
"
Juuri silloin liekki leimahti viimeisen kerran, ja näin välähdykseltä puunrungon, jonka edessä oli penkki, ja pienen valkoisiin puetun lapsen ja taaempana puunrunkojen lomassa valkopukuisen naisen. Ja Carolinin sormen, joka osoitti etualalta penkille ulottuvaa varjoa." (s.44, Salaisuus varjossa)
Maria Gripen Varjo-kirjat (Skugg-serien) ovat vieneet minut mukaansa outoon ja erikoiseen maailmaansa. Yritän tässä palautua tänne reaalimaailmaan vähitellen ja kuulemasta Bertan ääntä pääni sisällä. Varjo-sarja on hyvin mystinen ja salaperäinen, voimakas ja visuaalinenkin kokemus. Olen lukenut neliosaisesta sarjasta kolme ensimmäistä kirjaa. Koko sarja sisältää teokset Salaisuus varjossa (Tammi, 1985), ... ja metsän valkeat varjot (1987), Varjojen lapset, (1988) sekä Varjojen kätkö (1990). Kirjat on suomentanut Eila Kivikkaho.
Sarjan keskushenkilöt ovat 14-vuotias Berta ja pari vuotta vanhempi Carolin. Berta on varakkaan porvarisperheen tyttö ja arvoituksellinen Carolin saapuu perheen sisäköksi eräänä marraskuisena yönä. Carolin sekoittaa koko perheen kuviot ja hänen lumovoimansa piiriin joutuvat Bertan lisäksi tämän veli Roland ja pikkusisko Nadja. Taloudenhoitaja Svea kokee asemansa uhatuksi ja pitää Carolinia epäilyttävänä. Carolin onkin epäilyttävä. Öisin hän katoaa talosta, mutta minne? Berta kertoo tapahtumista ikään kuin sivusta tarkkailijana. Carolinia verhoava mysteerisyys raottuu ensimmäisessä osassa, jossa tärkeätä motiivia esittää vanha valokuva, josta ylläoleva sitaatti on. Kuka onkaan tuo varjo kuvassa?
Salaisuus varjossa pohditaan myös yhteiskunnallisia teemoja 1910-luvun Ruotsissa kuten säätyeroja, naisten äänioikeutta ja ihmisten eriarvoisuutta. Oman traagisen varjonsa luo köyhä ja alkoholisoitunut prostitoitu Flora, joka vaivoin yrittää selviytyä kolmen pienen lapsensa kanssa.
Toisessa osassa ...ja metsän valkeat varjot siirrytäänkin sitten aivan toisenlaiseen miljööseen. Berta ja Carolin pestautuvat eristäytyneiden kaksosten Arildin ja Rosildan seuralaisiksi Rosengåvan linnaan. Synkkä linna salaisuuksineen, salakäytävineen ja kummituksineen on tunnelmaltaan kuin goottilaisesta kauhuromaanista. Rosilda on hyvin taiteellinen ja kaunis, mutta hän on mykkä ja kommunikoi kirjoituslehtiön kautta. Arild on taas hyvin herkkä nuorukainen, joka soittaa viulua ja kuuntelee ulkomaailmaa puhelimen huminan kautta. Sisarusten elämää on varjostanut heidän äitinsä varhainen kuolema, itsemurha. Carolin lumovoima tenhoaa linnassakin ja hänen vaikutuspiiriinsä joutuvat nyt vuorostaan kaksossisarukset. Carolin esiintyy kuitenkin valepuvussa, nimittäin Bertan veljenä Carlina.
