Barbara Stoney: Enid Blyton

Enid Blytonin (1897-1968) elämänkertaa oli todella kiinnostavaa lukea. Alun perin Stoney on kirjoittanut Enid Blytonin 1970-luvulla yhteistyössä Blytonin tyttären kanssa. Nyt uudistettu ja päivitetty versio on 2000-luvulta ja se on suomennettu vuonna 2008. Elämäkerta sisältää hyvän bibliografian Blytonin teoksista. Se ei kuitenkaan sisällä kaikkia Blytonin julkaisemia kirjoja, koska niitä ei ole edes löydetty. Hämmästyttävää minusta oli, että 1920-30-luvuilla kirjoitetuista kirjoista ei luovutettu edes vapaakappaleita kirjailijalle itselleen, vaikka hänen tiedetään kirjoittaneen useita kirjoja kustannusyhtiöille. Joka tapauksessa Enid Blyton on ollut tavattoman tuottelias kirjailija ja alusta alkaen hyvin suosittu lastenkirjailija, jolle tuhannet ja tuhannet lapset ovat kirjoittaneet ja heidän kirjeisiinsä Blyton on aina henkilökohtaisesti vastannut päätyönsä ohella.

Ennen kirjailijauralleen omistautumista Enid Blyton koulutti itsensä Fröbel-pedagogiikan opettajaksi ja opetti lapsia muutaman vuoden hyvällä menestyksellä. Hän oli myös hyvin kiinnostunut luonnosta ja eläimistä ja tarkkaili niiden toimintoja sekä piti päiväkirjaa. Blyton aloitteli uraansa kirjoittamalla runoja ja hän onkin kirjoittanut kirjojen lisäksi valtavan määrän runoja, näytelmiä, satuja, antologeja, artikkeleita sekä toimittanut aikakausijulkaisuja. Ennen kaikkea minuun teki suuren vaikutuksen hänen lahjak-kuutensa kirjoittamisessa. Kirjan liitteessä 8 hän kuvailee psykologian professorille kirjoittamisprosessejaan; hän ei koskaan suunnittele etukäteen kirjaansa, sen rakennetta, juonta tai henkilöhahmoja vaan yksinkertaisesti päättää tuleeko siitä satu vai salapoliisitarina ja minkä pituinen se on. Sen jälkeen hän tyhjentää mielensä ja sanat tai tarinat vain virtaavat niin sanotusti paperille. Blyton kirjoitti päivittäin normaalin työajan puitteissa ja hän pystyi kirjoittamaan lähes 10 000 sanaa. Esimerkiksi Seikkailujen joki - kirjan hän kirjoitti viidessä päivässä. Blyton kertoo, kuinka helppoa hänen on päästä mielikuvitus-maailmaansa ja olla yhteydessä piilotajuntaansa. Hänellä ei koskaan ollut ongelmia inspiraationsa kanssa.

Blyton sai paljon kritiikkiä osakseen kirjoistaan, mutta ymmärtääkseni ei koskaan lapsilta. Kirjoista käydään edelleenkin väittelyä niiden laadusta, stereotyyppisestä maailmankuvasta tai ylemmän keskiluokan suosimisesta. Nykypäivänä niitä on jopa sensuroitu, "desinfioitu" kohdissa, joissa on ilmennyt niin sanotusti rasistisia tai seksistisiä asenteita. Aikoinaan kirjastonhoitajat myös laittoivat pannaan Blytonin kirjoja. Nykyään on kuitenkin tiedostettu, miten suuri merkitys Blytonilla on ollut maailmanlaajuisesti lasten lukutaidon kehitty-miseen. Minun suosikkejani lapsuudessa olivat tietysti Viisikko, Salaisuus, SOS- ja Seikkailu-kirjasarjat ja olen tainnut suurimman osan niistä lukea. Mieleenpainuvinta kirjoissa olivat ne kaikki herkut, joita lapset söivät ja lukiessa tuli aina nälkä ja tietenkin ne jännittävät salakäytävät ja -ovet. Toinen asia mikä hämmästyttää minua ja harmittaakin on se, miten vähän Blytonin muita teoksia on suomennettu. Ajattelinpa tilata jonkun englanninkielisen satukirjan...

