sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tarina kirjahyllyistä, kirjoista ja niiden lukijasta

Eräänä perjantaina olohuoneen pieni kirjahylly veteli viimeisiään ja sai purkutuomion. Pienen kirjahyllyn kirjat jäivät ilman kotia. Samana päivänä makuuhuoneen ruma, mutta kestävä kirjahylly tunsi itsensä ahdistuneeksi ja halusi vaihtaa maisemaa. Kirjahylly siirtyi muutaman metrin valoisalle tasanteelle, jossa oli kunnolla tilaa, että se sai kerrankin avata ovensa selkosen selälleen ja hengittää uutta ja raikasta ilmaa. Kirjahyllystä tuli kaunis. 

Kirjahyllyjen asukkaat joutuivat kaaokseen valtaan ja ne makasivat kauhuissaan levällään pitkin lattioita ja pöytiä. Onneksi ne eivät olleet yksin vaan heillä oli toisistaan seuraa.
Yhtäkkiä ilmestyi kiltti tyttökirjojen lukija ja auttoi kirjat takaisin koteihinsa. Orvoille kirjoille hän löysi uuden kodin. Kirjoja selatessaan hän huomasi, miten paljon hänellä on luettavana ihania kirjoja, jotka hän oli jo aivan unohtanut. Juuri, kun hän oli aloittamaisillaan lukemaan, niin silloin olohuoneen mahtava kuningaskirjahylly jyrähti ja alkoi vaatia, että hänkin tarvitsee muutosta.
Tyttökirjojen lukija sitten järjesteli olohuoneen isoa kirjahyllyä ja luokitteli kirjoja uudestaan romantiikkaan, jännitykseen, klassikoihin, tietokirjoihin jne. Ja taas hän löysi ihmeellisiä, uusia kirjoja, joita hän ei muistanut olevan olemassakaan.
Esimerkiksi hän löysi Kansojen kirjallisuus-sarjan, jota ei edes ollut olohuoneen kirjahyllyssä, vaan se oli sen vieressä, kassissa. Sarja pääsi vain osittain kotiin, sillä kolme osaa puuttui, nimittäin Valistus, Tunteellisuus ja Romantiikka. Omituisinta kaikessa oli, että kassissa oli kaksi kappaletta Realismia, Sotien välistä sekä jälkeistä aikaa. Näille toisille kappaleille tyttökirjojen lukija etsii kotia muualta.
Jotkut kirjahyllyjen asukkaat saivat sijaiskodin ja ne joutuivat kahteen pahvilaatikkoon odottamaan uutta asuntoa. Pöydälle jäi vielä vähän kirjoja makaamaan, mutta rauhallisen oloisina. Tyttökirjojen lukija miettii heille kahta vaihtoehtoa  - joko makuuhuoneen kaunis kirjahylly - tai ihan uusi kirjahyllyperheenjäsenen hankinta...

5 kommenttia:

  1. Ai että, miten houkuttelevia kirjakasoja ja -hyllyjä!
    Kirjoja järjestäessä törmää aina sellaisiin, jotka haluaisi lukea viimeinkin tai uudestaan mahdollisimman pian :) Minäkin haluaisin lukea uudestaan Anna-sarjan. Salla Simukalta taas en ole lukenut mitään vaikka kovasti olen suunnitellut, samoin Annukka Salamalta. Terhi Rannelaa haluaisin lukea lisää ja tuo Muotimatkaaja on ollut pari kertaa lainassakin.

    Houkuttelevat kirjat ovat aina ihana ja kamala asia: missä välissä ne ehtisi lukea, mutta onpa ihanaa, ettei mielenkiintoisesta luettavasta tule puutetta! :)

    VastaaPoista
  2. Kirjojen järjesteleminen ja luokittelu on terapeuttista ja, näköjään, myös hauskan tarinallista :)

    VastaaPoista
  3. Hauska ja ihana tarina! Ja päästäpä katselemaan noita hyllyjä! :)

    VastaaPoista
  4. Voi kun kiva kertomus kirjapäivästä kotona :) Haluaisin itsekin muutosta kirjahyllyihin, oikeastaan koko kotiin. No ainakin haluaisin uusia kirjahyllyn sisältöä. Kirjahyllyt on tukevaa tekoa ja kestävät vielä pitkään, joten jatkan ekologista ajattelutapaani ja pidän kirjahyllyt :)
    Joitakin samoja kirjoja löysin hyllystäsi ;)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa ja samalla aikaa vievää on kirjahyllyjen järjestely. Aina löytyy lukemattomia lukemattomia ja vielä niitäkin jotka ehdottomasti vaativat uudelleen lukemista.

    VastaaPoista