Salla Simukka: Jäljellä

Näin kirjatrailerin Salla Simukan uudesta kirjasta Jäljellä (Tammi, 2012) ja se veti minua puoleensa magneetin tavoin. Tein kirjastoon varauksen ja odottelin, milloin kirja mahtaa tulla. Ihana yllätys olikin, kun kirja kolahti postiluukusta pari päivää sitten. Olen lukenut kirjaa sen jälkeen öisin, mikä itse asiassa sopii hyvin sen tunnelmaan hektisessä elämänvaiheessani. Yön hiljaisuudessa minua on hieman karminut lukea, kun ihmiset ovat kadonneet jäljettömiin. Vain 15-vuotias Emmi on jäljellä.

Jäljellä on dystopiaromaani, joka sijoittuu lähitulevaisuuteen Suomessa. Tulevaisuuden yhteiskunnassa ihmiset on jaettu lahjakkuusalueisiin jo pienestä pitäen. Emmi on mitäänsanomaton, pelkkä Potentiaali, joka ei ole löytänyt omaa paikkaansa ja lahjakkuuttaan maailmassa. Tytöllä ei ole ystäviä, sisarukset suhtautuvat alentuvasti ja vanhemmat ovat etäisiä. Emmistä on tullut melkein näkymätön. Sitten Emmi päättää karata saadakseen edes jonkinlaista huomiota. Kun hän seuraavana päivänä tulee kotiin, niin perhe, naapurit ja kaikki ihmiset koko kaupungista ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Vai ovatko? Mitä on tapahtunut?

Satuja ei enää lueta tulevaisuudessa, mutta Emmi rakastaa satuja. Hänen lempisatunsa on Pieni merenneito. Vaikka kirjat ovatkin jo siirtyneet kokonaan sähköiseen muotoon, niin Emmillä on perinteinen ja paperinen moneen kertaan luettu vanha satukirja. Vähitellen jostain alkaa tulla satuvihjeitä. Yhdessä Emmin kanssa yritän ratkaista kadonneen ihmiskunnan mysteeriä. Se on jännittävää. Se on salaperäistä. Se on pelottavaa. Olen uppoutunut outoon olotilaan Emmin tavoin. En paljasta teille enempää, mitä kaikkea tulee tapahtumaan. En tiedä itsekään, miten arvoitus lopulta ratkeaa. Syksyllä ilmestyy kirjaan nimittäin jatko-osa Toisaalla. Simukka kirjoittaa todella tyylikkäästi, kiehtovasti ja vakuuttavasti. Miten voin odottaa syksyyn?

Maria Autio: Ajatustenlukija

Maria Aution Ajatustenlukijaa (Karisto, 2011) kuvataan takakannessa rankkojen aiheiden nuortenkirjaksi. Kirjassa käsitelläänkin vakavia teemoja; vanhempien juopottelua, riitelyä, välinpitämättömyyttä, lastensa heitteillejättöä, väkivaltaa, turvattomuutta, nuoren mielen sairastumista ja itsensä viiltelyä. Vaikka aiheet voivat tuntua ahdistavilta, niin silti kirjan perusvire ei ole synkkä vaan toiveikas. Aution kieli on runollista ja kirjan maailma tuntuu välillä hyvin unenomaiselta. Siinä on jotain vangitsevaa.

Kirjan päähenkilö Tiuku joutuu muuttamaan kotoaan omilleen, kun aloittaa lukion. Alkoholistiäiti Hille ja tämän mies Retu haluavat päästä tytöstä eroon. Tiuku muuttaa tätinsä omistamaan yksiöön eri kaupunkiin ja uudessa asunnossa ei ole edes sänkyä. Äidin lähettämien ruokarahojen säännöllisyyteen ei voi myöskään luottaa. Tiukua pyydetään kotiin lähinnä silloin, kun 2-vuotias sisko tarvitsee lastenhoitajaa. Koulussa Tiuku tutustuu uuteen ystävään Iidaan, josta tulee vähitellen tärkeä tukipilari Tiukun elämässä. Koulun outo kummajainen Lintutyttö alkaa kiehtoa Tiukun mieltä. Hän löytää tämän virtuaalimaailmasta ja seuraa salaa Lintutytön elämää.

