Britta Munkin ihana Hanne-sarja

Olen viime aikoina lukenut aivan ihastuttavaa Britta Munkin Hanne-sarjaa, jotka ovat perinteisiä tyttöromaaneja. Löysin Hanne-kirjat sattumalta antikvariaatista ja en ole koskaan aikaisemmin niitä lukenut. Ensimmäinen kirjasarjan osa Hanne on ilmestynyt suomeksi vuonna 1958. Hanne on tanskalainen 15-16-vuotias tyttö, joka muuttaa tätinsä luokse Ranskan Rivieralle. Hanne auttaa tätiään hotellin pitämisessä ja järjestää yleensä asiat kuntoon. Välillä Hanne voi piipahtaa ostoksille Monacon Monte Carloon. Hannella on salapoliisin taipumuksia ja hän yleensä ratkaisee mysteerit, joita hänen ympärillään tapahtuu. Hannen paras ystävä on Eve, jonka luokse hän matkustaa Englantiin kirjojen jatko-osissa. Englannissa on myös etsivä Tom Hilton, johon Hanne on ihastunut.

Hannen jälkeen ovat ilmestyneet järjestyksessä jatko-osat Hotelli Hanne (1958), Hanne ja hotellivaras (1959), Kädet ylös, Hanne (1959), Hanne ja Hillsiden arvoitus (1960), Hanne, älä hellitä (1960), Hanne saa ystävän (1961) ja Hanne pinteessä (1961). Lisäksi 70-luvulla ovat vielä suomennettu Hanne merihädässä ja Hanne päätekohdassa, joita yritän metsästää itselleni. Kirjoja ei kirjastosta löydä kuin jonkun osan sieltä sun täältä. Yritin etsiä myös tietoa kirjojen tekijästä itsestään Britta Munkista, mutta laihoin tuloksin. Yhden tanskalaisen sivuston katsoin, jossa oli bibliografiaa Hanne-kirjoista ja sen mukaan niitä olisi kirjoitettu kaiken kaikkiaan kuusitoista ja kaikki ovat ilmestyneet jo 50-luvulla.

Kirjoissa on oma viehätyksensä ja aivan oma (tyttökirjamainen) tunnelmansa, jossa tosiaan voisi kuvitella itsensä kävelevän sinisen veden äärellä Välimeren rannalla kukkivien mimoosien tuoksuessa ympärillä. Jatkan kirjojen parissa lukemista ja elän Hannen seikkailuissa mukana Englannin nummilla.

Leena Krohn: Tainaron

Luin aluksi Krohnin kirjaa Tainaron. Postia toisesta kaupungista (2006) hiukan pintapuolisesti ja hyppelehtien, koska minulla oli kiire lähettää se lahjaksi. Halusin kuitenkin tietää, millainen tämä maailmallakin kehuttu fantasia-teos on. Teksti ja sen kaunis kieli alkoi kiehtoa yhä enemmän minua ja syvennyin Tainaronin erikoiseen "ötököiden" maailmaan. Itse en ole mitenkään erityisesti hyönteisten ystävä, mutta Tainaronin Jäärä, äiti-kuningatar, Outojen holhooja, Mittari ym. ovat koskettavia hyönteistyyppejä ja heidän kokemuksiaan voi rinnastaa meihin ihmisiin. Tainaron muodostuu 30 kirjeestä, joiden kirjoittaja ja kirjeiden vastaanottaja jäävät arvoituksellisiksi (ihmis)hahmoiksi. Kirjoittaja on tullut joskus Tainaroniin ja kuvailee kirjeissään kaupunkia ja tarkkailee ihmetellen sen elämää. Alkuperäinen teos on ilmestynyt vuonna 1985 ja siitä puuttuvat kirjeet Dayma ja Sielunkellot. Vuoden 2006 painoksessa on myös kuvitus mukana.

Kirja on ohut ja sen lukee nopeasti. Kirjeitä ei tarvitse lukea järjestyksessä ja niitä voi lukea useammankin kerran. Ne voivat avautua aina uudella tavalla kuten huomasin toista kertaa lukiessani. Jokainen voi tulkita kirjan teemoja omalla tavallaan, mutta ne käsittelevät elämää, kuolemaa, rakkautta, pelkoa, ystävyyttä ja ehkä sitä suurinta kysymystä kuka minä olen, mikä on elämäni tarkoitus. Kirjallisuuden tutkijat varmasti analysoivat tätä teosta minuuden, identiteetin etsimisen tai hajoamisen näkökulmista, mutta tekstissä riittää pohtimista itse kullekin. Tainaronissa on jotain, joka kolahtaa minuun ja se on tunnelmaltaan mielestäni surullinen, mutta juuri oikealla tavalla:

