Sara listaa Joulun tyttökirjavinkit!

1. Mary Marck (Kersti Bergroth): Luokan merkkihenkilöitä

Eeva-sarja on Mary Marckin nimerkillä kirjoittaneen Kersti Bergrothin koululaisromaaneista tunnetuimpia ja suosituimpia. Tuntemattomampi on taas Bergrothin esikoistyttökirja Nanna (1915), johon tykästyin pari vuotta sitten. Kirjaa ei enää saa oikein mistään, joten joulun lukuvinkiksi suosittelen Luokan merkkihenkilöitä (1938). Oppikoulumaailmaan sijoittuva tyttökirja on viehättävä ja hyvin valoisa kuvaus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista ja unelmista. 

2. Anni Swan: Pikkupappilassa

Iris rukan (1916) tavoin Pikkupappilan Ulla on lukijoiden suosima tyttökirjallinen hahmo. Metsän tyttöön ja hänen perheeseensä sekä orpoon Markiin päästään tutustumaan Pikkupappilassa-teoksessa (1922). Kirjassa on kiehtovaa vanhanajan ja säätyläiselämän kuvausta. Tarina sai vielä jatkoa pari vuotta myöhemmin, kun Ulla ja Mark ilmestyi 1924. Onpa Ullassa vähän kirjailijaa itseäänkin mukana!

3. Helga Nuorpuu: Ruusula-sarjan ensimmäinen osa Anjan onni

Anjan onni (1926) aloittaa Ruusulan tytöistä kertovan neliosaisen sarjan. Kirjan voi lukea myös itsenäisenä erillisenä teoksenaan. Anja Somero muuttaa Ruusulan ihanaan, lämminhenkiseen koulukortteeriin ja käy tyttökoulua. Tyttöjen ystävyysuhteita ja romantiikkaa sisältävä tyttöromaani sopii hyvin joulun tunnelmaan. Seuraavissa Ruusula-sarjan osissa seikkaileekin kirjoittamista harrastava Pirkko ja romanttista virettä on lisää luvassa. Harmi, kun näitäkin kirjoja nykyään on niin vaikea saada mistään!

4. Aili Konttinen: Inkeri palasi Ruotsista

Koskettava ja herkkä tyttökirja, joka saa paatuneemmankin lukijan silmät kostumaan. Tärkeä sotalapsi-teema, jota suosittelen kaikille, joita aihe kiinnostaa. 6-vuotias Inkeri palaa takaisin Suomeen Ruotsista jatkosodan loputtua ja sopeutuminen ei ole helppoa, kun on kaksi perhettä. Tästä kirjasta pitäisi myös tehdä elokuva! Kirja on ilmestynyt 1947 ja sitä on käännetty eri kielille. Jos joku omistaa englanninkielisenä Kirsti comes home: the story of a Finnish girl tai Kirsti comes home, niin olisin valmis hankkimaan sen tutkimustarpeisiini.

5. Salme Sadeniemi: Pension Grunérin tytöt

Pension Grunérin tytöt (1950) tempaa mukaansa 1850-luvulle sääty-yhteiskunnan aikaan. Fennomaaneja ja suomen kielellä puhumista kauhistellaan ja rautatie on tulossa. Päähenkilönä on Eva, joka käy mamselli Grunérin tyttökoulua. Hänen hyviä ystäviään ovat Sofie, Olivia, Aline ja Ernestine. Historiallinen tyttöromaani, jonka ajankuvaus on onnistunut ja kirjailijan mukaan kirja perustuu tositapahtumiin. Suosittelen Kaari Utrion historiallisista romaaneista pitäville!

6. Rebekka Räsänen: Anneli Juoniemen kartanossa

Räsäsen Juoniemi-sarja on ollut aikanaan tyttöjen suosikkeja. Anneli Juoniemen kartanossa (1952) on sarjan viihdyttävin ja jännittävin avausosa, vaikka ei kakkososakaan ole hassumpi. Kartanoromantiikkaa, salaperäisiä maanalaisia käytäviä ja kavalia sukulaisia. Mikäs sopisikaan parhaiten joulupäivien viettoon?

