torstai 22. syyskuuta 2011

Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito

Luin viime vuoden puolella Terhi Rannelan blogista hänen kimppakirjoittamisestaan Anneli Kannon kanssa. He olivat alkaneet yhdessä kirjoittaa fantasiaromaania. Kirjailijoita innosti marraskuussa alkanut kuukauden kestävä NanoWriMo, National Novel Writing Month eli kansainvälinen romaaninkirjoituskuukausi. Ideana Nanoilussa on kirjoittaa marraskuun aikana 50 000 sanan mittainen romaani. Romaanin ei tarvitse olla viimeistelty tai edes kokonaan valmis, kunhan siinä on 50 000 sanaa ja se on romaani. Terhin blogista oli kiva seurata kirjoittamisprosessin etenemistä ja kirjoittajat sovelsivat NanoWriMon sääntöjä omaan työhönsä sopivaksi. Kiinnostukseni romaaniin heräsi jo silloin ja nyt yhteiskirjoittamisen tuloksena syntynyt Tähystäjäneito, Kuparisaari 1 (2011, Karisto) on viimeinkin ilmestynyt. Se on fantasiatrilogian ensimmäinen osa ja, kirjoittajat ovat jo täyttä häkää kirjoittamassa sarjaan toista osaa.

Tähystäjäneito 17-vuotias Amaya, matkustaa ensimmäistä kertaa Khalkoksen saarelle osallistuakseen Khalkoksen edesmenneen hallitsijan Romanin hautajaisiin. Amaya edustaa Sarmatian valtiota sen hallitsijan, ruorinaisen Blagorodnan tyttärenä. Amaya on lapsellisen innostunut matkastaan ja ensimmäisesta edustusvierailustaan. Valtiona Sarmatia on rikkaampi ja edistyksellisempi Khalkosta, jossa tuotetaan kuparia Sarmatian hyväksi. Amaya pitää maataan ja sarmatialaisia korkea-arvoisempana kansana ja omaa ennakkoluuloja khalkkideja kohtaan. Köyhemmän ja alkeellisemman Khalkoksen hallitsijattarena ja säälimättömänä itsevaltiaana toimii Romanin leskivaimo, Korkea Puoliso Lilyana. Lilyana jatkaa miehensä diktatuurista tyyliä. Korkealla Puolisolla on kaksi poikaa, joista vanhin poika Samuil on seuraava tuleva hallitsija. Toinen poika, kuopus Radko havittelee myös valtaa. Liliyanan neuvonantaja ja poikien entinen kotiopettaja, vakava nuori mies Miroslav toimii Amayan oppaana valtiollisen vierailun aikana. Amayan mukana Kalkhokselle matkustaa myös rempseä hovinainen, matroona Krasimira.

Amayan vierailu sujuu aluksi hyvin ja Miroslavin ja tähystäjäneidon välillä kipinöi. Sitten paljastuu Sarmatian ja Khalkoksen tekemä kavala sopimus, joka muuttaa Amayan koko elämän. Enempää en halua kirjan juonesta kertoa, sen saatte lukea itse! Kirjan tapahtumat osasivat yllättää ja lukijana minut saatiin koukkuun. En ole paljonkaan lukenut fantasiakirjallisuutta ja en osaa peilata tätä vaikkapa suomalaiseen fantasia-genreen. Jännittävistä juonenkäänteistä ja mielenkiintoisista valta-asetelmista huolimatta kohdistan jonkun verran kritiikkiä romaanin loppupuoleen. Kirjoittajat mielestäni hätiköivät liikaa ja kirjan rytmi muuttuu erilaiseksi. Tapahtumat etenevät liiankin vauhdikkaasti, mieluummin sivuja olisi saanut olla enemmän, jotta rytmi olisi säilynyt. Epäuskottavalta tuntui esimerkiksi, miten nopeasti Amaya opetti Miroslavin sisaren lukemaan. Miroslavin hahmo on kiinnostava maalleen ja kansalleen omistautuneena vallankumouksellisena. Hänen hetkellinen "takinkääntönsä", pois maasta oli myös epäuskottavaa, mutta syytettäköön siitä sitten hullaantumista. Amayan kasvukertomusta on taas kuvattu hyvin. Aluksi hän on mielestäni ärsyttävän pinnallinen, mutta osoittautuu myöhemmin paljon syvällisemmäksi ja vastuuntuntoiseksi hahmoksi.

