sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Hellevi Salminen: Baby



Hellevi Salmisen esikoisteos on vuonna 1962 ilmestynyt Baby. Kirja kertoo 15-vuotiaasta Babyksi kutsutusta herkästä tytöstä, joka kamppailee omaan henkiseen kasvuun ja perhe-elämään liittyvien ongelmien kanssa. Babyllä menee koulussa huonosti, kotona on ongelmia, sillä isä pettää äitiä, on paljon poissa kotoa ja juo liikaa. Babyn äiti alistuu tilanteeseen eikä puolusta tytärtään, vaikka tyrannisoiva isä on väkivaltainen. Baby käy salaa tansseissa ja ihastuu bändissä laulavaan poikaan. Pettymykset ihmissuhteissa johtavat Babyn lopulta epätoivoiseen ratkaisuun, itsemurhayritykseen, mutta kirja päättyy kuitenkin toiveikkaasti.



Kirja piirtää tarkan kuvan 60-luvun nuorten maailmasta. Baby ostelee vinyylilevyjä, kuuntelee Elvistä ja modernia jazzia levysoittimelta, polttaa salaa tupakkaa huoneessaan, käy tanssimassa tai istuu baarissa juomassa Coca-Colaa. Vaikka menneen ajan lehahduksen voi tuntea kirjan sivuilta, niin nuorten kasvukivut tai perhehelvetti aiheena eivät koskaan vanhene. Ongelmavanhempia on ajassa kuin ajassa. Onneksi Babylla on kuitenkin se yksi turvallinen aikuinen, oma isoäiti, jonka luokse voi mennä. Yleensä se yksi turvallinen aikuinen riittää lapsen tai nuoren elämässä.



Baby on kaunis kirja, mutta myös julma. Hellevi Salminen oli vasta 19-vuotias kirjoittaessaan ensimmäisen kirjansa. Minä halusin lukea heti perään häneltä toisenkin kirjan Mikä sun on, Saila? vuodelta 1974. Tämänkin kirjan aihealue on rankka, kun lukiota käyvä tyttö odottaa lasta ja tekee abortin. Hellevi Salminen osaa kirjoittaa todella aidosti ja koskettavasti vaikeista ja kipeistä asioista nuorille. Tuomitsevuus tai liika opettavaisuus ei kuulu hänen tyyliinsä. Hellevi Salminen on palkittu kirjailija ja hänen laaja tuotantonsa sisältää useita nuortenkirjoja sekä lastenkirjoja. Olen kirjoittanut kirjailijan tapaamisesta täällä. Sallan lukupäiväkirjassa on ilmestynyt juuri juttu myös 50 vuotta vanhasta nuortenkirjasta, joka kestää hyvin aikaansa ja kyseessähän on Rauha Virtasen Virva Seljan yksityisasia. Tulen tämän kevään keskittymään blogissani jonkin verran nuortenkirjallisuuteen ja voin paljastaa sen verran, että Montgomeryäkin on luvassa. Kivasti on myös ehdottamani naiskirjailijoiden lista-haaste on lähtenyt etenemään muissa blogeissa.

11 kommenttia:

  1. Kiitos tästä. Mun piti mennä Salmisen wikipedia-sivulle tsekkaamaan hänen tuotantonsa, ja olihan siellä todella monta tuttua nimeä, jotka muistan nuorena nähneeni kirjaston nuortenkirjojen hyllyssä: Mä en mene kouluun, Äitini La Marguerite, Elämä on ehkä, Kymmenen pistettä neitsyydestä... Kuitenkaan en muista kunnolla, olenko lukenut yhtään hänen kirjaansa. Tosin minulla oli melko pitkään vaihe, että tällaiset "rankkoja" aiheita käsittelevät nuortenkirjat tuntuivat suorastaan pelottavilta, kaipa minä sitten uppouduin mieluummin turvallisesti sadun tai menneen maailman lumon pariin.