7. Anni Polva: Tiina

Ensimmäinen Tiina (1956) on mainio kirja, joka tutustuttaa pelottomaan rasavilli Tiinaan ja hänen perheeseensä. Tiina muuttaa uuteen kotiin ja talon lapset ihmettelevät tulokasta, joka tappelee kuin pojat. Tyttö tekee myös urotyön. Urotöitä tyttö tekee kaikkiaan 29 kirjassa. Koska Tiina on kaikkien aikojen suosituin tyttösankarihahmo ja ollut esikuvana monelle lukijalle, niin olisiko jo aika kohottaa hänet ihan kansallissankariksi?

8. Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt

Uusimmassa Kirjailija-lehdessä on Rauha S. Virtasen haastattelu Selja-kirjojen makuloinnista. Seljoja tuhottiin 1966 kappaletta tänä syksynä! Mutta me lukijat emme halua unohtaa meidän omaa suomalaista "Pikku naisiamme". Kris, Margarita, Virva ja Dodo persoonalliset sisarukset, joista kukin lukija löytää omat suosikkinsa. Kuusiosaisen Selja-sarjan aloittava Seljan tytöt (1955) on ehdottomasti joulun tyttökirjaklassikko!

9. Marjatta Kurenniemi: Kesälintu

Rainnan perhe muuttaa kaupungista maalle isoon huvilaan Kesälintuun. Herttaisessa tyttöromaanissa on hauskoja toiminnan kuvauksia: koulun ja nuorten yhteisiä retkiä, puutarhanhoitoa ja ruuanlaittoa, pyykinpesua ja tapetoimista, kaikkea yhdessätekemisen iloa. Päähenkilöä on oppikoulua käyvä Kirsti, mutta myös hänen äitinsä näkökulma on vahvasti läsnä romaanissa. Suosittelen lämpimästi joulun välipäiville ja kirjasta voi innostua vaikka oman kodin kunnostustöihin!

10. Merja Otava: Priska

Priska (1959) muutti perinteistä kotimaista tyttökirjallisuuttamme moderniin suuntaan. Herkkä tyttökirja 14-vuotiaasta koulutytöstä, jonka sisäistä maailmaa kuvataan kesästä kesään 1950-luvun tunnelmissa. Kieli on hyvin kaunista. Kansikuva on kirjailijan itsensä tekemä. Tämäkin kirja on "katoava luonnonvara" kirjastoista, joten kipin kapin kirjastoon varaamaan!

11. Terttu Järvilehto-Forssell: Sininen sävel

Tämän tyttökirjan hankin ja luin ihan äskettäin. Sininen sävel (1950) kertoo Hannelesta, jonka perhe muuttaa maalta kaupunkiin, jotta tytölle avautuvat paremmat opiskelumahdollisuudet. Hannele nimittäin haluaa konserttipianistiksi. Kunnianhimoista työskentelyä ja paljon antaumuksellista harjoittelua! Pidin kirjasta, koska se kertoo musiikin innoittavasta maailmasta ja avaa tytölle perinteisen unelmamiehen odotusten sijaan uranäkymän. Tätä harvinaisuutta ei ehkä nyt saa jouluksi, mutta pistäkäähän korvan taakse!

Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina

"Heidän riidellessään Elina istui liikkumatta. Opettajan sanat kaikuivat hänen päässään. 'Uppiniskainen sukukunta.' 'Suomalaiskakarat.' Sellaisia he olivat opettajan mielestä. Huonompaa väkeä."

Näkymätön Elina on ruotsalaisen Kerstin Johansson i Backen yksi tunnetuimmista teoksista, joka julkaistiin Som om jag inte fanns nimellä 1978. Suomessa kirja ilmestyi Kirsti Johanssonin suomentamana samoihin aikoihin kuin kirjaan perustuva Klaus Härön elokuva vuonna 2002. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta nyt tämän hienon ja koskettavan kirjan luettuani haluaisin senkin katsoa.

Näkymätön Elina kertoo koulua käyvästä ruotsinsuomalaisesta Elinasta, joka eräänä päivänä ottaa rajusti yhteen opettajansa kanssa. Monet koulun oppilaat ovat köyhistä perheistä ja sosiaaliavun varassa. Koulussa saa puhua vain ruotsia ja Elinalle kielen oppiminen on vaikeaa. Opettajan pilkkaaminen saa tytön vetäytymään kuoreensa yhä enemmän. Nuorempi sisko Irma osaa paremmin ruotsia ja pärjää muutenkin hyvin koulussa. Hänellä on ystäviä, mutta Elina tykkää mieluiten leikkiä itsekseen suolla mielikuvitusystäviensä kanssa. Isänsä kuoleman jälkeen Elina on löytänyt paikan, missä hän voi puhua isänsä hengen kanssa. Uskovaisen perheen tytär Elina on hiljainen ja usein puhumaton kotonaan. Hän auttaa ahkerasti äitiään koti- ja navettatöissä, mutta äiti ja sisaretkaan eivät aina tiedä, mitä pienen tytön päässä liikkuu. 

