Jean Websterin tyttökirjat naisten koulutuksen puolestapuhujina

Setä Pitkäsääri (Daddy-Long-Legs) lienee tunnetuin Jean Websterin tyttökirjoista ja sitä pidetään hänen pääteoksenaan. Kirja julkaistiin Amerikassa 1912. Setä Pitkäsääressä päähenkilö Jerusha Abbot alias Judy on asunut koko ikänsä ankeassa orpokodissa. Nimettömänä pysyttelevä hyväntekijä kustantaa 17-vuotiaan Judyn korkeakouluopiskelun sillä ehdolla, että Judy kirjoittaa hänelle kuukausittain opiskelujensa etenemisestä. Judy nimeää hyväntekijänsä Setä Pitkäsääreksi. Kirja on muodoltaan kirjeromaani ja kirjeissään Judy kertoo avoimesti opiskelustaan, ystävistään ja arjestaan sisäoppilaitoksessa, missä hän viettää seuraavat neljä vuotta. Setä Pitkäsääri ei koskaan vastaa takaisin Judyn kirjeisiin. Judyn aikomus on tulla kirjailijaksi ja ensimmäisellä kirjoituspalkkiollaan hän lyhentää velkaansa hyväntekijälleen. Hän saa stipendin opintojensa aikana ja pystyy lopulta itse rahoittamaan opintonsa. Tyttökirjamainen romantiikkakin on kuvioissa mukana, ja Setä Pitkäsääri paljastuu yhdeksi ja samaksi henkilöksi, johon Judy on rakastunut.

Setä Pitkäsääri sai jatkoa, kun toinen kirjeromaani Paras Vihollinen (Dear Enemy) ilmestyi 1914. Tässä teoksessa päähenkilönä on Judyn entinen opiskelutoveri Sally McBride. Sallysta tulee ensin vastahakoisesti Judyn suostuttelemana tämän lapsuuden orpokodin johtajatar. Hän kertoo Judylle nyt vuorostaan kirjeiden muodossa työstään lasten parissa ja orpokodin uudistuksista, joita Judy ja hänen miehensä ovat toivoneet. Romantiikkaa ei tästäkään tyttökirjasta puutu ja päänvaivaa Sallylle aiheuttaa synkkä ja oikukas lastenlääkäri, jonka kanssa Sally ottaa välillä kiivaasti yhteen. Loppu on kuitenkin onnellinen, jossa he yhdessä toisensa löytäneinä jatkavat työtään orpokodin hyväksi. Vaikka kirja onkin jatkoa Setä Pitkäsäärelle, niin Judyn ja hänen aviomiehensä elämästä tihkuu tietoa vain pienin palasin. He saavat tyttären, mutta Judyn kirjallisista töistä ei enää mainita sanakaan.

Setä Pitkäsääri ja Paras Vihollinen ovat kyllä viihdyttävää ja napakkaa dialogia. Kirjat ovat kuvitettu kirjailijan omatekemillä hauskoilla piirustuksilla. Minä pidin kuitenkin vielä enemmän Jean Websterin Patty-kirjoista. Websterin esikoisteos Patty korkeakoulussa (When Patty Went to College) ilmestyi 1903. Se sai myöhemmin täydennyksen Just Patty-kirjalla, joka on suomennettu oudosti St Ursula-koulun tytöiksi (1911). St Ursula-koulun tytöt kertoo Pattyn tyttökoulu-ajasta ennen collegea. Patty-kirjat ovat hauskoja, vaikka huumoria ei puutu noista tunnetuimmistakaan teoksista. Patty on kepposteleva, huoleton tyttö, joka ei ota opiskeluaan liian vakavasti ja yrittää päästä ylitse sieltä, mistä aita on matalin. Patty kuitenkin lukee ahkerasti tiukan paikan tullessa. Tyttökoulussa sekä korkeakoulussa tyttöjen sosiaalinen elämä on hyvinkin vilkasta ja railakasta ja kepposia tehdään suuntaan jos toiseenkin.

Websterin tyttökirjat kannustavat naisia opiskeluun ja koulunkäyntiin. Jean Webster (1876-1916) itse suoritti Bachelor of Arts-tutkinnon Vassarin Collegessa. Yhdysvalloissa alkoi 1800-luvun alkupuolella tyttökoulujen aika ja sinne perustettiin aluksi collegeja, jotka eivät tähdänneet yliopistollisiin tutkintoihin. Naisten (keski- ja yläluokkaisten) kouluttamisen tärkein tavoite oli perheenemäntien sivistäminen ja valmistaminen avioliittoon. Tietoisesti tytöt jätettiin ilman tiettyjen aineiden opetusta kuten klassisten kielten, matematiikan ja myös voimistelun. 1850-luvun jälkeen naisten koulunkäynti yleistyi ja naisille perustettiin myös omia ammatteihin valmistavia kouluja. Naimattomat naiset tarvitsivat ansiotyötä silloin, kun perhe ei heitä enää elättänyt. Naisten työntekoa pidettiin usein väliaikaisena, kunnes he menivät naimisiin. Yhdysvalloissa oli useita naiscollegeja, joiden taso vaihteli. Toisissa collegeissa opetus oli eriytynyt sukupuolen mukaan ja naisille opetettiin kotitaloutta ja sisustusta. Toisissa taas opetettiin miescollegien tapaan. Esimerkiksi Vassarin College alkoi opettaa naisia vuonna 1865 yliopistotutkintoa varten. Pohjoismaissa vähäisen asukasmäärän takia naisyliopistot eivät olleet edes mahdollisia. Suomessa naiset saivat opiskella erivapaudella vuodesta 1870 olematta yliopiston kirjoilla. Vuodesta 1901 lähtien suomalaiset naiset saivat samat opiskeluoikeudet kuin miehetkin, mutta vasta 1920-luvulla tutkinnot alkoivat pätevöittämään naisia julkisiin virkoihin.

