Plagiointiako tyttökirjassa?

Yllätyin iloisesti, kun sain postissa vanhan 1940-luvulla ilmestyneen suomalaisen tyttökirjan, jonka lähetti minulle Aino Sheferijm-blogista. Innostuneena aloin lukea ennestään minulle täysin tuntematonta Ursula Orkomiehen Luostarikoulun tyttöjä. Koululaiskertomukset kiinnostavat tutkijan mieltäni ja olen aina pitänyt sisäoppilaitokseen sijoittuvista tyttökirjoista. Kirja on muodoltaan kirjeromaani, jonka päähenkilö Kris (Kristiina Vuorela) lähettää kirjeitä isälleen ja kertoo koululaiselämästään yhden lukuvuoden ajan. Tyttökoulua kutsutaan leikkisästi luostarikouluksi johtuen ilmeisesti naissukupuolen dominoimasta koulumiljööstä. Nimityshän on tuttu Susan Coolidgen uraauurtavasta  koululaisromaanista Katy koulussa (1873/1914), jossa tyttöjen sisäoppilaitosta nimitettiin samoin luostariksi. Kummassakin kirjassa tytöistä halutaan kasvattaa hienoja naisia. Kris käyttää omasta koulustaan myös nimeä asuntokoulu täysihoitolakoulun tai sisäoppilaitoksen sijasta.

Jo lukemisen alkumetreillä ihmettelin, miten tämä tarina kuulostaa niin tutulta ja muistikuvia alkoi nousta yhä vain lisää tekstin edetessä. Luostarikoulun oppilas Aurora on kohonnut tyttöjen arvoasteikossa ylös, koska hänen elämäänsä liittyy romanttinen ja traaginen rakkaustarina. Hän on ollut salakihloissa miehen kanssa, jota isä ei ole hyväksynyt. Tytöt järjestävät spiritistisen istunnon, ja Aurora uskoo erityisesti henkimaailmaan. Kris pukeutuu yöllä kummitukseksi pilaillakseen tytön kustannuksella, mutta Auroran kirkuminen herättää koko koulun. Krisiä jahdataan ja lopulta hän päätyy katon kautta ulos ja ruokakomeroon piiloon. Siellä hän saa mansikkahilloa päällensä ja törmää tuntemattomaan mieheen, jonka Kris olettaa vaunumestariksi. Myöhemmin Krisille selviää, että hän onkin koulun tarkastaja, jolle Kris on lörpötellyt ties mitä. Erehtyminen henkilöstä käytetään toistamiseen, kun Kris luulee rikasta ja erakkomaista herra Krankia työmieheksi. Ja taaskin Kris on puhunut ohi suunsa. Krisin kömmähdykset kääntyvät kuitenkin aina tytön ja koko koulunkin eduksi. Kris on siis hyvin vallaton tyttö, joka tekee kepposia. Hän huijaa pastoria tekeytymällä tekosairaaksi, jotta hänen ei tarvitse osallistua kirkkohistorian kokeisiin. Krisille tulee kuitenkin huono omatunto ja hän tunnustaa papille tekonsa (syntinsä) ja saa anteeksi. Vallattomuudet eivät kuitenkaan lopu tähän vaan Kris jatkaa keppostelua ja järjestää mm. lakon. Hän ei suostu tekemään ylimääräistä laskennon koetta, koska oppilailla on oikeus myös lepoon. Kuulostavatko nämä juonikuviot teistä tutuilta?

Krishän on selvästi Jean Websterin tunnetun Patty Wyatt-tyttöhahmon suomalainen ilmentymä. Ilkikurinen Patty seikkailee St. Ursula-koulun tytöt (1936)- ja Patty korkeakoulussa (Patty ja Priscilla nimellä 1920)-kirjoissa. Luostarikoulun tytöt-romaanin (1948) tapahtumat noudattelevat näiden kirjojen useita tapahtumia vain hiukan muunneltuina. Pattynkin koulussa on Evalina-tyttö, joka on innostunut yliluonnollisiin tapahtumiin ja spritismiin. Patty tekee tytölle kummituskepposen. Kun Kris saa päällensä mansikkahilloa, niin Pattyn hurjalla pakomatkalla hänen sitruunavanukkaansa lentää tuntemattoman miehen päälle. Pattyn johtamassa Vergilius-lakossa kapinoidaan vastaan latinan läksyjen liiallista määrää. Patty juttelee myös syvällisiä uskon miehen kanssa, tosin piispan. Pattykin erehtyy erakkomaisen ja varakkaan herra Weatherbyn henkilöllisyydestä. Samankaltaisten tapahtumien listaa voisin jatkaa loputtomiin, mutta lähinnä olen ollut tyrmistynyt. Eikö kirjailijalla riittänyt mielikuvitusta omien tapahtumien keksimiseen tyttökoulumiljöössä? Tosin Orkomies tekee poikkeuksen Websteriin, kun hän kehittää romanssijuonen Krisin ja koulun tarkastajan välille. Pattylla ei ollut romanttisia haihatteluja kenenkään kanssa. Päinvastoin hän pilailee Maen kustannuksella tämän sepittäessä onnettoman rakkaustarinan.

Ursula Orkomies tunnetaan paremmin nimellä Ursula Pohjolan-Pirhonen, joka kirjoitti romanttisia historiallisia romaaneja. Olen niitä lapsuudessani jonkun lukenut. Kirjailija on ollut ilmeisen tykästynyt Jean Websterin tyttöromaaneihin, joista kirjeromaani Setä Pitkäsääri suomennettiin ensimmäiseksi vuonna 1918. Epäuskottavuutta Orkomiehen romaaniin tuo Krisin kirjeiden vastaanottaja, joka ei koskaan vastaa tyttärensä kirjeisiin. Isä matkustelee ympäri Eurooppaa, mutta ehkä hän on vain liian kiireinen kirjoittaakseen. Mistä Kris tietää aina hänen osoitteensa? Kertoisiko teinityttö omalle isälleen kaikki kurittomat kepposensa tai salaisuutensa?

Johtopäätös: toisen kirjailijan romaanien ideoiden kopiointia kyllä, fanifiktiota ei kuitenkaan. No tuskinpa yhdysvaltalainen Jean Webster olisi närkästynyt ehkäpä vain huvittunut, kun hänen kirjansa ovat innoittaneet pienen maan myöskin edesmenneen kirjailijan uran alkua. Kummallinen lukukokemus tämä oli ja kiitos Ainolle yllättävästä kirjasta! Onko teille tullut joskus vastaavaa eteen, kun juoni onkin entuudestaan täysin tuttu toisesta romaanista?