Ismo Loivamaan uutuuskirja Lastenkamarin aarteet (Avain, 2016) esittelee lasten- ja nuortenkirjallisuuden ilmiöitä sekä lastenkulttuurin kotimaisia ja ulkomaisia suosikkeja 1940-luvulta alkaen tähän päivään saakka. Loivamaa kertoo anarkistisen Peppi Pitkätossun tulosta Suomeen, Aku Ankan alastonkohusta, Viisikoiden ja Harry Potterin huimasta menestyksestä aina kotimaisiin suosikkeihin, kuten Polvan Tiina-sarjasta ja Simukan maailmaa valloittavasta Lumikki-trilogiasta. Kirjassa käydään läpi eri vuosikymmeniä ja mukana on kirjojen lisäksi lastenlehtiä, elokuvia, televisiosarjoja, teatteria ja lastenmusiikkia.
Kirja on kuvitettu pääasiassa värikuvilla ja minua viehättivät totta kai vanhempien tyttökirjojen esittelyt ja ihanat kansikuvat. Olen lukenut sota-ajan tyttökirjallisuutta, jolloin nuortenkirjallisuudessa korostuivat propagandahenkisyys ja patriotismi. Loivamaan kirjasta löysinkin uusia kiinnostavia kirjavinkkejä. Esimerkiksi Kyllikki Hämeen tyttökirja Matkatoverukset ilmestyi ensimmäisen kerran 1944, mutta toinen painos 1950-luvulta olikin sensuroitu. Ainikki Kiven Hitlerin aikaan sijoittuva tyttöromaani Olympialaistyttö kuulostaa sen verran hurjalta, että laitoin kirjan heti varaukseen.
Kirja sisältää vuositaulukkoja, joiden kautta avautuu historiallinen katsaus suomalaiseen lasten ja nuorten kulttuurimaailmaan. Kirja ei kuitenkaan pyri olemaan järjestelmällinen hakuteos tai kirjallisuudenhistoria. Onkin varmasti ollut vaikeaa rajata, mistä ilmiöistä kertoo ja mitä jättää pois. Itse olisin kaivannut 1980-luvulta enemmänkin lasten- tai nuortenkirjallisuuden esittelyä, nyt lastenkulttuuria käsiteltiin varsin suppeasti. Oman lapsuuteni ylivoimainen musiikkisuosikkini Dingo sieltä kuitenkin löytyi.
Kirja antoi minulle uutta tietoa lasten ja nuorten kirjallisuuskasvatuksesta, ihanteista ja ajankuvasta. Erityisen hykerryttävää oli lukea kielletystä oppikirjasta, jonka seksuaalikasvatus oli liian uskallettua 1970-luvun kouluissa. Lastenkamarin aarteet tarjoaa varmasti eri sukupolville nostalgisia muistoja ja elämyksiä omasta lapsuudesta. Itse olisin lukenut kirjaa pidempäänkin, mutta sivut loppuivat aivan liian pian.
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Vanhojen tyttökirjojen maailmaan on kiehtovaa sukeltaa. Minulla on yksi Ainikki Kiven satukirja hyllyssäni. Täytyykin lukea se ihan suurennuslasin kanssa, kuinka siinä on ajankuva näkyvissä, vaikka satukirja onkin.
VastaaPoistaAino uskon, että pitäisit kirjasta! Kiinnostaa, jos esittelet joskus blogissasi tuon satukirjan. :)
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirja. Täytyykin laittaa nimi ylös. Minulla on tallella kaikki lapsuudessani joululahjaksi saadut kirjat.
VastaaPoistaHanne, hienoa, että olet säilyttänyt lapsuutesi lahjakirjat! Niihin on mukava palata joskus uudelleen. :)
VastaaPoista