Emmy von Rhoden: Neiti Uhkamieli

Vanha saksalainen tyttöromaani Neiti Uhkamieli odotti minua eräänä marraskuisena päivänä yllättäen postilaatikossa. Aino Sheferijm-blogista oli lähettänyt kirjan minulle. Meillä oli ollut tyttökirjasta aikaisemmin puhetta kirjamessuilla, kun olin saanut antikasta Uhkamieli-sarjan kolmannen osan, mutta kaipailin sitä ensimmäistä osaa, josta aloittaa. Sydämellinen kiitos ihanasta lahjasta Ainolle, joka kirjoittaa myös kirjasta tänään!

Emmy von Rhodenin Neiti Uhkamieli (Der Trotzkopf) ilmestyi Saksassa vuonna 1885. Kirjan suomensi Esteri Haapanen ja se ilmestyi meillä vuonna 1918. Tyttökirjana Neiti Uhkamieli noudattaa tyttökirjallisuuden perinteisiä konventioita, jo kirjan nimi viittaa päähenkilön uhmakkaaseen ja raisuun luonteeseen. 15-vuotias Ilse Macket on kapinoiva poikatyttö, joka ratsastaa hajareisin, kiipeilee puissa, rakastaa eläimiä ja nauttii vapaudestaan. Hän on yläluokkaan kuuluva rikas tyttö, jonka isä yliamtmanni Macket on hemmotellen kasvattanut. Ilse saa aina tahtonsa lävitse. Tytön äiti on kuollut kauan sitten ja isä on avioitunut uudestaan Anne-rouvan kanssa vuosi sitten. Ilse ei voi sietää uutta äitipuoltaan, jota hänen on kutsuttava äidiksi. Ilse on saanut kotiopetusta, mutta opinnoissaankin hän on ollut kovin huolimaton. Koska Ilse käyttäytyy huonosti, isä päättää pitkin hampain lähettää hänet tyttöjen sisäoppilaitokseen, vaikkakin on sitä mieltä, että Ilsestä ei tarvitse tulla oppinutta naista. Ilsen äitipuoli on taas sitä mieltä, että Ilsen on kehityttävä lapsesta neidoksi ja hillittävä rajua luonnettaan: "...voidaan lastamme joskus sanoa epänaiselliseksi - eikö se olisi hirveää?"

Ilsen mielestä isä lähettää hänet suoraan vankilaan ja vapaus on mennyttä. Ilse ottaa salaa mukaan kouluun koiransa Bobin, mutta koulun johtajatar neiti Raimar kieltää lemmikkieläimen pitämisen sisäoppilaitoksessa. Kyynelehtivällä ja koti-ikävää potevalla Ilsellä on aluksi hyvin vaikeaa sopeutua koulun ankariin sääntöihin. Aamulla pitää nousta jo kello kuudelta ylös. Päivät kuluvat oppituntien parissa ja ulkoilua tytöillä on hyvin vähän. Tytöt kävelevät tai marssivat opettajan johdolla päivittäin. Tyttöjen on osallistuttava myös koulun töihin. Ateriointi koulun tyttöjen parissa on vaativaa, koska Ilsen ruokatavat poikkeavat hyvin kasvatettujen tyttöjen tavoista. Ilse ahtaa suunsa niin täyteen ruokaa, että posket pullottavat. Hän pitää molemmin käsin kupista kiinni nojaten samalla kyynärpäillään pöytään. Kaiken lisäksi Ilse tykkää hörppiä teetä. Johtajatar huomauttaa Ilselle tämän huonoista ruokatavoista. Johtajatar huomauttaa myös Ilsen huonoista käsityötaidoista kaikkien tyttöjen kuullen ja nolaa Ilsen. Ilse raivostuu ja käsityö lentää päin seinää. Neiti Raimar ei ole koskaan kohdannut tällaista tyttöä. Myös muut opettajat pohtivat Ilsen huolimattomuutta ja huonoa käytöstä.