Elina nousee vastarintaan epäoikeudenmukaista kohteluaan koulussa. Kieltäytymällä kouluruuasta hän järisyttää koko koulun järjestystä ja auktoriteettia. Vaikuttavampaa kohtausta en ole lukenut pitkään aikaan, kun jokaisen on lopulta valittava puolensa. Se antaa uskoa siihen, että yksikin tavallinen ihminen voi saada toiminnallaan muutoksen aikaan. Kirja on lyhyt, mutta hyvin tiivis kertomus tärkeistä aiheista: koulukiusaamisesta, yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, kaksikielisyydestä, ennakkoluuloista, yksinäisyydestä, surusta, mutta ennen kaikkea sisukkuudesta. Hienosti kirjailija kuvaa eri henkilöiden näkökulmia ja tuntemuksia. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Vaikka opettajan kohdistama kiusaaminen oppilaaseen on vakavaa, niin vaikuttavinta on kuitenkin anteeksipyytäminen ja -antaminen. Näkymättömästä Elinasta tulee näkyvä!

Kirjasta ovat vaikuttuneet minun lisäkseni myös Tintti, Elma Ilona, Luru ja Kaisa.

"Irma istui Elinan vieressä ulkona kiviportailla. Satoi. Tytöt pitivät toisiaan kädestä kiinni. Heidän alapuolellaan koulun pihalla seisoivat muut lapset. He seisoivat aivan lähekkäin, kuin etsien turvaa toisistaan. He olivat uhmanneet opettajia, mutta omasta mielestään he olivat tehneet oikein. He eivät tienneet, mitä nyt seuraisi. Heistä tuntui vain, että jotain ennennäkemätöntä oli tapahtumassa."

Marraskuun luetut tyttökirjat

Marraskuu ei ole lempikuukausiani, mutta lukemisen kannalta kuukausi oli kuitenkin antoisa. Muistiinpanojen tekeminen ei ole ollut kovin kummoista tutkimustani ajatellen ja siitä en syytä omaa saamattomuuttani vaan pöh! lumetonta marraskuuta. Haluan kuitenkin listata lukemani kirjat ja samalla muistella kirjojen sisältöjä. Lukemani nuortenkirjallisuus painottuu paljolti koulumaailmaan. Ja ihanaa, että nyt on joulukuu!

1. Merri Vik: Kaiken huippu, Lotta! (Karisto, 1978, suom. A.-M. Helminen)

Tätä Lotta-kirjaa en ollut aikaisemmin lukenut ja kirjan kansi loi odotuksia hauskoista Lotan kommelluksista. Kansikuvassa Lotta on puunoksalla keikkumassa ja luokanvalvoja Kihara-Fridolf tuijottaa ikkunasta hölmistyneenä tyttöä. Mutta kirja olikin pettymys! Siinä ei ole mukana Lotan parasta ystävää Giggiä eikä muitakaan koulutovereita. Miljöö on niin vieras, kun idyllisen ruotsalaisen pikkukaupungin sijaan Lotta matkustaa kesälomalla Wieniin äitinsä kanssa. Luokanvalvojakin yllättäen lomailee samassa kaupungissa ja Lotta taitaa taas aiheuttaa hänelle harmaita hiuksia. Sisältöä voisi luonnehtia enemmänkin matkakertomustyyppiseksi.

2. Merri Vik: Vaara vaanii, Lotta! (Karisto, 2005, 4.painos, suom. A.-M. Helminen)

Halusin päästä nauramaan "epätoivoisesti" Lotan kustannuksella, joten tartuin toiseen Lotta-kirjaan. Eipä tämäkään nauruhermojani kutkuttanut. Kirja on hiukan jännittävä, mutta todella ennalla-arvattava! Luokkaretkellä Lotta nappaa ilmoituksen mukaansa mökin ovesta ja sen jälkeen alkaa tapahtuu kummia Lotan elämässä. Outoja miehiä ravailee Lotan kotona ja koululaukkukin pöllitään. Lapsena varmaan tykkäsin kirjasta enemmän. Halusin antaa Lotalle vielä yhden mahdollisuuden ja aloin lukea Pieleen menee, Lotta!-kirjaa, mutta luovutin. Marraskuussa ei ilmeisesti kannata lukea Lottia!