"Silloin näin, etten ollut koskaan tuntenut häntä enkä ollut koskaan edes halunnut oppia tuntemaan. Ja sitä mukaa kuin hän kasvoi, hän kävi yhä ohuemmaksi ja epäselvemmäksi, hänen hahmonsa liukeni rapukäytävän hämärään eikä hänellä ollut enää muotoa eikä massaa." (s.130)

"Mutta äkkiä näin hänen silmistään tulvahtavan jotain, mikä roiskui lattialle ja seinille kastellen kaikki vaatteeni. Hän ei enää katsonut minuun ja nousin ja lähdin huoneesta märkänä kuningattaren kyynelistä." (s.28)

Merri Vikin Lotta-kirjat

Kesäisenä päivänä, kun haluaa rentoutua tahi muuten vain kaipaa huoletonta elämää, niin kannattaa tutustua hauskoihin Lotta-kirjoihin. Merri Vikin Lotta-sarja oli ehdottomasti yksi lemppari tyttökirjasarjoista, joita olen lukenut. Lämmin muisto lapsuudestani on, kun luin yhdessä tätini kanssa Lotta-kirjoja ja kuulin tätini valtavat naurunremahdukset. Lotta-kirjojen lukeminen ei siis mitenkään ole ikään sidottua ja olenkin nyt aikuisena lukenut niitä uudelleen ja nauranut ääneen. Toinen lapsuusmuistoni liittyen Lotta-kirjoihin on, kun olin lukenut kaikki siihen mennessä ilmestyneet kirjat, niin katselin aina kirjastossa kaihoten ruotsinkielistä Lycka till, Lotta, jota ei ollut vielä suomeksi kirjastoon hankittu. Kirjan etukannessa Lotta säteili ihanassa valkoisessa hääpuvussa komea Paul vierellään. Eli kyseessähän on Onneksi olkoon, Lotta (1983), jonka luin sitten myöhemmin.

Lotta-sarjassa seikkailee päähenkilönä Marie-Sofie Charlotta Månsson eli tuttavallisesti Lotta. Lotta on iloinen, huoleton tyttö, jolle sattuu kaikenlaisia kommelluksia niin koulussa, kotona, matkoilla tai missä ikinä hän liikkuukin. Tavatonta ei ole, että Lotta on jäänyt jonnekkin lukkojen taakse tai etsii jotain tärkeää kadottamaansa kirjaa tai esinettä. Lotan seikkailuissa ja töppäilyissä on yleensä mukana hänen paras ystävänsä Giggi, joka on taas luonteeltaan rauhallinen kuin temperamenttinen ja toimelias Lotta. Lotan perhe on perinteinen, johon kuuluvat vanhempi veli ja kaksoissiskot sekä äti ja isä. Lapsuuden tuttavasta Paulista tulee sarjan tärkeä hahmo, jota Lotta ensin inhoaa ja sitten ihastuu. Lotalla on myös laaja ystävä- ja tuttavapiiri, joista löytyy hauskoja hahmoja ja karikatyyreja.

Lotan kasvamista ja elämänvaiheita seurataan kirja kirjalta. Kaiken kaikkiaan Merri Vik eli oikealta nimeltään Ester Ringnér-Lundgren (1907-1993) kirjoitti 47 Lotta-kirjaa vuosina 1958-1991. Lotta-kirjoissa välittyy lämmin ja elämänmyönteinen tunnelma. Ne kuvaavat idyllistä ja turvallista perhe-elämää ruotsalaisessa pikkukaupungissa ja miljöössä ja minusta tällaisia kirjoja tarvitaan ehdottomasti. Kirjoissa on loistavaa tilannekomiikkaa. Itse en osaa sanoa, mikä olisi suosikkikirjani Lotta-sarjasta, mutta eniten minua hauskuuttavat alkupään Lotta-kirjat, jotka sijoittuvat koulumaailmaan. Lotta ei ole aina kovinkaan tarkkaavainen koulutunneilla ja aiheuttaa erityisesti luokanopettajalleen Kihara-Fridolfille niin sanotusti harmaita hiuksia. Tässä tiivistetty näyte kirjasta Lotta, älä lannistu (1960):

"Korviini alkoi kantautua vaimeaa pörinää. Sitten seurasi hiljaisuus. Jälleen pörinää ja taas hiljaisuus. Se oli varmasti ampiainen - missä, missä? Ei kai sentään minun kimpussani! Katseeni pälyili ympäristöä - nyt pörinä kuului jälleen - aivan läheltä... Tuolla! Kihara-Fridolfin toisella kengällä! Pieninkin varomaton liikahdus Kihara-Fridolfin taholta- ja ampiainen pistäisi! Minun oli toimittava ripeästi. Mutta miten - enhän ylettynyt. Enkä voinut varoittaakaan Kihara-Fridolfia, se veisi liian pitkän ajan. Katseeni osui pulpetillani olevaan viivoittimeen. Hetkeäkään epäröimättä sieppasin sen, nousin, kurkotin eteenpäin ja sivalsin napakasti Kihara-Fridolgin kenkää. Siitä syntyi hirveä metakka! Kihara-Fridolf älähti tukahtuneesti hämmästyksestä. Pulpettini romahti rämähtäen kumoon. Menetin tasapainoni ja suistuin mukkelis makkelis."

