Pamela Hawken: Pan, yksityissihteeri

Brittiläisen Pamela Hawkenin Pan, yksityissihteeri ilmestyi Suomessa 1959, Otavan Isojen tyttöjen kirjastosarjassa. Tämä Otavan sarja oli suunnattu melkein aikuisille, eli nykyään puhuttaisiin nuorten aikuisten kirjallisuudesta (YAL). Pan, yksityissihteeri on tyttöjen ammatillinen romaani, jonka lajityyppiä tuotettiin kustantamojen toimesta Iso-Britanniassa, erityisesti 1950-luvulla. Genren kirjoissa käsiteltiin monenlaisia ammatteja, nimenomaan naisille soveltuvia. Kustantamot pyysivät  kirjailijoita perehtymään aiheeseen, tiettyyn ammattiin ja tekemään tutkimusta. Kirjoissa piti olla ajankohtaista tietoa koulutuksesta ja harjoittelusta. Myös uranaisia pyydettiin kirjoittamaan kirjoja, ja Pamela Hawken itse toimi monta vuotta sihteerinä. Hawken kirjoitti lisäksi ammatteja kuvaavat kirjat Clare, televisiokuuluttaja ja Ann, lentoemäntä.

Kirjan päähenkilönä on Pandora (Pan) Stevens parikymppinen nuori nainen, joka haluaa päästä konttoriopistosta nopeasti ansiotyöhön. Vaikka Panilta sujuu konekirjoitus helposti, niin pikakirjoituksessa hän ei vielä pääse 120 sanaan minuutissa. Pan hakee töihin ja pääseekin ensiksi toimistotyöhön harjoittelemaan pika- ja konekirjoittajana. Pan ei pidä yksitoikkoisesta työstään isossa naisvaltaisessa konttorissa ja valvonnasta, joka muistuttaa hänen mielestään koulunkäyntiä. Neiti Lawley vartioi korokkeelta tyttöjä, jotta nämä työskentelevät mahdollisimman huolellisesti ja tehokkaasti. Panin unelma-ammattina on sihteerin työ. Hän vaihtaa työpaikkaansa ja kokeilee tilapäisenä sihteerinä kirjailijan leivissä, mutta se ei sujukaan hyvin. Pettynyt Pan lähtee töihin Oxfordshiren maaseudulle Lehdistöradioon konekirjoittajaksi. Sieltä ura aukeneekin Panille lopulta toiveammattiin asti.

Tätä kirjaa oli miellyttävää ja sujuvaa lukea. Panin erilaisia työtehtäviä kuvaillaan tarkasti ja hänen onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksiaan. Kiinnostavaa oli lukea kuuntelijoiden työstä. Kuuntelijat kuuntelivat öisin uutisia ulkomaisista radiokanavista ja kirjasivat niitä ylös. Aamulla puhtaaksikirjoitettuja paperipinkkoja lähetettiin eri sanomalehtiin, jotka hyödynsivät niitä omissa uutisissaan. Kirjassa kerrotaan myös Panin työn ulkopuolisesta, henkilökohtaisesta elämästä. Pan itsenäistyy muuttaessa pois vanhempiensa luota. Hänellä on lapsuuden aikainen ystävä Larry, jonka kanssa hän pelaa tennistä kotona käydessään. Uudessa työpaikassaan hän tutustuu pariisilaismieheen Micheliin, jonka kanssa hän käy ratsastamassa. Pan on ihastunut, mutta kunnianhimoinen. Kirjassa korostuu naisten työssäkäynti ja oman uran luominen. Pan ei aio naimisiin ystäviensä tavoin, varsinkin kun naisilla on kaksinkertainen taakka: hoitaa hyvin kotia ja käydä ansiotyössä. Toki Pan hylkää hurmaavaan Michelin, joka määräilee häntä liikaa ja palaa takaisin Larryn "lämpimään syliin".

