Marraskuun luetut tyttökirjat

Marraskuu ei ole lempikuukausiani, mutta lukemisen kannalta kuukausi oli kuitenkin antoisa. Muistiinpanojen tekeminen ei ole ollut kovin kummoista tutkimustani ajatellen ja siitä en syytä omaa saamattomuuttani vaan pöh! lumetonta marraskuuta. Haluan kuitenkin listata lukemani kirjat ja samalla muistella kirjojen sisältöjä. Lukemani nuortenkirjallisuus painottuu paljolti koulumaailmaan. Ja ihanaa, että nyt on joulukuu!

1. Merri Vik: Kaiken huippu, Lotta! (Karisto, 1978, suom. A.-M. Helminen)

Tätä Lotta-kirjaa en ollut aikaisemmin lukenut ja kirjan kansi loi odotuksia hauskoista Lotan kommelluksista. Kansikuvassa Lotta on puunoksalla keikkumassa ja luokanvalvoja Kihara-Fridolf tuijottaa ikkunasta hölmistyneenä tyttöä. Mutta kirja olikin pettymys! Siinä ei ole mukana Lotan parasta ystävää Giggiä eikä muitakaan koulutovereita. Miljöö on niin vieras, kun idyllisen ruotsalaisen pikkukaupungin sijaan Lotta matkustaa kesälomalla Wieniin äitinsä kanssa. Luokanvalvojakin yllättäen lomailee samassa kaupungissa ja Lotta taitaa taas aiheuttaa hänelle harmaita hiuksia. Sisältöä voisi luonnehtia enemmänkin matkakertomustyyppiseksi.

2. Merri Vik: Vaara vaanii, Lotta! (Karisto, 2005, 4.painos, suom. A.-M. Helminen)

Halusin päästä nauramaan "epätoivoisesti" Lotan kustannuksella, joten tartuin toiseen Lotta-kirjaan. Eipä tämäkään nauruhermojani kutkuttanut. Kirja on hiukan jännittävä, mutta todella ennalla-arvattava! Luokkaretkellä Lotta nappaa ilmoituksen mukaansa mökin ovesta ja sen jälkeen alkaa tapahtuu kummia Lotan elämässä. Outoja miehiä ravailee Lotan kotona ja koululaukkukin pöllitään. Lapsena varmaan tykkäsin kirjasta enemmän. Halusin antaa Lotalle vielä yhden mahdollisuuden ja aloin lukea Pieleen menee, Lotta!-kirjaa, mutta luovutin. Marraskuussa ei ilmeisesti kannata lukea Lottia!

3. Anni Swan: Iris rukka (WSOY, 1955 11.painos)

Iris rukka on alun perin ilmestynyt nimellä Iris rukka -koululaistarina 1916. Luin kirjaa nyt koululaisromaanin näkökulmasta, mutta en ole ihan varma tästä määritelmästä. Kirjassa kuvataan aluksi, kun Iris saa yksityisopetusta. Opettaja, neiti Salo pitää Iristä tyhmänä ja tietämättömänä tyttönä. 12-vuotias Iris ei ole tottunut vapaan kasvatuksen saanena kuriin ja järjestykseen. Hän ei ole kiinnostunut "kuivakkaasta" opetuksesta ja on tarkkaamaton tunneilla, vaipuen omiin ajatuksiinsa. Iris pyrkii yhteiskoulun kolmannelle luokalle, mutta sisäänpääsytutkinto epäonnistuu, koska hän saa ehdot matematiikassa ja ruotsissa. Iris pääsee maalle Metsäpirttiin vain kahdeksi viikoksi, koska hänen pitää opiskella koko kesä. Ankara neiti Hammar ottaa vastuun Iriksen kasvattamisesta ja tyttö asuu hänen luonaan kesän ajan. Iriksellä on tarkka päiväjärjestys, joka sisältää talous- käsityö- luku- sekä seurustelutunteja. Ikävissään hän alkaa ahkeroida kuin koskaan ennen, ja neiti Salo on tyytyväinen. Ajassa hypätään eteenpäin ja myöhemmin Iris käy oppikoulua, yhteiskoulun viidettä luokkaa. 