Lopuksi kirjastonhoitajana VAROITUKSEN sana! Luinpa yhden Viisikko-kirjan uudestaan, sen jälkeen luin toisen ja sitten luin kolmannen ja nytkin tekisi mieli lukea taas uusi. Jos lapselle tahi aikuiselle antaa kirjan käteen, niin hänpä voi jäädä koukkuun... Blytonin kirjat aiheuttavat RIIPPUVUUTTA!

Britta Munkin ihana Hanne-sarja

Olen viime aikoina lukenut aivan ihastuttavaa Britta Munkin Hanne-sarjaa, jotka ovat perinteisiä tyttöromaaneja. Löysin Hanne-kirjat sattumalta antikvariaatista ja en ole koskaan aikaisemmin niitä lukenut. Ensimmäinen kirjasarjan osa Hanne on ilmestynyt suomeksi vuonna 1958. Hanne on tanskalainen 15-16-vuotias tyttö, joka muuttaa tätinsä luokse Ranskan Rivieralle. Hanne auttaa tätiään hotellin pitämisessä ja järjestää yleensä asiat kuntoon. Välillä Hanne voi piipahtaa ostoksille Monacon Monte Carloon. Hannella on salapoliisin taipumuksia ja hän yleensä ratkaisee mysteerit, joita hänen ympärillään tapahtuu. Hannen paras ystävä on Eve, jonka luokse hän matkustaa Englantiin kirjojen jatko-osissa. Englannissa on myös etsivä Tom Hilton, johon Hanne on ihastunut.

Hannen jälkeen ovat ilmestyneet järjestyksessä jatko-osat Hotelli Hanne (1958), Hanne ja hotellivaras (1959), Kädet ylös, Hanne (1959), Hanne ja Hillsiden arvoitus (1960), Hanne, älä hellitä (1960), Hanne saa ystävän (1961) ja Hanne pinteessä (1961). Lisäksi 70-luvulla ovat vielä suomennettu Hanne merihädässä ja Hanne päätekohdassa, joita yritän metsästää itselleni. Kirjoja ei kirjastosta löydä kuin jonkun osan sieltä sun täältä. Yritin etsiä myös tietoa kirjojen tekijästä itsestään Britta Munkista, mutta laihoin tuloksin. Yhden tanskalaisen sivuston katsoin, jossa oli bibliografiaa Hanne-kirjoista ja sen mukaan niitä olisi kirjoitettu kaiken kaikkiaan kuusitoista ja kaikki ovat ilmestyneet jo 50-luvulla.

Kirjoissa on oma viehätyksensä ja aivan oma (tyttökirjamainen) tunnelmansa, jossa tosiaan voisi kuvitella itsensä kävelevän sinisen veden äärellä Välimeren rannalla kukkivien mimoosien tuoksuessa ympärillä. Jatkan kirjojen parissa lukemista ja elän Hannen seikkailuissa mukana Englannin nummilla.

Leena Krohn: Tainaron

Luin aluksi Krohnin kirjaa Tainaron. Postia toisesta kaupungista (2006) hiukan pintapuolisesti ja hyppelehtien, koska minulla oli kiire lähettää se lahjaksi. Halusin kuitenkin tietää, millainen tämä maailmallakin kehuttu fantasia-teos on. Teksti ja sen kaunis kieli alkoi kiehtoa yhä enemmän minua ja syvennyin Tainaronin erikoiseen "ötököiden" maailmaan. Itse en ole mitenkään erityisesti hyönteisten ystävä, mutta Tainaronin Jäärä, äiti-kuningatar, Outojen holhooja, Mittari ym. ovat koskettavia hyönteistyyppejä ja heidän kokemuksiaan voi rinnastaa meihin ihmisiin. Tainaron muodostuu 30 kirjeestä, joiden kirjoittaja ja kirjeiden vastaanottaja jäävät arvoituksellisiksi (ihmis)hahmoiksi. Kirjoittaja on tullut joskus Tainaroniin ja kuvailee kirjeissään kaupunkia ja tarkkailee ihmetellen sen elämää. Alkuperäinen teos on ilmestynyt vuonna 1985 ja siitä puuttuvat kirjeet Dayma ja Sielunkellot. Vuoden 2006 painoksessa on myös kuvitus mukana.

