Margaret Atwood: Orjattaresi

Odotin kohuteoksen Orjattaresi (Tammi, 2017 suom. Matti Kannosto) uusintapainosta kuin kuuta nousevaa. Kirjastossa oli keväällä mielettömät varausjonot vanhempaan painokseen ja teokseen kohdistuu vieläkin satoja varauksia pääkaupunkiseudulla, vaikka kappalemäärä onkin lisääntynyt. Teoksen suosiota selittää myös kirjan pohjalta tehty uusi tv-sarja Handmaid's Tale. Uteliaisuuteni oli herännyt, kun kanadalaisen Margaret Atwoodin dystopiakirjasta puhuttiin 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen hyvin ajankohtaisena, erityisesti presidentti Trumpin noustua valtaan Yhdysvalloissa.

Tulevaisuuden Amerikkaan sijoittuvassa romaanissa uskonnolliset fundamentalistit ovat ottaneet vallan ja Yhdysvallat on muuttunut Gileadin tasavallaksi. Naiset ovat alistettuja patrirarkaalisessa järjestyksessä. Naisten lisääntymisoikeudet on viety ja heillä ei ole oikeutta määrätä omasta kehostaan. Naiset eivät saa lukea eikä kirjoittaa. Kirjat on poltettu ja raamattuakin saavat lukea vain ylempiarvoiset miehet. Romaanin päähenkilö, nimetön nainen kertoo tarinaansa "orjattaren" asemassaan. Häntä kutsutaan Frediläiseksi, joka tulee talon isännän, komentajan mukaan. Frediläinen on vielä hedelmällinen, ja hedelmälliset naiset kiertävät ylemmän luokan perheissä tekemässä lapsia. Naisten hedelmällisyydelle on tapahtunut jotain sodan seurauksena. Romaanissa kerrotaan radioaktiivisista jätteistä, joita toiset ei-hedelmälliset tai kapinoivat naiset lähetetään siivoamaan siirtokuntiin. Kaikkea valvotaan tässä totalisaarisessa ja väkivaltaisessa yhteiskunnassa isoveljen tapaan.

Päähenkilö muistelee myös aikaisempaa elämäänsä, jolloin hänellä on ollut työpaikka, oma pankkitili, mies ja lapsi. Kaikki on riistetty pois nimeä myöten. Hän muistelee myös kouluttautumisjaksoaan muiden naisten kanssa tärkeään hedelmälliseen tehtäväänsä, joka tehdään perinteisellä tavalla. Intohimo ja nautinto ovat kuitenkin kiellettyjä. Minä arvuuttelin hänen nimeään ja päädyin, että se on June. Kirjan alkupuolella hän luettelee naisten nimiä, jotka ovat koulutuskeskuksessa. Hän kertoo heistä kaikista muista, mutta ei koskaan Junesta. Kertojana hän on kuitenkin epäluotettava.

Vaikka romaanin maailma on miehistä ylivaltaa kuvaava, niin miehet ovat lopulta kuitenkin vain sivuosassa. Naiset ovat pääosassa: palvelijoina, vaimoina, orjattarina tai prostitutioina. Heidän omia yhteisöjään, toisia niistä voisi ajatella jopa matriarkkaalisina. Mutta siellä missä on valtaa, on myös vastarintaa. Odotin kirjalta enemmän naisten välistä solidaarisuutta, kuten takakansi mainostaa kapinointia kaikkien kastien naisissa. Päähenkilö pääsee orjattaren asemasta lopulta pois, mutta loppu jää täysin avoimeksi, miten hänelle käy. En pitänyt juurikaan kyseisestä henkilöhahmosta, sillä hän ikään kuin ajelehtii "passiivisena" tilanteesta toiseen tai kuten häntä myöhemmissä historioitsijoiden huomioissa kutsutaan naureskellen hännystelijäksi.

Romaani oli muutenkin jonkinlainen pettymys ja epämiellyttävä lukukokemuksena. Ehkä tunteiden puuttuminen, tunnekylmyys ja rakkaudettomuus maailmassa teki siitä sellaisen.