Ilsellä on puolellaan kuitenkin huonetoverinsa englannitar Nellie, josta tulee hänen paras ystävättärensä. Nellie tukee Ilsen sopeutumista koulumaailmaan, kuten myös ystävällinen opettajatar neiti Güssow. Neiti Güssow kertoo opettavaisen ja surullisen tarinan nuoresta ja itsepäisestä neidosta, joka ei osannut pyytää anteeksi ja menettää kihlattunsa, kenties ainiaaksi. Hemmoteltu neito menettää omaisuutensa ja joutuu ansaitsemaan elantonsa opettajana. Lukija tässä kohden jo arvaa, että neiti Güssow kertoo omaa elämäntarinaansa. Tarinan jälkeen Ilse nöyrtyy ja pyytää anteeksi neiti Raimarilta. Nellie yllyttää kuitenkin rasavillin Ilsen kiipeämään koulun omenapuuhun ja tuomaan omenoita keskellä yötä. Tytöt eivät jää kiinni, vaikka se onkin lähellä. Sen jälkeen Ilse kesyyntyy ja hänestä tulee naisellinen, hyvin käyttäytyvä nuori neito. Kasvatuskoulu on tehnyt tehtävänsä. 17-vuotias Ilse lähtee pois reilun vuoden opintojen jälkeen ja matkallaan kotiin hän kohtaa nuoren lakimiehen Leon ja romanttinen loppu häämöttää. Parasta ystävää köyhää Nellietä odottaa kuitenkin kauhea kohtalo opettajattarena, mutta onnellinen loppu on tässäkin luvassa, sillä eräs koulun opettajista kosii häntä.

Neiti Uhkamieli on aikansa kuva ja kertomukseltaan hyvin opettavainen. Avioliitto on nuorten naisten ainoa oikea ja onnellinen päämäärä. Kirjassa tytöt pohtivat, miten on sopivaa käyttäytyä nuorten miesten seurassa. Vaarana on, ettei vain anna liian kevytmielistä kuvaa itsestään. Kirjassa esiintyy myös hyvin voimakkaita negatiivisia asenteita englantilaisia kohtaan. Heistä tehdään pilkkaa, kuten Nellien kielitaidosta. Asenteellisuutta esiintyy myös opettajan työtä kohtaan, mikä oli minusta ristiriitaista. Kirjan didaktisuus muistuttaa tyyliltään hyvin paljon 1800-luvulla ilmestyneitä Susan Coolidgen Katy-kirjoja. Veikkaanpa, että Katy koulussa (1873) on ollut Emmy von Rhodenin esikuvana tässä sisäoppilaitoskertomuksessa. Toisaalta voidaan kysyä, onko kirjailijan tarkoitus juuri osoittaa, että vapaus ei ole tytöille sallittua ja heidän kaikki vapaudenhalunsa tulee tukahduttaa?

Neiti Uhkamieli kesyyntyy siis tottelevaiseksi ja hyvin käyttäytyväksi nuoreksi naiseksi, kuten kunnon tyttösankaritar Katy Carrkin. Kiinnostavaa on, että Emmy von Rhodenin tytär Else Wildhagen jatkoi äitinsä kuoleman (1885) jälkeen Uhkamielestä kertovia kirjoja. Seuraavaksi ilmestyi tyttären kirjoittamat Neiti Uhkamieli morsiamena (1892) ja Uhkamieli rouvana (1894). Lisäksi muut kirjoittajat ovat kirjoittaneet sarjaan jatkoa. Minulla on nyt hankittuna Uhkamieli rouvana, mutta aion ensin varmaan lukea toisen osan, kunhan löydän sen jostakin. Ehkäpä nämä jatkokirjat suunnattiin enemmänkin nuorille rouville sen sijaan kuin nuorille tytöille? Minua kiinnostaa jatkossa, kesyyntyykö Ilse täysin vai nostaako vanha kapinointihenki päätään...

p.s. Miten suomentaisitte sanan Trotzkopf?

