sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ei ole Annan voittanutta vai onko... (Äänestystulokset)

1. Lucy Maud Montgomery: Annan nuoruusvuodet



"En kai voi äänestää muita kun Annan nuoruusvuosia, sillä se on ollut myös minulle ja tiedän että monelle muulle portti tyttökirjojen maailmaan."


"Kirja on minulle hyvin rakas ja Anna oli minulle lapsena esikuva, jonka kohtaloon samaistuin, vaikka en todellakaan ole elänyt samanlaista lapsuutta. Annan nuoruusvuodet ja oikeastaan koko sarja on myös ollut mulle hyvin tärkeä lohtukirja vaikeassa elämänvaiheessa."


2. Louisa May Alcott: Pikku naisia


"Siinä on tyttömäisyyttä ja tyttökirjojen maailmankuvaa mukavasti useamman persoonallisuuden kautta."


3. Lucy Maud Montgomery: Pieni runotyttö

"Pieni Runotyttö on minulle se kaikista kaikkein, johon palaan yhä uudelleen aivan kuten äitinikin aikoinaan."


L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet jyräsi ylivoimaiseen voittoon kaikkien aikojen tyttökirjaklassikkona blogiäänestyksessäni! Louisa Alcottin Pikku naisia tuli hyvänä kakkosena ja L.M. Montgomeryn Pieni runotyttö sijoittui kolmanneksi äänestyksessä. Pistin teidät vaikean valintatilanteen eteen, mutta hyvin sieltä puristitte vastauksen itsestänne. Todella hienoja, ihania ja vaikuttavia vastauksia! Kiitän teitä kaikkia osallistuneita ja myös sydämellinen kiitos niille, jotka olette mainostaneet äänestystäni!



Samaan aikaan järjestin Facebook-sivuillani varjoäänestyksen kaikkien aikojen tyttökirjaklassikosta. Mutta kuinkas sitten kävikään? Ykköseksi nousikin Alcottin Pikku naisia Montgomeryn Annan nuoruusvuodet ja Pieni runotyttö vanavedessään. Kumpikin äänestys kertoi kuitenkin samaa tarinaa. Nämä kolme ovat maailmankirjallisuuden kuolemattomia tyttökirjaklassikkoja!


Blogiäänestykseen vastanneiden kesken arvoin 30€:n lahjakortin verkkokirjakauppaani. Arvontavälineenä käytän lasipurkkia, johon vastaajien nimet on kirjoitettu lipukkeisiin. Arvonta-avustajina toimivat taas pienet apulaiset. Lahjakortin voitti Sonja Lukuhetkistä! Onnea voittajalle! Ota yhteyttä minuun sähköpostitse, joka näkyy sivun yläkulmassa.


Nyt taitaa vähäksi aikaa riittää tyttökirjakyselyt täällä blogissani, mutta palaan asiaan, kun ilmenee taas kysyttävää...

8 kommenttia:

  1. Jokseenkin itseoikeutettu voittajakolmikko (minulla on ko. kirjat juuri noilla punavalkoisilla kansilla) :)

    VastaaPoista
  2. Onnea Sonjalle!

    Sara sinähän tajusit, mitä tarkoitin. Kaikkien aikojen etc. ja sehän oli sun 'syy', että luin Sinisen linnan.

    Olin itse niin Anna, että ihmettelen miten Salainen puutarha teki minusta sen, mikä nyt olen. Anna oli lapsuuden ja nuoruuden ilmaa, josta elimme, joten minusta tämä äänestys meni ihan nappiinsa vaikka minun ehdokkaani ei voittanutkaan: En valita ja ymmärrän.

    Kiitos sinulle, kun jaksat järjestää näitä perinpohjaisia äänestyksiä, jotka ovat niin blogisi henkeen ja ihania.

    VastaaPoista
  3. Vau! Hieno kolmikko kerrassaan ja kahteen kertaan vahvistettu! :-)

    VastaaPoista
  4. Voittoisa kolmikko ei tosiaan ollut mikään yllätys, mutta kylläkin oikeus ja kohtuus :) Kiva äänestys oli tämä, järkkää vain ihmeessä jatkossakin tyttömäisiä kyselyitä!

    VastaaPoista
  5. Itseoikeutettu kolmikko totta totisesti. Kaikki niin ihania, mutta Anna silti ykkönen. <3

    Äläkä missään nimessä luovu äänestyksistä. Tämäkin oli mukava ja jännittävä ja oli kiva osallistua!

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka ihana yllätys! En ole koskaan tilannut kirjoja verkkokaupasta, joten nyt on sitten ihan uusia kokemuksiakin luvassa! Jee!

    VastaaPoista