Kirjassa ei ole varsinaisesti suoraan kouluun tai luokkatilanteeseen liittyvää koulukuvasta, vain Iriksen esiintyminen Preciosan roolissa koulun juhlassa. Kertoman mukaan Iris ei ole opettajien eikä koulutovereidensa suosiossa yhteiskoulussa. Hän on liian vilkas, huolimaton ja tarkkaamaton tunneilla. Niistä aineista (ei kerrota tarkemmin), joista hän pitää, hän osaa niitä loistavasti, mutta matematiikassa Iris on mahdoton. Iris osaa kuitenkin pitää hauskaa koulussa, jos keksii kepposen. Näistä koulukepposista ei kuitenkaan kerrota tarkemmin. Koulutovereiden kiinnostuksen ja ihailun Iris herättää vasta laulaessaan upeasti Preciosan. Sitä ennen hän on ollut halveksittu ja hyljeksitty, jonka ystävyyttä kukaan ei ole halunnut. Tämän voi tulkita osaltaan koulukiusaamiseksi. Kiusaamista Iris koki myös asuessaan kaupungissa ylimielisten sukulaistensa luona.

Se, mikä on kiinnostavaa, että Iris on yhteiskoulussa eikä tyttökoulussa.Yhteiskasvatusaate korostuu monissa kotimaisissa tyttöjen koululaisromaaneissa, kuten Mary Marckin samaan aikaan ilmestyneissä tyttökirjoissa.

4. Maria Autio: Paperisudet (Karisto, 2005)

Tähän päivään hyppäsin lukemalla nuortenkirjan Paperisudet, joka kertoo suoraan rankasta koulukiusaamisesta. Määrittelen Paperisudet myös tyttökirjaksi. Päähenkilönä on Salla, joka käy peruskoulun yhdeksättä luokkaa. Salla on koulukiusattu ja kiusaaminen on jatkunut siitä lähtien, kun hän on aloittanut seiskaluokan uutena oppilaana. Sallaa ei ole koskaan hyväksytty muiden joukkoon. Hänet eristetään toistuvasti sosiaalisesti. Hänelle ei puhuta eikä hänen lähellään haluta olla. Luokka nimittää häntä Yökköseksi. Erityisesti tyttöporukka on ottanut Sallan kiusaamisen kohteeksi. Välitunnit ovat välillä painajaista, mutta Salla on tutustunut rinnakkaisluokkalaiseen Alettaan, joka on myös yksinäinen ja kiusattu. Kirjassa kerrotaan Sallan näkökulmasta tapahtumista, mutta myös eri henkilöhahmojen, kuten kiusaajien Tuulin ja Iran. Sallan ja Alettan kiusattujen ryhmää kasvaa uusilla jäsenillä ja siitä tulee lopulta vahva turva kiusaamista vastaan.

Koulu tai opettajat eivät puutu kiusaamiseen, vaikka tietävät siitä, ainakin Alettan tapauksessa. Sallan äiti kuvataan täysin välinpitämättömäksi tyttärensä ongelmien suhteen. Alettan isä kuvataan puolestaan empaattiseksi, joka haluaa ottaa asioista selvää ja saada muutoksen. Tytöt taas salaavat häpeälliseksi kokemansa kiusaamisen loppuun saakka. Aikuisilta ei tule siis apua! Tavallaan Paperisudet voisi olla kertomus voimaantumisesta tyttöjen omalla toiminnalla ja sisäisellä vahvistumisella ystävyyden kautta. Myös elämänhallinta paranee ja kirja päättyy onnellisesti, kun yläaste jää lopullisesti taakse. Paperisudet on Iris rukan tavoin selviytymistarina. Kirsi on myös kirjoittanut kirjasta.

