Sain ihanan lukijakirjeen, jossa minua vinkattiin tutustumaan suomalaisiin Liisa Hiiskun tyttökirjoihin. Kirjat ovat olleet hyllyssäni lukemattomina jonkin aikaa. Toisen kirjoista olen saanut Sheferijm-blogin Ainolta. Kiitos kummallekin, sillä nyt oli otollinen aika lukea nämä tyttöromaanit.
Kirjat sijoittuvat viime sotien jälkeiseen aikaan, jolloin juodaan korviketta ja karjalaisen siirtoväen asuttaminen on ajankohtaista. Stiina löytää tiensä ilmestyi 1946 ja Muistathan vielä Stiinan vuotta myöhemmin Pellervo-seuran kustantamina. Kirjailija Liisa Lindroos kirjoitti Stiina-kirjat Liisa Hiiskun nimellä.
Ensimmäisessä romaanissa Stiina Yli-Mantila on 18-vuotias reipas maalaistalon tytär, jonka päivittäiset työt alkavat varhain aamulla ja kestävät pitkälle iltaan. Stiina tekee navettatöitä, karstaa ja kehrää villoja, kutoo kangaspuilla, siivoaa ja parsii sekä hoitaa kanalaa, josta hän saa myös omia ansioita. Stiinalla on vanhempi naimisissa oleva sisko Alma, jota hän menee auttamaan lastenhoidossa. Alman synkkämielinen mies ei ole ollut entisensä sodan jälkeen. Stiinalla on ystäviä ja nuoret pitävät hauskaa tanssimalla kylän juhlissa, häissä ja juhannuksen vietossa. Stiina pohtii omaa elämänuraansa monien ikätovereidensa tavoin. Stiinan ystävä Kerttu haluaisi kaupunkiin näyttelijättäreksi. Stiinaan ihastuu myös uusi nimismies, joka haluaisi viedä nuoren naisen mukanaan kaupunkilaisvaimoksi.
Toinen romaani alkaa viehkeällä Helsinkiläis-kuvauksella, kun Stiina ystävineen on viikon kaupungissa huvittelemassa. Helsingissä on kaikkea - tavaraa, kangasta ja vaatetta, mitä maaseudulta puuttuu, mutta ruoka on niukempaa kuin maaseudun runsailla antimilla. Elokuvissa, teatterissa ja ostoksilla käyminen on mukavaa vaihtelua Stiinalle. Kaupunki on kuitenkin vaarallinen, ja Stiina joutuu ryöstöyrityksen kohteeksi ja ystävä humalapäissään tappeluun. Kosijoita tässäkin romaanissa Stiinalla riittää.
Romaaneista välittyy vahva maalais- ja kaupunkilaiselämän vastakkainasettelu, toisaalta myös ihmisten erilainen yhteiskunnallinen asema taustan, koulutuksen ja varallisuuden mukaan. Romaanit voi nähdä puheenvuorona maaseudun ja maatalouden elinkeinon säilyttämisen puolesta. Nuorten pitäisi pysyä ansaitsemaan maaseudulla toimeentulonsa eikä pakosta lähteä muualle ammattia hankkimaan. Naisille emännän ammatti nähdään parhaana mahdollisena ja, josta Stiinakin haaveilee. Kertun ammatinvalintaa kylän opettaja tulee käännyttämään, koska muuten tila jäisi täysin ilman perijää, kun Kerttu on ainoa elossaoleva talon tytär. "Minä vain ajattelen, kuinka ikävää on, että niin monet lahjakkaat tytöt jättävät maaseudun, kotiseutunsa, kotinsa ja lähtevät kaupunkiin, missä jo ennestäänkin on niin paljon kaikkea hyvää. Näin maaseutu köyhtyy köyhtymistään" (123) Stiinan kotitalon perii taas veli, joten maaseutua rakastavalle tytölle ei oikein muuta vaihtoehtoa jääkään kuin naimiisiinmeno ja perheenemännyys.
Stiina-kirjat ovat realistisia, arkisen maaseutuelämän kuvauksia ja toisaalta hyvin elämänmakuisia. Pidin kirjoista, vaikka niissä oli joitain ärsyttäviä piirteitä, mutta aineksia paljon enempäänkin tutkiskeluun. Teksti oli elävää ja sujuvaa ja olisi kiinnostavaa tietää, onko kirjailijalla ollut muutakin tuotantoa jollain toisella nimellä.