    Mutta erittäin mielenkiintoiselta kirjailijalta vaikuttaa: pitkä, yhtäjaksoinen ura ja aikuisellekin houkuttelevia aiheita.

    VastaaPoista
  2. Hei Salla

    Ajattelinkin, että sinua voisi kiinnostaa hänen kirjansa. En laittanut linkkiä nyt tuohon tekstiini, kun minulla oli aikaisemmassa jutussani linkki hänen teoksiin. Sivari on ollut kai aikansa kohuteos, minulla on sellainen käsitys ja aikomuksenakin on se jossain vaihessa lukea. Lisäksi haluaisin lukea Siipiä vaille enkeli, joka sijoittuu Lintulan nunnaluostariin. Joitain Salmisen teoksia on/ollut verkkokaupassani.

    Itsekin luin nuorena enemmän menneeseen aikaan sijoittuvia tai niin sanottuja turvallisia kirjoja kuin realistisia tämän päivän kuvauksia. Erityisesti en pitänyt, jos kirjan kielessä käytetiin slangia, ne kyllä jäivät kirjaston hyllyyn.

    VastaaPoista
  3. Hei Sara!

    Mä luin vasta aikuisena Babyn ja Mikä sun on, Saila ja jotenkin jäi tunne, etten olisi teininä näistä mitään ymmärtänyt/tykännyt, kun kertoivat ihan eri maailmasta kuin siitä missä nyt eletään. Tuossa Mikä sun on, Saila mua hymyilytti se, kun Saila yhtäkkiä oli raskaana, vaikka juuri oli kerrottu vain miten Saila ja poikaystävä varovasti pitivät toisiaan kädestä. Nykynuortenkirjoissa kun meno tuppaa olemaan vähän toista... Mutta aihe on tärkeä ja Salminen kirjoittaa hyvin eikä moralisoi tai opeta. Kannattaa tutustua!

    VastaaPoista
  4. Aloitan näköjään samoin kuin Salla: Kiitos tästä. Minä kiitän Hellevi Salmisen palauttamisesta mieleeni ja eräänlaisesta aikamatkasta omaan nuoruuteeni 80-luvulle. Olin jotenkin unohtanut Salmisen, mutta en näköjään ja onneksi hänen kirjojaan.

    Babya en valitettavasti ole lukenut, mutta Sanovat Allisoniksi, Mä en mee kouluun, Kymmenen pistettä neitsyydestä, Sivari, Viidestoista yö sekä Elämä on ehkä ovat tuttuja. Luin niitä yhtä aikaa yläasteaikaisen parhaan ystäväni kanssa ja elimme noiden nuorten maailmaa - kirjojen kautta (olimme tosi kilttejä tyttöjä). Samaan aikaan luin myös Taru Väyrysen (Mäkisen) kirjoja, joissa keskiössä oli koulukoti ja jotenkin voisin liittää nuoremmille (lapsille) kirjoittaneen Marita Lindqvistin samaan sarjaan, realistisia ja vaikeitakin aiheita ja hyvää lasten/nuorten elämän kuvausta.

    Mietin tuota, mitä Salla kirjoitti kommentissaan, että nämä kirjat olivat paikoin pelottavan oloisia. Itse taas kaipasin tai tarvitsin näitä kirjoja. Ehkä niiden kautta käsittelin omaa nuoruuttani, jossa ei "tapahtunut" mitään ja toisaalta pidin kovasti myös realismista.

