Kaunein suomalainen tyttökirjan kansi: Musta Pekka

Kauneimman suomalaisen tyttökirjaklassikon kansikuvan äänestyksessä eniten ääniä sai Rauni Karhian "Musta Pekka" - Tyttökoululaisromaani vuodelta 1935. Kannen on kuvittanut Martta Wendelin. Toiseksi eniten ääniä sai jännittävässä äänestyksessä Leena Härmän Pieni tuittupää ja kolmanneksi sijoittui Helga Nuorpuun Ruusulan tytöt.

Musta Pekka jatkaa 30-luvun koululaiskertomuksen perinnettä, jonka aloitti Kersti Bergroth alias Mary Marck Eeva-kirjoillaan, jotka ovat monelle meistä tuttuja. Mustan Pekan päähenkilönä on 17-vuotias Heli, joka pitää päiväkirjaa ja nimeää sen Mustaksi Pekaksi. Päiväkirjassaan Heli vuodattaa tuntojaan ja kirjoittaa viimeisestä vuodestaan helsinkiläisessä tyttökoulussa. Heli kertoilee koulustaan, opettajista ja ystävistään, joista tärkeimpiä ovat paras ystävä Lelle ja abiturientti Ippa. Kirja on viehättävä ja pirteä ajankuvaus 30-luvun helsinkiläisestä koululaiselämästä.

Tein hieman salapoliisityötä ja selvitin, että Rauni Karhia on oikealtaan nimeltään Ilona Komppa. Toisen koululaiskertomuksen hän kirjoitti vuonna 1940 nimeltä Yhteiskoulun yliveto. Myöhemmin hän on julkaissut Ilona Kompan nimellä aikuisten romaaneja. Muita tietoja en kirjailijasta löytänytkään, mutta jatkan etsintää. Lastenkirjahyllyssä todettiin osuvasti tyttökirjojen kuuluvan kesään ja vinkattiin samalla radion tyttökirjojen kesäsarjasta, jota ilman muuta alan seuraamaan.

Montgomery-arvonnan voittaja

Arvontaan osallistui kaikenkaikkiaan yli 100 nimikoitua arpaa, jotka laitoin varta vasten hankittuun kannelliseen lasipurkkiin. Sekoitin arpoja huolellisesti ja arpojana toimi pikku apulainen. Sievästi hän poimi yhden arvan, jossa luki Booksy. Onnea voittajalle! Ilmoitatko sähköpostiini yhteystietosi, niin Montgomery-paketti lähtee sinulle. Mukavaa, kun arvontaan ja äänestykseen osallistui näin moni. Lämpimät kiitokset kaikille osallistujille! Palaan pian jännittävään äänestystulokseen kauneimmasta suomalaisesta tyttökirjan kannesta.

P. S. Sinisen linnan kirjastossa on juuri Montgomeryn novelleista juttua!

Immi Hellén: Aune

Olen jo kauan unelmoinut lukevani varhaisia suomalaisia tyttökirjoja. Yksi unelmistani toteutui, kun sain viimein hankittua Immi Hellénin Aunen, josta on otettu uusintapainos. Aune. Nuorisolle on ilmestynyt jo 1896 ja se on ensimmäisiä suomalaisia tyttökirjoja. Kirjailija Immi Helléniä pidetään suomenkielisen tyttökirjallisuuden yhtenä uranuurtajista. Toinen uranuurtaja on Toini Topelius, joka julkaisi suomenruotsalaisen tyttökirjan I utvetcklingstid muutamaa vuotta aikaisemmin 1889. Se suomennettiin nimellä Kehitysaikana. Tytöistä kertoeli Tea. Hellén kirjoitti toisenkin tyttökirjan Eeva Aarnion, joka ilmestyi 1901. Hänet kuitenkin tunnetaan parhaiten lastenrunoilijana ja hän kirjoitti valtavan määrän runoja n. 3000. Tunnetuimpia niistä ovat mm. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Oravan pesä, Joulukirkkoon sekä Pieni nokipoikaa vaan.

Aune kertoo 13-vuotiaasta puoliorvosta tytöstä, joka asuu yhdessä varakkaan senaattori isänsä ja hoitajansa Leena kanssa. Aune on syntymästään asti sairastanut luumätää ja hän ei pysty kävelemään kipeillä jaloillaan. Aune makaa päivät pitkät vuoteessaan kärsien välillä kovia tuskia. Parempina päivinä hän pystyy istumaan ja lukemaan läksyjään. Aune tutustuu köyhään työläisperheen poikaan Lauriin, joka jakaa varhain talvi-aamuisin sanomalehtiä Aunen kotitalossa. Heistä tulee hyviä ystäviä ja Aune perheineen auttaa Lauria aina vain kun on mahdollista. Ensimmäiseksi Aune kutoo kylmettyneelle Laurille punaiset lapaset.

Aune on puhdas, hyväsydäminen tyttö, joka kantaa maailman murheita rinnassaan. Hänen unelmansa on jonain päivänä auttaa köyhiä ja orpoja lapsia. Tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin ja köyhyyden sekä ankeiden olosuhteiden kuvaus on todella riipaisevaa. Kirja on hyvin surullinen, sen tarina on surullinen melkeinpä itkettävä, mutta siinä on mukana myös hiukkasen toivoa. Hellénin kieli on kauniilla tavalla vanhanaikaista ja uskonnollista. Perinteinen äitipuolikin löytyy kirjasta, josta käytetään sanaa emintimä.