Pidin kirjasta, vaikka siellä oli rivien välistä havaittavissa jonkinlaisia rasistisia piirteitä ulkomaalaistaustaisia kohtaan. Kyseessä on kuitenkin keskiluokkaisen ja valkoisen, etuoikeutetun nuoren naisen kehityskertomus.

Tyttöromaaneja maalaistyttö Stiinasta

Sain ihanan lukijakirjeen, jossa minua vinkattiin tutustumaan suomalaisiin Liisa Hiiskun tyttökirjoihin. Kirjat ovat olleet hyllyssäni lukemattomina jonkin aikaa. Toisen kirjoista olen saanut Sheferijm-blogin Ainolta. Kiitos kummallekin, sillä nyt oli otollinen aika lukea nämä tyttöromaanit.

Kirjat sijoittuvat viime sotien jälkeiseen aikaan, jolloin juodaan korviketta ja karjalaisen siirtoväen asuttaminen on ajankohtaista. Stiina löytää tiensä ilmestyi 1946 ja Muistathan vielä Stiinan vuotta myöhemmin Pellervo-seuran kustantamina. Kirjailija Liisa Lindroos kirjoitti Stiina-kirjat Liisa Hiiskun nimellä.

Ensimmäisessä romaanissa Stiina Yli-Mantila on 18-vuotias reipas maalaistalon tytär, jonka päivittäiset työt alkavat varhain aamulla ja kestävät pitkälle iltaan. Stiina tekee navettatöitä, karstaa ja kehrää villoja, kutoo kangaspuilla, siivoaa ja parsii sekä hoitaa kanalaa, josta hän saa myös omia ansioita. Stiinalla on vanhempi naimisissa oleva sisko Alma, jota hän menee auttamaan lastenhoidossa. Alman synkkämielinen mies ei ole ollut entisensä sodan jälkeen. Stiinalla on ystäviä ja nuoret pitävät hauskaa tanssimalla kylän juhlissa, häissä ja juhannuksen vietossa. Stiina pohtii omaa elämänuraansa monien ikätovereidensa tavoin. Stiinan ystävä Kerttu haluaisi kaupunkiin näyttelijättäreksi. Stiinaan ihastuu myös uusi nimismies, joka haluaisi viedä nuoren naisen mukanaan kaupunkilaisvaimoksi.

Toinen romaani alkaa viehkeällä Helsinkiläis-kuvauksella, kun Stiina ystävineen on viikon kaupungissa huvittelemassa. Helsingissä on kaikkea - tavaraa, kangasta ja vaatetta, mitä maaseudulta puuttuu, mutta ruoka on niukempaa kuin maaseudun runsailla antimilla. Elokuvissa, teatterissa ja ostoksilla käyminen on mukavaa vaihtelua Stiinalle. Kaupunki on kuitenkin vaarallinen, ja Stiina joutuu ryöstöyrityksen kohteeksi ja ystävä humalapäissään tappeluun. Kosijoita tässäkin romaanissa Stiinalla riittää.

Romaaneista välittyy vahva maalais- ja kaupunkilaiselämän vastakkainasettelu, toisaalta myös ihmisten erilainen yhteiskunnallinen asema taustan, koulutuksen ja varallisuuden mukaan. Romaanit voi nähdä puheenvuorona maaseudun ja maatalouden elinkeinon säilyttämisen puolesta. Nuorten pitäisi pysyä ansaitsemaan maaseudulla toimeentulonsa eikä pakosta lähteä muualle ammattia hankkimaan. Naisille emännän ammatti nähdään parhaana mahdollisena ja, josta Stiinakin haaveilee. Kertun ammatinvalintaa kylän opettaja tulee käännyttämään, koska muuten tila jäisi täysin ilman perijää, kun Kerttu on ainoa elossaoleva talon tytär. "Minä vain ajattelen, kuinka ikävää on, että niin monet lahjakkaat tytöt jättävät maaseudun, kotiseutunsa, kotinsa ja lähtevät kaupunkiin, missä jo ennestäänkin on niin paljon kaikkea hyvää. Näin maaseutu köyhtyy köyhtymistään" (123) Stiinan kotitalon perii taas veli, joten maaseutua rakastavalle tytölle ei oikein muuta vaihtoehtoa jääkään kuin naimiisiinmeno ja perheenemännyys.