Kokemuksianne sähköisestä lastenkirjallisuudesta?

Osallistuin marraskuussa pohjoismaiseen sähköisen lastenkirjallisuuden seminaariin, jonka järjesti Lastenkirjainstituutti Tampereella. Seminaari kesti kaksi päivää ja sisälsi tiiviin ohjelman, jossa esiteltiin mm. lasten elektronista kirjallisuutta Suomesta, Islannista ja Tanskasta, pohdittiin sähköistä lukutaitoa ja kirjallisuuden sähköistymistä kouluissa sekä digitaalisen kirjallisuuden haasteita kirjastossa.

Kävin aikaisemmin tutustumassa Töölön kirjastossa Kid E-lit- näyttelyyn, joka kiertää Suomen kirjastoissa. Pohjoismaista elektronista lastenkirjallisuutta esittelevä näyttely oli aseteltu pääasiassa kirjaston lastenosastolle. Vieressäni istui innokkaita pieniä lapsia tabletteja näpyttelemässä ja itsekin innostuin katsomaan sähköistä muumikirjaa - Kuinkas sitten kävikään? Laitteita oli kuitenkin vaikeaa saada toimimaan ja kaikkiin esillä oleviin e-kirjoihin en päässyt tutustumaan. Henkilökunta kertoi, että heillä oli ollut teknisiä ongelmia laitteiden kanssa. Myös vanhemmat eivät olleet pitäneet siitä, että lasten huomion vei tabletit, kun tultiin katsomaan ja lainaamaan perinteisiä painettuja kirjoja. Vieressäni istuvan lapsen isoäiti hiukan hermostuikin, kun ei ollut saada lasta lähtemään mukaansa tabletin ääreltä.

Seminaarissa pääsin varsinaisesti tutustumaan tanskalaisen kirjailijan Merete Bryds Hellen digitaaliseen ja vuorovaikutteiseen kuvakirjaan, jossa oli mukana viehättävä 3D-maailma. Sähköisissä kirjoissa ja sovelluksissa voidaan hyödyntää myös pelillisiä ominaisuuksia. Kirjojen tekeminen on kuitenkin kallista ja Tanskassa on tuettu taiteentekijöitä. Suomessa lasten- ja nuortenkirjasovelluksia on jo tarjolla, mutta niitä on vaikea löytää. Kirjakaupoissa ja kirjastoissa sähköisiä kirjoja ei välttämättä ole näkyvillä tai niitä ei mainosteta. Seminaarissa esiteltiin kustannusalan toimesta suomalaista Lasten omaa satukirjastoa, jossa luetaan satuja kaksi miljoonaa sivua kuukaudessa. Käyttö jakautuu tasaisesti tietokoneiden, tablettien ja puhelimen käytön kesken.

Kotimainen e-kirjallisuus rantautui Suomen yleisiin kirjastoihin vasta viime vuonna. E-kirjojen lainaus on koko ajan kasvusuunnassa. Omassa työssäni e-kirjojen lainaus myös kasvoi, kun pidimme sähköisten aineistojen markkinointikampanjoita ja opastimme asiakkaita aineistojen käyttöön ja kirjojen lainaamiseen. Lasten ja nuorten sähköisiä kirjoja on hankittu vielä vähän kirjastojen kokoelmiin ja niiden käyttö on ollut vähäistä. Digitaalisen lastenkirjallisuuden tuotantomäärät ovat varsin pieniä verrattuina painettuihin lastenkirjoihin.

