Barbara Stoney: Enid Blyton

Enid Blytonin (1897-1968) elämänkertaa oli todella kiinnostavaa lukea. Alun perin Stoney on kirjoittanut Enid Blytonin 1970-luvulla yhteistyössä Blytonin tyttären kanssa. Nyt uudistettu ja päivitetty versio on 2000-luvulta ja se on suomennettu vuonna 2008. Elämäkerta sisältää hyvän bibliografian Blytonin teoksista. Se ei kuitenkaan sisällä kaikkia Blytonin julkaisemia kirjoja, koska niitä ei ole edes löydetty. Hämmästyttävää minusta oli, että 1920-30-luvuilla kirjoitetuista kirjoista ei luovutettu edes vapaakappaleita kirjailijalle itselleen, vaikka hänen tiedetään kirjoittaneen useita kirjoja kustannusyhtiöille. Joka tapauksessa Enid Blyton on ollut tavattoman tuottelias kirjailija ja alusta alkaen hyvin suosittu lastenkirjailija, jolle tuhannet ja tuhannet lapset ovat kirjoittaneet ja heidän kirjeisiinsä Blyton on aina henkilökohtaisesti vastannut päätyönsä ohella.

Ennen kirjailijauralleen omistautumista Enid Blyton koulutti itsensä Fröbel-pedagogiikan opettajaksi ja opetti lapsia muutaman vuoden hyvällä menestyksellä. Hän oli myös hyvin kiinnostunut luonnosta ja eläimistä ja tarkkaili niiden toimintoja sekä piti päiväkirjaa. Blyton aloitteli uraansa kirjoittamalla runoja ja hän onkin kirjoittanut kirjojen lisäksi valtavan määrän runoja, näytelmiä, satuja, antologeja, artikkeleita sekä toimittanut aikakausijulkaisuja. Ennen kaikkea minuun teki suuren vaikutuksen hänen lahjak-kuutensa kirjoittamisessa. Kirjan liitteessä 8 hän kuvailee psykologian professorille kirjoittamisprosessejaan; hän ei koskaan suunnittele etukäteen kirjaansa, sen rakennetta, juonta tai henkilöhahmoja vaan yksinkertaisesti päättää tuleeko siitä satu vai salapoliisitarina ja minkä pituinen se on. Sen jälkeen hän tyhjentää mielensä ja sanat tai tarinat vain virtaavat niin sanotusti paperille. Blyton kirjoitti päivittäin normaalin työajan puitteissa ja hän pystyi kirjoittamaan lähes 10 000 sanaa. Esimerkiksi Seikkailujen joki - kirjan hän kirjoitti viidessä päivässä. Blyton kertoo, kuinka helppoa hänen on päästä mielikuvitus-maailmaansa ja olla yhteydessä piilotajuntaansa. Hänellä ei koskaan ollut ongelmia inspiraationsa kanssa.

Blyton sai paljon kritiikkiä osakseen kirjoistaan, mutta ymmärtääkseni ei koskaan lapsilta. Kirjoista käydään edelleenkin väittelyä niiden laadusta, stereotyyppisestä maailmankuvasta tai ylemmän keskiluokan suosimisesta. Nykypäivänä niitä on jopa sensuroitu, "desinfioitu" kohdissa, joissa on ilmennyt niin sanotusti rasistisia tai seksistisiä asenteita. Aikoinaan kirjastonhoitajat myös laittoivat pannaan Blytonin kirjoja. Nykyään on kuitenkin tiedostettu, miten suuri merkitys Blytonilla on ollut maailmanlaajuisesti lasten lukutaidon kehitty-miseen. Minun suosikkejani lapsuudessa olivat tietysti Viisikko, Salaisuus, SOS- ja Seikkailu-kirjasarjat ja olen tainnut suurimman osan niistä lukea. Mieleenpainuvinta kirjoissa olivat ne kaikki herkut, joita lapset söivät ja lukiessa tuli aina nälkä ja tietenkin ne jännittävät salakäytävät ja -ovet. Toinen asia mikä hämmästyttää minua ja harmittaakin on se, miten vähän Blytonin muita teoksia on suomennettu. Ajattelinpa tilata jonkun englanninkielisen satukirjan...

Lopuksi kirjastonhoitajana VAROITUKSEN sana! Luinpa yhden Viisikko-kirjan uudestaan, sen jälkeen luin toisen ja sitten luin kolmannen ja nytkin tekisi mieli lukea taas uusi. Jos lapselle tahi aikuiselle antaa kirjan käteen, niin hänpä voi jäädä koukkuun... Blytonin kirjat aiheuttavat RIIPPUVUUTTA!