Jean Rhys: Siintää Sargassomeri

Jos on lukenut Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin, niin kannattaa tutustua Jean Rhysin Siintää Sargassomeri (Wide Sargasso Sea, 1966) romaaniin ja muutenkin Rhysin koko tuotantoon. Kirjassa kerrotaan Edward Rochesterin ensimmäisen vaimon tarina eli siitä salaperäisestä hullusta naisesta ullakolla. Innostuin lukemaan uudelleen tämän teoksen, kun seuraamassani blogissa Sallan lukupäiväkirjassa käsiteltiin tätä teemaa.

Siintää Sargassomeren romaanin päähenkilönä on Antoinette Costway valkoinen kreolinainen. Hän on syntynyt Jamaikalla ja kasvaa konfliktien välisessä traumaattisessa ilmapiirissä, jossa orjuus on vähitellen lakkautettu. Herra Mason Antoinetten isäpuoli järjestää Antoinetten naimisiin herra Rochesterin kanssa, joka tarvitsee rahaa. Avioitumisen jälkeen herra Rochester omistaa Antoinetten ja hänen omaisuutensa kuten kunnon kolonisaatiossa kuuluukin. Herra Rochesterilla on vaikeuksia sopeutua uuteen kotimaahansa ja kulttuurien väliset erot hallitsevat avioliittoa, jossa kumpikaan osapuoli ei lopulta enää ymmärrä toisiaan. Rochester ottaa valtaansa Antoinetten niin totaalisesti, että määrittelee myös tämän identiteettiä ja nimeää hänet Bertha Masoniksi. Lopullinen "niitti" Antoinetten hulluksi tulemiselle on tämän vieminen Englantiin, jolloin Antoinetten olemassaolokin lopullisesti katoaa.

"Nimillä on merkitystä, niin kuin silloin kun hän ei suostunut sanomaan minua Antoinetteksi ja näin Antoinetten ajelehtivan ulos ikkunasta hajuveden-tuoksuineen, sievine vaatteineen ja peileineen." (s.192)

Antoinette ei muista hyökänneensä veljensä Masonin kimppuun, kun tämä on tullut häntä tapaamaan Englantiin.

"Muistan nyt, että hän ei tuntenut minua. Näin hänen katsovan minuun, ja sitten hänen katseensa siirtyi ensin yhteen nurkkaan ja sitten toiseen eikä löytänyt mitä etsi. Hän katsoi minua ja puhui minulle niin kuin olisin ollut muukalainen." (s.196)

Sympatiani kirjan lukemisen jälkeen on Antoinetten puolella, joka ei ole enää se pelottava raivohullu nainen ullakolta vaan valkoisen miehen, patriarkaatin sortama alistettu nainen. Rochester ei olekaan se onneton, kärsivä miespolo vaan kylmä, laskelmoiva ja väkivaltainen mies. Tämä oli hieman kärjistetysti sanottu, koska teoksessa tuodaan esille myös Rochesterin omaa näkökulmaa asioihin eikä Antoinettekaan mikään "puhdas pulmunen" ole.

Rhysin kerronta on omaperäistä ja kiehtovaa. Hänen muita romaanejaan ovat Kvartetti (1928), Herra Mackenzien jälkeen (1930), joka on yksi suosikeistani, Voyage in the Dark (1934), jota en ole lukenut sekä Huomenta, keskiyö (1939). Pääosa Rhysin tuotannosta on ilmestynyt 1920-30-luvuilla modernismin klassisena kautena. Jean Rhys (1890-1979) oli taustaltaan karibialais-englantilainen kirjailija, jonka luultiin jo kuolleen, kun hän hävisi sodan jälkeen kirjallisista piireistä. Melkein kolmenkymmen vuoden tauon jälkeen Rhys julkaisi teoksen Siintää Sargassomeri, joka nosti samalla hänet suuren yleisön tietoisuuteen.

Jos Bröntë kuvasi Bertha Masonin Jane Eyren alter egona, toisen minän pimeänä puolena kuten kirjallisuuden tutkijat ovat analysoineet, niin Rhysin teoksia on analysoitu puhumalla Rhys-naisesta. Tulkinnan mukaan kaikissa Rhysin viidessä romaanissa kuvattaisiin ikään kuin saman naisen eri elämänvaiheita. Rhys-naista luonnehditaan itsetuhoiseksi ja masentuneeksi, sopeutumattomaksi, irralliseksi ja passiiviseksi uhriksi, joka suostuu alistettavaksi. Myöhempi tutkimus on lähestynyt Rhysin henkilöhahmoja ja heidän identiteettejään kulttuurisissa rakenteissa ja sukupuoleen liittyvissä valtakysymyksissä. Siintää Sargassomeri teosta nimitetäänkin Rhysin karibialaisromaaniksi ja se voidaan nähdä intertekstuaalisena vastauksena Bröntën Kotiopettajattaren romaanille avaamalla uuden näkökulman "hullun" naisen tarinaan.

"Kun tulee yö ja hän (Grace Poole) on ottanut useita ryyppyjä, on helppo siepata avaimet. Tiedän nyt, missä hän pitää niitä. Sitten avaan oven ja menen heidän maailmaansa. Se on tehty pahvista, niin kuin olen aina tiennyt. ... he väittävät, että olen Englannissa, mutta en usko heitä. Eksyimme matkalla Englantiin." (s. 193)