Monilukutaito on keskeinen käsite tämän päivän opetussuunnitelmassa. Lukemisen ja kirjoittamisen osaamisen lisäksi painopisteeksi nousee myös tekstien tuottaminen. Oppilaat ovat tehneet kouluissa esimerkiksi omia e-kirjoja rakentamalla tarinoita kuvilla ja videoilla tekstien lisäksi. Seminaarissa puhututti koulujen tasa-arvoisuus ja oppimisympäristöjen samanlaisuus laitteiden kanssa. Myös oppikirjapuolella on vielä kehittämistä e-kirjojen suhteen. Lisäksi seminaarissa mietittiin sähköisten aineistojen käyttöä terveyden kannalta. Miten sähköiset laitteet ja aineistot vaikuttavat kasvavien lasten ja nuorten terveyteen tulevaisuudessa? Tästä meillä ei ole vielä kunnolla tutkimustietoa.

Omat nuoreni ovat käyttäneet sähköisiä kirjoja lukiossa tämän syksyn. Kysyin äskettäin jakson vaihtuessa, haluavatko he mieluummin paperisen vai sähköisen kirjan kielissä. Vastaus oli kummallakin e-kirja. Sanastoja he kuitenkin opettelevat paperilta kokeita varten. Tukeeko tämä sitten juuri paremmin syvälukutaidon kehittymistä? Lukukeskuksen toteuttamassa tutkimuksessa vertailtiin neljäsluokkalaisten lasten lukemista paperisen kirjan ja sähköisen kirjan välillä. Tulokset osoittivat perinteisen paperisen kirjan suositummaksi kuin tabletilta luetun. Tabletilta luettu kirja oli kuitenkin mieluisaa lapsille, vaikka lapset kokivat keskittymisen vaikeammaksi. Tytöt ja paljon lukevat olivat eniten paperisen kirjan kannalta, kun taas pojat ja vähän lukevat suhtautuivat muita myönteisemmin e-kirjoihin.

Kysyisinkin nyt lopuksi teiltä kokemuksianne sähköisestä lasten- tai nuortenkirjallisuudesta. Lukevatko lapsenne lasten tai nuorten e-kirjoja? Oletteko lukeneet lapsille sähköisessä formaatissa esimerkiksi e-kuvakirjoja? Oletteko lainanneet digitaalista lastenkirjallisuutta kirjastosta tai ostaneet kirjakaupasta? Kokevatko lapset e-kirjat mieluisina vai suosivatko paperista kirjaa? Miten nuoret kokevat e-kirjojen (oppikirjat, kaunokirjallisuus) lukemisen? Sana on vapaa muutenkin sähköisen kirjallisuuden lukemisen kokemuksistanne!

Anne Holt: Tuntematon uhka

Hanne Wilhemsen is back! Anne Holt on pitkästä aikaa kirjoittanut uuden Hanne Wilhelmsen-dekkarin Tuntematon uhka (Gummerus, 2016, suom. Outi Menna). Viimeksi Hanne-sarjasta on ilmestynyt Agatha Christien hengessä tehty 1222 vuonna 2008. Välissä Holt on kirjoittanut mm. profiloija Inger Johanne Vikiin keskittyviä dekkareita, mutta sitten hän menikin tappamaan päähenkilönsä! Kirjoitin jo kuusi vuotta sitten blogissani, kun Hannea ammuttiin ja kysyin: Eihän kirjailijat todellakaan saa tappaa sarjojensa päähenkilöä - eihän? Ilmeisesti Holt kyllästyi sankarittareensa Ingeriin, mutta onneksi Hanne on tullut takaisin erittäin elinvoimaisena ja aina yhtä terävänä ja persoonallisena kuin ennenkin. Mukana on myös poliisi Henrik Holme, joka esiintyi viimeisimmässä Inger Johanne Vik-dekkarissa. Ingerin aviomieskin Yngvar vilahtaa kirjan sivuilla ja lukija saa tietää hänen uusimmat kuulumisensa järkyttävän menetyksen jälkeen. Holt näyttää pitävän samojen henkilöhahmojen käytöstä eri sarjoissaan.