    VastaaPoista
  5. Hei Susa ja Lumiomena! Hienoa, että teillekin Hellevi Salminen on tuttu. Uudemmissa kirjoissa tosiaan meno on "roisimpaa", mutta tämä onkin tietyn aikakauden tyyli ja seksuaalisuuden kuvaaminen on varmasti siihen aikaan ollut tabu nuortenkirjoissa. Olisikohan sitten 80-luvulla tyyli muuttunut suoremmaksi? Kuten sanottu minä en lukenut "realistisia" nuortenkirjoja paljoakaan, muutaman sieltä sun täältä ja esimerkiksi Hellevi Salmisen Sanovat Allisoniksi luin silloin. Minulla suosikkejani oli ne kaikki tyttösarjakirjat, jännitys- ja hevoskirjat. Marita Lindquistiltakin olen lukenut jotain kirjoja, mutta ei ole oikein niistäkään muistikuvaa. Mutta nythän luen niitä nuortenkirjoja taas!

    VastaaPoista
  6. Hep! Minä kirjoitin kesällä blogiini Lindqvistin kirjasta Mariella ja Vanhan Rouvan aarre.

    Lumiomena: mielenkiintoinen tulkinta tuo "sijaiselämän" kokeminen. Ja kyllä minäkin siis jotain tällaisia kirjoja luin, ainakin sen verran että ehdin tuntea ahdistusta. Mutta kun jopa Virva Seljan yksityisasia ja Tuntematon Selja saattoivat tuntua ahdistavilta, niin entäs sitten kaikki teiniraskaudet ja vastaavat, huh!

    VastaaPoista
  7. Hei Salla

    Linkki toimii hyvin ja minä olen tuon Mariellan ja vanhan rouvan aarteen lukenutkin, mutta en siitä muista mitään.

    Poistin nyt tuon kommentoinnin esivalvonnan eli kommenttien pitäisi tästä lähtien tulla heti näkyviin. Olen käyttänyt sitä sen takia, koska minulle tulee roskapostia, jotain robotteja, jotka lähettävät yritysten mainoksia. Teille kommentoijille se on helpompaa, että pääsette keskustelemaan eikä tarvitse odottaa minun hyväksyntääni. Kokeillaan, miten tämä toimii!

    VastaaPoista
  8. Hyvänen aika, Sara, miten tämmöinen kirja on voinut minut ohittaa, kun olin 12+!!! Tai 14+??? Takuulla olisi uponnut sataa. Elin itse elämäni Allisonina, joten Lumiomenan mainitsema Sanovat Allisoniksi olisi osunut. Mia Farrow näytteli Allisonia eräässä kuulussa amerikkalaisessa sarjassa ja hän usein iso pino kirjoja sylissään edessä ja pitkä vaaleat hiukset puoliselkään valuen...Kiitos, tämä on kiinnostavaa♥

    Yritän tehdä jossain välissä sen Selja-kirjan, jota en ole ollenkaan vielä koskaan lukenut. (Kaksinkertainen painotus tahallinen.)

    VastaaPoista
  9. Hei Leena

    Tämähän oli valaisevaa, nimittäin se Sanovat Allisoniksi kirjan kansi on juuri tuon kuvailemasi näköinen. Siinä on vaaleahiuksinen tyttö selkään asti ja kirjapino sylissä. Oliko tv-sarja Peyton Place? Äitini on siitä sarjasta ja Mia Farrowista puhunut. Minulle oli niin jäänyt se kansikuva mieleen ja sitten törmäsin siihen kirjaan viime vuonna ja nyt siinä on myös kirjailijan itsensä omistuskirjoitus, kun tapasin Hellevi Salmisen Villa Kivessä.

    VastaaPoista
  10. Tuo Peyton Place on todellakin osa suomalaisten kollektiivista tajuntaa. Mä olen sen ikäinen etten ole ikinä nähnyt sarjaa sekuntiakaan (vaikka kai sitä nykyään Youtubesta löytäisi?), mutta silti tiedän Peyton Placen ja Allisonin. Viittauksia tv-sarjaan tulee todella usein vastaan 1970-luvulle sijoittuvissa kirjoissa. Muistan myös Mikko Kuustosen laulun "Sä olit kaunis kuin Peyton Placen Allison / mulle opetit sen mitä kaunis on".

    VastaaPoista