keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Gillian Flynn: Teräviä esineitä


Mistä on pienet tytöt tehty? Ei ainakaan sokerista ja kukkasista Gillian Flynnin jännitysromaanissa Teräviä esineitä (WSOY, 2015 suom. Maria Lyytinen). En voi olla vertaamatta edelliseen lukemaani Tyttölapsia, koska tyttöyttä kuvataan kummassakin romaanissa, mutta Flynn tekee sen vielä purevammalla ja pirullisemmalla tavalla.

Päähenkilönä on Chicagossa toimittajana työskentelevä Camille, joka palaa vastahakoisena lapsuutensa kotimaisemiin murhajutun perässä. Pikkutyttö on kuristettu Wind Cap-nimisessä missourilaisessa pikkukaupungissa ja toinen samanikäinen tyttö on kadoksissa. Itsetuhoinen ja viiltelyyn taipuvainen Camille on menettänyt nuorena sisarensa Marianin ja kotiinpaluu avaa vanhat haavat auki. Traumoja pahentaa etäinen ja välinpitämätön äiti. Teini-ikäinen sisarpuoli Amma aiheuttaa Camillalle päänvaivaa ja aluksi hän ei edes tunnista sisartaan. (Tässä oli jotain epäuskottavuutta.) Camilla lähentyy kuitenkin Amman kanssa, vetää huumesätkää ja ryyppää yhdessä 13-vuotiaan siskonsa kanssa. Amma on ikäisekseen varhain kehittynyt, seksuaalinen lapsinainen, joka leikkii edelleen  nukkekotileikkejä. Amma on  myös koulukiusaaja ja tiiviin tyttöklikin johtaja. Camillelle selviää vähitellen perheensä ja kaupunkilaisten salaisuudet.

Flynnin tarina koukuttaa ja jännite säilyy mukana loppuun asti, paitsi ihan loppuhuipennus, joka lässähtää. Tai ainakin aluksi petyin, mutta nyt kun lukemisesta on kulunut muutama tunti aikaa, niin ehkäpä tarinalla pitikin olla sellainen paskanen loppuratkaisu. Ehkä loppu tuli minulle vain liian nopeasti...

En suosittele kirjaa herkille lukijoille! Ilkeitä tyttöjä ja hyytävää äitiyttä vinoutuneessa, kieroutuneessa maailmassa. Flynnin esikoisromaani tulee jäämään vielä pitkäksi aikaa mieleeni. Kiltti tyttö unohtui jo kauan sitten.

4 kommenttia:

  1. En tykännyt Kiltistä tytöstä, mutta Paha paikka oli jo paljon parempi ja tämä Flynnin esikoisteos jatkoi sillä paremmalla linjalla :)

    VastaaPoista
  2. Hei Mai! En ole lukenut Pahaa paikkaa, mutta ehkäpä otan sen lukuun jossain vaiheessa. Kiltti tyttö ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta minunkaan mielestä.

    VastaaPoista
  3. Sara, tämä on minustakin hyvä, mutta ei silti ihan Kiltti tyttö, mutta kun luin tekstisi, muistin mikä minulla mätti: Kirjassa pitäisi olla varoitus, että 'ei herkill!' Tiedät varmaan, mitä minä en kestänyt tässä ja se liittyy Ammaan ja siellä maatillalla käynteihin...Jos olisin aavistanut, mitä tuleman pitää, en ole varma, olisinko pystynyt lukemaan. sillä niin huono olo siitä yhdestä tuli. Vältin aihetta omassa jutussani, sillä pelksäin spoilausta ja kaikki olisivat kyselleet, jos olisin vain vihjaillut. Ihan oikein sinäkin sanot, että ¨'en suosittele herkille lukijoille.' Minulle sen olisi tullut kuulua 'en suosittele paatuneilla lukijoille, joille eläimet ovat sydämen asian!'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tiedän mistä puhut ja se on yksi etovimmista kuvailuista, mitä muistan lukeneeni. Se tuli jotenkin niin odottamattomasti...Kyllä paatuneetkin lukijat voivat olla herkkiä!

      Nyt minulla menossa realistinen suomalainen dekkari. Ehkä arvaatkin jo, mikä. Mutta tämän Flynnin kirjan jälkeen on hyvä lukea vähän tuttua ja turvallista...toivottavasti!

      p.s. Joskus meidän pitää puhua Holtin Inger Johanne Vikistä. Siis kesällä luin viimeisen osan ja mikä loppu!

      Poista