Tiuku itsenäistyy, vaikka itsenäinen hänen on täytynyt olla jo pienestä asti. Yksinäisyys on kuitenkin musertavaa. Roskapussit jäävät viemättä ja välillä Tiuku ei muista syödä tai ruokaa ei ole. Kukaan ei ole huolehtimassa. Turvallisia aikuisia ei Tiukun elämässä ole kuin äidin naapuri Ulpu. Tätikin jää hyvin vieraaksi. Vaikka Tiukulla menee huonosti, niin Lintutytöllä menee vielä huonommin. Puhumaton tyttö nukkuu kellarissa, kun ei pysty enää kuuntelemaan aikuisten juomista ja riitelyä. Eräänä yönä Lintutyttö kiipeää katolle.

"Laika avaruudessa! Muistatko minut? Istuin takanasi luokassa, ja kerran väitit, että osaan lukea ajatuksia. Ei se aivan niin ollut, vaikka siitä tulikin kumma kyllä totta. Tunnistin salanimesi netissä, Peilimaassa. Tiirikoin ajatuksiasi, mutta en paljastanut kuka olin. Viimein sain selville senkin mitä aioit." (5)

Ajatustenlukija on tarina selviytymisestä, vaikka loppu jääkin jonkin verran avoimeksi. Suosittelen kirjaa myös aikuisille. Kirja oli tänä vuonna Topelius-palkintoehdokkaana. Lastenkirjahyllyssä on luettu myös Ajatustenlukijaa. Lisäksi Kirsi on kirjoittanut hiljattain Aution esikoisnuortenkirjasta Paperisudet, joka käsittelee koulukiusaamista.

Minna Canth: Hanna

Tällä viikolla vietetty Minna Canthin päivä ja Jennin postaus innosti minua lukemaan Canthin teoksen Hanna (1886). Hannaa on luonnehdittu pitkähköksi novelliksi, mutta enemmänkin kuvailisin sitä pienoisromaaniksi. Päähenkilö Hanna on nuori tyttö, jonka elämä järkkyy, kun hänelle paljastuu isänsä, kamreeri Mellinin juominen. Hannan äiti odottaa myöhään yöllä miestään kotiin ja Hanna valvoo viereisessä huoneessa äitinsä mukana. Lopulta Hanna syöksyy huoneesta estämään äitinsä osumista isän nyrkin tielle. Hanna havahtuu vähitellen näkemään äitinsä alistetun aseman.

Hanna käy tyttökoulua ja viettää huoletonta kesälomaa ystäviensä kanssa maalla. Hän ihastuu lyseolaispoikaan Woldemariin. Monilta sydänsuruilta Hanna ei kuitenkaan tule välttymään. Myöhemmin kihlautuessaan salaa helsinkiläisen opiskelijan kanssa, osoittautuu tämä petturiksi. Isä yrittää myös naittaa tytärtään vanhemmalle miehelle, mutta Hanna kieltäytyy ja uskaltaa asettua isäänsä vastaan. Hannan haave on opiskella tyttökoulun jälkeen opettajaksi, mutta molemmat vanhemmat vastustavat tyttöjen opiskelua. Seuraelämän huvitukset ja avioituminen, miestä varten oleminen ovat virkamiehen tyttären tulevaisuuden kuvat, joita Hanna yrittää sitkeästi vastustaa.

Hanna on nuoren tytön kasvutarina. Canth kuvaa taidokkaasti tytön psykologista tunne-elämää, epävarmuutta ja heikkoa itsetuntoa. Hannan elämä ja opinhalu on tukahdettu kotona istumiseen ja miesväen paitojen ompelemiseen. Hannalla on masennuskausia, jolloin hän ei jaksa nousta ylös sängystäkään. Toini Havu esittää esipuheessa kirjailijan kärsineen masennuksesta teosta kirjoittaessa ja siinä esiintyvistä valoisampien tunnelmien vaihtumista tummiin ja synkkeneviin sävyihin. Naturalistisia piirteitä sisältävän Hannan tarinan loppu ei ole kovinkaan onnellinen.