"Aunella oli isän käsi toisessa kädessään ja Leenan toisessa. Hän likisti niitä hellän hellästi hentosilla käsillään. Ja hän puhkesi nyt kiittämään heitä heidän rakkaudestaan häntä kohtaan, jota hän ei ollut ansainnut, mutta jossa hän oli saanut lämmitellä ikänsä kaiken. Ja hän ymmärsi sekin rakkaus säteenä lähti siitä suurimmasta. " (119)

Jos kiinnostuu Aunen koskettavasta tarinasta, niin Immi Hellen Seuralta voi tilata edullisesti kirjaa. Muistuttelen vielä, että pari päivää on aikaa äänestää kauneinta suomalaista tyttökirjan kantta. Tyttökirjateemalla jatketaan Lukupiiri-blogissakin, jossa kuukauden kirjana on Rauha S. Virtasen Ruusunen. Tervetuloa osallistumaan!

Montgomery-arvonta ja kaunein kirjankansi-äänestys

Tervetuloa lukemaan Saran kirjat-blogia uudessa osoitteessa! Blogini muuton kunniaksi pidän kesäisen kirja-arvonnan, jossa voittaja saa kolme kirjaa. Kirjat ovat L.M. Montgomeryn Marigoldin lumottu maailma (2009) ja Sara Tarinatyttö (2010) sekä Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme (2008). Kirjat ovat uudenveroisia. Kolme arpaa saa kommentoimalla tätä tekstiä, liittymällä blogini lukijaksi sekä linkittämällä tämän arvonnan. Kaksi arpaa saa kommentoimalla ja liittymällä blogini lukijaksi ja yhden arvan kommentoimalla. Ekstra-arvan saa äänestämällä kauneinta suomalaista tyttökirjan kantta. Olen koonnut vanhoja suomalaisia tyttökirjaklassikoita erilliselle sivulle, joka löytyy blogin yläpalkista.

Arvontaan ja äänestykseen aikaa on osallistua 18.6 asti. Onpas mukavaa olla täällä!

Mika Waltari: Ihmeellinen Joosef

Ihmeellinen Joosef eli elämä on seikkailua (1938) sopii hyvin kevyeksi ja kepeäksi kesälukemiseksi. Mika Waltari nimesi kirjalleen alaotsikonkin - vakava ajanvieteromaani, vamaankin pilke silmäkulmassa. Osuvammin nimeäisin kirjan viihdyttäväksi ajanvieteromaaniksi. Erikoisen kirjasta tekee sen, että kertojana on nainen. Olen lukenut Mika Waltarin tuotantoa aikaisemmin, joskin aikaa siitä on vierähtänyt, mutta muistelisin, että Waltarin kirjoissa on yleensä päähenkilöinä ja kertojina miehiä. Tässä romaanissa minäkertojana ja päähenkilönä on nuori "Neiti ylioppilas" Karin Laureaus. Karinin perhe on varakas, jossa "pappa betalar kaiken" , joten Karinin ei tarvitse koskaan huolehtia päivittäisestä toimeentulostaan. Opiskelu yliopistossa ei maita Karinille ja hän niin sanotusti vain ajelehtii ilman päämäärää. Karin shoppailee, istuskelee Helsingin kahviloissa tai ravintoloissa ja viettää aikaansa päivästä toiseen samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvien ystäviensä kanssa. Karinin toimeton ja tyytymätön elämä muuttuu, kun hän tapaa maisteri Joosef Huttusen, hullunhauskan ja köyhän tiedemiehen. Joosef ei välitä rahasta saati sitten käytännön asioista. Hän on kiinnostunut erityisesti psykologiasta ja tekee hassuja psykologisia tutkimuskokeilujaan. Joosef palkataan Karinin pienen juonittelun jälkeen hänen veljensä Toivon yksityisopettajaksi ja Joosef viettää koko kesän maalla perheen kesänviettopaikassa .

Romantiikkaa ja seikkailuakin on siis luvassa lukijoille. Minulle tulee mieleen tästä Waltarin tyylistä Hilja Valtosen viihderomaanit. Tosin Ihmeellisessä Joosefissa on romaanin kaikilla henkilöhahmoilla perinteiset sukupuoliroolit kotirouvista tohvelisankareihin. Vaikka Karin on jonkin verran moderni ja itsenäinen, autoa ajava nuori nainen, niin omia ammatillisia toiveita hänellä ei ole lainkaan vaan enemmänkin valmistautumista perinteisen aviovaimon rooliin. Karin ottaa alusta lähtien myös hyvin äidillisen hahmon suhteessaan Joosefiin. Waltarin kerronta on kaiken kaikkiaan mukaansatempaavaa ja kirjan lukee hujauksessa. Ihmeellinen Joosef ei yllä kuitenkaan kirjailijan mestariteosten tasolle, mutta sitä ei pidä ottaakaan turhan vakavasti. Salla on kirjoittanut Waltarin teoksista blogissaan ja kirja toimi minulle kimmokkeena lukea taas lisää Waltarin tuotantoa.