sunnuntai 20. toukokuuta 2012

11 vastausta ja 11 kysymystä

Anna Elina haastoi minut vastaamaan 11 kysymyksen haasteeseen. Haasteessa vastataan ensin haastajan esittämiin 11 kysymykseen ja sen jälkeen laitetaan haaste eteenpäin omilla kysymyksillä. Tässäpä ensin vastaukseni haastaviin kysymyksiin:

1. Millaisia muistoja sinulla on elämäsi ensimmäiseltä kirjastokäynniltä?
Vaikka muistankin kaikki lapsuuteni kirjastot, missä kävin, niin ensimmäistä käyntiäni en muista. Kävin kirjastossa paljon isäni, mummini, isotätini sekä kummitätini kanssa ja aina eri kaupungeissa, milloin missäkin olin kylässä. Taisin aina haluta kirjastoon...

2. Muistatko milloin opit lukemaan ja mitä tuolloin luit?

Lukemaan oppimiseni on sumua eli en muista muuta kuin että ekalla luokalla olen oppinut, koska tokalle mentäessä osasin jo lukea.

3. Missä sijaitsee unelmiesi kesämökki: meren, järven, joen vai lammen rannalla? Vai tarvitaanko vesistöä ollenkaan?

Unelmieni kesämökistä olen haaveillut jo kauan. Se voisi olla järven rannalla tai sitten ei ollenkaan veden äärellä. Hiljaisuudessa.

4. Minne matkustaisit kaikkein mieluiten juuri nyt?

Kun kesä on jo tullut, niin Tukholmaan haluaisin taas päästä ja Djurgårdeniin.

5. Eksoottisin tai erikoisin ruoka, jota olet maistanut tai syönyt?

Olen hieman ennakkoluuloinen ruokien suhteen ja en ole tainnut syödä kovinkaan eksoottista tai erikoista ruokaa. Siis lapsena olen aivan varmasti syönyt ötököitä!

6. Osaatko sanoa, mitä koirarotua muistutat?

Olen enempi kissaihminen ja en tunne koirarotuja paljonkaan. Tykkään kyllä Jaska Jokusen Ressu-koirasta eli muistuttaisinkohan vähän beagleä?


7. Suosikkipuusi?

Nyt se on kesäinen, suomalainen koivu.

8. Mitä puutarha sinulle merkitsee?

Haaveilen omasta puutarhasta kuten siitä kesämökistäkin jonain päivänä...

9. Oletko käynyt navetassa?

Kyllä.

10. Mikä on parasta kesässä?

Luonto, loma, matkustaminen Suomessa, mökkeily, kesäyöt ja lukeminen, puusauna, muurinpohjaletut, ulkona grillaaminen, valo, lämpö, rentoutuminen...mansikat

11. Mitä haluaisit kysyä minulta?

Muistatko sinä ensimmäisen kirjastokäyntisi?

Kiitos Anna Elina! Heitän haasteen eteenpäin bloggaajille: Aino, Anki, Booksy, Hanna, Jenni, Jokke, Karoliina, Luru, Maria, kaimani Sara ja Susa. Tarttukaa haasteeseen, jos siltä tuntuu! Ja nyt omat kysymykseni:

1. Lempikirjastosi?
2. Mistä ostat pääasiassa kirjoja? Kirjakaupasta, verkkokaupasta, marketista antikvariaatista/kirpputoreilta vai joku muu?
3. Sinulle tärkeä nuortenkirja?
4. Pelottavin kirja, jonka olet lukenut?
5. Lempirunosi?
6. Minkä elokuvan, joka pohjautuu kirjaan olet katsonut viimeksi?
7. Minkä kirjan maailmaan haluaisit uppoutua niin, että olisit siellä mukana "oikeastikin"?
8. Mieluisin vuorokauden aika lukea?
9. Kesäkirjasi?
10. Mitä luet juuri nyt?
11. Seksikkäin fiktiivinen kirjan henkilö? Perustelut!

19 kommenttia:

  1. Kiitos, vastailen tämän päivän kuluessa :)

    VastaaPoista
  2. Hei Jokke, kiva kuulla! Odottelen vastauksiasi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, Sara! En ollutkaan tätä vielä saanut ja tykkään, kun tässä haasteen antaja keksii itse kysymykset :).