Stiina-kirjat ovat realistisia, arkisen maaseutuelämän kuvauksia ja toisaalta hyvin elämänmakuisia. Pidin kirjoista, vaikka  niissä oli joitain ärsyttäviä piirteitä, mutta aineksia paljon enempäänkin tutkiskeluun. Teksti oli elävää ja sujuvaa ja olisi kiinnostavaa tietää, onko kirjailijalla ollut muutakin tuotantoa jollain toisella nimellä.

Sangen opettavaisia tyttökirjoja

Lasten- ja nuortenkirjailija Toini Lehtinen-Palme kirjoitti suurimman osan tyttökirjoistaan 1940-luvulla. Luin ensimmäiseksi Talvisiskon (1949), joka kertoo köyhästä sepän tytöstä Ulpusta. Ulpu muuttaa pois kotoa rikkaan leskirouvan ja hänen kolmen poikansa luokse koulunkäynnin takia. Hyväntekijä Helvi-täti kustantaa Ulpun opinnot oppikoulussa. Haikein mielin Ulpu jättää kotinsa ja potee huonoa omatuntoa, kun häntä odottaa parempi tulevaisuus kuin muita perheen sisaruksia. Hän haluaa tulevaisuudessa auttaa heitä kaikkia.

Uuden perheen veljekset eivät aluksi ota "siskopuoltaan" kovin innokkaasti vastaan ja käyttäytyvät Ulpua kohtaan tylysti. Se ei kuitenkaan Ulpua lannista ja hän opiskelee hyvin ahkerasti ja kunnianhimoisesti. Hänellä on paljon kirittävää, koska hän haluaa ottaa ikätovereitaan kiinni opinnoissa. Vähitellen Ulpu ystävystyy perheen taiteellisesti lahjakkaan veljeksen Eeron kanssa. Hän saa myös uusia ystäviä koulusta ja erityisesti Jaakosta, runoilijan alusta tulee läheinen Ulpulle. Ulpu jopa syyllistyy vilppiin Jaakon takia ja häntä uhkaa koulusta erottaminen. Lukuvuoden aikana veljekset ja Helvi-täti kiintyvät yhä enemmän Ulpuun ja häntä pidetään kuin yhtenä perheen jäsenenä.

Kesän Ulpu viettää oman perheensä luona, mutta hän opiskelee koko ajan, koska haluaa suorittaa yhden kouluvuoden kesän aikana. Vanhemmilleen ja sisaruksilleen Ulpulla ei ole aikaa. Ulpu potee tästä myös huonoa omatuntoa. Seuraavan kouluvuoden aikana Ulpun äiti kuolee ja tyttö päättää lopettaa koulunkäynnin uuden perheensä vastustuksesta huolimatta. Hän palaa takaisin kotiin auttaakseen isäänsä ja sisaruksiaan kodin ja tilan hoidossa.

Annuli varttuu neidoksi päähenkilönä on 17-vuotias Annuli, joka muuttaa myös pois kotoa kesän ajaksi. Annuli etsii itseään ja elämäntehtäväänsä. Lähtöön vaikuttaa myös se, että Annulin nimismiesisä on avioitumassa Annulin entisen pianonsoiton opettajan kanssa tytön kauhistukseksi. Annuli vastustaa uhmakkaasti uutta äitipuoltaan. Annulin pianonsoiton opettajana on jatkanut nuori pastori Ruohisto, joka on tehnyt syvän vaikutuksen tyttöön puheillaan. Annuli palkataan lastenhoitajaksi varakkaan kauppaneuvoksen perheeseen.