5. Kaisa Ikola & Minna Kulmala: Hullu luokka (Kirjapaja, 1990)

Hullu luokka-sarjasta olen kuullut vain kehuja ja varmaan tämä sarja on yläasteikäisiä paljon huvittanut. Minulla oli vaikeuksia lukea kirjaa kielen takia, mutta tekijät ovat olleet itse vasta 14-vuotiaita tätä kirjoittaessaan. Aion perehtyä Hullu luokka-sarjaan enemmän, koska olen saanut hankittua myös kaikki kymmenen osaa. Joten siitä sitten myöhemmin lisää!

6. Salme Setälä: Itsenäinen tyttö (Otava, 1934)

Itsenäistä tyttöä luonnehditaan myös seikkailukertomukseksi ja sitähän se onkin, sillä se kertoo Prätinä-tytöstä, joka karkaa kotoaan. Prätinä saa selville, että hän joutuu kurkkuleikkaukseen ja vanhemmat eivät ole kertoneet tytölle mitään. Prätinällä menee koulussakin huonosti ja hän pelkää jäävänsä luokalle. Niinpä kolmetoistavuotias tyttö ottaa fillarin allensa, säästörahansa mukaan ja lähtee "maailmalle". Seikkailuja tyttö ei kovin paljon ehdi kokea lyhyen karkumatkansa aikana, kun hän sairastuu ja viettää maatilan mökissä aikaansa. Setälän tyyli on humoristista ja ironista. Hauskaa on hänen käyttämänsä kieli. Opettajat ovat dillejä, koti on mätä ja mutsi on vanhanaikainen. "Koti on sittenkin maailman paras paikka.", Prätinän mielestä lopussa. Niinpä tietenkin!

7. Mary Marck: Minnan syyslukukausi (Otava, 1926)

Kepeä Marckimainen koululaisromaani. Olen lukemassa parhaillaan Minnan luokasta kertovaa jatko-osaa Toverien kesken. Kesken on myös Marckin Luokan ikävin tyttö. Näistä kirjoista kirjoitan erillisen jutun.

8. Helmi Pekkola: Kiva kouluvuosi (Gummerus, 1931)

Tästä kirjasta ei jäänyt muuta erikoista mieleeni kuin tyttökoululaiset, jotka eivät tiedä, kuinka yhteiskoulussa ollaan. Sikke on tullut yhteiskouluun tyttökoulusta ja flirttailee liikaa poikien kanssa. Hyi Sikkeä! En muista edes henkilöhahmojen nimiä kunnolla ja kirja keskittyi enemmän koululaisten lomien viettoon ja poikahenkilöihin, jotka asuvat samassa koulukortteerissa. Ei ollut kiva lukuvuosi lukea!

9. Maija Åkerman-Tudeer: Vaalea ihanteeni (Otava, 1926)

Päiväkirjamuotoinen tyttöromaani, jota kirjoittaa 17-vuotias Stiina Melberg. Stiina kertoo elämästään neljän vuoden ajan. (Päähenkilön nimi selviää ensimmäisen kerran vasta sivulla 57!) Stiina asuu ensin perheensä kanssa Viipurissa ja viettää kesät aina Antreassa. Tästä tulee vahva mielleyhtymä kirjailija Kersti Bergrothiin (Mary Marck), joka asui myös samoilla seuduilla lapsuuden ja nuoruuden. Kiinnostava koululaisromaanityyppinen tyttökirja, joka kuvaa yhteiskoululaisen Stiinan ylioppilaaksi tuloa ja myöhemmin opiskelua Helsingissä, yliopistossa. Varsinaisesti kirja keskittyy Stiinan tunne-elämään ja romanttiseen haaveiluun, sen oikean löytämiseen. Lapsuudentoveri Kurre alkaa herättää muitakin tunteita kuin toverillisia. Stiinan tavoitteet aluksi ovat lakki, sitten maisterinarvo ja sen jälkeen vaalea ihanne (naimisiinmeno). Stiina kuitenkin kokee järkyttävän tragedian opiskeluaikanaan, jonka jälkeen opiskelukin hidastuu. "Sen oikean" Stiina lopulta löytää ja ilmeisesti maisterin tutkinto jää suorittamatta. Opettajaksi Stiina ei ole ikinä edes halunnut.

