keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Toivo Pekkanen: Lapsuuteni


Luin kirjailija Toivo Pekkasen (1902-1957) vaikuttavan omaelämäkerran Lapsuuteni (SKS, 1995) melkein yhtä kyytiä. Omien lapsuusmuistojen tarkka havannointi lapsen ja myöhemmin kasvavan nuoren näkökulmasta, on kaunista, surullista ja hieman ahdistavaakin luettavaa. Pekkanen kasvaa köyhyyden ja puutteen keskellä isän sairastuttua, ja nälkä on lähes jokapäiväinen vieras perheessä. Vaikka aineellinen ravinto onkin niukkaa, niin henkinen rikkaus ravitsee tulevan kirjailijan mieltä. Varsinkin, kun hän löytää kansakouluaikana lainakirjaston ja kirjat, joiden maailmaan hän uppoutuu lyhyinä vapaahetkinään.

Varhaisimpia lapsuuden kokemuksiaan Pekkanen muistaa jo kolmen vuoden iästä ellei aikaisemminkin ja hän kuvaa niitä aidosti lapsen silmin. Muistelmat päättyvät isän kuolemaan ja nuorukaiseksi kasvamiseen asti. Perhe, isä ja äiti sekä sisaret ovat keskeisellä sijalla lapsuuden maailman kuvauksissa kuin myös ympäröivä työläisten maailma ja työnteon kuvaaminen. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja kansalaissota näkyvät mukana ajankuvassa.

Omelämäkerrallista romaania luonnehtii kesä, aurinko ja valoisuus pimeyden hetkistä huolimatta. Kirjailija luo kuvan herkästä, mietteliäästä pojasta, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi, yksinäiseksi ja levottomaksi kulkijaksi. Kerronnassa hän välillä etäännyttää itsensä tuosta pojasta. Pekkanen kirjoitti omaelämäkertansa toivuttuaan halvaantumisesta 1953. Sitä pidetään yhtenä hienoimmista lapsuudenkuvauksista ja aikalaisiltaan romaani sai ylistävän vastaanoton. En voi muuta kuin olla täysin samaa mieltä. Itkuhan se lopulta pääsi, niin syvälle tuo kirja tuntoja kosketti.

"Pajassa oli hyvä olla, kun ei katsellut ihmisiä eikä kuunnellut heidän puheitaan, vaan istui syvässä hämärässä tuijottaen ahjon räiskähtelevää tulta, raudan ja teräksen tulenväristä valitusta ja vasaran ja lekan iskuja alasinta vasten."

5 kommenttia:

  1. En ole tätä Pekkaselta lukenut (varmaan pitäisi), mutta olen lukenut Tehtaan varjossa, joka varmaan joltain osin jatkaa siitä, mihin Lapsuuteni loppuu.

    Ihanaa, että näitä vanhoja kirjoja pidetään esillä blogeissa ja vielä ihanampaa huomata, että ne myös liikuttavat. Kiitos Sara lukukokemuksen jakamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana ja olin ihan varma, että olet tämän lukenut! Olisi niin kiinnostavaa kuulla sinun lukukokemuksestasi, kun katsot historiallisesta näkökulmasta. Sitä odotellessa! :)

      Poista
  2. Lapsuuteni on hieno kirja. Luin sen muutama vuosi sitten. Se on koskettavampi kuin Tehtaan varjossa.

    Jaanan tavoin kiitän sinua kirjan esille tuomisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Margit! :) Haluan myös lukea tuon klassikon Tehtaan varjossa, mutta vähän myöhemmin.

      Poista
  3. Luin tämän juuri, eikä kyyneliltä voinut välttyä. Loppua kohti tämä riipaisi joka sivullaan. Tärkeä muistutus elämästä sadan vuoden takaa - kunpa ihmiset löytäisivät tämän!

    VastaaPoista