Henrik tutustuu omalaatuiseen ja suorapuheiseen Hanneen, kun he ryhtyvät yhdessä selvittämään jo kahdeksantoista vuotta sitten kadonneen nuoren tytön Karinan tapausta. Tourette syndrooman jonkinlaisista oireista potevalla Henrikillä ja traumatisoituneella Hannella synkkaa alusta lähtien ja kaksikon työskentely on tehokasta. Henrik käy tapaamassa Karinan silloista poikaystävää Gunnaria, joka kärsii aivovauriosta tytön katoamisen aikaan tapahtuneen pahoinpitelyn seurauksena. Pahoinpitelijöiksi epäiltiin pakistanilaistaustaisia poikia. Kyyhkysiä kasvattavasta Gunnarista huolehtii hänen äitinsä Kirsten, joka toimii kirjastonhoitajana ja vetää syrjäytyneille nuorille miehille lukupiiriä.

Entinen poliisikollega Billy T. tarvitsee myös kipeästi Hannen apua, koska epäilee poikansa Linuksen kääntyneen radikaalin islamiin. Oslossa räjähtelee pommeja ja tällä kertaa kohteena ovat maltilliset islamilaiset. Billy T. pelkää löytämiensä todisteiden perusteella poikansa osallistuneen terroristi-iskuihin. Avuton Billy T. on kuin varjo entisestään kohdatessaan Hannen monen vuoden jälkeen. Osloa uhkaa yhä pahempi tuho, kun poliisit ovat voimattomia etsiessään terroristeja ja samalla Norjan juhlallinen kansallispäivä lähestyy ja, joka kerää taas kymmeniä ja kymmeniä tuhansia ihmisiä yhteen.

Holt punoo taitavasti alati tiivistyvän jännityksen verkon tapahtumien ympärille. Samalla hän kuvaa lohduttomasti nykyistä yhteiskunnallista todellisuutta, joka on täynnä turvattomuutta, ennakkoluuloja, pelkoa ja vihaa jatkuvan terrorismiuhan ja ääriliikkeiden ilmapiirissä. Onneksi on kuitenkin älykäs Hanne, joka selvittää sotkeentuneet ja erilliset langanpätkät yhteen, mutta ehtiikö hän ajoissa pelastaa Oslon ja Norjan? Positiivista kirjan avoimessa lopussa on, että erakoitunut Hanne aikoo palata takaisin vanhaan poliisitaloonsa. Lukijana ärsyynnyin kirjailijan taas tapattaessa erään tutun henkilöhahmonsa. Pääsyyllinenkään ei ollut kovin uskottava, mutta siihen vaikuttavat omat henkilökohtaiset näkemykseni. Näistä seikoista huolimatta aion seuraavankin Hanne Wilhelmsen-dekkarin lukea, koska uskon, että jatkoa on vielä tulossa!

Kuohuvan kujeilevat ja murhaavat kirjamessut

 

Tämän vuoden Helsingin kirjamessut ovat olleet minulle monien ihmisten kohtaamisia ja kirjallisia keskusteluja. On ollut aivan mahtavaa nähdä koko messuhalli täynnä tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kirjoista ja lukemisesta. Kolmen päivän aikana kävin kuuntelemassa muutamia haastatteluja, mutta enimmäkseen kiertelin messuhallissa paikasta toiseen, nautin tunnelmasta ja pysähdyin juttelemaan, tuttujen tai uusien ihmisten kanssa. Bongasin monta entistä kirjastokollegaani, kirjailijoita ja totta kai kirjabloggaajia. Ensimmäisenä päivänä suunnistin kiireellä messuhallin portaat alas, sillä olin omasta luomastani aikataulusta myöhässä ja siihen aikatauluttaminen sai sitten jäädäkin. Pysähdyin Rosebudin osastolle, kun näin Anneli Aueria haastateltavan. Uteliaisuudesta jäin kuuntelemaan ja selasin samalla hänen kirjaansa Murhalesken muistelmat. Kirja lähti mukaani Auerin omistuskirjoituksella, ja keskustelimme signeerauksen yhteydessä kirjoista. Auer kertoi vankilassa olleen hyvän kirjaston, josta löytyi paljon luettavaa. Hän kertoi pitävänsä dekkareista. Tyttökirjatutkijana tein myös vakiokysymykseni: lukiko hän tyttökirjoja lapsuudessaan ja oliko hänellä suosikkityttökirjoja? Kerron teille vastauksen myöhemmin.