3. Anni Swan: Iris rukka (WSOY, 1955 11.painos)

Iris rukka on alun perin ilmestynyt nimellä Iris rukka -koululaistarina 1916. Luin kirjaa nyt koululaisromaanin näkökulmasta, mutta en ole ihan varma tästä määritelmästä. Kirjassa kuvataan aluksi, kun Iris saa yksityisopetusta. Opettaja, neiti Salo pitää Iristä tyhmänä ja tietämättömänä tyttönä. 12-vuotias Iris ei ole tottunut vapaan kasvatuksen saanena kuriin ja järjestykseen. Hän ei ole kiinnostunut "kuivakkaasta" opetuksesta ja on tarkkaamaton tunneilla, vaipuen omiin ajatuksiinsa. Iris pyrkii yhteiskoulun kolmannelle luokalle, mutta sisäänpääsytutkinto epäonnistuu, koska hän saa ehdot matematiikassa ja ruotsissa. Iris pääsee maalle Metsäpirttiin vain kahdeksi viikoksi, koska hänen pitää opiskella koko kesä. Ankara neiti Hammar ottaa vastuun Iriksen kasvattamisesta ja tyttö asuu hänen luonaan kesän ajan. Iriksellä on tarkka päiväjärjestys, joka sisältää talous- käsityö- luku- sekä seurustelutunteja. Ikävissään hän alkaa ahkeroida kuin koskaan ennen, ja neiti Salo on tyytyväinen. Ajassa hypätään eteenpäin ja myöhemmin Iris käy oppikoulua, yhteiskoulun viidettä luokkaa. 

Kirjassa ei ole varsinaisesti suoraan kouluun tai luokkatilanteeseen liittyvää koulukuvasta, vain Iriksen esiintyminen Preciosan roolissa koulun juhlassa. Kertoman mukaan Iris ei ole opettajien eikä koulutovereidensa suosiossa yhteiskoulussa. Hän on liian vilkas, huolimaton ja tarkkaamaton tunneilla. Niistä aineista (ei kerrota tarkemmin), joista hän pitää, hän osaa niitä loistavasti, mutta matematiikassa Iris on mahdoton. Iris osaa kuitenkin pitää hauskaa koulussa, jos keksii kepposen. Näistä koulukepposista ei kuitenkaan kerrota tarkemmin. Koulutovereiden kiinnostuksen ja ihailun Iris herättää vasta laulaessaan upeasti Preciosan. Sitä ennen hän on ollut halveksittu ja hyljeksitty, jonka ystävyyttä kukaan ei ole halunnut. Tämän voi tulkita osaltaan koulukiusaamiseksi. Kiusaamista Iris koki myös asuessaan kaupungissa ylimielisten sukulaistensa luona.

Se, mikä on kiinnostavaa, että Iris on yhteiskoulussa eikä tyttökoulussa.Yhteiskasvatusaate korostuu monissa kotimaisissa tyttöjen koululaisromaaneissa, kuten Mary Marckin samaan aikaan ilmestyneissä tyttökirjoissa.

4. Maria Autio: Paperisudet (Karisto, 2005)

Tähän päivään hyppäsin lukemalla nuortenkirjan Paperisudet, joka kertoo suoraan rankasta koulukiusaamisesta. Määrittelen Paperisudet myös tyttökirjaksi. Päähenkilönä on Salla, joka käy peruskoulun yhdeksättä luokkaa. Salla on koulukiusattu ja kiusaaminen on jatkunut siitä lähtien, kun hän on aloittanut seiskaluokan uutena oppilaana. Sallaa ei ole koskaan hyväksytty muiden joukkoon. Hänet eristetään toistuvasti sosiaalisesti. Hänelle ei puhuta eikä hänen lähellään haluta olla. Luokka nimittää häntä Yökköseksi. Erityisesti tyttöporukka on ottanut Sallan kiusaamisen kohteeksi. Välitunnit ovat välillä painajaista, mutta Salla on tutustunut rinnakkaisluokkalaiseen Alettaan, joka on myös yksinäinen ja kiusattu. Kirjassa kerrotaan Sallan näkökulmasta tapahtumista, mutta myös eri henkilöhahmojen, kuten kiusaajien Tuulin ja Iran. Sallan ja Alettan kiusattujen ryhmää kasvaa uusilla jäsenillä ja siitä tulee lopulta vahva turva kiusaamista vastaan.