"
Seisoin kauan katsellen maalausta. Siinä oli jotain, joka poikkesi todellisuudesta. Puiden lomassa vaelsi valkeita varjokuvia. Todellisuudessa varjot olivat harmaita, mutta Rosildan maalauksessa niistä oli tullut valkeita, ikäänkuin läpikuultavia ja tarkemmin katsoen niillä oli ihmishahmo. Näytti siltä kuin olisi tauluaan maalaavan Rosildan ympärillä metsässä vaeltanut saattue valkeita naishahmoja." (s. 190. ... ja metsän valkeat varjot)
Sarjan kolmannessa osassa Varjojen lapset Berta palaa takaisin linnaan seitsemän kuukauden poissalon jälkeen. Synkät salaisuudet ja kaksoisroolit paljastuvat vähitellen asianosaisille. Berta myös vihdoinkin pystyy puhumaan etäisenä pitämänsä isänsä kanssa. Vaikka Carolin on kiehtova ja hallitseva persoona läpi sarjan, niin Berta on hyvin varhaiskypsä pohdiskelija, joka joutuu kantamaan ison vastuun salaisuuksien vartioijana. Mutta onko Berta luotettava kertoja?
Bertan näkökulma hallitsee tapahtumia, mutta sarjan viimeisessä osassa Varjojen kätkö kertojaksi vaihtuukin Carolin. Viimeinen Varjo-kirja on vielä minulta lukematta, koska se on tyyliltään sitten taas täysin erilainen. En pystynyt heti asennoitumaan perspektiivin vaihtumiseen ja näissä kolmessakin kirjassa on sulattelemista. Maria Österlundin väitöskirjassa kerrotaan, että Gripe on kirjoittanut Varjojen lapsista toisen lyhennetyn version. Uudessa versiossa on Bertan fiktiivinen esipuhe, jossa hän kertoo lukeneensa Carolin kertomuksen Varjojen kätkö ja sen myötä tarkastaneen käsityksiään Rosengåvan tapahtumista. Kiinnostavaa ja mystistä! Jossain vaiheessa luen sen viimeisenkin osan.
Mikä tekee
Varjo-sarjasta niin ihmeellisen, taianomaisen ja vangitsevan? Sarjassa on monikerroksellisuutta. Kolmea ensimmäistä osaa voisi kuvailla Bertan kehityskertomuksesi. Toisaalta niissä on psykologisen romaanin piirteitä ja persoonallisuuden monitasoisia kuvauksia, myös pimeää puolta - varjoja. Carolinin identiteetti ja ristiinpukeutuminen on hyvin kiinnostavia teemoja, joita Österman tutkii
väitöskirjassaan. Poikatyttö, joka sulavasti tekee muodonmuutoksen sukupuolesta toiseen. Caroliniin rakastutaan sukupuolesta riippumatta. Carolinin oma seksuaalinen suuntautuminen jää epäselväksi. Ehkä hän on biseksuaalinen. Mutta, se mikä tekee kiinnostavan ulottuvuuden sarjaan on tämä "insestinen" verkosto, mihin Carolin tietämättään tai tiedostaen sotkeutuu. Ehkä nämä selviävät viimeisessä osassa?
Varmasti luen
Varjo-sarjaa vielä uudelleen, koska ensimmäisellä lukukerralla on mahdoton edes huomata kaikkia tekstin nyansseja. Päätän kuitenkin tähän ihanan maagiseen kohtaukseen, jonka näin silmilläni hyvin elävästi ja ihan kuin olisin itsekin ollut siellä mukana... Sitä ennen vielä kiitän Sinisen linnan kirjaston
Mariaa, koska muuten en olisi löytänyt näitä kirjoja!
"
Hän viritteli viulunsa sateen mukaan. Viimein hän houkutteli kieliltä haikean pienen tanssisävelmän, jota sitten muunteli loputtomiin. Me tanssimme koko yön, Rosilda, Carolin ja minä Arildin soittaessa. Mutta aamun sarastaessa alkoi sade hiljalleen tauota, alkoi tuulla, peilisalin kynttilät lepattivat. Silloin me sammutimme ne, suljimme ikkunat ja kaikki katosivat tahoilleen sanaa keskenään vaihtamatta. Se oli ollut lumottu yö." (160 s., Varjojen lapset)