Nokkela neiti etsivä - Flavia de Luce-dekkarit

 
Olen ahminut joululomalla suklaan lisäksi koukuttavia Flavia de Luce-dekkareita. Luin peräkkäin Filminauha kohtalon käsissä (Bazar, 2016) ja Loppusoinnun kalmistossa (2016) ja odotan malttamattomana uuden Flavia-dekkarin ilmestymistä, Kuolleet linnut eivät laula (2017). Sarjassa ovat myös ilmestyneet Piiraan maku makea, Kuolema ei ole lasten leikkiä (lukematta) ja Hopeisen hummerihaarukan tapaus. Kiehtovien salapoliisitarinoiden päähenkilönä on 11-vuotias "poikatyttö" Flavia, joka sekaantuu jännittäviin murhamysteereihin ja ratkaisee nokkelalla älyllään ja tinkimättömällä salapoliisityöllään murhaajan/ien henkilöllisyyden. Kirjojen miljöönä on 1950-luvun pieni, englantilainen maalaiskylä. Äiditön Flavia asuu isänsä eversti de Lucen ja kahden sisarensa Daffyn ja Feelyn kanssa isossa Buckshawn kartanossa. 

Nuoresta iästään huolimatta Flavia on itseoppinut kemisti ja hänellä on Tar-enolta peritty oma laboratorio kartanon itäsiivessä, missä Flavia myös nukkuu. Flavia on erikoistunut myrkkyihin ja omaa laajat tiedot niistä. Vanhin de Lucen sisaruksista Feely (Ophelia) on musikaalinen ja soittaa taitavasti pianoa ja kirkon urkuja. Daffy (Daphne) taas on terävä lukutoukka, joka on usein uppoutunut johonkin paksuun klassikkoon. Flavia ei aina tule kovin hyvin toimeen vanhempien ja etäisten sisarustensa kanssa. Siskot ovat liittoutuneet keskenään ja Harriet-vaimoaan surevan isän kanssa on vaikeaa kommunikoida, koska tämä on yleensä muissa maailmoissa postimerkkiharrastuksineen. Flavian tärkeä uskottu onkin heikoista hermoista kärsivä Dogger, everstin armeijan aikainen ystävä ja uskollinen palvelija. Kartanossa käy Rouva Mullet auttelemassa taloudenhoidossa, mutta hänen kokkauksensa eivät ole kovinkaan herkullisia Flavian mielestä. Everstillä on ainaisia rahahuolia ja Flavian koti aiotaan jopa myydä.

Filminauha kohtalon käsissä Flavian kotikartanoon saapuu elokuvan tekijöiden ja näyttelijöiden ryhmä, joiden tarkoituksena on kuvata kartanomiljöössä. Mukana matkustaa myös kuuluisa filmitähti Phyllis Wywern, joka esiintyy kyläläisille osoitetussa näytelmässä. Lumimyrskyn ympäröidessä kartanon vierailijat, löytyy näyttelijätär murhattuna ja Flavia alkaa selvittää murha-arvoitusta. Loppusoinnun kalmistossa Flavia taas löytää kylän kadonneen urkurin herra Collicuttin ruumiin kirkon kryptasta ja ryhtyy selvittämään, kuka on murhaaja.

Flavia de Luce-dekkarit noudattavat samanlaista juonikaavaa, kuten Viisikotkin ja Neiti Etsivät. Flavia pyöräilee rakkaalla Gladys-polkupyörällään päivällä tahi yöllä, seikkailee maanalaisissa pimeissä käytävissä, availee lukittuja huoneita, penkoo salaperäisiä laukkuja tai laatikoita, salakuuntelee ihmisten keskusteluja ja seurailee johtolankoja paikasta toiseen. Hän joutuu myös yleensä lopussa kuolemanvaaraan, mutta pelastuu sankarittaren tavoin murhaajan kynsistä. Loppusoinnun kalmistossa häntä ei kuitenkaan pelasta kukaan, vaan Flavia toimii varsin itsenäisesti hengenvaarallisessa tilanteessa. Flavia ei myöskään koskaan vanhene vaan pysyy samanikäisenä sarjakirjojen tapaan.

Kanadalainen kirjailija Alan Bradley on kertonut lukeneensa paljon kirjoja lapsesta asti. Hän ei edes ollut koskaan käynyt Englannissa, kun aloitti Flavia de Luce-dekkarisarjan. Aikaisemmin hän on kirjoittanut myös lastenkirjoja. Minun veikkaukseni on, että hän on lukenut nuoruudessaan Agatha Christien dekkareita, Enid Blytonin salapoliisisarjoja ja Carolyn Keenen Neiti Etsiviä, koska näiden kirjojen vaikutteita on aistittavissa Flavia-dekkareista. Kiinnostavaa on, että Bradley asui ja työskenteli Saskatchewanassa, missä kirjailija L.M. Montgomery asui jonkin aikaa nuoruusvuosinaan. Bradley syntyi Torontossa, jossa Montgomery kuoli. Montgomeryltäkään en usko hänen välttyneen. Kääntäjä Maija Heikinheimo on suomentanut Flavia de Luce-sarjaa ja minun täytyy vain ihastella kirjojen nimiä, jotka ovat melkeinpä parempia suomeksi.

Ovatko Flavia de Luce-dekkarit sitten tyttökirjoja? Kirjoissa on jotain hyvin tyttökirjamaista tyttösankarittaren konventioita myöten. Rakastan kirjojen tunnelmaa ja vähitellen paljastuvia perhesalaisuuksia. Ero lasten- ja nuortenkirjasarjoihin on kuitenkin siinä, että niissä ei murhata ihmisiä, vaikka jännittäviä ja vaarallisia arvoituksia Viisikot ja Neiti Etsivät ratkovatkin. Rikokset ovat hieman lempeämmästä päästä, mutta toki suosittelen "aikuisten" Flavia de Luce-dekkareita 11-vuotiaille ja siitä ylöspäin. Jatkossa jännitän, miten Flavian vapaudelle käy, jos äiti tuleekin kuvioihin mukaan...Nämä kirjat olisivat olleet lapsuuteni ahmijaminälleni aivan ihania!