lauantai 26. marraskuuta 2016

Kokemuksianne sähköisestä lastenkirjallisuudesta?


Osallistuin marraskuussa pohjoismaiseen sähköisen lastenkirjallisuuden seminaariin, jonka järjesti Lastenkirjainstituutti Tampereella. Seminaari kesti kaksi päivää ja sisälsi tiiviin ohjelman, jossa esiteltiin mm. lasten elektronista kirjallisuutta Suomesta, Islannista ja Tanskasta, pohdittiin sähköistä lukutaitoa ja kirjallisuuden sähköistymistä kouluissa sekä digitaalisen kirjallisuuden haasteita kirjastossa.

Kävin aikaisemmin tutustumassa Töölön kirjastossa Kid E-lit- näyttelyyn, joka kiertää Suomen kirjastoissa. Pohjoismaista elektronista lastenkirjallisuutta esittelevä näyttely oli aseteltu pääasiassa kirjaston lastenosastolle. Vieressäni istui innokkaita pieniä lapsia tabletteja näpyttelemässä ja itsekin innostuin katsomaan sähköistä muumikirjaa - Kuinkas sitten kävikään? Laitteita oli kuitenkin vaikeaa saada toimimaan ja kaikkiin esillä oleviin e-kirjoihin en päässyt tutustumaan. Henkilökunta kertoi, että heillä oli ollut teknisiä ongelmia laitteiden kanssa. Myös vanhemmat eivät olleet pitäneet siitä, että lasten huomion vei tabletit, kun tultiin katsomaan ja lainaamaan perinteisiä painettuja kirjoja. Vieressäni istuvan lapsen isoäiti hiukan hermostuikin, kun ei ollut saada lasta lähtemään mukaansa tabletin ääreltä.

Seminaarissa pääsin varsinaisesti tutustumaan tanskalaisen kirjailijan Merete Bryds Hellen digitaaliseen ja vuorovaikutteiseen kuvakirjaan, jossa oli mukana viehättävä 3D-maailma. Sähköisissä kirjoissa ja sovelluksissa voidaan hyödyntää myös pelillisiä ominaisuuksia. Kirjojen tekeminen on kuitenkin kallista ja Tanskassa on tuettu taiteentekijöitä. Suomessa lasten- ja nuortenkirjasovelluksia on jo tarjolla, mutta niitä on vaikea löytää. Kirjakaupoissa ja kirjastoissa sähköisiä kirjoja ei välttämättä ole näkyvillä tai niitä ei mainosteta. Seminaarissa esiteltiin kustannusalan toimesta suomalaista Lasten omaa satukirjastoa, jossa luetaan satuja kaksi miljoonaa sivua kuukaudessa. Käyttö jakautuu tasaisesti tietokoneiden, tablettien ja puhelimen käytön kesken.

Kotimainen e-kirjallisuus rantautui Suomen yleisiin kirjastoihin vasta viime vuonna. E-kirjojen lainaus on koko ajan kasvusuunnassa. Omassa työssäni e-kirjojen lainaus myös kasvoi, kun pidimme sähköisten aineistojen markkinointikampanjoita ja opastimme asiakkaita aineistojen käyttöön ja kirjojen lainaamiseen. Lasten ja nuorten sähköisiä kirjoja on hankittu vielä vähän kirjastojen kokoelmiin ja niiden käyttö on ollut vähäistä. Digitaalisen lastenkirjallisuuden tuotantomäärät ovat varsin pieniä verrattuina painettuihin lastenkirjoihin.

Monilukutaito on keskeinen käsite tämän päivän opetussuunnitelmassa. Lukemisen ja kirjoittamisen osaamisen lisäksi painopisteeksi nousee myös tekstien tuottaminen. Oppilaat ovat tehneet kouluissa esimerkiksi omia e-kirjoja rakentamalla tarinoita kuvilla ja videoilla tekstien lisäksi. Seminaarissa puhututti koulujen tasa-arvoisuus ja oppimisympäristöjen samanlaisuus laitteiden kanssa. Myös oppikirjapuolella on vielä kehittämistä e-kirjojen suhteen. Lisäksi seminaarissa mietittiin sähköisten aineistojen käyttöä terveyden kannalta. Miten sähköiset laitteet ja aineistot vaikuttavat kasvavien lasten ja nuorten terveyteen tulevaisuudessa? Tästä meillä ei ole vielä kunnolla tutkimustietoa.