Niin Patty kuin Judy opiskelevat nelivuotisessa korkeakoulussa, missä he suorittavat korkeakoulututkinnon. Webster korostaakin kirjoissaan oppiaineita, joita tytöt opiskelevat. Geometriaa, etiikkaa, latinaa, kreikkaa, muinaisenglantia ja voimistelua, samoja aineita kuin pojatkin. Judy pelaa koripalloa, kun taas Patty innostuu tähtitieteestä. Vaikka opiskelua ja opettajia kuvataan positiivisella ja kannustavalla tavalla, on taustalla aina reputtamisen pelko. Jos hylättyjä arvosanoja tulee liikaa, niin opiskelu loppuu siihen ja oppilas erotetaan korkeakoulusta. Naisten opiskelu tutkinnon suorittamiseksi on yhtä vaativaa kuin miestenkin. St Ursula-koulun tytöissä Priscilla, Pattyn ystävä miettii, jos hän ei menekään korkeakouluun vaan mieluummin naimisiin. Patty sanoo siihen, että hän aikoo tehdä molemmat. Onneksi Priscillakin muuttaa mielensä ja opiskelee korkeakoulussa yhdessä Pattyn kanssa. Vaikka tytöt suorittavat tutkinnon, niin heidän tulevaisuutensa tutkinnon jälkeen jää kysymysmerkiksi. Kirjoissa ei kerrota heidän toiveistaan tai mitä he tekevät tutkinnon jälkeen, mutta todennäköisesti heistä tulee perheenemäntiä tai sitten opettajia, johon koulutus antaa mahdollisuuden.

Websterin tyttökirjat ovat sata vuotta sitten olleet hyvin yhteiskuntakriittisiä ja ne puhuvat naisten koulutuksen ja sivistämisen puolesta. Vaikka me voimme tänä päivänä pitää tyttöjen koulutusta itsestäänselvyytenä, niin asia on edelleen ajankohtainen maailmassamme, jossa tyttöjen koulunkäyntiä estetään kaasuiskuilla. Koulunkäynti on jokaisen lapsen oikeus ja noin sata miljoona lasta maailmassa tälläkin hetkellä jää ilman peruskoulutusta. YK etsii keinoja tyttöjen koulunkäynnin edistämiseksi, sillä tyttöjen koulutusta pidetään tehokkaimpana keinona vähentää köyhyyttä ja lisätä hyvinvointia yhteiskunnassa.

Jean Websterin oma elämä on kiinnostava. Hän tutustui opiskeluaikanaan vammaisten ja orpojen lasten elinolosuhteisiin ja työskenteli hyväntekeväisyys-tukiyhdistyksessä. Paras vihollinen-kirjassa painotetaan laitosmaisuuden sijasta lasten kodinomaista kasvatusta. Sally uskoo hellään hoivaan ja yrittää löytää orpolapsilleen hyviä ja rakastavia koteja. Kirjan ilmestymisen aikoihin eugeniikka-liike oli suosittua Yhdysvalloissa ja rodunjalostusoppiin liittyviä näkemyksiä Webster pohtii Sallyn kautta. Tämä saa lukijassa ristiriitaisen ja epämiellyttävän olon. Löysin kattavan artikkelin Websteristä, ja siinä mainitaan vain yksi Jean Websterin elämäkerta. Muita elämäkertoja ei ole ilmeisesti tehty ja tätäkään ei ole Suomesta saatavilla. Webster kuoli 40-vuotiaana lapsivuodekuumeseen seuraavana päivänä siitä, kun hänen ainoa lapsensa syntyi. Hänen kirjallinen uransa katkesi lyhyeen, mutta Jean Websteria pidetään tyttökirjallisuuden uudistajana. Muita hänen teoksiaan löytyy alla olevasta wikipedia-linkistä.

Lähteet:

http://en.wikipedia.org/wiki/Jean_Webster

http://www.unicef.fi/uutinen-unicef?id=17450877

Auli Korppi-Tommila: Naisten koulunkäyntimahdolllisuuksen laajeneminen vuoden 1800 jälkeen

Mervi Koski: Ulkomaisia nuortenklassikoita