Vaalea ihanteeni on siitä harvinainen perinteinen tyttöromaani, että se kuvaa ylioppilastytön opiskelua yliopistossa, vaikka hyvin epämääräisesti ja pinnallisesti. Romaanissa on tietynlaista kepeyttä ja rivien välissä on jotain, mihin täytyisi syventyä enemmän. Kirjan lukemisesta jäi tietyllä tavalla ristiriitainen olo, koska se on Stiinan kasvukertomus, nuoren naisen itsenäistymistä ja päämäärätietoista opiskelua, joka ei ole kuitenkaan se pääasia vaan naimisiin pääseminen. Nimenomaan pääseminen!

10. Irmeli Salava: Neliapila

Tästä koululaisromaanista kirjoitinkin viimeksi täällä.

11.-12. Helga Nuorpuu: Hauska yllätys ja Erilainen kuin toiset (Gummerus, 1931)

Keväällä luin tyttökirjamaratonini aikana Rasavilli Leilan, johon nämä kaksi kirjaa ovat jatkoa. Luin kirjat väärässä järjestyksessä, mutta ne voi myös lukea erillisinä teoksinakin. Hauskassa yllätyksessä Leila aloittaa oppikoulun ja muuttaa kotoa kaupunkiin. Vastoin isänsä tahtoa hän päättää mennä yhteiskouluun tyttökoulun sijasta, vieläpä eri kaupunkiin ja tekee päätöksen junamatkansa aikana. Leilan isäkin on kerran todennut, että yhteiskoulu on parempi kasvatuslaitos kuin tyttökoulu. Samalla matkalla n. 14-vuotias Leila tutustuu pastori Sirviöön, jota hän nimittää mielessään Ikivanhaksi. Ikivanhaan Leila törmää monta kertaa uudestaan uudessa koulukaupungissaan ja tämä toimii myös vähän aikaa Leilan opettajanakin. Romanttinen virite näiden kahden välillä luodaan Hauskassa yllätyksessä. Yllätyksenä ei siis tule, kun kolmannessa osassa Leila ja Ikivanha päättävät kihlautua sitten, kun pastori on valmistunut opinnoissaan (en muista tekikö hän väitökirjaa?) ja Leila on täyttänyt kahdeksantoista vuotta. Kiinnostava ilmiö taas tyttökirjassa vanhemman miehen ja nuoren tytön välinen "suhde". Olen siitä aikaisemmin kirjoittanut Kate Douglas Wigginsin Villiruusun yhteydessä ja viitannut myös L.M. Montgomeryn Runotyttö-sarjaan .

Oppikouluun Leila pyrkii neljännelle luokalle ja pääseekin. Erilainen kuin toiset- teoksessa Leila on kuudennella luokalla. Kirjassa annetaan vihjeitä, että Leila ei enää palaa kouluun takaisin, joten Leila ei mene lukioon vaan naimisiin! Nuorpuun kirjat ovat viihdyttäviä ja seikkailurikkaita tapahtumia täynnä: tragediaa, kouluvarkauksia ja kadonneen äidin löytymistä ja uutta perheonnea. En varsinaisesti pidä näitä kirjoja koululaisromaaneina, koska koulukuvaukset jäävät varjoon muiden tapahtumien rinnalla. Toki koulumiljöössä liikutaan paljolti. Se, mikä on poikkeuksellista, että ensimmäistä kertaa lukemassani vanhassa tyttöromaanissa mainitaan Suomen sisällissota ja otetaan siihen kantaa. Leila tutustuu Hiisi-Kalleen, joka on auttanut valkoisia sodan aikana:

"Vapaussodan aikana piilotti hän tupansa ylisille ja perunakellariinsa toistakymmentä valkoista. Sitten hän juotti tuvassaan hyvään humalaan takaa-ajavat punaiset ja pelasti sitten noiden valkoisten kunnon miesten hengen ja elämän."