Suunnistin sen jälkeen jännittävän hämmentävissä tunnelmissa antikvariaattiselle puolelle, joka on minulle aina yksi kirjamessujen kohokohdista. Tulin sattumalta suoraan antikvariaattiin (nimeä en valitettavasti muista), joka oli täynnä vanhoja dekkareita ja salapoliisitarinoita aivan mahtavilla kansikuvilla. Kysyin neuvoa, sillä halusin löytää naisen kirjoittaman vanhanajan dekkarin, jossa olisi päähenkilönä naissalapoliisi. Se ei ollutkaan mikään helppo tehtävä, sillä "ennen vanhaan" dekkareita kirjoittivat pääasiassa miehet, poikkeuksena Agatha Christie. Christien dekkareiden suomalaiset ensipainokset (kuva) olivatkin aika hintavia! Löysimme kuitenkin yhden kohtuuhintaisen 1940-luvun dekkarin, josta en kerro enempää kuin vasta luettuani sen.

Torstaina kävin kuuntelemassa keskustelua nuorista, digistä ja kirjoista - kuinka tavoittaa milleniaalit? Milleniaalit tarkoittaa 2000-luvulla syntyneitä. Keskustelemassa olivat mm. Pojatkin lukee-kampanjan vetäjä Mikko Toiviainen ja Ville Kormilainen (entisen Suosikki-lehden päätoimittaja). Mukana keskustelussa oli myös nuoren ääni, Kallion lukiota käyvä tyttö. Hänen mukaansa nuoret eivät sisäistä lukemaansa sähkökirjasta. Nuoret näyttäisivät pitävän paljon enemmän paperisista kirjoista. Tämä on mielenkiintoista, koska ylioppilaskirjoitukset muuttuvat sähköisiksi, lukiokirjat e-kirjoiksi ja mitä se sitten merkitsee oppimisen kannalta. Keskustelua herätti myös koulujen kirjalistat, joita pidettiin aivan liian perinteisinä ja vanhahtavina. Ongelmana pidettiin myös kirjojen löydettävyyttä, miten löytää valtavasta valikoimasta nuorelle kiinnostava kirja. Olin hämmästynyt, koska kirjastotyössäni olemme käyneet vinkkaamassa esimerksi juuri lukiolaisille mahdollisimman monipuolista ja modernia kirjallisuutta ja totta kai nuortenkirjallisuutta. Nuoret tulevat sitten perästäpäin kyselemään niitä kirjoja ja jos ne on lainassa, niin sitten mietitään muuta. Koen hyvin tärkeäksi koulun ja kirjaston välisen yhteistyön. Toivottavasti isoistakin kaupungeista löytyy resursseja kirjavinkkaamiseen yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille! Tämä lisäisi kirjojen löydettävyyttä. Nuoret tulevat kirjastoon tai kirjasto menee nuorten luokse. Itse olisin valmis heti paikalla kirjoittamaan nuorille vinkkikirjan!

