lauantai 4. tammikuuta 2014

Virginia Woolfin ensimmäinen suomennettu esseekokoelma: Kiitäjän kuolema ja muita esseitä


Eilen kirjastossa silmiini osui Virginia Woolfin tuotannosta suomennettu uutuus Kiitäjän kuolema ja muita esseitä (Teos, 2013). Jaana Kapari-Jatta on suomentanut kokoelman Woolfin esseitä koko hänen kirjallisen uransa ajalta. Esseitä teokseen on valittu kaiken kaikkiaan 66 Woolfin satojen tekstien joukosta. Olen ollut viimeisen vuorokauden aikana todella innoissani tästä kokoelmasta, sillä olen odottanut kauan, että Woolfin esseitä suomennettaisiin. Tilasin muutama vuosi sitten ruotsinkielisen Woolfin esseekokoelman London, jonka kanssa en ole päässyt alkua pidemmälle. Päädyin tilaamaan kokoelman kansikuvan takia, koska siinä oli niin ihanat vanhanajan kaasulamput! Alkukielisinä olisin jo esseet lukenut, mutta ruotsiksi Woolf ei ole minulta sujunut. Miten makea yllätys oli, että tässä suomennetussa kokoelmasta löytyvät näitä Lontoon kaupunkielämää käsitteleviä esseitä.

Kiitäjän kuolema-kokoelmassa esseet on jaoteltu kirjallisuusesseisiin ja muihin esseisiin, jotka monet käsittelevät myös kirjallisuutta, kirjailijoita, matkailua tai naisen asemaa. Olen lukenut pääasiassa kirjallisuusesseitä ja muita esseitä sieltä sun täältä, mikä minua on kiinnostanut. Esseistinä Woolf on nerokas ja esseestä hän kirjoittaakin mm. näin: Essee on kuitenkin kirjallisuudenlajeista se, joka vähiten vaatii käyttämään hankalia sanoja. Sitä hallitsee yksinkertaisesti periaate, että sen tulisi tuottaa nautintoa; halu, jonka ajamana ihminen ottaa esseen hyllystä, on yksinkertainen toive nautinnosta. Esseen tulisi ottaa lumoihinsa ensimmäisellä sanallaan ja pitää pauloissaan niin että virkistynyt lukija havahtuu muuhun maailmaan vasta viimeisen sanan kohdalla. (s. 90) Minulle on käynyt näin Woolfin esseiden kanssa ja uskon, että jokainen kirjan ystävä löytää näistä esseistä nautintoa.

Naiset ja kaunokirjallisuus-esseessä Woolf tarkastelee tuttua aihettaan naisten kirjoittamista, jota hän on käsitellyt tunnetussa teoksessaan Oma huone (1929). Brittiläisiin klassikkokirjailijoihin Jane Austeniin, Charlotte ja Emily Brontëen hän viittaa monissa esseissään. Miten säkenöiviä ja älykkäitä kirjoituksia! Tai miten oivaltavasti hän kirjoittaa Katherine Mansfieldin herkästä mielestä. Tunteja kirjastossa-esseestä minulle tuli hauskoja mielleyhtymiä kirjabloggareihin kirjaluetteloineen. Mary Wollstonecraft-esseen jälkeen olin ihan huumassa. Woolf kirjoittaa myös kauhuromantiikasta ja yliluonnollisuudesta kirjallisuudessa ja hänen tekstiensä ajattomuus on hämmästyttävää. Toiset esseet ovat pidempiä ja toiset taas lyhyitä, kiteytyneenä kaikki olennainen.

Woolfin tekstit saivat taas pohtimaan omaa lukemistani. Woof kirjoittaa näin: "Selvitettäköön ensi alkuun vanha sekaannus oppimisesta ja lukemisesta pitävän ihmisen välillä ja osoitettakoon, että nämä kaksi eivät kuulu mitenkään yhteen. Oppinut ihminen on paikoillaan pysyvä ja keskittynyt yksinäinen intoilija, joka tutkii kirjoja löytääkseen jonkun tietyn totuuden jyvän, jota hän kaipaa kiihkeästi. Jos hän innostuu lukemisesta, tavoitteet hupenevat hänen käsistään. Lukijan taas on hillittävä oppimisintonsa alusta alkaen; siitä ei ole haittaa, jos tieto jää hänen päähänsä, mutta tiedon tavoittelu, systemaattinen lukeminen, erikois- tai asiantuntijuuteen pyrkiminen on omiaan tappamaan sen, mitä mieluusti pidämme humanistisempana intohimona epäitsekkääseen lukemiseen lukemisen vuoksi." (s. 210) Jos ymmärrän tämän Woolfin tarkoittamalla tavalla, niin minun oma lukemiseni on hemmetin itsekästä! Nykyään itse asiassa piiskaan itseäni lukemisella enkä anna itselleni armoa tai yhtä vapaahetkeä, koska en hae lukemisestä tällä hetkellä mitään mielihyvää, jota Woolf korostaa monissa esseissään. Tietysti tässä hänen ajatuksessaan on jonkinlaista ironiaa...