Koulu tai opettajat eivät puutu kiusaamiseen, vaikka tietävät siitä, ainakin Alettan tapauksessa. Sallan äiti kuvataan täysin välinpitämättömäksi tyttärensä ongelmien suhteen. Alettan isä kuvataan puolestaan empaattiseksi, joka haluaa ottaa asioista selvää ja saada muutoksen. Tytöt taas salaavat häpeälliseksi kokemansa kiusaamisen loppuun saakka. Aikuisilta ei tule siis apua! Tavallaan Paperisudet voisi olla kertomus voimaantumisesta tyttöjen omalla toiminnalla ja sisäisellä vahvistumisella ystävyyden kautta. Myös elämänhallinta paranee ja kirja päättyy onnellisesti, kun yläaste jää lopullisesti taakse. Paperisudet on Iris rukan tavoin selviytymistarina. Kirsi on myös kirjoittanut kirjasta.

5. Kaisa Ikola & Minna Kulmala: Hullu luokka (Kirjapaja, 1990)

Hullu luokka-sarjasta olen kuullut vain kehuja ja varmaan tämä sarja on yläasteikäisiä paljon huvittanut. Minulla oli vaikeuksia lukea kirjaa kielen takia, mutta tekijät ovat olleet itse vasta 14-vuotiaita tätä kirjoittaessaan. Aion perehtyä Hullu luokka-sarjaan enemmän, koska olen saanut hankittua myös kaikki kymmenen osaa. Joten siitä sitten myöhemmin lisää!

6. Salme Setälä: Itsenäinen tyttö (Otava, 1934)

Itsenäistä tyttöä luonnehditaan myös seikkailukertomukseksi ja sitähän se onkin, sillä se kertoo Prätinä-tytöstä, joka karkaa kotoaan. Prätinä saa selville, että hän joutuu kurkkuleikkaukseen ja vanhemmat eivät ole kertoneet tytölle mitään. Prätinällä menee koulussakin huonosti ja hän pelkää jäävänsä luokalle. Niinpä kolmetoistavuotias tyttö ottaa fillarin allensa, säästörahansa mukaan ja lähtee "maailmalle". Seikkailuja tyttö ei kovin paljon ehdi kokea lyhyen karkumatkansa aikana, kun hän sairastuu ja viettää maatilan mökissä aikaansa. Setälän tyyli on humoristista ja ironista. Hauskaa on hänen käyttämänsä kieli. Opettajat ovat dillejä, koti on mätä ja mutsi on vanhanaikainen. "Koti on sittenkin maailman paras paikka.", Prätinän mielestä lopussa. Niinpä tietenkin!

7. Mary Marck: Minnan syyslukukausi (Otava, 1926)

Kepeä Marckimainen koululaisromaani. Olen lukemassa parhaillaan Minnan luokasta kertovaa jatko-osaa Toverien kesken. Kesken on myös Marckin Luokan ikävin tyttö. Näistä kirjoista kirjoitan erillisen jutun.

8. Helmi Pekkola: Kiva kouluvuosi (Gummerus, 1931)

Tästä kirjasta ei jäänyt muuta erikoista mieleeni kuin tyttökoululaiset, jotka eivät tiedä, kuinka yhteiskoulussa ollaan. Sikke on tullut yhteiskouluun tyttökoulusta ja flirttailee liikaa poikien kanssa. Hyi Sikkeä! En muista edes henkilöhahmojen nimiä kunnolla ja kirja keskittyi enemmän koululaisten lomien viettoon ja poikahenkilöihin, jotka asuvat samassa koulukortteerissa. Ei ollut kiva lukuvuosi lukea!

