Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen

Valkopukuiseen naiseen ( The woman in White) minut johdatettiin ensin Setterfieldin Kolmannentoista kertomuksen kautta, jossa viitattiin tähän teokseen. Muistin, että minullahan on hyllyssäni tämä "aarre", jonka löysin viime kesänä. Luettuani Silmänkääntäjän ja Watersin haastattelun, missä hän kertoo Valkopukuisen naisen olevan hänen tarinansa sydän, niin pakkohan minun oli viimein tämä kirja lukea. Se idea, mikä Silmänkääntäjässä on, onkin suoraan "varastettu" Valkopukuisesta naisesta, niin kuin Waters sen leikillisesti ilmaisee. Valkopukuinen nainen kyllä päihittää mennen tullen Silmänkääntäjän, mutta taitavasti Waterskin on tarinansa punonut.

Valkopukuinen nainen on ilmestynyt kirjan muodossa 1860, ja sen kirjoittajaa Wilkie Collinsia pidetään jännityskirjallisuuden ja salapoliisiromaanien edelläkävijänä. Ensin oli Edgar Allan Poe, sitten Collins ja sen jälkeen tuli vasta Sherlock Holmes (Arthur Conan Doyle), siinä marssijärjestys. Walter Hartright, piirustuksen opettaja, "salapoliisi" aloittaa kertomuksen ja kertoo kohtaamisestaan valkopukuisen naisen kanssa, jonka mysteerin ympärille tarina kietoutuu. Walter palkataan sisarpuolten Laura Fairlien ja Marian Halcomben opettajaksi Limeridge Houseen, jonka omistaa Lauran invalidisoitunut, itsekäs ja suorastaan sietämätön setä herra Frederic Fairlie. Laura on tuleva rikas perijätär ja hän on kihloissa epämiellyttävän Sir Percival Glyden kanssa. Lauran kolkko täti on taas naimisissa ovelan ja vilppittömän vilpillisen kreivi Foscon kanssa, joka on myös Glyden hyvä ystävä. Pääosissa ovat nämä henkilöt ja tietenkin arvoituksellinen valkopukuinen nainen. Kunnollinen Walter tietenkin rakastuu kauniiseen Lauraan, joka on tyypillisesti kuvattu avuttomaksi naishahmoksi, uhriksi, joka täytyy pelastaa. Hänen sisarensa Marian taas edustaa järkevää ja rohkeampaa naistyyppiä. Tiheätunnelmainen tarina etenee eri kertojien omakohtaisten havaintojen ja kokemuksien kautta ja se on todella mestarillisesti rakennettu. Lukija pystyy itse päättelemään tai ennakoimaan tapahtumia, mutta tarina myös yllättää. Collins kuvaa tarinansa henkilöhahmoja erinomaisesti ja ne ovat jääneet historiaan elämään.

Valkopukuinen nainen ilmestyi ensin jatkoromaanina Charles Dickensin aikakauslehdessä Household Wardissa. Collins ja Dickens olivat hyviä ystäviä ja julkaisivat yhdessäkin kertomuksia ja myös sen ajan viktoriaanisen romaanikirjailija Elizabeth Gaskellin kanssa. Nyt olen lukenut englantilaisen romaanin kehityksestä ja historiasta, jonka kultakautena pidetään nimenomaan tuota viktoriaanista aikakautta. Minun täytyy tunnustaa, että en ole lukenut naiskirjailijoiden Gaskellin ja George Elliotin tuotantoa ollenkaan. Esimerkiksi Gaskell on kirjoittanut Charlotte Brontën elämäntarinan tämän kuoleman jälkeen -Life of Charlotte Brontë, 1857. HUOM! sitä ei ole vieläkään suomennettu. Gaskellin ja Collinsin teoksia on muutenkin hyvin vähän suomennettu ja Collinsilla on ollut sentään hyvin laaja tuotanto. Collinsin toinen tunnettu teos on Kuunkivi (Moonstone) ja sitä on lähes mahdotonta saada kirjastosta. Tässä olisi kustantajille pieniä vinkkejä, mitä voisi suomentaa tai mistä voisi ottaa uutta painosta. Jos yleensä tarvitsette tietoa kaikista Suomessa painetuista kirjoista ym. julkaisuista niin Fennicasta, Suomen kansallisbibliografiasta löytyy tarvitsemat tiedot ja myös lähiaikoina ilmestyvistä julkaisuista.

Minä olen aina pitänyt englantilaisista romaaneista, kirjallisuudesta ja kulttuurista. Syytettäköön sitten lapsuuttani ja Kotiopettajattaren romaania, Humisevaa harjua, tyttökirjoja, Enid Blytonia, Agatha Christietä, puhumattakaan kaikista laadukkaista brittiläisistä TV-sarjoista. Englannissa en ole koskaan käynytkään, mutta voisin aikamatkustaa 1800-luvun Lontooseen, piipahtaa Baker Streetillä Scherlock Holmesin luona ja seurata hänen loistavaa päättelyään jonkin mysteerin parissa. Sen jälkeen vierailisin Jane Eyren ja herra Rochesterin Thornfieldin kartanossa, osallistuisin siellä järjestettäviin tanssiaisiin ja minulla on aivan ihana valkoinen puku korsetteineen ja krinoliinein. En ole varma haluanko kuulla siellä outoa naurua ja yöksi en ainakaan jää. Ehkä minun pitäisi kuitenkin viedä Bertha eli Antoinette takaisin Jamaikalle. Siittä lähden sitten Yorkshiren nummille seuranani Pauli Viisikkoineen ja minkälaisia herkkuja me syömmekään ja jossain salaperäisessä linnassakin me käymme! Siirryn sitten idylliseen maalaiskylään herttaisen neiti Marplen luokse teelle ja lepään hetken vehreässä puutarhassa. Lopulta tekeydyn Orlandoksi ja menen tapaamaan Virgiania Woolfia ja Bloomsberyn ryhmää. Älyllisen haasteen jälkeen minun onkin aivan pakko lähteä Oxfordin yliopistoon Charles Ryderin ja Sebastianin huolettoman hauskaan seuraan ja villiin opiskelijaelämään. En sitten tiedä, milloin tulen sieltä takaisin... Lukekaa hurmaava Valkopukuinen nainen sillä aikaa!