Canth nostaa esille ominaiseen tyyliinsä epäkohtia tyttöjen ja naisten asemassa. Minna Canth kritisoi julkisesti tyttökouluja ja kannatti yhtenäiskoulua. Hänen ansioksi katsotaan Helsinkiin perustetun ensimmäisen suomalaisen yhteiskoulun syntyminen. Teoksessa pojat vähättelevät tyttöjen koulua ja opiskelua. Tiedonhaluiset tyttökoulun oppilaat päättävät itse kuitenkin opiskella lisää ja vaativat filosofiaa ja parempaa opetusta. Erikoista on, että teoksessa mainitaan Charles Darwin, ja nuori lukiolaispoika selittää tytöille muurahaisten toimintaa ja aivojen rakennetta. Hanna kuvataan koko teoksen läpi hyvin uskonnolliseksi, joka turvautuu Jumalaan. Lopussa kuitenkin pettynyt Hanna luopuu uskostaan, rukoilemisesta ja kirkossa käymisestä. Aikanaan tämä "jumalanpilkka" on varmasti kohahduttanut. Kiinnostavaa oli tekstissä ilmenevät viittaukset Hannan ja tyttöjen välisiin keskinäisiin suhteisiin, joista tihkuu erotiikkaa.

"Niin meheviksi ja pehmeiksi olivat huulet käyneet kermasta ja rasvamaisesta rieskasta, että heidän toden totta teki mieli suudella toisiaan, vaikka se tällä kertaa jäi sikseen, kun Anna Sohvi seisoi siinä vieressä katselemassa. Ruotsin kielellä he siitä keskenään puhuivat, ettei Anna Sohvi olisi ymmärtänyt. " (230, Minna Canth. Anna-Liisa ja muita teoksia, WSOY 1997)

Rohkeaa Canthilta ja tämä ei ole ainoa kohta! Mitä teoksia suosittelisitte Canthilta seuraavaksi luettavaksi? Anna-Liisan ja Työmiehen vaimon olen aikaisemmin lukenut.

Satukuvittajia Wendelin, Koivu ja Beskow

Voitin Ainon blogista ihanan Ebba Varman Vuodenaikojen Satu - kirjan (Otava, 2003). Se on runonmuotoinen kertomus vuodenajoista. Näköispainoksena ilmestynyt teos on alunperin ilmestynyt vuonna 1945. Satu sisältää klassikkokuvittajan Martta Wendelin kauniita kuvia luonnosta, eläimistä ja lapsista sekä satuhahmoista.

"Mun pienoiseni kuullut kai sadun maasta lie,
miss´ on niin hauska olla? - Nyt sinne käypi tie!
Sa taivahalle katso, siell linnunrata on,
ja tähdet kirkkaat siellä jo syttyi loistohon. "

Rudolf Koivun ihania kuvituksia olen taas ihastellut Tuula Karjalaisen teoksesta Kuin silloin ennen (Minerva, 2011). Kirjaan on koottu Suomen lasten elämää Koivun kuvien kertomana. Lapset leikkivät, käyvät koulua, tekevät töitä kotipiirissä tai sen ulkopuolella. Kirja on tarkoitettu lasten ja isovanhempien yhteiseksi luettavaksi ja keskusteltavaksi tuon ajan lasten elämästä, tavoista ja arvoista. Suosittelen kirjaa myös vanhempien ja lasten yhteiseksi lukuhetkeksi.

Tunnetun satukuvittajan Rudolf Koivun (1890-1946) oma elämä on koskettava. Luin Rudolf Koivun elämästä Rudolf Koivun ystävät yhdistyksen sivuilta. Yhdistyksen tavoitteena on tehdä taitelijan elämää ja tuotantoa tunnetuksi. Kannattaa käydä tutustumassa sivuilla, jotka sisältävät myös Koivun upeita kuvituksia ja satukuvituksia!
Ruotsalaisen satukirjailijan ja kuvittajan Elsa Beskowin (1874-1953) satuja olen lukenut lapsuudessani. Auringonmuna (Gummerus, 2010, suom. Eila Kivikkaho) - luontosatu on erityisesti jäänyt mieleeni ja sadun kuvitus. Hankin Auringonmunan kahdeksannen painoksen myös omakseni. Onko satu teille tuttu?