Jatkon toivottavasti luette itse. Löysin hyvät linkit Lotta-kirjoihin, joista saa tietoa kirjoista ja kirjailijasta enemmänkin osoitteissa: http://www.estersallskap.se/index.html http://hem.passagen.se/lottabok/lotta.html

Pohjoismaiset naisdekkaristit Yrsa Sirgurdardóttir ja Mari Jungstedt

Olen lukenut viime aikoina pohjoismaista jännityskirjallisuutta ja tutustunut kahden naisdekkaristin Yrsa Sigurdardóttirin ja Mari Jungstedtin tuotantoon. Minua on kiehtonut heidän kirjoissaan varsinkin miljöö, paikka, minne tapahtumat sijoittuvat kuten Sigurdardóttirilla Islantiin ja Jungstedtilla Gotlantiin. Kirjojen avulla voin matkustaa mielikuvissa minulle tuntemattomiin maihin ja ympäristöihin, joihin en muuten ehkä pääsisi. Samalla myös opin ja saan uutta tietoa maiden historiasta ja menneisyydestä. Sigurdardóttirin teoksissa Kolmas merkki (2005/2007) ja Joka toiselle kuoppaa kaivaa (2008) päähenkilönä on asianajaja Thora, joka selvittelee murhia ja ratkoo synkkiä perhesalaisuuksia yhdessä saksalaisen Matthewin kanssa. Myös Thoran yksityiselämässä kuohuu ja tapahtuu. Murhamysteerin ohella Kolmas Merkki valottaa noitavainojen historiaa Islannissa, joka oli minusta kiinnostavaa. Jungstedtin Saaren varjoissa (2005/2008) taas kerrotaan muinaisesineiden kaivamisesta Gotlannissa ja uskonnollisesta mytologiasta rituaalimurhien yhteydessä, joita selvittävät päähenkilöt komisario Knutas ja tv-toimittaja Berg. Myös heidän yksityiselämänsä tapahtumista kerrotaan. Jungstedtilta olen vasta lukenut tämän teoksen ja todennäköisesti luen lisääkin, vaikka joissain kohdissa kirja oli epäuskottava. Kirjan päähenkilötkin jäivät minulle vieraiksi tässä vaiheessa, koska en ole lukenut Jungstedtin aikaisempia teoksia. Sigurdardóttiria aion kyllä lukea jatkossakin. Kiehtovia ovat nuo islantilaiset nimetkin...

Sofi Oksanen: Puhdistus

Olen säästänyt tätä kirjaa kirjahyllyssäni kesää varten ja nyt viimeinkin luin sen. Siitä lähtien kun tartuin kirjaan, en olisi millään malttanut lopettaa sen lukemista. Ajatukset vain pyörivät kirjan henkilöhahmoissa ja tapahtumissa. Puhdistuksessa (2008) Oksanen kuvaa Viron lähihistoriaa todella koskettavasti. Teoksen takakannessa sanotaankin, että kirja antaa äänen sodan, kommunismin ja sorron uhreille. Teoksessa nousee esille myös nykynaisiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö.

Kirja kuvaa myös kutkuttavasti vanhemman naisen ja nuoren naisen kohtaamista kummankin näkökulmasta. Samalla heidän elämäntarinansa kulkevat eri aikatasoilla, kunnes ne lopussa yhtyvät. Oksanen käyttää samanlaista kerrontatyyliä kuin aikaisemmassa teoksessaan Stalinin lehmissä, jonka olen myös lukenut. Kiinnostavinta näissä kirjoissa on juuri tavallisten ihmisten elämää ja arkea koskevat kuvaukset silloin kuin Viro oli vielä Neuvostoliiton alaisuudessa. Sen ajan henkeä voisi kuvailla pelon ilmapiiriksi, jonka Puhdistus-kirja tuo hyvin esiin. Tuosta ajasta ei ole kuitenkaan kovinkaan kauan ja kirja herättikin mielenkiintoni Viroa kohtaan ja tein ensimmäisen matkani Tallinnaan. Haluan myös jatkossa lukea lisää Virosta ja oppia tuntemaan sen historiaa, josta ei enää vaieta. Ajattelin tutustua virolaisen Jaan Krossin tuotantoon sekä lukea Imbi Pajua, jotka molemmat ovat kirjoittaneet poliittisista vainoista.