Annulilla on aluksi sopeutumisvaikeuksia uudessa pestissään, mutta vähitellen hän voittaa perheen lasten ja vanhempien luottamuksen. Annuli tutustuu myös rikkaisiin naapureihin ja ystävystyy nuorten Pilvikin ja Pertin kanssa, joiden huoleton elämäntapa poikkeaa varsin paljon Annulin vakavasta ja mietiskelevästä elämänasenteesta. Annuli kieltäytyy esimerkiksi tanssimasta. Hän soittaa kyllä nuorten pitämissä tanssiaisissa ja, vaikka ne ovatkin tanssikappaleita, joita pastori ei hyväksy.

Annuli löytää myös kutsumuksensa kesän aikana, mistä pastori on myös "saarnannut". Lahjakas Annuli päättää syksyllä mennä musiikkiopiston sijasta lastenkotiin harjoittelijaksi. Annuli haluaa tehdä hyvää ja auttaa orpoja lapsia. Saman ikäisestä Pertistä Annuli ei enää välitä, sillä sydämen on vienyt vanhempi ja viisaampi pappismies.

Lehtinen-Palmen tyttökirjat ovat sujuvasti ja vetävästi kirjoitettuja, mutta niiden sanomat ovat moralistisen alleviivaavia ja sangen opettavaisia. Hyvät tyttösankarittaret esitetään epäitsekkäinä, itsensä uhraavina  ja altruistisina. Lehtinen-Palme on saanut Montgomeryltä vaikutteita, mikä näkyy erityisesti Annulin nimeämässä Hyvien ajatusten polku-metsätiessä. Ulpu taas pitää kovasti Anna-kirjoista. Vaikka ymmärrän toisaalta, että vanhemmassa tyttökirjallisuudessa korostuvat usein hyvän ja kunnollisen tyttöyden vaatimukset, niin ehkä minua pöyristytti näissä kirjoissa muodollisen koulutuksen evääminen tytöiltä heidän elämänurallaan.

Tuntemattomampi tyttökirja - Elina Aron Tuntemattomilla teillä

Elina Aro (Arohonka) on kirjoittanut runsaasti lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä useita tyttökirjoja. Lapsuudessani olen lukenut Aron historiallisen tyttöromaanin Ystävämme Karoliina (1978, 2. painos) ja olen monta kertaa ajatellut, että kirja pitäisi lukea uudestaan. Minulla on mielikuva, että pidin kirjasta silloin vaikken enää muistakaan kunnolla sisältöä. Villien tyttöjen koulua (1948) on kehuttu ja olen sitä selaillut. Olen myös haalinut kirjahyllyyni Aron joitain tyttöromaaneja, mutta kirjailijalla on ollut todella laaja tuotanto. Nyt tartuin kirjastosta lainaamaani esikoisromaaniin Tuntemattomilla teillä, joka ilmestyi 1947.

Kirjan päähenkilönä on n. 16-vuotias poikamainen Jonna (Johanna), Korkeen talon tuleva perijä. Jonnan äiti on ollut todella pettynyt, kun perheen kuopuskin osoittautui tyttäreksi pojan sijasta. Äiti on vieraampi Jonnalle, josta on tullut isänsä silmäterä. Tytär tekee miesten töitä isänsä rinnalla. Jonna vähät välittää ulkonäöstään ja vaatteistaan. Hän haluaa näyttää pystyvänsä hoitamaan tilaa, kun aika jättää vanhemmista. Korkeen emäntä ehdottaa, kun Jonna on aina kotona, että tämän olisi nähtävä muutakin maailmaa. Niinpä vastahakoinen Jonna lähetetään kesäksi pois Soran perheen huvilalle.

Jonnan on aluksi hyvin vaikeaa sopeutua uuteen ympäristöön ja hienostuneihin tapoihin. Hän on yksin ja tekee mielellään puutarhatöitä kasvimaalla. Perheen tytär Kristiina pitää Jonnaa liian maalaismaisena, mutta veli Harri on kiinnostunut Jonnasta. Jonna päättää kuitenkin muuttua avoimemmaksi ja lähestyy sisaruksia. Kristiina on onnessaan, kun saa muokata maalaistytöstä "oikean ihmisen", joka tapahtuu tietenkin ulkonäön hoitamisella. Perheen Esteriita-rouva on sitä mieltä, että poikamaisesta Jonnasta on tuleva oikea nainen.