"Kerran taas metsässä kierrellessään keijukainen huomasi sammalmättäällä suuren pyöreän keltaisen pallon. Oi, miten suuri, hän ajatteli. Mistä se oikein on tullut tähän? Hän katsahti ylöspäin ja huomasi, että pilvessä juuri hänen yläpuolellaan oli valkea tyhjä kohta. Nyt minä arvaan, hän ajatteli, tämä on auringon pesästä pudonnut muna..."

Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate

Calpurnia Tate on 11-vuotias teksasilaistyttö, joka jakaa rakkaan harrastuksen luonnon tutkimiseen isoisänsä kanssa. Nuori luonnontutkija tekee tieteellisen tarkkoja havaintoja ja on kiinnostunut Darwinin evoluutioteoriasta. Etäisestä isoisästä tulee vähitellen läheinen tukihenkilö ja opastaja Calpurnia-tytön elämässä. Yhdessä he löytävät uuden kasvilajin. Calpurnia tuntee itsensä erilaiseksi kuin muut tytöt. Hän ei välitä käsitöistä eikä kotitaloustöistä, jotka kuuluvat olennaisesti 1800-luvun tyttöjen elämään. Calpurnian äiti haluaa siirtää perinteet perheen ainoalle tyttärelle ja alkaa opettaa naisille sopivia tehtäviä ja taitoja tulevana perheenemäntänä. Calpurnia taas haaveilee mahdollisuudesta opiskella yliopistossa ja tutkijan ammatista, mutta tuntee olevansa ansassa. Tyttöyden ja naiseuden rajoitukset hallitsevat hyvin vahvasti kirjan tematiikkaa.

Luonnonlapsi Calpurnia Tate (Karisto, 2011) on moderni vanhan ajan tyttökirja. Kirjan ansiona pidän tyttöyden laajentamista perinteisistä tyttökirjamalleista. Tytötkin ovat kiinnostuneita tieteestä ja erityisesti luonnontieteestä. Tämä nuortenkirja sopii ilman muuta nuorille tyttölukijoille, joille se onkin suunnattu. Klassikoksi tätä en kuitenkaan kutsuisi. Minä-muotoinen kerronta ei ole aina kovin vetävää. Kirjan loppu osoittautui myös pettymykseksi. Calpurnian ongelmat jäävät roikkumaan ilmaan. Kaipasin selkeämpää loppuratkaisua ja mietin mahtaako kirjailija kirjoittaa jatkoa tarinaan, mutta ilmeisesti ei. Kirjailija Jacqueline Kelly ennakoi haastattelussaan Calpurnialle eli Callielle seuraavanlaista tulevaisuutta: isoisä jättää Calpurnialle rahaa, jotta hän pääse opiskelemaan Teksasin yliopistoon luonnontieteitä. Hänestä tulee ensimmäinen naisbiologi Teksasissa. Tällaisen jatkon kirjoittaminen tekisi kyllä tyttökirjaklassikon.

Kirjassa on kiinnostavasti kuvattu historiallisia ilmiöitä kuten automobiilin ja puhelimen tuloa pikkukaupunkiin. Erityisesti minua huvitti kokiksesta tykkäväänä lukea, kun Calpurnia juo ensimmäisen kerran Coca-Colaa. Kirjan kansikuva on samanlainen kuin alkuteoksessakin The Evolution of Calpurnia Tate, joka palkittiin USA:ssa arvostetulla lastenkirjapalkinnolla. Luonnonlapsi Calpurnia Tatesta on kirjoitettu myös Lumiomena-, Sininen linna-, Kujerruksia-, Vinttikamarissa- ja Kirjakirppu-blogeissa.