Kirja on ohut ja sen lukee nopeasti. Kirjeitä ei tarvitse lukea järjestyksessä ja niitä voi lukea useammankin kerran. Ne voivat avautua aina uudella tavalla kuten huomasin toista kertaa lukiessani. Jokainen voi tulkita kirjan teemoja omalla tavallaan, mutta ne käsittelevät elämää, kuolemaa, rakkautta, pelkoa, ystävyyttä ja ehkä sitä suurinta kysymystä kuka minä olen, mikä on elämäni tarkoitus. Kirjallisuuden tutkijat varmasti analysoivat tätä teosta minuuden, identiteetin etsimisen tai hajoamisen näkökulmista, mutta tekstissä riittää pohtimista itse kullekin. Tainaronissa on jotain, joka kolahtaa minuun ja se on tunnelmaltaan mielestäni surullinen, mutta juuri oikealla tavalla:

"Silloin näin, etten ollut koskaan tuntenut häntä enkä ollut koskaan edes halunnut oppia tuntemaan. Ja sitä mukaa kuin hän kasvoi, hän kävi yhä ohuemmaksi ja epäselvemmäksi, hänen hahmonsa liukeni rapukäytävän hämärään eikä hänellä ollut enää muotoa eikä massaa." (s.130)

"Mutta äkkiä näin hänen silmistään tulvahtavan jotain, mikä roiskui lattialle ja seinille kastellen kaikki vaatteeni. Hän ei enää katsonut minuun ja nousin ja lähdin huoneesta märkänä kuningattaren kyynelistä." (s.28)

Merri Vikin Lotta-kirjat

Kesäisenä päivänä, kun haluaa rentoutua tahi muuten vain kaipaa huoletonta elämää, niin kannattaa tutustua hauskoihin Lotta-kirjoihin. Merri Vikin Lotta-sarja oli ehdottomasti yksi lemppari tyttökirjasarjoista, joita olen lukenut. Lämmin muisto lapsuudestani on, kun luin yhdessä tätini kanssa Lotta-kirjoja ja kuulin tätini valtavat naurunremahdukset. Lotta-kirjojen lukeminen ei siis mitenkään ole ikään sidottua ja olenkin nyt aikuisena lukenut niitä uudelleen ja nauranut ääneen. Toinen lapsuusmuistoni liittyen Lotta-kirjoihin on, kun olin lukenut kaikki siihen mennessä ilmestyneet kirjat, niin katselin aina kirjastossa kaihoten ruotsinkielistä Lycka till, Lotta, jota ei ollut vielä suomeksi kirjastoon hankittu. Kirjan etukannessa Lotta säteili ihanassa valkoisessa hääpuvussa komea Paul vierellään. Eli kyseessähän on Onneksi olkoon, Lotta (1983), jonka luin sitten myöhemmin.

Lotta-sarjassa seikkailee päähenkilönä Marie-Sofie Charlotta Månsson eli tuttavallisesti Lotta. Lotta on iloinen, huoleton tyttö, jolle sattuu kaikenlaisia kommelluksia niin koulussa, kotona, matkoilla tai missä ikinä hän liikkuukin. Tavatonta ei ole, että Lotta on jäänyt jonnekkin lukkojen taakse tai etsii jotain tärkeää kadottamaansa kirjaa tai esinettä. Lotan seikkailuissa ja töppäilyissä on yleensä mukana hänen paras ystävänsä Giggi, joka on taas luonteeltaan rauhallinen kuin temperamenttinen ja toimelias Lotta. Lotan perhe on perinteinen, johon kuuluvat vanhempi veli ja kaksoissiskot sekä äti ja isä. Lapsuuden tuttavasta Paulista tulee sarjan tärkeä hahmo, jota Lotta ensin inhoaa ja sitten ihastuu. Lotalla on myös laaja ystävä- ja tuttavapiiri, joista löytyy hauskoja hahmoja ja karikatyyreja.

