keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Salla Simukka: Toisaalla

Jännittävän Jäljellä-romaanin täydentävä pari Toisaalla (Tammi, 2012) ratkaisee maailmasta kadonneiden ihmisten arvoituksen. Tällä kertaa päähenkilönä on yksinäisen Emmi-tytön sijasta 18-vuotias nörttimäinen Samuel, jonka pään sisään lukija pääsee tarkastelemaan todellisuutta toisesta näkökulmasta. Samuelin ja Emmin elämät kietoutuvat kiehtovalla tavalla yhteen ja salaisuudet paljastuvat.

Simukka luo kirjaparillaan dystopian, lähitulevaisuuten sijoittuvan uskottavan kontrollifriikin maailman. Suorituskeskeinen ja sortava yhteiskunta luokittelee ihmiset jo pienestä pitäen lahjakkuusalueensa mukaan. Jos olet erilainen, niin olet melkein menetetty tapaus. Kiinnostavasti kirjoissa nostetaan esille erilaisia teemoja nuoren itsemääräämisoikeudesta, vapauden menetyksestä syrjäytymiseen sekä vanhempien ja lasten välisistä etäisistä suhteista välinpitämättömyyteen.

Jäljellä ja Toisaalla ovat ajatuksia herättäviä ja vaikuttavia nuortenkirjoja. En voi muuta kuin ihailla Simukan koukuttavaa kerrontaa ja mielikuvitusrikasta maailmaa. Puhumattakaan bigbrothermaisesta tunnelmasta! Plussaa on myös kirjojen upeat kansikuvat. Miinusta saa Toisaalla-romaanin erilaiset fonttikoot tekstissä. Tajusin sen logiikan, mutta minusta se oli häiritsevää ja toisaalta vähän nuoria aliarvioivaa. Myös oikolukemista ei oltu tehty huolellisesti, koska muutamissa kohdissa useita sanoja oli kirjoitettu yhteen.

SPOILAUSVAROITUS: Lukekaa tämä sitten, kun olette lukeneet kummatkin kirjat! Matrixmainen maailma, missä ihmiset ovat pelinappuloita upposi minuun kuin veitsi voihin. Matrix-elokuva on nimittäin yksi lempielokuvistani! Miksi en heti hoksannut, että kyseessä on virtuaalimaailma ja pelimaailma? Vihjeet annetaan Jäljellä-romaanissa. Peliterapia mainitaan kirjan keskivaiheilla sekä lopussa maailmaa kuvataan vääristyneeksi. Olen itsekin joskus lennellyt virtuaalimaailmassa...  

Varoitus päättyy! Haluan hehkuttaa vielä, että näistä kirjoista saisi muuten todella hyvän elokuvan Nälkäpelin tapaan. Kotimainenkin nuortenkirjallisuus voisi lähteä nousuun, kun tehtäisiin kirjoista elokuvia! Toisaalla-romaanista on tehty myös kirjatraileri ja sitä voi katsoa kirjailijan kotisivuilta.

" Aloin kävellä hitaasti isoa tietä kohti. Kivet pistelivät paljaita jalkopohjiani. Jokainen askel sattui.
Kuin olisi astunut veitsen terälle.
Tiesin vain yhden asian. Minun olisi pakko saada tavata Emmi." (s.15)

3 kommenttia:

  1. Hmm. Ehkä kun on aika jälleen lukea vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta, voisin kokeilla tätä sarjaa. Olisi välillä kiva töissäkin suositella Nälkäpelin kotimaista vastinetta:)

    VastaaPoista
  2. Sonja kannattaa lukea ilman muuta! Ensimmäinen osa oli aika karmiva, kun ei tiennyt vielä mistä on kysymys ja yritti vaan arvailla... Hyvin koukuttavia molemmat kirjat!

    VastaaPoista
  3. Sonjakin vinkkasi tästä... pitää varmaan juonia nämä kaksi jostain käsiin, nyt kun tarina on kokonainen. :-)

    VastaaPoista