Omat nuoreni ovat käyttäneet sähköisiä kirjoja lukiossa tämän syksyn. Kysyin äskettäin jakson vaihtuessa, haluavatko he mieluummin paperisen vai sähköisen kirjan kielissä. Vastaus oli kummallakin e-kirja. Sanastoja he kuitenkin opettelevat paperilta kokeita varten. Tukeeko tämä sitten juuri paremmin syvälukutaidon kehittymistä? Lukukeskuksen toteuttamassa tutkimuksessa vertailtiin neljäsluokkalaisten lasten lukemista paperisen kirjan ja sähköisen kirjan välillä. Tulokset osoittivat perinteisen paperisen kirjan suositummaksi kuin tabletilta luetun. Tabletilta luettu kirja oli kuitenkin mieluisaa lapsille, vaikka lapset kokivat keskittymisen vaikeammaksi. Tytöt ja paljon lukevat olivat eniten paperisen kirjan kannalta, kun taas pojat ja vähän lukevat suhtautuivat muita myönteisemmin e-kirjoihin.

Kysyisinkin nyt lopuksi teiltä kokemuksianne sähköisestä lasten- tai nuortenkirjallisuudesta. Lukevatko lapsenne lasten tai nuorten e-kirjoja? Oletteko lukeneet lapsille sähköisessä formaatissa esimerkiksi e-kuvakirjoja? Oletteko lainanneet digitaalista lastenkirjallisuutta kirjastosta tai ostaneet kirjakaupasta? Kokevatko lapset e-kirjat mieluisina vai suosivatko paperista kirjaa? Miten nuoret kokevat e-kirjojen (oppikirjat, kaunokirjallisuus) lukemisen? Sana on vapaa muutenkin sähköisen kirjallisuuden lukemisen kokemuksistanne!

7 kommenttia:

  1. Toissa kesänä otin lomareissulle mukaan vain (vastahankitun) tabletin, johon olin lainannut kirjastosta e-kirjoja ja ladannut kirjaston suositteleman e-kirjojen lukuohjelman. Testasin laitetta menomatkalla yhdellä nuortenkirjalla ja sisulla sain sen luettua, mutta ensimmäinen pysähdys perillä olikin sitten paikallinen kirjakauppa ja e-kirja kokeilu loppui siihen.

    En tiedä oliko vika lukuohjelman ja/tai tabletin asetuksissa, mutta yksi kirjan sivu ei mahtunut tabletille kokonaan vaan sivua piti vierittää alaspäin, että sai yhden sivun luettua. Näyttö meni johonkin energiansäästötilaan (ei täysin pimeäksi, mutta tummemmaksi, jolloin tekstiä ei pystynyt kunnolla enää lukemaan) ennen kuin olin ehtinyt lukea näytölle mahtuvan osan sivusta. Jouduin siis kesken lukemisen aina naputtelemaan näyttöä sormella, että näyttö olisi pysynyt kirkkaana.

    Koin e-kirjojen lukemisen todella työlääksi ja siksi matkoilla onkin sen jälkeen ollut mukana aina "oikeita" kirjoja.

    Harmi, kun Miki-kirjat eivät saavuttaneet suosiota. Ne kun mahtuvat pieneen tilaan. Minulla on vain kaksi Miki-kirjaa ja uusia en ole etsinnöistä huolimatta löytänyt. Ne olisivat paras vaihtoehto matkoille.

    Onneksi olen käynyt lukion paperikirjojen aikaan :) Yliopistossa monet luentodiat olivat kurssin nettisivulla pdf:nä ja opiskelukaverit latasivat niitä läppäreilleen ja lukivat suoraan ruudulta. Minun piti aina tulostaa diat paperille, en pystynyt omaksumaan tietoa näytöltä luettuna.

    VastaaPoista
  2. Hei Nipre ja kiitos kommentistasi! :) Voi, onpa sinulla ollut huono kokemus e-kirjan lukemisesta. Minulla on iPadissa Bluefire reader-lukuohjelma, joka toimii aika monen merkkisen tabletin lukuohjelmana. Siinä ei ole ollut mitään tuollaisia teknisiä ongelmia. On myös mahdollista lukea e-kirjaa selaimessa, mutta silloin tarvitaan jatkuva nettiyhteys. Kirjastostakin voi lainata monia sähkökirjoja ja lukea vain selaimessa ilman lukuohjelmaa. Jospa kokeilet vielä toistamiseen! Ajattelin hankkia tuon Finlandia Junior voittajan Juuli Niemen Et kävele yksin e-kirjana.