Leilan lempikirjoja ovat muuten Anni Swanin Kaarinan kesäloma ja Iris rukka!

Kiva, jos jaksoitte lukea loppuun asti! Tämä postaus on pisimpiäni....

Neliapila - tyttöjen ei-hauska koululaisromaani

Irmeli Salavan (Silvo) ainokaiseksi jäänyt Neliapila (Otava) ilmestyi kotimaisten koululaisromaanien kukoistusaikaan vuonna 1927. Neliapila koostuu neljästä helsinkiläisestä koulutytöstä Eilasta, Saarasta, Liisasta ja Kaisusta. Eila Autere ja Saara Carén ovat varsinaiset tarinan päähenkilöt, jotka tulevat varakkaista yläluokkaisista kodeista. He ovat tyttökoulun viidennellä luokalla. Liisa ja Kaisu käyvät yhteiskoulua, mutta jäävät kertomuksen värittömiksi sivuhahmoiksi. Kaikki tytöt käyvät partiota ja viettävät yöretken Liisan arkkitehtiperheen huvilalla suuressa luonnonpuistossa Kulosaaressa. Yöretken aikana sattuu ja tapahtuu, kun Eilan voimisteluhousut syttyvät tuleen kesken yövartion nuotion äärellä. Onneksi meri on lähellä!

Kirja on tyyliltään kepeän hassutteleva. Saaran hahmo muistuttaa hiukan Mary Marckin Eeva-sarjan Herttaa hulvattomilla ideoillaan ja kepposillaan. Eilan äti toimii kaikenlaisissa yhdistyksissä Eeva-sarjan rouva Norman tapaan. Isä on kuuluisa tuomari. Salavan tyylistä tulee mieleen myös Salme Setälän aikaisemmin ilmestyneet 1920-luvun koululaisromaanit. Kovin omaperäistä kertomus ei tuo koululaisromaanien genreen - paitsi kahdessa kohdassa lukijan kulmakarvat nousivat hämmästyksestä...

Tytöt tekevät hyväntekeväisyystyötä ja lähtevät viemään Jouluna ruokakoria köyhälle perheelle. Kestää kauan, kun Söörnäisisissä asuvan perheen äiti avaa oven ja asunto onkin täynnä häkää! Leskiäiti on yrittänyt tappaa itsensä ja kaksi poikaansa, koska ei pysty enää elättämään heitä. Tytöt perheineen tulevat hätiin ja leski saa ruoka-apua ja työpaikankin. Rankka aihe, joka kevyesti ohitetaan kaikki hyvin-lopulla.

Piilorasismi tai siis näkyvä rasismi pääsi minut myös yllättämään, vaikka esiintyyhän sitä vanhemmissa lasten- ja nuortenkirjoissa. Nimittäin Eila saa kirjeen tyttöserkultaan Puolasta ja tämä kuvailee koululaiselämää siellä mm. näin: "Koulussamme on paljon juutalaistyttöjä, joista emme yhtään pidä. He ovat useimmiten hyvin epämiellyttäviä olentoja, valehtelevat ja komeilevat vaatteillaan, ja varsinkin köyhiä tovereitaan kohtaan he ovat sietämättömiä." Tarina jatkuu, kuinka ei-juutalainen koululaistyttö kostaa vääryyden työntämällä sianlihaa erään juutalaistytön suuhun. Aika hurjaa! Tämän jälkeen minun lukemisen ilo loppui kokonaan.

