Olen lukemassa Patricia Cornwellin jännäriä Punainen usva. Kay Scarpettan tutkimuksia osa 19 (Otava, 2012/Seven 2013, suom. Ilkka Rekiaro). Vastauksena esittämääni kysymykseen edellisessä postauksessani, mitä kirjaa luen juuri nyt. Olen sivulla 168, ja pokkarin lukeminen on edennyt tahmean hitaasti. Sanotaanko näin, että meinasin jo keskeyttää kirjan, kuten tein edelliselle osalle: Kuolleiden satama. Sitä olin lukenut sähköisenä iPadiltani ja peräti puoleenväliin asti kunnes riitti. Punaisen usvan kanssa aion jatkaa loppuun asti.
Miksi? Olen lukenut Kay Scarpetan tutkimuksia järjestyksessä 17,5 osaa vuosien ajan ja kirjoittanutkin yhdestä Scarpetta-kirjasta blogiini innoituksen sävyyn vuonna 2009. Huvittavinta on, että Punainen usva jatkaa samaa tarinaa keskeyttämästäni kirjasta. Olen aikaisemmin ollut koukussa sarjan henkilöhahmoihin, mutta nyt suoraan sanottuna he ärsyttävät minua ja varsinkin itse päähenkilö Kay Scarpetta, joka on todella omahyväinen. Olen kyllästynyt hänen ainaiseen naputukseen Pete Marinolle (keskeisin henkilö). En myöskään pidä kertojaäänen muuttumisesta Kay Scarpetan omaksi ääneksi. Kaksi viimeisintä kirjaa ovat minämuodossa. Lisäksi olen kyllästynyt, että Kay on aina hengenvaarassa, jota yritetään listiä. Siis olen kertakaikkisen kyllästynyt samantyyppisiin tapahtumiin ja samanlaisina toistuviin juonikuvioihin! Sarjasta on jo ilmestynyt suomennettu 20. osa: Paljaat luut, joka ei kiinnosta tippaakaan. Myös 21. osa Dust on tulossa. Miksei hyviä sarjoja osata lopettaa ajoissa? No, ymmärrän kyllä, miksi ei. Lukijat toivovat lisää ja kirjat tahkoavat rahaa. Minä luen Punaisen usvan ja sen jälkeen Scarpetta, Marino, Lucy ja Benton saavat jatkaa raskasta elämäänsä ilman minua -lukijaansa. Muita lukijoita heillä kyllä riittää!
Siis kaikkia kunnia kirjailija Patricia Cornwellille, joka on ollut yksi rikoskirjallisuuden genren johtotähtiä. Cornwell pitää aktiivisesti omaa facebook- ja twitter-sivustoa, joita olisi ihan mielenkiintoista seurata, mutta ei nyt enää, koska tämän jälkeen se on loppu. Kiitos kirjailijalle näistä kalmojen vuosista! Minä suuntaan nyt vanhoihin dekkareihin ja uusiin, jännittäviin aluevaltauksiin.
Sara, sanotaanko nyt, että alkupään kirjat olivat todellakin jotakin. Niissä oli vielä huumoria ja ruoan laittoa ja vaikka mitä. Mitä enemmän Lucy kasvoi, sitä enemmän minä ärsyynnyin ja keskityin Marinoon ja Scarpettaan. Myönnän, että Scarpetta on omahyväinen. Miksi siedän sitä häneltä, mutta muilta en...en tiedä. Lucy saisi kadota!
VastaaPoistaMonta vähemmän tasokasta COrnwellia on jo luettu ja uusin on jo odottamassa. Minä en osaa päästää vielä irti. Kuvittele nyt: Omistan jokaikisen kirjan täsät sarjasta, olen kuin huumeessa, jota en halua.
Ymmrrän sinua, mutta minä en vain pysty, en vielä;)
♥
Leena, on se niin vaikeaa päästää irti ja muistan ajan, kun sitä odotti joka vuosi uutta Scarpetta-kirjaa! Minäkin olen niitä muutaman hyllyyni kerännyt. Sinä olet sinnikäs ja totta kai luen uteliaana, mitä kirjoitat sitten uusimmasta...
PoistaMietin myös, että jos Cornwell joskus ilmoittaa, että tämä on nyt sarjan päätösosa, niin ehkäpä sen kirjan lukemista voi harkita. :)
Ymmärrän hyvin tuon tunteen, mietin itse (yhden toisen) kirjan kohdalla juuri samaaa. Jotenkin vain kun on seurannut sarjaa pitkään on vaikeaa päästää irti. Mutta elämä on liian lyhyt tylsille kirjoille!
VastaaPoistaMinä kyllästyin hommaan siinä vaiheessa kun kaikki alkoi mennä jotenkin överiksi. Lucyhan on superälykäs, kaunis ja rikas nainen joka kaikesta päättelen pistäisi lähitappelussa kampoihin vaikka James Bondille - moinen täydellisyys jos mikä on tylsää. Ei hyvää juonta varten tarvitse keksiä ihmeellisiä vimpaimia ja erikoisia superkonnia, kyllä se jännitys syntyy vähemmälläkin, hyvinkin arkisilla asioilla.