    Minulla on paljon artikkeleita ja tutkimuksia sähköisessä muodossa, joita luen yleensä näytöltä. Jos on kuitenkin erittäin tärkeä artikkeli, niin tykkään tulostaa sen paperille ehkäpä juuri tuon syvemmän omaksumisen ja muistiinpanojen tekemisen takia. ;)

    VastaaPoista
  3. Nipre, vielä tuosta lukuohjelmasta, jos sinulla on Windows-tabletti, niin parempi lukuohjelma voisi olla siihen Adobe Digital Editions-lukuohjelma. Nuo lukuohjelmat ovat verkosta ilmaiseksi ladattavia.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sara erittäin hyvästä ja ajankohtaisesta postauksestasi. Olisin kovasti halunnut päästä kuuntelemaan tuota seminaaria ja katsomaan näyttelyä. Sen toivottavasti vielä näenkin jossain. Minä olen itse tänä syksynä löytänyt e-kirjat, sillä niitä on niin paljon kätevämpi lainata kuin paperikirjoja. Minä en oikein tässä elämäntilanteessani ehdi kirjastoon ja jos ehdin, ovat haluamani kirjat usein lainassa. Lapsille en ole e-kirjoja lukenut. Joku taika siinä tabletissa kuitenkin on, sillä 4,5-vuotias esikoiseni kuuntelee äänikirjoja tabletilla ja haluaa aina tujottaa sitä kirjan kansikuvaa ruudulta. Olen yrittänyt ehdottaa, että katselisi vaikka kattoa kuunnellessaan tms., mutta tablettia pitää tuijotella... *huokaus* Ymmärrän kyllä sitä ärtynyttä isoäitiä, sillä minä itsekin kannan huolta liiasta näytön tuijottamisesta - omastani ja lasten. Toki olen myös sitä mielt, että tabletit yms. ovat nykypäivää, ja jos niillä saadaan lapsia kirjallisuuden pariin, se on hyvä asia. Tuollaiset osallistavat kirjat olisivat varmasti yksi hyvä keino. Harmillistä, että tutkimustuloksia ei vielä juurikaan ole, mutta käsittääkseni se tiedetään, että lukutapa muuttuu, eikä sähköisen kirjan äärellä ole niin helppo syventyä pitkäjänteisesti. Ja opiskelua varten on vaikea tehdä muistiinpanoja (alleviivauksia yms) sähköiseen tekstiin. Toisilla se fyysinen alleviivaaminen voi olla ihan oppimisstrategia, kuten tuolla kommentissasi kirjoitatkin.

    VastaaPoista
  5. Hei Kia ja anteeksi, että vastaukseni on viipynyt! Onpa kiva kuulla, että olet löytänyt e-kirjat. Luulenpa, että esikoisesi ihastuisi vallan tuohon sähköiseen Muumikirjaan... :) Oletko lainannut noita äänikirjoja kirjastosta? Tämän syksyn aikana esimerkiksi Helmet-verkkokirjastoon on lanseerattu sähköinen äänikirjapalvelu. Sieltä voi lainata sekä aikuisten että lasten e-äänikirjoja. Ne ovat valtavan lainattuja aina kun menen katsomaan tarjontaa.

    Pohjoismaiset vuorovaikutteiset e-kirjat, joita esiteltiin, olivat kyllä hienoja, mutta niiden tekeminen on varmasti tosi kallista. Olisipa mahtavaa, jos Suomessakin innostuttaisiin joskus tekemään...

    VastaaPoista
  6. "Kotimainen e-kirjallisuus rantautui Suomen yleisiin kirjastoihin vasta viime vuonna."
    On kait e-kirjoja ollut lainattavissa yleisissä kirjastoissa jo aiemminkin kuin vuonna 2015? Ainakin pääkaupunkiseudulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa! Pääkaupunkiseudulla Helmet-verkkokirjastossa on tosiaan ollut jo kotimaista e-kirjallisuutta, nimenomaan kaunokirjallisuutta lainattavissa, muistaakseni vuodesta 2012 lähtien. Silloin lanseerattiin myös selaimella lainaaminen. Toki kotimaista e-kirjallisuutta on ollut lainattavissa aikaisemmin muissakin kirjastoissa, mutta se on painottunut silloin enimmäkseen tietokirjoihin. Tämä kotimaisen ja myöskin käännetyn e-kaunokirjallisuuden runsas tulo muihin yleisiin kirjastoihin Ellibs-kirjaston kautta sijoittuu nimenomaan viime vuoteen. Mutta en tiedä e-kirjojen kokonaistilannetta Suomen yleisisssä kirjastoissa. Tässä on linkki, josta voisi tarkastella yleisten kirjastojen sähköisten kirjojen määriä: http://ekirjasto.kirjastot.fi/

      Poista