Eikä sitä pelastanut edes hassu kohtaus, kun koulutoveri tuo eetteripullon tyttökouluun ja Saara nukahtaa kesken oppitunnin. Plussaa kirja saa sen sijaan hauskasta kuvituksesta, joka on Rudolf Koivun tekemä. Koululaisromaanin koulukuvaus jää muuten varsin valjuksi ja naiivi huumori ei vaan naurattanut. Miten lienee silloin ennen?

Louis Sachar: Paahde

Kulttimainetta saavuttanut ja lukuisasti palkittu nuortenkirja Louis Sacharin Paahde (Holes) ilmestyi 1998. Se julkaistiin (Otava) Suomessa 2001 ja kirjan suomensi Jaana Kapari. Minä en ollut tästä nuortenromaanista kuullutkaan ennen kuin poikani kiikutti sen koulusta kotiin pari päivää sitten. Pojan on luettava kirja määräpäivään mennessä ja sen jälkeen siitä tehdään äidinkielen tunnilla tehtäviä (ei esitelmää). Nyt olemme kumpikin lukeneet kirjan vuorotellen loppuun. Kirja koukutti niin äidin kuin pojankin.

Stanley Yelnats (palindromi!) on köyhä koulupoika, joka joutuu syyttömänä poikien työsiirtolaan Greenjärven leirille. Hän on mukamas varastanut kuuluisan baseball-pelaajan lenkkitossut, vaikka ne tipahtivat Stanleyn päähän taivaasta. Epäonnestaan Stanley syyttää kelvotonta-kurjaa-mätämuna-sikavaras-isoisoisoisäänsä, jonka päälle on aikoinaan langetettu kirous, joka vaivaa koko Yelnatsin sukua. 

Greenjärvellä ei ole nimestään huolimatta järveä enää, vaan se on kuivaa autiomaata, missä aurinko paahtaa aamusta iltaan. Autiomaassa ei ole satanut sataan vuoteen. Pahojen poikien rangaistusleirillä jokaisen leiriläisen on kaivettava yksi kuoppa joka päivä, myös lauantaisin ja sunnuntaisin. Kuopan on oltava tietyn kokoinen ennen kuin työt voi lopettaa. Stanley, joka on hieman pulska poika, joutuu koville ensimmäisestä kuopastaan lähtien. Autiomaassa on myös varottava keltatäpläliskoja, jotka viihtyvät mielellään kuopissa.

"Jos keltatäplälisko puree, voit hyvin mennä tammien varjoon ja maata riippumatossa. Kukaan ei enää mahda sinulle mitään." (s.10)

Leirillä on tarkka hierarkia niin ohjaajien, Valvojan kuin poikien kesken. Stanley hyväksytään joukkoon mukaan, vaikka sinne häntäpäähän. Työsiirtolassa ei tarvita vartiotorneja tai sähköaitoja. Karkaamista ei tarvitse pelätä, sillä autiomaahan kukaan ei ole koskaan halunnut karata, kun lähin vesi on kahdensadan kilometrin päässä leiriltä. Vallanpitäjillä ei kuitenkaan ole puhtaita jauhoja pussissa ja sen Stanley nokkelana poikaa hoksaa. Sorretut kapinoivat ja jännittävä karkumatka saa lukijankin kärsimään paahtavasta kuumuudesta ja kurkun kuivuudesta Stanleyn ja Zeron (toisen leiriläisen) tavoin.

Paahde on erinomainen ja mieleenjäävä kirja, joka sopii hyvin myös aikuislukijoille. Mietin, voisiko se tyyliltään muistuttaa maagista realismia. Päätarinan lisäksi juoni kuljettaa rinnakkaistarinoita, joissa valotetaan mm. Stanleyn iso- ja -isoisien vaiheita. Mukana on fantastisia, sadunomaisia piirteitä, mutta todellisuus on hyvin vakuuttavaa. Tekstiin jätetään aukkoja, jotka lukijan on itse luotava umpeen, kuten kertoja kehottaa. Niille koululaisille, jotka eksyvätkin blogiini googletellessaan paahdetta, esitän tärkeän kysymyksen: miksei keltatäpläliskot tapa Stanleyta ja Zeroa?

