta on korjattu myöhemmin. Porter kirjoitti myös jatko-osan Pollyanna (Pollyanna Grows Up), joka ilmestyi pari vuotta myöhemmin. Minulle Iloinen tyttö on nostalginen kirja ja luin ensimmäisen kerran sen ala-asteella opettajan hyllystä, mistä oppilaat saivat lainata lukemista. Myöhemmin olen saanut kirjan perintönä vanhempana painoksena, joka on vuodelta 1922.

Pollyannan ilonkeksimisleikki on positiivisen ajattelun esikuva. Pollyanna keksii asioiden nurjimmistakin puolista aina jotain positiivista ja ilonaihetta. Silloinkin kun hän loukkaantuu onnettomuudessa eikä pysty enää kävelemään. Tämä luonnonlapsi hurmaa kaikki tapaamansa ihmiset ja sulattaa tätinsäkin kylmän sydämen. Toisia kirja voi ehkä ärsyttääkin, mutta minusta tämä on ehdottomasti hyvän mielen kirja, jota suosittelen vilpittömästi lukemaan. Booksy on kirjoittanut blogissaan myös Pollyanna-kirjoista.

Kesän täysin uusi tyttökirjatuttavuus oli minulle Armine von Tempskin Pami-tytön paratiisi (Pam´s Paradise Ranch). Kirja ilmestyi 1940 ja se suomennettiin 1953. Päähenkilöinä on Havaijilla Kilohanan kartanossa asuva 12-vuotias Pamela Garland, jonka äitinsä johtamalle karjafarmille muuttaa samanikäinen kaupunkilaisserkku Emily. Hurjapäinen Pam vierastaa aluksi arempaa Emilyä, mutta pikkuhiljaa tytöt ystävystyvät ja Emilystä tulee rohkea paniolo (havaijilainen cowboy), joka oppii uimaan, ratsastamaan sekä soittaman ja laulamaan havaijilaisia lauluja siinä missä muutkin. Seikkailuja ja draamaa ei kirjasta puutu, milloin taistellaan vihaista muulia vastaan tai karjatilan omistuksesta aina toisen tytön vakavaan onnettomuuteen asti unohtamatta valtavaa tulivuoren purkausta.

Kirja oli ihana sukellus Havaijilaiseen monikulttuurisuuteen ja erittäin raikas, jossa vahvat naiset ja tytöt kuvattiin hyvin itsenäisiksi ja aktiivisiksi toimijoiksi. Luontokuvaus kirjassa oli aivan mahtavaa ja lukiessa tunsin olevani todella aurinkoisessa paratiisissa. Havaijilaiselta Armine von Tempskiltä on suomennettu myös toinen tyttökirja Anne Korallisaarilla (1954).

Kesäni jatkuu edelleen tyttökirjojen parissa ja kansainvälisten tyttökirjaklassikoiden lisäksi olen lukenut suomalaisia klassikoita ja joistain saatan kirjoittaa blogiini. Olen lukenut viimeisen vuoden aikana 30-40 tyttökirjaa ja tahtia on vielä parannettava, koska pelkästään lukemattomia suomalaisia tyttökirjoja minua odottaa hyllyssä parisen sataa ainakin. Tyttökirjat herättävät myös tunteita ja olen kyllä herkistellyt joidenkin lukemieni kanssa. Mitkä tyttökirjat saavat teillä tunteet pintaan - naurua tai kyyneleitä?