Lotan kasvamista ja elämänvaiheita seurataan kirja kirjalta. Kaiken kaikkiaan Merri Vik eli oikealta nimeltään Ester Ringnér-Lundgren (1907-1993) kirjoitti 47 Lotta-kirjaa vuosina 1958-1991. Lotta-kirjoissa välittyy lämmin ja elämänmyönteinen tunnelma. Ne kuvaavat idyllistä ja turvallista perhe-elämää ruotsalaisessa pikkukaupungissa ja miljöössä ja minusta tällaisia kirjoja tarvitaan ehdottomasti. Kirjoissa on loistavaa tilannekomiikkaa. Itse en osaa sanoa, mikä olisi suosikkikirjani Lotta-sarjasta, mutta eniten minua hauskuuttavat alkupään Lotta-kirjat, jotka sijoittuvat koulumaailmaan. Lotta ei ole aina kovinkaan tarkkaavainen koulutunneilla ja aiheuttaa erityisesti luokanopettajalleen Kihara-Fridolfille niin sanotusti harmaita hiuksia. Tässä tiivistetty näyte kirjasta Lotta, älä lannistu (1960):

"Korviini alkoi kantautua vaimeaa pörinää. Sitten seurasi hiljaisuus. Jälleen pörinää ja taas hiljaisuus. Se oli varmasti ampiainen - missä, missä? Ei kai sentään minun kimpussani! Katseeni pälyili ympäristöä - nyt pörinä kuului jälleen - aivan läheltä... Tuolla! Kihara-Fridolfin toisella kengällä! Pieninkin varomaton liikahdus Kihara-Fridolfin taholta- ja ampiainen pistäisi! Minun oli toimittava ripeästi. Mutta miten - enhän ylettynyt. Enkä voinut varoittaakaan Kihara-Fridolfia, se veisi liian pitkän ajan. Katseeni osui pulpetillani olevaan viivoittimeen. Hetkeäkään epäröimättä sieppasin sen, nousin, kurkotin eteenpäin ja sivalsin napakasti Kihara-Fridolgin kenkää. Siitä syntyi hirveä metakka! Kihara-Fridolf älähti tukahtuneesti hämmästyksestä. Pulpettini romahti rämähtäen kumoon. Menetin tasapainoni ja suistuin mukkelis makkelis."

Jatkon toivottavasti luette itse. Löysin hyvät linkit Lotta-kirjoihin, joista saa tietoa kirjoista ja kirjailijasta enemmänkin osoitteissa: http://www.estersallskap.se/index.html http://hem.passagen.se/lottabok/lotta.html

Pohjoismaiset naisdekkaristit Yrsa Sirgurdardóttir ja Mari Jungstedt

Olen lukenut viime aikoina pohjoismaista jännityskirjallisuutta ja tutustunut kahden naisdekkaristin Yrsa Sigurdardóttirin ja Mari Jungstedtin tuotantoon. Minua on kiehtonut heidän kirjoissaan varsinkin miljöö, paikka, minne tapahtumat sijoittuvat kuten Sigurdardóttirilla Islantiin ja Jungstedtilla Gotlantiin. Kirjojen avulla voin matkustaa mielikuvissa minulle tuntemattomiin maihin ja ympäristöihin, joihin en muuten ehkä pääsisi. Samalla myös opin ja saan uutta tietoa maiden historiasta ja menneisyydestä. Sigurdardóttirin teoksissa Kolmas merkki (2005/2007) ja Joka toiselle kuoppaa kaivaa (2008) päähenkilönä on asianajaja Thora, joka selvittelee murhia ja ratkoo synkkiä perhesalaisuuksia yhdessä saksalaisen Matthewin kanssa. Myös Thoran yksityiselämässä kuohuu ja tapahtuu. Murhamysteerin ohella Kolmas Merkki valottaa noitavainojen historiaa Islannissa, joka oli minusta kiinnostavaa. Jungstedtin Saaren varjoissa (2005/2008) taas kerrotaan muinaisesineiden kaivamisesta Gotlannissa ja uskonnollisesta mytologiasta rituaalimurhien yhteydessä, joita selvittävät päähenkilöt komisario Knutas ja tv-toimittaja Berg. Myös heidän yksityiselämänsä tapahtumista kerrotaan. Jungstedtilta olen vasta lukenut tämän teoksen ja todennäköisesti luen lisääkin, vaikka joissain kohdissa kirja oli epäuskottava. Kirjan päähenkilötkin jäivät minulle vieraiksi tässä vaiheessa, koska en ole lukenut Jungstedtin aikaisempia teoksia. Sigurdardóttiria aion kyllä lukea jatkossakin. Kiehtovia ovat nuo islantilaiset nimetkin...