9. Maija Åkerman-Tudeer: Vaalea ihanteeni (Otava, 1926)

Päiväkirjamuotoinen tyttöromaani, jota kirjoittaa 17-vuotias Stiina Melberg. Stiina kertoo elämästään neljän vuoden ajan. (Päähenkilön nimi selviää ensimmäisen kerran vasta sivulla 57!) Stiina asuu ensin perheensä kanssa Viipurissa ja viettää kesät aina Antreassa. Tästä tulee vahva mielleyhtymä kirjailija Kersti Bergrothiin (Mary Marck), joka asui myös samoilla seuduilla lapsuuden ja nuoruuden. Kiinnostava koululaisromaanityyppinen tyttökirja, joka kuvaa yhteiskoululaisen Stiinan ylioppilaaksi tuloa ja myöhemmin opiskelua Helsingissä, yliopistossa. Varsinaisesti kirja keskittyy Stiinan tunne-elämään ja romanttiseen haaveiluun, sen oikean löytämiseen. Lapsuudentoveri Kurre alkaa herättää muitakin tunteita kuin toverillisia. Stiinan tavoitteet aluksi ovat lakki, sitten maisterinarvo ja sen jälkeen vaalea ihanne (naimisiinmeno). Stiina kuitenkin kokee järkyttävän tragedian opiskeluaikanaan, jonka jälkeen opiskelukin hidastuu. "Sen oikean" Stiina lopulta löytää ja ilmeisesti maisterin tutkinto jää suorittamatta. Opettajaksi Stiina ei ole ikinä edes halunnut.

Vaalea ihanteeni on siitä harvinainen perinteinen tyttöromaani, että se kuvaa ylioppilastytön opiskelua yliopistossa, vaikka hyvin epämääräisesti ja pinnallisesti. Romaanissa on tietynlaista kepeyttä ja rivien välissä on jotain, mihin täytyisi syventyä enemmän. Kirjan lukemisesta jäi tietyllä tavalla ristiriitainen olo, koska se on Stiinan kasvukertomus, nuoren naisen itsenäistymistä ja päämäärätietoista opiskelua, joka ei ole kuitenkaan se pääasia vaan naimisiin pääseminen. Nimenomaan pääseminen!

10. Irmeli Salava: Neliapila

Tästä koululaisromaanista kirjoitinkin viimeksi täällä.

11.-12. Helga Nuorpuu: Hauska yllätys ja Erilainen kuin toiset (Gummerus, 1931)

Keväällä luin tyttökirjamaratonini aikana Rasavilli Leilan, johon nämä kaksi kirjaa ovat jatkoa. Luin kirjat väärässä järjestyksessä, mutta ne voi myös lukea erillisinä teoksinakin. Hauskassa yllätyksessä Leila aloittaa oppikoulun ja muuttaa kotoa kaupunkiin. Vastoin isänsä tahtoa hän päättää mennä yhteiskouluun tyttökoulun sijasta, vieläpä eri kaupunkiin ja tekee päätöksen junamatkansa aikana. Leilan isäkin on kerran todennut, että yhteiskoulu on parempi kasvatuslaitos kuin tyttökoulu. Samalla matkalla n. 14-vuotias Leila tutustuu pastori Sirviöön, jota hän nimittää mielessään Ikivanhaksi. Ikivanhaan Leila törmää monta kertaa uudestaan uudessa koulukaupungissaan ja tämä toimii myös vähän aikaa Leilan opettajanakin. Romanttinen virite näiden kahden välillä luodaan Hauskassa yllätyksessä. Yllätyksenä ei siis tule, kun kolmannessa osassa Leila ja Ikivanha päättävät kihlautua sitten, kun pastori on valmistunut opinnoissaan (en muista tekikö hän väitökirjaa?) ja Leila on täyttänyt kahdeksantoista vuotta. Kiinnostava ilmiö taas tyttökirjassa vanhemman miehen ja nuoren tytön välinen "suhde". Olen siitä aikaisemmin kirjoittanut Kate Douglas Wigginsin Villiruusun yhteydessä ja viitannut myös L.M. Montgomeryn Runotyttö-sarjaan .

