torstai 9. toukokuuta 2013

Martta Wendelinin juhlanäyttely Tuusulan Rantatiellä ja kirja-arvonnan voittaja

Aleksis Kiven kuolinmökki

Aleksis Kiven kuolinmökki

Taitelijakoti Erkkola

Erkkola
Tänä lämpimänä toukokuisena päivänä suunnistin Tuusulan Rantatielle ja Erkkolaan. Taiteilijakoti Erkkolassa on Martta Wendelinin juhlanäyttely - Martta Wendelin 120 vuotta ajalla 2.5.-24.11.2013.

Kävelimme perheen kanssa Aleksis Kiven kuolinmökin ohi ja miten kauniisti valkovuokot kukkivat pihalla. Aleksis Kivi asui siellä viimeiset kuukautensa veljensä ja tämän perheen luona vuonna 1872. Pienessä mökissä on tullut monesti käytyä, mutta tänään se oli suljettu. Runoilija J. H. Erkon taiteilijakoti on lähellä Aleksis Kiven kuolinmökkiä Tuusulan Rantatien varrella. Erkko halusi asua lähellä ihailemansa kirjailijan viimeistä asuinsijaa ja rakennutti Erkkolan v. 1902.

Olin kovasti odottanut Martta Wendelinin näyttelyyn pääsyä ja odotukseni palkittiin. Erkkolassa on esillä kymmenittäin Wendelinin alkuperäiskuvituksia kirjoihin, kortteihin ja lehtiin sekä taiteilijan öljy- ja pastellimaalauksia. Esillä on runsaasti tyttökirjojen kansikuvituksia, jotka ovat niin tuttuja mm. Anni Swanin ja Mary Marckin kirjoista. Näinpä siellä ihanan kuvan Iris Rukan kansikuvaluonnoksesta, joka on ihan pakko nähdä vielä uudelleen!



Näyttelyssä kerrotaan myös Wendelinin elämästä ja taiteesta. Lainasin äskettäin kirjastosta Tuula Karjalaisen teoksen Ikuinen sunnuntai (WSOY, 1993), jossa käsitellään myös Martta Wendelinin elämää ja elämäntyötä kuvataiteilijana ja kuvittajana. Kirjastakin voi ihailla taiteilijan kuvien maailmaa, joiden sanotaan olevan jo suomalaisten alitajuntaa. Suosittelen lämpimästi Wendelinin hienoon juhlanäyttelyyn tutustumista ja kesällähän Tuusulan Rantatie on oiva matkustuskohde!

Sitten nuortenkirja-arvontaani, jossa väsäsin osallistujien nimet perinteisille paperilapuille ja arpojana toimi pikkuapulaiseni. Nuortenkirjapaketti menee Nafisanille! Onnittelut voittajalle!

10 kommenttia:

  1. Käymme perheen kanssa joka kesä Tuusulan Rantatiellä. Erkkolassa en ole vielä käynyt ja nyt tuli yksi syys lisää vierailla siellä. Wendelin kuvitti niin hienoja kirjankansia ja pidän kovasti myös hänen kuvittamistaan Kotilieden kansista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Rantatie on ihana paikka ja kesällä menemme varmasti uudestaan! Aholassakin täytyy käydä, kun se on uudistunut! :)

      Poista
    2. Ja ne Kotilieden kannet ovat aivan upeita! Hankin huutonetistä muutamia vanhoja Wendelinin kuvittamia lehtiä.

      Poista
  2. Viimeksi kerroin, että Ahola on näkemättä, mutta niin ovat myös Erkkola ja A.Kiven kuolinmökki. Pakko siis tehdä kulttuurimatka Tuusulaan kesällä.

    Aivan mielettömän hieno valkovuokkomatto. Minulta jäävät valkovuokot tänäkin keväänä näkemättä, mutta ensi keväänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, Kiven mökki oli niin kaunis ja rauhaisa eilen... Hieno kulttuurimatka sinua odottaa! :)

      Poista
  3. Me käytiin viime kesänä Tuusulan rantatiellä; Aholassa ja Halosenniemellä. Muun muassa Erkkola siis vielä näkemättä ja tuon Wendelin-näyttelyn haluan ehdottomasti nähdä. Sinne siis alkavana kesänä, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  4. Oli kyllä todella "mitä ihmettä"-hetki kun luin viestin. :) Kiitos Sara! En olisi osannut odottaa tätä. ♥ Kyllä nyt tulee kunnon hemmottelupaketti. Pääsen myös tutustumaan vihdoin ja viimein siskoni vähintään kymmenen vuoden ajan suosittelemaan Pikku prinssiin.

    VastaaPoista
  5. Nyt on kyllä ihan pakko tehdä ensi kesänä retki Tuusulaan. Häpeäkseni täytyy myöntää, etten ole siellä koskaan käynyt, vaikka syitä olisi monta käydä. Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
  6. Sara, minulle tuli nyt mieleeni, että sinä taitaisit kovasti pitää kirjasta Haltiakuusen alla http://leenalumi.blogspot.fi/2013/04/haltiakuusen-alla-suomalaisia.html Try it!

    VastaaPoista