Jonna saa kuitenkin tarpeekseen, kun Harri lähentelee häntä huvilan juhlissa. Hän ottaa pyöränsä ja lähtee yön selkään polkemaan kohti kotiansa. Matka on pitkä, melkein 300 kilometriä. Tytöllä ei ole edes riittävästi rahaa mukana eikä ruokaakaan sen puoleen. Jotain tapahtuu, ja Jonna katoaa. Jonnan vanhemmat ovat surusta suunniltaan ja luulevat tyttärensä kuolleen. Korkeen talo rapistuu, isäntä sairastuu ja työt jää tekemättä.

Juonen kulussa on koukuttavasti jätetty alkuun lukija epätietoiseksi siitä, mitä Jonnalle on tapahtunut. Asiat selviävät, ja Jonna palaa takaisin kotiinsa. Huonokuntoiseen Korkeeseen tarvitaan nyt tilanhoitajaa, jonka paikan saa mies nimeltä Aaro. Jonna syrjäytetään tilan töistä. "Aluksi tyttö yritti seurata Aaron mukana töihin kuten ennen isän ja Pekan kanssa, mutta huomasi piankin olevansa aivan väärällä paikalla. Mies ei tosin koskaan sanonut, ettei se ja se puuha sopinut naiselle, mutta Jonna näki hänen silmistään ja ilmeistään, mitä hänen sisimmässään liikkui. Se kävi Jonnan ylpeydelle, ja häneltä katosi entinen työilo." (103) Jonna jää tupaan (sisälle) äitinsä avuksi. Tytön poikamaisuus karisee pois ja hänen sydämensä sykkii nyt Aarolle, jota hän miellyttää käyttäytymällä juuri niin kuin Aaro toivoisi. Tyttären ja äidin välit lähentyvät. Jonna lähtee myös talveksi emäntäkouluun, jotta oppii kunnolla naisten työt. Avioliiton auvoisa satama Aaron kanssa odottaa nuoren naisen tulevaisuudessa.

Jotenkin tulin surulliseksi kirjailijan tekemästä loppuratkaisusta. Hän tosin näyttää naisen asemaan liittyvän ristiriidan patriarkaatissa. Miesten töitä poikatyttö voi tehdä toki tiettyyn ikään asti, mutta lopulta hänestä on tultava oikea, naisellinen nainen ja tuleva perheenemäntä. Reipas Jonna alistuu miehiseen valtaan, vaikka toisenlainen ja salliva järjestys olisikin ollut mahdollista isänsä avulla.

Oletteko te lukeneet Elina Aron kirjoja?

Marja-Liisan oma koti

Naistenpäivän lähestyessä esittelen teille hiljattain lukemani harvinaisemman tyttökirjan nimeltä Marja-Liisan oma koti. Kirjailija Tyyni Tuulion nimimerkillä Tuulia kirjoittama kirja ilmestyi alun perin Kotilieden jatkokertomuksena ja saavutti laajan lukijakunnan nimenomaan naisten joukossa (ainakin takakansitekstin mukaan). Jatkosodan aikaan sijoittuva kertomus ilmestyi kirjana 1945 ja se on jatkoa teokselle Marja-Liisa harjoittelee 1943. En ole lukenut ensimmäistä osaa eikä se haitannut mitään, vaan kirjan voi lukea itsenäisenä erillisteoksena.