Oppikouluun Leila pyrkii neljännelle luokalle ja pääseekin. Erilainen kuin toiset- teoksessa Leila on kuudennella luokalla. Kirjassa annetaan vihjeitä, että Leila ei enää palaa kouluun takaisin, joten Leila ei mene lukioon vaan naimisiin! Nuorpuun kirjat ovat viihdyttäviä ja seikkailurikkaita tapahtumia täynnä: tragediaa, kouluvarkauksia ja kadonneen äidin löytymistä ja uutta perheonnea. En varsinaisesti pidä näitä kirjoja koululaisromaaneina, koska koulukuvaukset jäävät varjoon muiden tapahtumien rinnalla. Toki koulumiljöössä liikutaan paljolti. Se, mikä on poikkeuksellista, että ensimmäistä kertaa lukemassani vanhassa tyttöromaanissa mainitaan Suomen sisällissota ja otetaan siihen kantaa. Leila tutustuu Hiisi-Kalleen, joka on auttanut valkoisia sodan aikana:

"Vapaussodan aikana piilotti hän tupansa ylisille ja perunakellariinsa toistakymmentä valkoista. Sitten hän juotti tuvassaan hyvään humalaan takaa-ajavat punaiset ja pelasti sitten noiden valkoisten kunnon miesten hengen ja elämän."

Leilan lempikirjoja ovat muuten Anni Swanin Kaarinan kesäloma ja Iris rukka!

Kiva, jos jaksoitte lukea loppuun asti! Tämä postaus on pisimpiäni....

Neliapila - tyttöjen ei-hauska koululaisromaani

Irmeli Salavan (Silvo) ainokaiseksi jäänyt Neliapila (Otava) ilmestyi kotimaisten koululaisromaanien kukoistusaikaan vuonna 1927. Neliapila koostuu neljästä helsinkiläisestä koulutytöstä Eilasta, Saarasta, Liisasta ja Kaisusta. Eila Autere ja Saara Carén ovat varsinaiset tarinan päähenkilöt, jotka tulevat varakkaista yläluokkaisista kodeista. He ovat tyttökoulun viidennellä luokalla. Liisa ja Kaisu käyvät yhteiskoulua, mutta jäävät kertomuksen värittömiksi sivuhahmoiksi. Kaikki tytöt käyvät partiota ja viettävät yöretken Liisan arkkitehtiperheen huvilalla suuressa luonnonpuistossa Kulosaaressa. Yöretken aikana sattuu ja tapahtuu, kun Eilan voimisteluhousut syttyvät tuleen kesken yövartion nuotion äärellä. Onneksi meri on lähellä!

Kirja on tyyliltään kepeän hassutteleva. Saaran hahmo muistuttaa hiukan Mary Marckin Eeva-sarjan Herttaa hulvattomilla ideoillaan ja kepposillaan. Eilan äti toimii kaikenlaisissa yhdistyksissä Eeva-sarjan rouva Norman tapaan. Isä on kuuluisa tuomari. Salavan tyylistä tulee mieleen myös Salme Setälän aikaisemmin ilmestyneet 1920-luvun koululaisromaanit. Kovin omaperäistä kertomus ei tuo koululaisromaanien genreen - paitsi kahdessa kohdassa lukijan kulmakarvat nousivat hämmästyksestä...

Tytöt tekevät hyväntekeväisyystyötä ja lähtevät viemään Jouluna ruokakoria köyhälle perheelle. Kestää kauan, kun Söörnäisisissä asuvan perheen äiti avaa oven ja asunto onkin täynnä häkää! Leskiäiti on yrittänyt tappaa itsensä ja kaksi poikaansa, koska ei pysty enää elättämään heitä. Tytöt perheineen tulevat hätiin ja leski saa ruoka-apua ja työpaikankin. Rankka aihe, joka kevyesti ohitetaan kaikki hyvin-lopulla.

Piilorasismi tai siis näkyvä rasismi pääsi minut myös yllättämään, vaikka esiintyyhän sitä vanhemmissa lasten- ja nuortenkirjoissa. Nimittäin Eila saa kirjeen tyttöserkultaan Puolasta ja tämä kuvailee koululaiselämää siellä mm. näin: "Koulussamme on paljon juutalaistyttöjä, joista emme yhtään pidä. He ovat useimmiten hyvin epämiellyttäviä olentoja, valehtelevat ja komeilevat vaatteillaan, ja varsinkin köyhiä tovereitaan kohtaan he ovat sietämättömiä." Tarina jatkuu, kuinka ei-juutalainen koululaistyttö kostaa vääryyden työntämällä sianlihaa erään juutalaistytön suuhun. Aika hurjaa! Tämän jälkeen minun lukemisen ilo loppui kokonaan.

