maanantai 22. lokakuuta 2012

Kauhumaista tunnelmaa Nina Petanderin "nuortenkirjassa" Pläts!

Nina Petanderin esikoiskirjasta Pläts! (Otava, 2009) kuulin kirjailijalta itseltään. Hän kertoi nuortenkirjastaan, jonka päähenkilö Antiina on varsinainen anti-Tiina, vastakohta tunnetulle tyttökirjasankarittarellemme Tiinalle. 

Ollaan 80-luvun sydämessä. Korvalappustereot, MicMac stretch-farkut ja joka viikkoinen tv:ssä pyörivä Dallas ovat ajan ilmiöitä. Antiina on abiturientti, joka elää yksinhuoltajaäitinsä ja pikkuveljensä kanssa kerrostalolähiöelämää. Hän käy parhaan ystävänsä Levysoitin-Minnan kanssa bilettämässä, harrastaa pikkuveljensä kanssa sirkuskoulua ja lukee kirjoituksiin. Antiina on kuin kuka tahansa tavallinen nuori, aikuisuuden kynnyksellä, mutta kaikki ei ole kuitenkaan sitä, miltä näyttää.

"Äiti on hereillä. Hän seisoo eteisessä kädet puuskassa niin kuin olisi juurtunut siihen. En pääse hänen ohitseen. Yritän sivuuttaa hänet oikealta ja vasemmalta niin kuin pitäjäismummon mutta se ei onnistu. Hän tarttuu hiuksiini ja riuhtaisee. Päänahkani tuntuu tekonurmelta joka levitetään jalkapallokentälle. Olen hiljaa ettei pikkuveli herää." (63)

Jo alusta lähtien Petander luo kauhumaista tunnelmaa painajaismaisilla kuvilla hirviö-äidistä, jonka tukkapöllyt ja lyönnit Antiina ja pikkuveli joutuvat kohtaamaan. Pelko humahtaa lukijaankin ja saa sydämen tykyttämään nopeammin. Ja eikä siinä vielä kaikki!

Tunnollisena, pikkuveljestään huolehtivana, edustusjulkisivun takana Antiinan pimeämpi puoli nousee esiin. Hän kahdehtii kaunista ja suosittua luokan Petronellaa, joka on myös sirkuskoulun taitavin oppilas. Antiinan ihastuminen Jonglööraajaan saa hänet ryhtymään hurjiin, carriemaisiin tekoihin, onhan Stephen Kingin Carrie hänen esikuvansa. Antiina on anti-Tiina, kiusaaja, joka kostaa kärsimänsä vääryydet ja alistamiset.

"Nauramme Carrien kanssa päin Petronellan naamaa ja tönäisemme hänet tieltämme, nyt on minun onneni vuoro." (109)

Hengästyttävää ja voimakasta on Petanderin kaunis kieli. Etäännyttävä tyyli tekee perheväkivaltahelvetin lukemisen mahdolliseksi. Salaisuudet, häpeä ja kasvukivut on tiivistunnelmaisen kirjan kantavia teemoja. PLÄTS! Suosittelen kirjaa 80-lukulaisille sekä Stephen Kingin että Tiina-kirjojen (aikuis)faneille. Kirjassa on aikuisten kirjojen luokitus, mutta se on myös sijoitettu nuortenkirjallisuuteen. Plätsistä on kirjoitettu kriittisemmin Rakkaus on koira helvetissä-blogissa. Turkulaisen kirjailijan haastattelun voitte lukea täältä.

p.s. Tiedoksi kaikille Dallas-faneille Dallaksen uudet jaksot alkavat 2.11. maikkarilla!

5 kommenttia:

  1. En ole kuullutkaan tästä kirjailijasta taikka kirjasta. Mutta kuulostaa kiinnostavalta. Olin aikoinaan ehdoton Tiina-fani :)

    VastaaPoista
  2. Pyörittelin tätä jossain vaiheessa kädessäni kirjakaupassa, mutta sinne jäi. Vaikuttaa kuitenkin sen verran mielenkiintoiselta, että taidan kirjastosta hakea.

    VastaaPoista
  3. Luin tämän pari vuotta sitten. Ei tullut Tiina yhtään mieleen vaikka tuota kummallista Antiina nimeä ihmettelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antiinassa tulee juuri tämä Kingin Carrie-hahmo, enemmän mieleen kuin itse Tiina. Kirjailija kuitenkin selitti lähtökohtiaan Tiina-kirjoista, ja siitä miten oma kirja syntyi.

      Poista
  4. En muista mistä kirjan alunperin bongasin, mutta se on keikkunut pitkään luettavien listallani. Vielä en ole siihen kuitenkaan tarttunut...

    VastaaPoista