Nuortenkirjailijoita en ehtinyt tänä vuonna kuuntelemaan ollenkaan, mutta bongasin Maria Turtschaninoffin, Inkeri Kontron ja Johanna Sinisalon puhumassa spekulatiivisesta fiktiosta ja suomikummasta - Finnish Weirdistä. En ole vielä tarttunut fantasiaromaaniin Naondeliin, mutta nuorille lukiolaisille vinkkaisin luettavaksi Sinisalon fantasia-scifimäisen Ennen päivänlaskua ei voi, josta löytyy jännittävän murhamaisia tunnelmia. Torstaina kävin kuuntelemassa suomentaja Jaana Kapari-Jatan haastattelun uudesta Harry Potter ja kirottu lapsi-kirjasta, josta on otettu jo 100 000 kappaleen ensipainos. Veikkaukseni on, että myös milleniaalit, uudet sukupolvet tarttuvat tähän kirjaan. Perjantaina kävin ikään kuin pyörähtämässä messuilla ja kuuntelin omien teinipoikieni kanssa Cheekin eli Jaren haastattelun uudesta kirjastaan. Tämäkin elämäkerta tarttui mukaani. Lisäksi torstaina, jolloin olen ollut näköjään tosi ahkera, kuuntelin Kaisa Korhosen, Minna Maijalan ja Sirpa Kähkösen keskustelua radikaalista Minna Canthista. Minna oli tulinen ja voimakas naisasianainen, jolla oli taistelijan luonne. Omilla kirjoituksillaan hän  muutti Suomen lainsäädäntöä. Mutta Minnakin olisi halunnut murhata jonkun miehen, joka ärsytti vanhoillisilla mielipiteillään. Minulta meni ohi Kähkösen jutussa tämän miehen nimi... Maijalan Minna Canthin elämäkerta lähti myös mukaani kirjamessuilta.

Lauantai-aamuni alkoi aikaisin kirjabloggaajien ja kirjailijoiden Claes Anderssonin, Riitta Jalosen, Hannu Mäkelän, Anja Snellmannin ja Tuula-Liina Variksen kanssa yhteisellä aamiaisella. Kirjailijat kertoivat uusista kirjoistaan, keskustelimme ja herkuttelimme. Tilaisuus oli antoisa, viisas ja lämminhenkinen. Kiitän tässä yhteydessä WSOY:tä ja Tammea tämän tilaisuuden järjestämisestä! Meitä kirjabloggaajia oli paljon ja kirjablogien määrä on hienosti kasvanut alkuajoista. Tilaisuudessakin puhuttiin kauniisti vanhenemisesta ja konkareista ja tietyllä tapaa tässä alkaa tuntea itsensä "vanhaksi" kirjablogien maailmassa. Kuohuvat tunnelmat kuuluvat taas välillä minun kirjamessuohjelmaani. Perjantain loppuillasta en nyt mainitse mitään muuta erityistä kuin hyvät fiilikset! Lauantaina oli aivan mahtavaa tavata ihanat konkaribloggaajat Leena Lumi ja Katja Jalkanen eli Lumiomena. Aika vaan lensi, kun meillä oli kuulumisten vaihtoa ja kirjapuhetta. Tapasin myös Ainon Sheferijm-blogista ja meitä yhdistää niin tyttökirjajutut, että pitää ajan kanssa taas keskustella lisää. Lisäksi tapasin paljon muitakin ihania kirjabloggaajia. Onneksi on kirjablogit, joissa keskustelu jatkuu!

Kirjahankintoja en tehnyt kovinkaan monta, mutta yksi tyttökirjalöytö on vähintä, mitä odotan messuilta. Se löytö tuli minun eteeni viimeisenä kirjamessupäivänäni, lauantaina. Anni Swanin Kaarinan kesäloma vuodelta 1935. En ole koskaan nähnyt kirjasta tuollaista kansikuvaa, ja tuttuja meille yleensä ovat Martta Wendelinin kuvittamat Swanin kirjat. Valitettavasti kansikuvittajasta ei löydy tietoa. Lähdinpä kirjamessuilta siis tyytyväisen oloisena ja ajattelin, että kivaa kun Helsingin kirjamessut ovat taas ensi vuonna. Jatkuvuus on tärkeää...Ai niin, pitikö minun vielä kertoa jotain ylipitkäksi venyneessä messubloggauksessani. Eikö se ikinä lopeta! Tosiaan. Anneli Auer luki nuoruudessaan tyttökirjoja ja hänen suosikkejaan olivat Neiti Etsivät ja Tiina-kirjat.