Eikä sitä pelastanut edes hassu kohtaus, kun koulutoveri tuo eetteripullon tyttökouluun ja Saara nukahtaa kesken oppitunnin. Plussaa kirja saa sen sijaan hauskasta kuvituksesta, joka on Rudolf Koivun tekemä. Koululaisromaanin koulukuvaus jää muuten varsin valjuksi ja naiivi huumori ei vaan naurattanut. Miten lienee silloin ennen?

Louis Sachar: Paahde

Kulttimainetta saavuttanut ja lukuisasti palkittu nuortenkirja Louis Sacharin Paahde (Holes) ilmestyi 1998. Se julkaistiin (Otava) Suomessa 2001 ja kirjan suomensi Jaana Kapari. Minä en ollut tästä nuortenromaanista kuullutkaan ennen kuin poikani kiikutti sen koulusta kotiin pari päivää sitten. Pojan on luettava kirja määräpäivään mennessä ja sen jälkeen siitä tehdään äidinkielen tunnilla tehtäviä (ei esitelmää). Nyt olemme kumpikin lukeneet kirjan vuorotellen loppuun. Kirja koukutti niin äidin kuin pojankin.

Stanley Yelnats (palindromi!) on köyhä koulupoika, joka joutuu syyttömänä poikien työsiirtolaan Greenjärven leirille. Hän on mukamas varastanut kuuluisan baseball-pelaajan lenkkitossut, vaikka ne tipahtivat Stanleyn päähän taivaasta. Epäonnestaan Stanley syyttää kelvotonta-kurjaa-mätämuna-sikavaras-isoisoisoisäänsä, jonka päälle on aikoinaan langetettu kirous, joka vaivaa koko Yelnatsin sukua. 

Greenjärvellä ei ole nimestään huolimatta järveä enää, vaan se on kuivaa autiomaata, missä aurinko paahtaa aamusta iltaan. Autiomaassa ei ole satanut sataan vuoteen. Pahojen poikien rangaistusleirillä jokaisen leiriläisen on kaivettava yksi kuoppa joka päivä, myös lauantaisin ja sunnuntaisin. Kuopan on oltava tietyn kokoinen ennen kuin työt voi lopettaa. Stanley, joka on hieman pulska poika, joutuu koville ensimmäisestä kuopastaan lähtien. Autiomaassa on myös varottava keltatäpläliskoja, jotka viihtyvät mielellään kuopissa.

"Jos keltatäplälisko puree, voit hyvin mennä tammien varjoon ja maata riippumatossa. Kukaan ei enää mahda sinulle mitään." (s.10)

Leirillä on tarkka hierarkia niin ohjaajien, Valvojan kuin poikien kesken. Stanley hyväksytään joukkoon mukaan, vaikka sinne häntäpäähän. Työsiirtolassa ei tarvita vartiotorneja tai sähköaitoja. Karkaamista ei tarvitse pelätä, sillä autiomaahan kukaan ei ole koskaan halunnut karata, kun lähin vesi on kahdensadan kilometrin päässä leiriltä. Vallanpitäjillä ei kuitenkaan ole puhtaita jauhoja pussissa ja sen Stanley nokkelana poikaa hoksaa. Sorretut kapinoivat ja jännittävä karkumatka saa lukijankin kärsimään paahtavasta kuumuudesta ja kurkun kuivuudesta Stanleyn ja Zeron (toisen leiriläisen) tavoin.

Paahde on erinomainen ja mieleenjäävä kirja, joka sopii hyvin myös aikuislukijoille. Mietin, voisiko se tyyliltään muistuttaa maagista realismia. Päätarinan lisäksi juoni kuljettaa rinnakkaistarinoita, joissa valotetaan mm. Stanleyn iso- ja -isoisien vaiheita. Mukana on fantastisia, sadunomaisia piirteitä, mutta todellisuus on hyvin vakuuttavaa. Tekstiin jätetään aukkoja, jotka lukijan on itse luotava umpeen, kuten kertoja kehottaa. Niille koululaisille, jotka eksyvätkin blogiini googletellessaan paahdetta, esitän tärkeän kysymyksen: miksei keltatäpläliskot tapa Stanleyta ja Zeroa?

"Stanley tunsi jokaisen sydämenlyöntinsä. Jokainen lyönti kertoi että hän oli hengissä ainakin yhden sekunnin vielä." (s. 211)