Tyttökirjoja 2010-luvulle

Tänä vuonna on ilmestynyt ilahduttavasti vanhoista tyttökirjoista uusintapainoksia. Alkuvuonna Otava julkaisi uudet painokset kotimaisen Mary Marckin (oik. Kersti Bergroth) valloittavista koululaisromaaneista Eevan luokka ja Vähän enemmän Eevasta. Niiden ensipainoksista on lähes 100 vuotta!  Kirjat ilmestyivät tutuilla Martta Wendelinin kansikuvilla. Toivottavasti nämä hauskat vanhanajan koululaiselämää kuvaavat tyttöromaanit kiehtoisivat myös uusia lukijasukupolvia.

Äskettäin WSOY julkaisi L.M. Montgomeryn Pienestä runotytöstä  uuden pokkaripainoksen. Tummatukkaisen tyttöhahmon sijasta kansikuva on nyt hempeillä kukkasilla kuvitettu. Pienen runotytön suomennos on I.K. Inhan käsialaa, vaikkakin kyseessä on Inhan uudistettu suomennos 1960-luvulta, jolloin herra ei enää ollut elossakaan. Inhan ansiota on kuitenkin Pienen runotytön ilmestyminen Suomessa, sillä hän ehdotti kirjan kääntämistä WSOY:lle. Tutkija Vappu Kannas on kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin kirjan käännöshistoriasta. Pieni runotyttökin on kohta 100-vuotias!

Varhaisia meillä käännettyjä tyttökirjoja onkin saatettu suomentaa suoraan ruotsinkielisistä teoksista eikä alkuperäisteoksista. Tutkija Laura Leden on käsitellyt aihetta pro gradu-työssään. Tuttuun tapaani esitän taas kysymyksiä: Mistä tyttökirjasta teidän mielestänne pitäisi ilmestyä uusi painos? Lempikirjastanneko, kenties? Tai mistä käännetystä tyttökirjasta pitäisi ilmestyä uusi suomennos? Minä kallistun Annan nuoruusvuosiin, koska kirja on ehdottomasti tyttökirjaklassikkojen aatelia ja uusi suomennos olisi paikallaan.

I'm back! Kirjoittelen taas täällä rakkaalla vanhalla blogisivullani tyttökirjoista kuin muustakin kirjallisuudesta, kuulumisista tutkijataipaleellani sekä mahdollisista innoittavista matkoista ja tapahtumista. Toivottavasti löydätte tienne tänne uudestaan!

Me kirjoitamme öisin

Kun liityin Suomen tietokirjailijat ry:n jäseneksi, mieleeni on jäänyt meidän mottomme kai - he kirjoittavat öisin (tästä on myös tehty kirja, joka täytyisi lukea!). Väite pitää minun kohdallani täysin paikkansa. Palaan ajassa  taaksepäin kirjani kirjoittamisen aikaan, jolloin en voinut todellakaan rentoutua vaan ajatukseni olivat koko ajan työn alla olevassa projektissani, jota kirjoitin aina vain kuin oli mahdollista. Moniin kuukausiin minulla ei ollut sosiaalista kanssakäymistä ystävieni kanssa. Kaikki vapaa-ajat kirjoitin päätyöni ohessa ja toisinaan öisin. Junamatkat töihin kuluivat taustatyössä tehdessä: perehtyessäni tieto- ja tutkimuskirjallisuuteen tai lukiessani elämäkertoja. Suurin osa lähdekirjallisuudesta oli englanniksi tai ruotsiksi. Elämänvaiheeni oli tuskainen, ahdistava, työläs ja uskoni oli välillä loppua. Päässäni takoi vähän väliä: Ei tästä kirjasta ikinä tule valmista! Deadlinet vain paukkuivat.

Annoin hiuksieni kasvaa, niiden värit haalistuivat, en leikauttanut niitä, en tehnyt niille mitään. Ehkä halusin samalla näyttää alitajuisesti kärsivältä taiteilijalta. Minulla oli täysin taikauskoinen pakkomielle, sillä ajattelin että juuri hiuksissani on kirjoittamisen voima. Edellistä kirjaa kirjoittaessani voima oli kynsissäni ja voi että, miten kamalilta ne näyttivät, kuten myöhemmin hiukseni.

Käännekohta tapahtui kevään ja kesän korvilla, sillä tekstistä alkoi tulla kirjan näköinen. Sitten minun oli ihan pakko mennä kampaajalle, koska osallistuin tuttavani ylioppilasjuhliin. Siinä vaiheessa ajattelin, osaanko enää seurustella sosiaalisesti ihmisten kanssa, kun olin ollut niin pitkän ajan hautautuneena omiin maailmoihin, joita määrittivät työ, perhe ja kirjoittaminen. Aurinko ja valo tekivät kuitenkin hyvää ja oloni keventyi, sillä olin jo voiton puolella. Keskeneräisyyden taakkani pieneni ja kesästä osasin jo nautiskella. Elokuussa tulivat viimeiset sanat ja sitten kirja olikin valmis. 

Valitettavasti, kun eloni oli niin ilmavaa, mieleeni pulpahteli jo uusi kirjan idea, jolle en ole nyt tehnyt yhtään mitään. Se on vain tuolla takaraivoissani ja työnnän sen välillä pois häiritsemästä. En halua taas kärsiä... olen saanut vyötärömakkaranikin pienemmiksi, koska minulla tulee kirjoittamisen sivuoireina myös liikakiloja. Haluan oloni pysyvän edelleen heppoisena ja aion todellakin pitää huolta hiuksistani ja kynsistäni!