Aleksi Delikouras: Nörtti 4

Nörtti 4 pro gamer (Otava, 2016) oli minulle tämän syksyn odotetuimpia nuortenkirjoja. Kun kirja kolahti postilaatikkoon, se oli päästävä lukemaan mahdollisimman nopeasti. Luin niin innokkaasti yömyöhään asti, etten malttanut lopettaa ennen kuin kirja oli luettu. Olen seurannut DragonSlayer666:n aikaisempia yläkouluvaiheita ja tässä neljännessä osassa Drago (kutsumanimi) on aloittanut lukion. Nörtti tuntee olonsa hieman yksinäiseksi, kun vanhat kaverit ovat lähteneet eri teille, mutta Hege91 on sentään samassa lukiossa. Nörtti ei helpolla tutustu uusiin ihmisiin, mutta kun Hege91 liehittelee kuuluisaa pelaajaa Daisukea, niin Dragonkin on yritettävä tulla tutuiksi.

Kansainvälisesti menestyneen joukkueen kapteeni Daisuke hyväksyy yllättäen Dragon pelaamaan tiimiinsä. Siitä alkaa kova treeni, johon kuuluu yöhön asti pelaamiset muiden tiimin jäsenten kanssa. Treenikämpässä on tehokkaat pelikoneet, videotykki, sauna sekä tarvittaessa punkka. Drago on onnessaan tähtäessään ammattilaispelaajaksi ja tiimin tähtäimenä on CS:n Euroopan mestaruus Saksassa järjestettävässä peliturnauksessa. Nörtin mielestä hyvässä tiimissä yksilön on aina helpompi yltää huippusuorituksiin kuin yksin pelatessa netissä nyyppien kanssa. Mutta miten mahtaa Drago totella kapteenin käskyjä?

Nörtin ihmissuhteissa tapahtuu muutoksia: kaverit ovat muuttuneet vieraiksi, rakkaus punatukkaiseen Fetasalaattiin on haalistunut ja kaiken lisäksi Dragon mutsi dumppaa isäpuoli Jorgoksen pihalle. Siitäkös mutsin elämä menee kohti alamäkeä ja Dragon on piristettävä äitiään. Nörtti 4 on tietyllä tapaa Dragon kasvu- ja kehitystarina, kuten aikaisemmat Nörtitkin. Hauska yksityiskohta kirjassa on Nörtin pikkuveli, josta en ole aikaisemmin kuullutkaan, paitsi nähnyt ekassa Nörtti-videossa. Pikkuveli on niin uppoutunut pelaamiseen maailmaan, että huoneesta ei tarvitse mennä minnekään, kun ruuatkin roudataan sinne. Herää kysymys, käykö pikkuveli edes koulua?

Luin tänä syksynä Nörtti 2:n uudestaan, kun vinkkasin kirjaa yläkoululaisille. Kyllä meitä nauratti luokassa, kun luimme otteen Dragon Kreikan vierailusta Jorgoksen kotikylässä. Ja varsinkin ysiluokkalaiset pojat hörähtelivät ääneen. Nörtti-kirjat alkavat olemaan jo suomalaisen nuortenkirjallisuuden klassikkoja. Jos et tiedä, mitä keksisit teinipojalle luettavaksi, niin suosittelen lämpimästi Delikouraksen humoristisia ja koukuttavia Nörtti-kirjoja.

Olen kirjoittanut aikaisemmin Nörtistä ja tehnyt vertailua Anni Swanin Iris rukkaan täällä. Jään odottamaan taas uutta Nörtti-kirjaa, koska täytyyhän saada jatkoa siihen, miten DragonSlayer666:n ammattilaispelit etenevät, läpäiseekö Drago ikinä ylioppilaskirjoituksia ja entäpä Dragon ja uuden tytön Apocalypsen suhteen kehittyminen romanttiseksi, kenties?