"Stanley tunsi jokaisen sydämenlyöntinsä. Jokainen lyönti kertoi että hän oli hengissä ainakin yhden sekunnin vielä." (s. 211)

Modesty Blaisea

Kesällä kun luin "hulluna" kirjoja, tutkimuksia, artikkeleita ym. kaikkea kivaa kirjaani liittyen, niin nollaamiskeino minulla oli sarjakuvien lukeminen. Tutustuin kuuluisaan naistoimintasankariin Modesty Blaiseen. Ostin muutaman Agentti X9:n (2010 Egmont)  antikvariaatista ja lainasin kirjastosta lisää sarjakuva-albumeja. Viime aikoina olen taas lukenut Modesty Blaise-tarinoita, koska kirjojen lukemiseni on vähän keskittymätöntä. Ties miksi.

Peter O'Donnell loi klassikkohahmon Modesty Blaisen ja kirjoitti kaikki sarjassa ilmestyneet tarinat. Hän myös kirjoitti Modesty Blaisesta erillisiä kirjoja, joihin en ole vielä tutustunut. Sarjakuvahahmo ilmestyi ensimmäisen kerran 1963 brittiläisessä sanomalehdessä Evening Standard aina vuoteen 2001 asti. Jännittävää sarjaa Modestyn seikkailuista piirsi aluksi Jim Holdaway ja myöhemmin mm. Enrique Romero. Sarjakuvatarinoita on ilmestynyt kaikkiaan 96, joista olen nyt lukenut kymmenkunta. Kotikirjastossani on aika vähän saatavilla Modesty Blaise-albumeita. Kustannus Jalava on uudelleen hankkinut Suomessa Modesty Blaisen julkaisuoikeudet albumeihin ja julkaissut pari uutta sarjakuva-albumia äskettäin.

Kymmenen Modesty Blaisen jälkeen en vielä tiedä oikein, mitä mieltä olen. Tutkimuksellisesti kiinnostavan Modestysta tekee hänen naistoimintahahmonsa ja minkälaista naiskuvaa sarjakuva luo. Modesty on hyvin salaperäinen, joka vain vihjaa kovia kokeneesta lapsuudestaan. Hän on kaunis, kova, seksikäs ja maskuliininen yhtäaikaa, tehokas taistelija, ylivoimainen supersankari ja minusta aika tunteeton nainen. Onko hänessä inhimillisyyttä? Tappaminen ei ainakaan tunnu missään. Modesty ei myöskään sure, vaikka hänen miesystävänsä kuolee tarinassa Punainen kotka. Modestyn kasvojen ilmeissä ei juuri kuvata tunteiden näkymistä. Ainoastaan näistä lukemistani tarinoista Helvetin lähettiläissä Modesty osoittaa surun ja ahdistuksen merkkejä silloin, kun hänen paras ystävänsä Willie Garvin kaapataan ja tämä joutuu "helvetillisen" kidutuksen kohteeksi. Modesty tietenkin pelastaa Willien. Modesty ja Willie tekevät keikkoja yhdessä ja he voittavat aina pahat tyypit. Heillä ei ole romanssia keskenään vaan hyvin tasa-arvoinen ja lämmin ystävyyssuhde. Kumpikin on valmis kuolemaan toisen puolesta. Huomasin, että Modesty Blaisesta on tehty kaksi opinnäytetyötä, mutta valitettavasti niitä ei ole verkossa luettavissa. Kvaakin sivuilta olen hakenut lisää tietoja Modesty Blaisesta.