Tarina alkaa siitä, kun parikymppinen Marja-Liisa on ollut naimisissa neljä viikkoa sotarintamalla invalidisoituneen Harrin kanssa. Harri tekee väitöskirjaa, mutta vain yhdellä kädellä. Rakastavaiset ovat perustaneet oman kodin ja asuvat pienessä kaksiossa Helsingissä. Marja-Liisa laittelee onnellisena kotiaan ja kokkailee miehelleen. Joka aamu hän käy hakemassa päivittäisen maitoannoksen, joka on säännösteltyä sodan aikana. Helsingissä asuva Harrin isä on uudestaan avioitunut itseään paljon nuoremman naisen kanssa, ja Tuire-anoppi käy välillä katsastamassa Marja-Liisan harmistukseksi "pikkurouvan" onnistumista kodinhoidossa .

Touhukas Marja-Liisa on ylioppilas. Hän päättää jatkaa opintojaan, kun yliopisto avataan sen ollessa suljettuna sodan vuoksi. Marja-Liisan mielestä avioliitto ei estä opiskelua ja hän tuntee vastuuta siitä, että opillinen sivistys on naisten varassa miesten ollessa rintamalla. Marja-Liisa kirjoittautuu Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteelliselle osastolle sekä Sibelius-Akatemiaan, koska hän on myös lahjakas soittaja. Marja-Liisalta otetaan kuitenkin heti luulot pois pianonsoittotaidoistaan. Marja-Liisa käy iloisena luennoilla ja soittotunneilla, osallistuu osakuntaelämään sekä hoitaa kotiaan samalla. Aviomies ei halua, että kodinhoito rajoittaa Marja-Liisan elämää.

"Mutta perjantaina vietämme oikean koti-illan, syömme myöhästyneen päivällisen emmekä lähde enää minnekään. Koti-iltamme ovat sellaisia, että Harri istuu väitöskirjatyönsä ääressä ja minä 'kahahtelen', hyörin pikkuhiljaa keittokomerossa, järjestelen kaikenlaista, istahdan sitten parsimaan sukkia tai ehkä lukemaan latinaa." (35)

Marja-Liisa saa myöhemmin myös siivousapua, kun aika ei aina riitä kaikkeen. Sota-aika näkyy ihmisten arjessa: pimennetyissä ikkunoissa,  hälytyssireenin soimisena, pommisuojissa sekä ravinnon niukkuutena. Nuoripari on laihtunut ja he saavat maalta ruokapaketteja. Marja-Liisa tulee "omaksi suureksi yllätyksekseen" raskaaksi ja hänen maitoannoksensa nousevat. Marja-Liisa kokee myös lähiomaisen kaatumisen rintamalla. Kirjassa kuvataan reilun vuoden ajan Marja-Liisan elämää iloineen ja murheineen. Suurta onnea perheeseen tuo kesällä syntyvä vauva jos toinenkin.

Marja-Liisan oma koti on herttainen ja idyllinen kuvaus nuorikon perhe- ja opiskeluelämästä. Harri on vallan ihanteellinen vaimoaan tukeva aviomies. Yleensä perinteiset tyttökirjat päätyvät romanttiseen lopputulemaan ja aika harvoin jatkavat tarinaa ensisuudelman jälkeen. Maailmankuulu toki on Montgomeryn Anna-sarja, joka jatkaa Annan nuoruusvuosista varsin pitkälle Annan elämästä kertomista. Yllättävää tässä tyttökirjassa on Marja-Liisan opintojen jatkuminen vielä vauvankin syntymisen jälkeen. "Minulle opinnot ovat kuin eräänlainen oma huone, johon joskus on hyvä vetäytyä." (124) Kirjailijalle oli ehkäpä jo tuohon aikaan tuttu Virginia Woolfin Oma huone. Joka tapauksessa eräänlaisena naisten opiskelemisen ja kouluttautumisen puolestapuhujana tämän Tuulion  kirjan voi nähdä. Kuten takakannessa lukeekin: "Valoisa, kodikas kirja, miellyttävää lukemista varsinkin niille lukemattomille nuorille naisille, jotka opintojensa vielä jatkuessa ovat rohkeina perustaneet oman kodin."

p.s. Sinisen linnan- ja Sheferijm-blogeissa on kirjoitettu tästä kirjasta myös.