Kaiken kaikkiaan romaanin asetelmat, henkilöhahmot ja valtapelit ovat todella herkullisia jatko-osia ajatellen ja tarinahan jää kutkuttavasti kesken. Nyt henkilöhahmoissa on keskitytty tiettyihin persooniin ja odotan erityisesti ruorinaisen Blagorodnaan, Amayan sisaren tähystyjäneito Snezanaan ja Lilyanan poikiin tutustumista ja hahmojen syventämistä. Voin vain mielessäni kuvitella tulevia juonenkäänteitä. Tähystäjäneidolla on myös omat nettisivut, joita kannattaa käydä vilkaisemassa. Siellä on kirjailijoiden tekemä video, jossa selitetään esimerkiksi kreikankielisten nimien merkityksiä. Romaanin fantastisen kansikuvan on suunnitellut Anu Sallinen. Tämä on nuortenkirjavinkkini, jota suosittelen myös aikuisille ja fantasian ystäville.

5 kommenttia:

  1. Minua on aina häirinnyt jo pelkkä ajatus kimppakirjoittamisesta ja etenkin proosassa. Minulle tuli ei tilattuna tuo Mies joka ei ollut murhaaja, jossa on kaksi kirjoittajaa, mutta en minä siinä mitään outoa huomannut. Olen nimittäin ärtynyt, jos tapahtuu, että 'en tiedä kuka puhuu'. Kun luin Linda Olssonin Sonaatti Miriamille, sanoisin, jos usklataisin, että joku muu on kirjoittanut kirjan lattean lopun kuin Olsson. Siinä nimittäin ei siitä Krakovasta lähdön jälkeen enää tunnista Olssonia. Toisaalta voihan syy olla vaikka väsymys tms. Väärä loppu minulle jo riittää...

    En ole kovasti fantasian perään, kuten tiedät, joten en edes yritä tätä kirjaa, mutta en edes ehtisi vaikka haluaisinkin.

    VastaaPoista
  2. Hei Leena tässä kirjassa yhteiskirjoittaminen toimi hyvin luontevasti enkä huomannut mitään "äänten" eroja tekstissä. Romaaniin on rekennettu niin, että siinä on Amayan näkökulmaa sekä Miroslavin.

    Niin, kaikkia ei kirjoja ei aina ehdi, vaikka haluaisikin! Minusta oli kivaa hypätä fantasian puolelle pitkästä aikaa. :)

    VastaaPoista
  3. Luen säälittävän vähän fantasiaa, mutta Tähystäjäneito imaisi mukaansa. En mieltänyt kirjaa perinteiseksi fantasiaksi, vaan pidin sitä historiallisena kertomuksena, johon toden tuntua toivat tarkkaan kuvatut miljööt, vaatteet, esineet, henkilöiden puheenparsi jne.

    Tähystäjäneidossa kahden kirjoittajan etu näkyy mielestäni parhaiten siinä, miten henkilöiden persoonat on saatu selkeästi esiin. Kun kirjoittaa yksin, omat maneerit tahtovat usein väkisin puskea pintaan, puuduttavatkin. Tähystäjäneidossa näin ei käy, vaan henkilöillä on luontevasti omanlaisensa rytmi ja ääni.

    VastaaPoista
  4. Hei Kirsti kiitos kommentistasi! Sama täällä, että luen itsekin aika vähän fantasiaa. Voi olla, että juuri tämä historiallisuus ja miljöö teki kirjasta hyvin kiinnostavan, kun se muutenkin lukijana kiehtoo.

    VastaaPoista
  5. Luin kirjan vähän aikaa sitten ja tein siitä arvion myös Risingshadowlle. Olen muuten samaa mieltä kirstin kanssa, en tätä fantasiaksi kutsuisi, se on kuin vaihtoehtohistoriaa. Minulle kirja ei avautunut kovin miellyttävänä kokemuksena. Jotenkin tämä tökki pitkin matkaa, ja koin sen kahtiajakoisena. Niinkään ei haitannut tarinan kertominen Miroslavin ja Amayan kesken - se on oikein miellyttävää. En tässä listaa kaikkea kirjan synnyttämää ajatuskulkua, sen voi lukea blogistanikin. Jokin tässä vain vaivasi ja toivon jatko-osan kannalta, että asia korjautuu.

    VastaaPoista