En ole lukenut tätä yli viisisataa sivuista teosta vielä kokonaan (ehkä puolet), mutta haluan esseekokoelman ehdottomasti omakseni, jolloin voin lukea silloin tälloin nautiskellen Woolfin innoittavan esseen. Haluan palata näihin syvällisiin ajatuksiin, jotka aukenevat, kun niitä lukee tarpeeksi kauan, että ymmärtää tai sitten yksi kerta riittää ymmärrykseen. Kokoelmassa on hakemisto esseiden alkukielisten nimien mukaan, mutta ei selityksiä mm. henkilöistä, joihin viitataan. Toisinaan olisin joistain kirjailijoista kaivannut vähän enemmän lisätietoa esseen lukemisen yhteydessä, mutta eniten kaipasin esseen alkuperäistä kirjoittamisvuotta. Se olisi auttanut sijoittamaan esseen historialliseen kontekstiinsa. Kääntäjänä Kapari-Jatta on tehnyt erinomaisen kulttuuriteon ja toivottavasti hän innostuu kääntämään lisää Woolfin tekstejä. Erityisesti, jos hän löytäisi joistain esseistä viittauksia lasten- ja nuortenkirjailijoihin, kuten Alcottiin tai Montgomeryyn...tai ehkä minä vielä joskus näen unta keskustelemassa Woolfin kanssa tyttökirjallisuudesta...

11 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa kuulla, että esseet ovat nautittavia! Itse löysin tämän teoksen kuin ihmeen kaupalla divarista 12 euron hintaan - ostin sen empimättä. Nyt odottelen, että pääsen tarttumaan siihen.

    Todella outoa, ettei esseissä ole mainittu alkuperäistä kirjoittamisvuotta. Onkohan se unohtunut vai onko valinnan taustalla ollut jokin syy?

    VastaaPoista
  2. Marissa, olen nyt aivan "kade" tuosta löydöstäsi, mutta mahtava juttu! Täytyy käydä itsekin vähän kiertelemässä divareita, kun nämä pyhät on ohi. Alkutekstit ovat taka-osassa ja niissä on julkaisutiedot ja julkaisuvuosi, mutta kirjoittamisvuosi on kiinnostavampi! Jään odottamaan juttuasi Woolfin esseistä...

    VastaaPoista
  3. Sara, tämä kirja jäi minulla nyt Menomatkan, Vuodet ja Yö ja päivä -teosten takia. Kaikki kolme ovat mammuttimaisia ja haluan lukea ne hitaasti, kuten sinäin esseitä. Sinulta saamassani Nicolssonin kirjassa tulee esille, että juuri esseissä Woolf päästi irti etenkin naisasiamielipiteensä. Oli muuten kiinnostavaa tututua Menomatkassa nuoren Virginian tekstiin, jossa tajunnanvirta ja uskallus sanoa vasta olivat nupullaan. Vuodet on täydellinen kirja hänelle, joka haluaa päästä Woolfin 'nahkoihin'. Siinä on jo koko elämän pettymys ja syyt siihen. Myös tarkkanäköisyys, jolle en kirjallisuudessa löydä vertaa.

    Vuodet on myös kuuluisa siitä, että Woolf suomii kirjassa akateemisen koultuksen saaneita ihmisiä surutta. Hänen mielestään he olivat ikävystyttäviä ja kyvyttömiä kiinnostaviin, syvällisiin keskusteluihin. Ehkä hän tarkoitti mainitsemassasi esseessä osin tätä samaa asiaa: Lukijan ja tekstin välissä ei saa olla mitään opittua estettä, pitää olla vain antaumus tekstille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Savukeidas joka tekee hienoa työtä tuomalla esiin Woolfin vähemmän tunnettua tuotantantoa, saattaa suomennuttaa myös Woolfin päiväkirjat!

      Poista
    2. Leena, Menomatkassa muuten Woolf tuo esiin ajatuksiaan naisten kouluttautumisen tärkeydestä. Hän ei itse päässyt kouluttautumaan, vaan oli kotiopetuksessa. Toki kirjat varmasti "kasvattivat" häntä koko elämänsä ajan tai niitä hän pitää tärkeinä ihmisen henkilökohtaisessa kasvussa. :) Kiinnostavaa lukea Vuodet, joka on minulla hyllyssä hyvää aikaa odottamassa. Ja aivan mieletöntä olisi, jos Savukeidas suomentaisi Woolfin päiväkirjoja!

      Poista
  4. Tämä kuulostaa todella mielenkiintoiselta, pitää ehdottomasti lukea! Kirjallisuusesseet ovat muutenkin heikkouteni, ja vielä Woolfin kynästä, jonka Oma huonekin antaa niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, ehdottomasti sinun kirjasi! :)

      Poista
  5. Näin tämän kirjakaupassa yksi päivä! Pakko lukea pian, kiitos varsinkin tämän esittelytekstin. Minua on aina kiehtonut Woolfin ja Montgomeryn aikalaisuus. Naiset olivat melkein samanikäisiä ja kuolivatkin samoihin aikoihin (molemmat luultavasti oman käden kautta) ja silti heidän maailmansa tuntuvat olevan valovuosien päässä tietyssä mielessä, toinen kultturellissa Lontoossa, toinen syrjäisellä saarella Kanadassa. Ja toki heidän kirjoittamansa kirjatkin kuuluvat jotenkin eri vuosisadoille tyylillisesti, vaikka molemmilla on oma tärkeä paikkansa tässä maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vappu, hienosti sanottu! Woolf on tosiaan kuin eri maailmasta, mutta hän seurasi kuitenkin maailman kirjallisuutta laajasti, niin onhan hänen täytynyt törmätä Montgomeryyn tai ainakin Alcottiin. Tai näin oletan, mutta onko hän mitään lastenkirjallisuudesta kirjoittanut - se on arvoitus.

      Poista
  6. Sain juuri oman kiitän tänään ja olen sen lumossa. Ihanaa, että Woolfia tulee yhä lisää suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Ulla ja olisi kiva kuulla, mitä kirjoitat siitä blogissasi! :)

      Poista