Katariina Leino: Sirkusprinsessa

Sirkusprinsessa (WSOY, 2011) on mukaansatempaava ja romanttinen tyttökirja. Kirjan nimeksi sopisi vielä paremmin Saippuaprinsessa, koska tarina on melkein kuin saippuasarjasta. Päähenkilönä on lukiolainen 17-vuotias Milja, joka asuu narsistisen äitinsä kanssa. Miljan äiti Katri Kangas on kuuluisa näyttelijätär, joka viettää boheemielämää ja käyttäytyy kuin suuren luokan diiva. Äiti on alkoholisti, jonka sotkuisia jälkiä Milja on siivonnut pienestä pitäen. Kulisseja pidetään kuitenkin yllä. Seurapiiripalstoilla tytär ja äiti poseeraavat ja hymyilevät yhdessä. Vanhempi-lapsisuhteen osat ovat kääntyneet toisin päin. Milja onkin äiti, oman äitinsä huoltaja ja Katri on kuin lapsi, tyttärensä huollettava. Itsekäs äiti on riippuvainen tyttärestään, jolta haluaa huolenpitoa, tukea ja ihailua. Narsistilta puuttuu empatiakyky.

Milja puolestaan ikävöi isäänsä, jota ei ole nähnyt moneen vuoteen. Äidin poikaystävät vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja Milja on nähnyt liikaakin äitinsä seksielämää. Kuvioihin tulee mukaan puolet nuorempi miesystävä, tv-sarjan tähti Joakim, johon myös Milja ihastuu. Ujosta ja epävarmasta Miljasta kehittyy nopeatempoisessa kasvutarinassa kaunotar, joka uskaltaa vihdoinkin sanoa ääneen, mitä haluaa ja toteuttaa unelmiaan. Äiti näkee tyttärensä kilpailijana ja uhkana. Molemminpuolinen irtiotto äidin ja tyttären välillä on odotettavissa. Enempää paljastamatta kiinnostavia juonenkäänteitä on luvassa.

Sirkusprinsessassa käsitellään itse asiassa vakavia teemoja kepeällä otteella. Pidin tästä kirjasta senkin takia, koska vaikeita asioita ei lähestytä niin angstisella ja realistisella tavalla. Joskus todellisuus on taruakin ihmeellisempää. Tämä on nuortenkirjavinkkini, jota suosittelen nuorille sekä aikuisille, mutta lähinnä naispuolisille. Erityisesti suosittelen tytär-äitisuhteesta kiinnostuneille, vaikka suhde olisikin ongelmaton.

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa

Terhi Rannelan Scarlettin puvussa (Otava, 2011) on moderni, mutta samalla klassinen tyttökirja. Tyttöromaanin kirjoittamisessa kirjailijan innoittajana on ollut hänen lempielokuvansa Tuulen viemää. Intertekstuaalinen suhde teosten välillä on hyvin vahva. Kirjan henkilöhahmojen nimet viittaavat jo hauskasti esikuviin kuten Viivi Lintunen, Reko Puttonen tai Olivia. Romaanin asetelma lähtee samantyyppisestä tilanteesta liikkeelle. Viivin on-of poikaystävä Aki kihlautuu vaatimattoman ja ystävällisen Olivian kanssa. Ihailijoiden ympäröimä kaunis ja pippurinen Viivi tunnustaa Akille rakastavansa tätä. Tunteellisen kohtauksen todistajaksi osuu itsevarma Reko Puttonen, joka yrittää vakuuttaa Viiviä, että juuri hän on oikea mies Viiville.

Viivin unelma lapsesta asti on ollut lukion vanhojen tanssit ja siihen kuuluva tanssiaispuku. 17-vuotias Viivi rakastaa vanhoja vaatteita ja vintagea, pukeutuu erikoisesti ja pitää suosittua tyyliblogia. Hänen virtuaaliminänsä on Tuulen viemään Scarlett, ja Vivien Leigh on Viivin lempinäyttelijä, jonka elokuvia hän on katsonut kymmeniä kertoja. Viivi ei pelkää olla erilainen. Hän on draamakuningatar ja hänessä on särmää. Vaikka henkilöhahmolla on vahva yhteys Scarlett O`Haraan, niin minussa hänessä on jotain samaa kuin Virtasen Seljan tyttöjen temperamenttisessä Margaritassa. Viivin perhe on turvallinen ja kannustava. Viivi asuu äitinsä ja mummansa kanssa ihanassa puutalomiljöössä, joka joutuu purku-uhan alle. Viivi alkaa juonitella toteuttaakseen unelmaansa ja pelastaakseen kotitalonsa.

