Kaari Utrio: Paperiprinssi

"Tarjoilua valvoi rouva Fredrika Runeberg, joka oli pitkällä raskaana. Hän näytti väsyneeltä, eikä ihme, hänhän joutui kiipeämään Laguksen portaat monta kertaa päivässä kotiaskareita hoitaessaan, sillä kyökki oli alakerrassa. Vakava nuori nainen, Wilhelmine arveli, ja kaikesta huolissaan." (371)

Kaario Utrion viihdyttävä romaani Paperiprinssi (Amanita 2015) vie mukanaan historialliseen 1830-luvun Suomeen, jolloin suuriruhtinaskunnan pääkaupunkia Helsinkiä ollaan vielä rakentamassa. Tarina alkaa Suurkosken paperiruukilta, kun ruukin omistaja pitkään merillä ollut merikapteeni Sebastian Ross palaa vihdoin takaisin kotiinsa raajarikkona ja masentuneena. Ruukilla hän kohtaa itsevarman serkkunsa Wilhelminen, joka on tottunut hoitamaan ruukin asioita ja valvomaan paperinvalmistusta. 25-vuotias vanhapiika Wilhelmine on äreän ja ilkeän luutnantti Falkenstenin tytär. Rossin ja Falkenstenin suvut ovat aina olleet riidoissa, mutta papa naittaisi mielellään tyttärensä rujolle merikapteenille. Aatelista syntyperää oleva Wilhelmine erottautuu joukosta pituudellaan, joka kauhistuttaa monia muita. Onhan sopimatonta naisen olla pitkä!

Sebastianin masennus katoaa kuin taikaiskusta Wilhelminen seurassa ja heidän välillään kipinöi romanttisessa ilmapiirissä. Wilhelminen papa kuitenkin kuolee ja naimattoman naisen tulevaisuus näyttää epävarmalta. Kuvioihin astuu sukulainen omistajan elkein, ylpeä kreivi von Staude, josta tulee Wilhelminen holhooja. Hän vie Wilhelminen mukanaan Helsinkiin ja seurapiireihin. Von Stauden talossa pyörivät kreivin lapset myös edellisistä avioliitoista. Aikuistuneet lapset ovat rakastuneet vallan sopimattomasti säätynsä alapuolelta, kreivin siitä kuitenkaan tietämättä. Hänelläkin on suunnitelma Wilhelminen naittamiseksi. Luvassa on siispä juonittelua ja herkullisen jännittäviä juonenkäänteitä. Myös Sebastian matkustaa Helsinkiin, kun ikävä kalvaa sisimmässä. Rohkaistuuko hän kuitenkaan kosimaan?

Utrio kirjoittaa tuttuun tyyliinsä vakuuttavaa ja historiallista ajankuvaa. Asiantunteva perehtyneisyys paperin valmistamiseen on hyvin informatiivistä. Ihmisiä vilisee paljon kirjan sivuilla, kuten aina Utrion romaaneissa, mutta onneksi henkilöt on selitetty tapansa mukaan alkusivuilla. Historiallisten yksityiskohtien lisäksi, Utrion humoristinen tyyli on kaikkein parasta. Kiehtovaa oli lukea Wilhelminen vierailusta Lauantaiseurassa nuorten Runebergien Helsingin kodissa. Hyvää Runebergin päivää kaikille!