sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Anne Holt: Tuntematon uhka


Hanne Wilhemsen is back! Anne Holt on pitkästä aikaa kirjoittanut uuden Hanne Wilhelmsen-dekkarin Tuntematon uhka (Gummerus, 2016, suom. Outi Menna). Viimeksi Hanne-sarjasta on ilmestynyt Agatha Christien hengessä tehty 1222 vuonna 2008. Välissä Holt on kirjoittanut mm. profiloija Inger Johanne Vikiin keskittyviä dekkareita, mutta sitten hän menikin tappamaan päähenkilönsä! Kirjoitin jo kuusi vuotta sitten blogissani, kun Hannea ammuttiin ja kysyin: Eihän kirjailijat todellakaan saa tappaa sarjojensa päähenkilöä - eihän? Ilmeisesti Holt kyllästyi sankarittareensa Ingeriin, mutta onneksi Hanne on tullut takaisin erittäin elinvoimaisena ja aina yhtä terävänä ja persoonallisena kuin ennenkin. Mukana on myös poliisi Henrik Holme, joka esiintyi viimeisimmässä Inger Johanne Vik-dekkarissa. Ingerin aviomieskin Yngvar vilahtaa kirjan sivuilla ja lukija saa tietää hänen uusimmat kuulumisensa järkyttävän menetyksen jälkeen. Holt näyttää pitävän samojen henkilöhahmojen käytöstä eri sarjoissaan.

Henrik tutustuu omalaatuiseen ja suorapuheiseen Hanneen, kun he ryhtyvät yhdessä selvittämään jo kahdeksantoista vuotta sitten kadonneen nuoren tytön Karinan tapausta. Tourette syndrooman jonkinlaisista oireista potevalla Henrikillä ja traumatisoituneella Hannella synkkaa alusta lähtien ja kaksikon työskentely on tehokasta. Henrik käy tapaamassa Karinan silloista poikaystävää Gunnaria, joka kärsii aivovauriosta tytön katoamisen aikaan tapahtuneen pahoinpitelyn seurauksena. Pahoinpitelijöiksi epäiltiin pakistanilaistaustaisia poikia. Kyyhkysiä kasvattavasta Gunnarista huolehtii hänen äitinsä Kirsten, joka toimii kirjastonhoitajana ja vetää syrjäytyneille nuorille miehille lukupiiriä.

Entinen poliisikollega Billy T. tarvitsee myös kipeästi Hannen apua, koska epäilee poikansa Linuksen kääntyneen radikaalin islamiin. Oslossa räjähtelee pommeja ja tällä kertaa kohteena ovat maltilliset islamilaiset. Billy T. pelkää löytämiensä todisteiden perusteella poikansa osallistuneen terroristi-iskuihin. Avuton Billy T. on kuin varjo entisestään kohdatessaan Hannen monen vuoden jälkeen. Osloa uhkaa yhä pahempi tuho, kun poliisit ovat voimattomia etsiessään terroristeja ja samalla Norjan juhlallinen kansallispäivä lähestyy ja, joka kerää taas kymmeniä ja kymmeniä tuhansia ihmisiä yhteen.

Holt punoo taitavasti alati tiivistyvän jännityksen verkon tapahtumien ympärille. Samalla hän kuvaa lohduttomasti nykyistä yhteiskunnallista todellisuutta, joka on täynnä turvattomuutta, ennakkoluuloja, pelkoa ja vihaa jatkuvan terrorismiuhan ja ääriliikkeiden ilmapiirissä. Onneksi on kuitenkin älykäs Hanne, joka selvittää sotkeentuneet ja erilliset langanpätkät yhteen, mutta ehtiikö hän ajoissa pelastaa Oslon ja Norjan? Positiivista kirjan avoimessa lopussa on, että erakoitunut Hanne aikoo palata takaisin vanhaan poliisitaloonsa. Lukijana ärsyynnyin kirjailijan taas tapattaessa erään tutun henkilöhahmonsa. Pääsyyllinenkään ei ollut kovin uskottava, mutta siihen vaikuttavat omat henkilökohtaiset näkemykseni. Näistä seikoista huolimatta aion seuraavankin Hanne Wilhelmsen-dekkarin lukea, koska uskon, että jatkoa on vielä tulossa!

4 kommenttia:

  1. Onko Holt tapattanut Ingerin!? Kun olin lukenut ensimmäisen Inger-romaanin, kirjoitin Holtille ja pyysin Ingeriä lisää ja hän lupasi! Jos Inger on nyt poissa, niin nyyyyh...Minä en saa mistään kiinni Hannen kanssa, jolla toiminnallisempi meno kuin psykologisella Ingerillä. Inger on ollut myös aika sekasortoinen mieleltään, joten häntä on ollut tosi kiinnostava lukea!

    <3

    VastaaPoista
  2. Leena kyllä vain! Kuollut kulma ilmeisesti jää viimeiseksi Inger Johanne Vik-dekkariksi ellei hän sitten nosta Yngvaria Ingerin miestä pääosiin, mutta en oikein usko. Minusta voisit yrittää Hannen kanssa tällä dekkarilla, koska uskon että pitäisit tästä. :)

    VastaaPoista
  3. Kiva, että Hanne on palannut. Itse luin viimeksi yhden niistä kirjoista, jotka Holt on kirjoittanut veljensä kanssa ja se oli kyllä melko puiseva. Mutta esim. 1222 oli kyllä yksi lempidekkareitani ikinä! :-) Kivaa, jos näitä tulee taas lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, kiva kun tulit kommentoimaan! :) Vastaukseni on hieman viipynyt...kun on ollut kaikenlaista touhua menossa. En ole yhtään lukenut noita Holtin kirjoittamia kirjoja veljensä kanssa enkä taidakaan. Mutta Hanne-kirjoja aion lukea jatkossakin! Odotan kiinnostuksella sinun näkemyksiäsi tästä kirjasta sitten kun ehdit lukemaan sen.

      Poista