Perinteisen tyttökirjan tapaan loppu ei olekaan niin siirappisen onnellinen. Rannela julistaa tyttöyden manifestia, missä tytöille asetetaan pienestä asti suorituspaineita. Pitää opiskella, luoda ura, mennä naimisiin ja tehdä lapsia. Sovittaa kaikki yhteen. Minä julistaisin puolestani "kiltin tytön syndrooma"-manifestia. Vaikka Viivi kulkeekin vastavirtaan, niin lopulta Viivi asettuu perinteisen kiltin tytön muottiin. Hän luovuttaa. Scarlett ei koskaan luovuttanut vaan jatkoi taistelua! Toisaalta Scarlettin puvussa voi nähdä Viivin kasvukertomuksena, mutta tarvitseeko sen mennä aina samalla tavalla? Minä kaipaisin voimakkaita, persoonallisia tyttösankarittaria, jotka eivät aina olisi niin hemmetin kilttejä vaan tarpeeksi itsekkäitä. Margaritahan on sellainen! Viivissäkin on sitä.

Huolimatta pienestä purkauksestani pidin Scarlettin puvussa - romaanista. Se on viehättävä tyttökirja, jossa yhdistyvät perinteinen ja moderni raikkaalla tavalla. Bloggaavan Viivin saamia kommentteja oli hauska lukea, ehkäpä sen takia juuri, kun kirjoittanut itsekin bloggaa. Scarlettin puvussa voi lukea itsenäisenä teoksena, vaikka ei tuntisikaan Tuulen viemää. Minua se innosti katsomaan elokuvan uudestaan. Ne sopivat oivasti ajanvietteeksi häntäluunsa loukanneelle kirjabloggaajalle. Kirjan pirteä ja tyylikäs kansikuva on Pietari Postin ja se on ehdolla vuoden huipuksi julkaisugrafiikan sarjassa.

Scarlettin puvusta ovat kirjoittaneet myös Salla ja Susa.

Virginia Woolf: Menomatka

"Jos nämäkin ihmiset vain viitsisivät ajatella asioita, maailma olisi paljon parempi paikka meille kaikille. Yritätkö itse ajatella parhaillaan?" (196)

Virginia Woolfin esikoisromaani Menomatka (Savukeidas, 2012) on käännetty vihdoinkin suomeksi melkeinpä sata vuotta ilmestymisensä jälkeen. Toiveeni on toteutunut! Alkukieliseltä nimeltään Voyage Out (1915) on ollut hyllyssäni muutamia vuosia lukemattomana. Woolfin romaanit eivät aina ole ihan helpoimmasta päästä ja minulla on ollut jonkinlainen kynnys kirjailijan romaanien lukemiseen englanniksi. Ville-Juhani Sutisen suomentama Menomatka tavoittaa Woolfimaisen tyylin erittäin onnistuneesti romaanissa. Teoksen suomentaminen on myös kulttuuriteko!

Menomatka on juoniromaani, mutta se ei ole mikään kevyehkö lukuromaani. Romaanissa on paljon henkilöitä, enimmäkseen yläluokkaisia joutilaita englantilaisia naisia ja miehiä, jotka ovat lomamatkalla eteläamerikkalaisessa kuvitteellisessa satamakaupungissa. Tuttu Clarissa Dallowaykin vilahtaa henkilöhahmoissa kirjan alkumatkassa. 24-vuotias Rachel Vinrace on romaanin keskeisiä hahmoja. Hän matkustaa isänsä omistamalla laivalla Santa Marinaan ja asettuu huvilaan asumaan tätinsä ja setänsä kanssa. Rachel on kokematon ja tietämätön, kouluttamaton nainen, joka on kasvatettu sensuurin avulla. Rachel ei esimerkiksi tiedä, miten lapset syntyvät ja seksuaalisuus on tabu.