Norkku, kiitos myötäelämisestä! :) Joo, Lucy ja teknologia on mennyt välillä niin "yli hilseen". Toisaalta aina jaksan ihmetellä Cornwellin asiantuntemusta ja perehtymistä kaiken maailman vempaimiin ja uuteen teknologiaan. Kirjailijalla on myös tullut sellainen opettavainen sävy näihin kirjoihin, mistä en pidä. Ehkä tämä näkyy juuri Scarpetan hahmossa, joka on "täydellinen". No, nyt opin ainakin taas uuden asian nimittäin mentoli lamaannuttaa äänihuulia eli ei kannata syödä menthol-kurkkupastilleja. :)
PoistaNiin. teknologia, joka on aivan liikaa minulle ja sitten tuo ärsyttävä opettavainen sävy. Mistä ihmeestä se kumpuaa!
PoistaScarpetta oli enemmän lihaa ja verta sarjan alussa, mutta ei enää.
Jos 'luut' on liina mahdoton, jätän sen kylmästi kesken.
Minä lopetin Cornwellin kirjojen lukemisen jo muutama vuosi sitten. Kyllästyin. Kyllästyin toistoon, samantapaisiin juoniin ja juuri tuohon mainitsemaasi Scarpettan hengenvaaraan jokaisen kirjan lopussa. Ei ole ollut ikävä.
VastaaPoistaMargit, kiva kuulla muistakin "kohtalotovereista"! :)
PoistaMinulle riitti 3 ensimmäistä, Graftonin aakkoset olen lukenut tähän asti suomennetut, vaikka sortuvatkin Cornwellin tapaan samanlaiseen juonenkuljetukseen.
VastaaPoistaNykyään en jaksa edes Lehtolaista jonka Maria Kallioista aikanaan pidin.
Sirpa, Grafonin aakkosia en olekaan lukenut, mutta Lehtolaisen Maria Kallioita kyllä. Odotan, että pääsen lukemaan uusimman Maria Kallio-dekkarin ja odotokset ovat aika korkealla...
PoistaMyötätuntoaaltoja täältä! Minäkin jätän sarjan jo joitain vuosia sitten kun se alkoi tuntua niin klaustrofobisesti itseään toistavalta... vaikka Scarpetta oli alussa niin kiinnostava hahmo. Huoh.
VastaaPoista(Sirpa, aakkosia jaksan kyllä edelleen lukea kun uuden suomennoksen huomaan... )
Booksy, sinä olet osannut lopettaa ajoissa! Olen taas edennyt kirjan kanssa vähän matkaa, mutta aloittelin sitten samalla uutta jännäriä, joka on vähän kevyemmästä päästä. :)
PoistaOlen lukenut muutaman ensimmäisistä sarjan kirjoista. Minulle psykopaatit ja kiduttajat olivat liikaa. Yäks.
VastaaPoistaSuosittelen M. M. Kayen dekkareita, erityisesti Kuolema Kashmirissa on suosikkini. Kirjoitin näistä juuri blogissanikin.
Miia, Scarpetta-kirjat ovat rankkoja. M.M. Kayeta en ole myöskään lukenut. Tulen katsomaan blogiasi! :)
PoistaMinä olen niin säikky, että menee helposti yöunet... :-)
PoistaAi Pete Marino on vieläkin elossa! Olisi voinut luulla Marinon kuolleen sydänkohtaukseen tai jonkun (nais)murhaajan käsissä. Joskus luin paljonkin Cornwelliä, mutta en enää viime vuosina. Ehkä voisi lukaista taas. Tykkäsin Scarpettan ja Marinon nahistelusta ;)
VastaaPoistaTuija, Marino porskuttaa elinvoimaisena ja elämäntavat vaihtelevat epäterveellisestä vähemmän epäterveelliseen. Scarpetta jaksaa nalkuttaa! :)
PoistaSamanlaiset tunnelmat ovat täälläkin. Pidin sarjasta kovasti silloin alussa, mutta nämä viimeisimmät kirjat ovat olleet toinen toistaan huonompia. Sitkeästi olen kahlannut läpi kaikki tuohon Kuolleiden satamaan asti. Sitä en saanut enää luettua ja taidan jo suosiolla luovuttaa minäkin. On olemassa niin paljon parempia jännäreitä. :)
VastaaPoistaKuutar, sinäkin olet pysynyt pitkään uskollisena Scarpetan tutkimuksille, mutta juuri ihan samaa ajattelin tämän luettuani, että aikansa kutakin! :)
PoistaJos kiinnostaisi, niin blogissani olisi pohdittavaa Montgomery-fanille. :)
VastaaPoistahttp://sheferijm.vuodatus.net/lue/2013/09/lycy-maud-montgomery-anne-of-avonlea
en ole vielä
VastaaPoistaOlen suuri Scarpetta-fani alusta lähtien, lukenut lähes kaikki kirjat heti niiden ilmestyttyä suomeksi. Mutta täytyy sanoa, että Kayn lähdettyä Richmondista taso on vaihdellut. Joissakin kay on suorastaan vainoharhainen, ja välillä ärsyttää kuinka kaikista turvatoimista huolimatta murhaaja pääsee iholle.
VastaaPoistaMutta ei siitä mihinkään pääse, edelleenkin aion lukea kaikki, vaikkakaan en aio niitä ostaa, vaan tyytyä kirjaston palveluihin.