lauantai 8. kesäkuuta 2013

Anni Swan: Sara ja Sarri-kirjat


Villikkotytöt Sara ja Sarri ovat olleet varsin viihdyttäviä ja hauskoja seuralaisia, joiden mukana olen päässyt matkustamaan ympäri Eurooppaa viime päivinä. Ensimmäisessä Sara ja Sarri-kirjassa (WSOY, 1927) tytöt tutustuvat toisiinsa, kun orpo ja köyhä Sarri muuttaa rikkaan ja äidittömän Saran ja tämän isänsä herra Krankin luokse. Tytöistä tulee parhaat ystävykset, melkeinpä sisarukset. Lapsena Sara-kaimani hieman ärsytti minua, koska pidin tyttöä itsekkäänä ja hemmoteltuna, joka määräilee Sarri rukkaa terveyden ja kunnollisuuden perikuvaa. 

No, näin mustavalkoisia nämä tyttöhahmot eivät kuitenkaan ole. Sara paljastuu rohkeaksi huimapääksi, joka kiipeilee puissa ja villitsee kiltin ja järkevän Sarrinkin. Tytöt kapinoivat vastaan perinteisiä tyttömalleja. He ovat itsenäisiä, tekevät omia päätöksiä ja kokevat hurjia seikkailuja. Heitä kutsutaan jopa sinisukiksi. Sara poikkeaa monista tyttökirjan sankareista siinä, että hän ei halua käydä koulua vaan opiskella itse. Sarri taas tykkää koulunkäynnistä ja imee tietoa kuin sieni. Ensimmäisessä kirjassa on vahvaa rikkauden ja köyhyyden vastakkainasettelua, ja Sara kasvaa pohtimaan ihmisten eriarvoisuutta luokkayhteiskunnassa. Tytöt ovat hyväsydämisiä ja haluavat auttaa muita. Rikkaasta tuleekin köyhä, kun Saran isä menettää omaisuutensa, mutta tyttöjen sinnikkyys ja ahkeruus palkitaan ja aarre odottaa lopussa kumpaakin.  

Jatko-osa Sara ja Sarri matkustavat (1930) on tyttöromaani ja samalla matkakirja. Se perustuu paljolti Anni Swanin omiin matkakokemuksiin. Kirja sisältää historiallista faktatietoa ja yksityiskohtia, joita luin vähän yli hypäten. Sara ja Sarri matkustavat junalla pitkin Eurooppaa herra Krankin ja hassun seuraneitinsä kanssa. He käyvät Firenzessä, Sisiliassa, Venetsiassa, Unkarissa, Wienissä ja Tyrolissa. Tytöt ovat varsin neuvokkaita ja pääsevät helposti eroon pinnallisesta seuraneidistään, kun haluavat liikkua omin päin. Sara ja Sarri ovat toisinaan ihan kaksistaankin vieraassa maassa. Kirjaan on upotettu mukaan myös sadunomaisia kertomuksia. Eniten nautin kuitenkin tyttöjen seikkailuista, joissa oli jännitystä mukana. Oi, ihanat Sara ja Sarri!

10 kommenttia:

  1. Sara ja Sarri ovat ihania! Pidän erityisesti ensimmäisestä kirjasta - matkakirja ei ole minulle niin läheinen.

    Minuakin Sara hiukan ärsytti lapsena, ehkä siksi että hän tuntui aina saavan kaikkien huomion ja jättävän Sarrin varjoonsa. Vanhempana olen nauttinut erityisesti tyttöjen lujan ystävyyden kuvauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara ja Sarri ovat niin rohkeita ja heidän ystävyytensä on tosiaan hyvin kuvattu. Jatko-osassa nautin siitä matkustelun huumasta ja nauratti kun tytöt joutuivat juomaan viiniä paikassa kuin paikassa, koska se oli ruokajuomana. :)

      Poista
  2. Näitä kirjoja luin lapsena. Eräänä kesänä leikin naapurin tytön kanssa matkustamista. Lähellä oli tyhjä tontti, jota me lapset sanoimme Paratiisiksi. Siellä oli hylätty puinen lumiaura, jossa oli laaja tasainen osa kuin laivankansi. Sen päällä olimme leikkitoverini Riitta ja minä maailmanympärysmatkalla. Leikki jatkui viikkokaudet. Luulen, että Sara ja Sarri kirjat olivat vaikuttaneet. Olimme jo oppikoulussa, yli 11-vuotiaita.

    Isotkin lapset leikkivät silloin mielikuvitusleikkejä. Niin tekivät omat lapsenikin. Muistan, kuinka onneton nuorin lapsistamme oli, kun vuotta vanhempi sisar ei yhtäkkiä osannut enää leikkiä mielikuvitusleikkejä. Olimme muuttaneet sinä vuonna Kanadaan, ja muistan ajankohdan sen vuoksi selvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Anna! Mielikuvitusleikkihin minua innosti neiti etsivät ja lapsiporukalla mentiin etsimään arvoituksia, käytiin autioissa taloissa ja samoiltiin metsissä. Oi niitä aikoja!

      Poista
  3. Sara ja Sarri kuuluvat tyttökirjojen sankareiden suosikkeihin! Nämä kirjat pitäisi taas lukea uudestaan, muistan myös pitäneeni Paulin hahmosta.

    Ihanaa, että joku jaksaa lukea tyttökirjoja vieläkin, ja niinkin paljon kuin sinä! Anni Swanin, Montgomeryn ja Alcottin tyttökirjat olivat ensimmäisiä kirjarakkauksiani joten niistä ja tyttökirjoista laajemminkin lukeminen on ihanaa.

    VastaaPoista
  4. Tänä kesänä varmaan luenkin suurimmaksi osaksi tyttökirjoja ja nytkin odottaa lukupinossa nostalginen kirjasarja! Mutta on ne niin ihania ja kun katselin tänään suomalaisia metsämaisemia junan ikkunasta, niin Anni Swanin kirjat tulivat voimakkaina mieliin. :)

    VastaaPoista
  5. Anni Swan on nimi tyttökirjallisuudessa, johon en ainakaan muistaisi koskaan tutustuneeni, siitä huolimatta, että tyttökirjat ovat lähellä sydäntäni. Tämä kirja kuulostaisi mainiolta kesälukemiselta :)

    T. Salainen ystäväsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salainen ystäväni, Anni Swanin kirjoihin kannattaa ehdottomasti tutustua ja hänhän loi meidän suomalaisen nuortenkirjatradition! :)

      Poista
  6. Nämä ovat minunkin mielilukemista ja Anni Swanin klassikoista parhaasta päästä. Täytyisikin lukea nämä uudelleen, kun edellisestä lukukerrasta on jo niin kovin pitkä aika. Sarassa ja Sarrissa on monia mielenkiintoisia ja jänniäkin henkilöhahmoja. Niiden ajankuva on mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, mukava kuulla ja nämä kirjathan ovat mainiota kesälukemista! :)

      Poista