Rachel lukee satunnaisesti kirjoja ja on musiikillisesti hyvin lahjakas. Hänen tädistään Helenistä ja Rachelistä tulee vähitellen läheisiä. Helen pyrkii kasvattamaan ja opastamaan sisarentytärtään. He ystävystyvät kaupungin hotellin asukkaiden kanssa ja erityisesti nuorten miesten Hirstin ja Hewetin kanssa. Rachel rakastuu. Romaani ei ole pelkästään Rachelin kasvumatka tai -kertomus vaan se on samalla myös toisen yhtä kokemattoman, (välillä todella ärsyttävän snobin) nuoren miehen Hirstin kasvua elämän traagisissa tapahtumissa.

Romaanissa on kepeää sanailua ja älykästä keskustelua, dialogia ihmisten välillä. Pohdintoja naisten ja miesten välisistä suhteista, brittiläisestä yhteiskunnasta, naisten äänioikeudesta, prostituutiosta, uskonnosta ja vallasta sekä sorrosta. Tekstissä on runsaasti viittauksia englantilaiseen kirjallisuuteen ja kirjoja pidetään tärkeänä ihmisen henkilökohtaisessa kasvussa kuten myöhemmissäkin Woolfin teoksissa. Tekstissä tulee esiin myös ajatuksia maailman parantamisesta ja viittauksia Bloomsburyn ryhmään, johon Woolf itse kuului. Keskeinen teema, joka kirjasta kuitenkin nousee toistuvasti esiin, on naisten kouluttaminen ja erityisesti tyttöjen koulutus.

"Tytöt pidetään varsin tietämättöminä monista asioista, eikö totta?" (74)

"Jos naisilla vain olisi kunnollinen koulutus, en näe mitään syytä mikseivät he pärjäisi miesten tavoin - tarkoitan yhtä tyydyttävästi, joskin varmasti hyvin eri tavoin." (103)

"...ettei nykyaikana mikään ollut niin tärkeää kuin naisten sivistäminen. Toisinaan hän ajatteli että, miltei kaikki asiat riippuivat koulutuksesta." (175)

Tämä Woolfin teema on edelleen tärkeä! Vaikka meille koulutus on itsestään selvä oikeus, niin maailmassa on tälläkin hetkellä yli puoli miljardia lukutaidotonta aikuista naista. Koulutusta pidetään tärkeimpänä vaikuttajana taistelussa köyhyyttä vastaan. Maissa, joissa panostetaan tyttöjen koulutukseen on tapahtunut merkittävää parannusta lasten ja naisten asemassa sekä toimeentulossa. Viime vuonna Unesco käynnisti maailmanlaajuisen yhteistyöhankkeen naisten ja tyttöjen koulutuksen edistämiseksi.

Palatakseni kuitenkin Menomatkaan, joka sai minut ajattelemaan asioita parhaillaan kuten Hirst haastaa Hewetia tämän postauksen alussa, niin romaanissa on monia ajatuksia ja kysymyksiä, jotka mietityttävät. Olen alleviivaillut tekstipätkiä sieltä sun täältä ja olen lukenut kirjan jo kaksi kertaa läpi eikä se siihen tule jäämään. Woolf kirjoitti teosta seitsemän vuotta ja toisessa lähteessä sanotaan yhdeksän vuotta, mutta joka tapauksessa pitkän ajan. Menomatka herätti aikanaan kohua ilmestyessään. Woolf osaa hienosti ja tarkkanäköisesti kuvata ihmisiä, ihmisten välisiä suhteita, yläluokkaista elämäntapaa sekä kaiken ympäröivää miljöötä. Uskon, että kirjalla on annettavaa jokaiselle jotakin. Myös Leena Lumi on kirjoittanut Menomatkasta.

"Mikseivät ihmiset kirjoita sellaisesta, mitä todella tuntevat?" (321)