    VastaaPoista
  4. No johan minulle satelee kysymyksiä, kirjakysymyksiin kyllä vastaan mielelläni, vaikka muuten en koe näitä meemijuttuja oikein omikseni.

    VastaaPoista
  5. Maria, noiden kysymyksien keksiminen olikin kivaa, sen takia tykkäsin tästä haasteesta! Yleensä olen vähän passiivinen näissä jutuissa. Aino, kirjakysymyksistä minäkin tykkään! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta kaima!! <3 Annan vastausten vähän hautua ja palaan blogissani asiaan lähiaikoina. Kivat kysymykset!! :)

    VastaaPoista
  7. Hei kaimani ja mukavaa, jos ehdit vastailla! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta, Sara! Vastaukset ovat mietinnässä... :)

    VastaaPoista
  9. Haaste kopattu, kiitos siitä Sara! Vastailen niihin kunhan ehdin:)

    VastaaPoista
  10. Veljeni kans käytiin melkein salassa ja aikuisten kirjoja ei saatu lainata...

    (en ole koskaan kuullut Helen af Enehjelm, löysin mielenkiintoisen kirjan, hän kertoo ystävyydestä Virginia Woolf ja Vita Sackville-Westin välillä)

    VastaaPoista
  11. (en ole koskaan kuullut Helen af Enehjelm, löysin mielenkiintoisen kirjan, hän kertoo ystävyydestä Virginia Woolf ja Vita Sackville-Westin välillä)

    VastaaPoista
  12. Kiitos haasteesta, palaan tähän, kun on enemmän aikaa blogata ja kehitellä vastauksia. :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos haasteesta, olen siitä tosi mielissäni ja vastaan pian!

    Oli kiva lukea myös sinusta lisää, ja aivan ihana kuva postauksen yhteydessä. :)

    VastaaPoista
  14. Hei Luru, Susa, Hanna ja Karoliina! Kiva, jos ehditte vastailemaan kysymyksiini.:)

    Hannele, tulen käymään blogissasi ja kuulemaan lisää tästä löydöstäsi!

    VastaaPoista
  15. Sara, tämä on niin sinua;-)

    Kuvittele: Minä olen jopa lypsänyt!

    Ressu on muuten edelleenkin 'hot'.

    VastaaPoista
  16. Hei Leena ja hauska kuulla! Ressu on yksi suosikkikoiristani :)

    VastaaPoista
  17. (joo, Sara, tuo Helen af Enehjelmin kirja Mielikirjailijan seurassa kertoo esimerkiks irlantilaisesta runoilijasta W.B. Yeats)

    VastaaPoista
  18. Kiitos Sara, kun vastasit! Näitä on tosi mukava lukea. Ja erityisen mukava on kuulla siitä, että kirjastot ovat olleet niin monille tärkeitä paikkoja jo lapsena.

    Kysyit multakin kirjastokäynnistä. Itse asiassa tätä kysyttiin multa toisessakin blogissa, mutta mielelläni kerron uudelleenkin. Ensimmäinen kirjastokäyntini oikeassa kirjastossa ajoittuu jonnekin ala-asteen aikoihin (ennen sitä olin kyllä käynyt koulun kirjastossa). Olimme sisarusteni kanssa koulukyydityksen piirissä. Ainakin kerran taksikuski teki niin, että haki meidät ensin ala-asteelta ja jätti meidät jostain syystä yläasteelle odottamaan kyytiä. Yläasteen yhteydessä oli silloin kirjasto ja sinnehän me sitten mentiin. Ja onneksi mentiin, sillä ihastuin heti kirjastoon. Muistelen, että lainasin jonkin Polvan Tiina-kirjan. Tiskin takana istui kirjaston työntekijä tärkeän näköisenä ja muistan silloin ajatelleeni, että minäkin haluan kirjastoon töihin samanlaisen tiskin taakse istumaan. Samainen kirjastonhoitaja oli muuten jonkin aikaa esimiesnaiseni 1980-luvulla, kun olin nuorena ylioppilaana ja yliopisto-opiskelijana kirjastossa töissä.

    VastaaPoista
  19. Hei Anna Elina ja olipa ihana kuulla sinun kirjastomuistoista! Unohdin kertoa, että yksi tärkeimmistä oli myös kirjastoauto, joka kävi kerran viikossa ihan kodin lähellä. Olin niin onnellinen, kun oli monta mahdollisuutta, mistä lainata kirjoja :)

    VastaaPoista