Henkilökohtaisesti pidän enemmän näistä Jim Holdawayn piirtämistä tarinoista. Nuo muut tarinat, joita olen lukenut ovat Romeron piirtämiä ja taso on laadultaan huonompi. Romero piirtää Modestyn välillä hyvin seksisymbolimaiseksi, rinnat paljaina ja hahmot ovat jotenkin kulmikkaita. Tehtävä Lapissa oli minulle pettymys. Vaikka tarinat ovat väkivaltaisiakin, niin joku näissä jännittävissä sarjakuvissa kiehtoo. Haluaisin lukea lisää Modesty Blaiseja ja varsinkin sellaisia, joissa valotettaisiin naisen rikollista menneisyyttä ja traagista lapsuutta. Miten Modesty ja Willie tapasivat? Oletteko lukeneet Modesty Blaisea ja voitteko suositella mielestänne hyviä sarjan tarinoita?

Luetut Modesty Blaiset::

La Machine
The Gapriel Set-Up (Gabrielin ansa)
The Mind of Mrs. Drake (Meedio rouva Drake)
The Stone Age Caper (Kivikautinen keikka)
Kaleeriorjat
Punainen kotka
Helvetin lähettiläät
Tehtävä Lapissa
The Vampire of Mavescu (Malvescuen vampyyri)
The Young Mistress (Nuori mestarioppilas)

Ihanat ensipainokset ja kirja-arvonnan tulos!

Helsingin kirjamessuilta tein vavisuttavia kirjalöytöä antikvariaattiselta puolelta. Eräässä antikvariaatissa (jonka nimeä en muista) oli ensipainoksia L.M. Montgomeryn Anna-kirjoista. Raaskin ostaa vain yhden Anna ystävämme (WSOY), joka ilmestyi Suomessa ensimmäisen kerran 1921 Hilja Vesalan suomentamana. Anne of Avonlea ilmestyi alunperin 1909. Tätä kirjan kansikuvaa en ole aikaisemmin nähnyt missään. Anna-kirjojen ensipainoksia kansikuvitti Martta Wendelin, mutta minusta tämä ei ole Wendelinin kuvittama. Vai mitä mieltä olette? Vapun blogista löytyy myös kuvia Montgomeryn suomalaisista ensipainoksista.

Louisa Alcottin Sireenien alla (WSOY) ilmestyi Suomessa ensimmäisen kerran 1923. En löytänyt kirjaa Helsingistä vaan muistaakseni kirpparilta tänä vuonna. En ole lukenut ollenkaan Sireenien alla, koska lapsena en saanut sitä mistään kirjastosta, missä kävin ja muistan aina haaveilleeni sen lukemisesta. Toisesta kirjamessujen antikvariaatista löytyi suomalaisen Terttu Järvilehto-Forsselin  tyttökirja Sininen sävel vuodelta 1950. Kansikuva on Maija Karman kuvittama. Kirja on ilmestynyt Tammen tyttöjen sarjassa. Erittäin kiehtova tyttöromaani musiikkia opiskelevasta tytöstä ja tästä aarteesta en luovu!

Marjatta Kurenniemi julkaisi esikoiskirjansa Pukke punamuurahaisen seikkailut 1946. Kirjasta on viimeksi otettu uusi painos Gummeruksella 1970-luvulla. Ihana kirja, jonka on kansikuvittanut Rudolf Koivu. Oli aivan mahtavaa löytää se Tuomo Oinosen antikvariaatista, joka on keskittynyt lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Antikvariaatilla ei ole toimipistettä, mutta Helsingin kirjamessuilla he ovat kuulemma joka vuosi. Aion lukea Pukkea pian perheemme pienimmille.

Ja sitten Selja-kirjojen arvonnan tulokseen. Tyttöni toimi onnettarena ja veti arpajaislipun, jossa luki nimi: Culturelle. Onnea voittajalle!