Nuorten kirjailijoita tapaamassa

Olen muuttanut blogini ulkoasua hieman keveämmäksi, kun kyllästyin siihen kirkkaan vihreään väritykseen. Lumisateetkin on toivon mukaan loppumassa ja kesää kohden mennään. Valitsin ulkoasuni kuvaksi nyt raikkaat, kesäiset kukat (en tiedä kyllä, mitä kukkia ne ovat). Jatkossakin valokuva voi vaihtua fiiliksistä riippuen, joten älkää ihmetelkö, jos blogini joskus taas näyttää vähän erilaiselta. Vaihtelu virkistää!

Olen tutustunut viimeaikoina uusiin nuortenkirjoihin, joihin minua innosti nuorten kirjailijoiden tapaaminen kirjailijatalo Villa Kivessä 25.3. Osallistuin "Perinteitä ja uusia tuulia"- seminaariin lasten- ja nuortenkirjallisuuden alalta. Seminaarissa kirjailijavieraina olivat Hellevi Salminen, Terhi Rannela ja Rauha S. Virtanen, joita haastateltiin. Entuudestaan olen lukenut Hellevi Salmista ja Rauha S. Virtasta. Terhi Rannela taas edustaa uutta sukupolvea nuorisokirjallisuuden alalta ja olen nyt tutustumassa hänen tuotantoonsa.

Hellevi Salminen (ylh. kuvassa) on pitkän linjan palkittu lasten- ja nuorten kirjailija, jonka ensimmäinen kirja Baby ilmestyi 1962. Hellevi on kirjoittanut tähän päivään saakka ja lisäksi myös näytelmiä ja televisiodramatisointeja. Minulla on hänen teoksistaan Paperisiili (1967) ja Sanovat Allisoniksi (1972). Sivari vuodelta 1984 on hänen tunnettuja teoksiaan, mutta on vaikeaa nostaa hänen laajasta tuotannostaan yksittäisiä teoksia. Hellevi Salmisen teoksista lisää tässä linkissä. Kuulin seminaarissa hänen kirjastaan Siipiä vaille enkeli (2000), joka kertoo nunnista ja luostarielämästä ja se minua kiinnostaisikin Hellevin tuotannosta seuraavaksi lukea.

Terhi Rannelan (kuvassa) tuotantoa olen nyt innostuneena lukenut, kun kuulin seminaarissa näytteitä hänen teoksistaan. Susakin kehui juuri lähettämässään kommentissaan Terhin kirjoja. Ensimmäiseksi luin Amsterdam, Anne F. ja minä (2008), joka oli todella mukaansa tempaava. Kirjan päähenkilö 15-vuotias Kerttu matkustaa äitinsä kanssa Amsterdamiin syyslomallaan. Kerttu selvittelee ihmissuhteitaan ja pohtii samalla omaa seksuaalista identiteettiään. Amsterdamia kaupunkina on kuvattu hyvin elävästi ja tuntuu kuin samalla itse matkustaisi mukana kirjan henkilöiden kanssa. Koskettavaa oli kuvaus Anne Frankin piilopaikasta, jossa Kerttu käy äitinsä kanssa. Olen lukenut lapsuudessani Anne Frankin päiväkirjan ja se teki silloin minuun syvän vaikutuksen. Kirjahyllyssäni odottaa siitä uudempi versio ja Terhi hyvin muistutti minua kirjallaan sen olemassolosta. Terhin esikoisteos on nimeltään Puhdas valkoinen (2004), jonka luin myös. Goa, Ganesha ja minä (2009) on lukulistallani seuraavaksi ja kirja on jatkoa Kertun tarinaan, mutta se kerrotaan tällä kertaa hänen tyttöystävänsä Miran näkökulmasta. Sarjalle on tulossa myös kolmas osa. Ihanaa päästä taas nojatuolimatkalle ja eksoottiseen Intiaan! Terhi pitää myös omaa blogia, jossa voitte lukea hänen ajatuksistaan.

Seminaari ja kirjailijoiden tapaaminen oli erittäin antoisaa ja jännittyneenä tilaisuuden lopussa pääsin hieman jututtamaan kirjailijoita ja sain tietysti omistuskirjoitukset kirjoihini, paitsi Terhin, kun ei minulla vielä silloin yhtään hänen kirjaansa. Terhi muuten rohkeasti puhui kirjoistaan tyttökirjoina, kun taas joidenkin mielestä nuortenkirjoja ei pitäisi jaotella sukupuolen mukaan. Minä olen varmaan jäävi tähän sanomaan mitään, mutta minusta on hienoa, että Terhi Rannela jatkaa uuden sukupolven suomalaista tyttökirjagenreä! Seminaarin loppukeskustelussa yllätykseksi nousi esiin, että Suomessa sensuroidaan jonkin verran kirjailijoiden tekstejä, jotka on suunnattu nuorille kuten esimerkiksi alkoholin, huumeiden ja tupakan käytöstä. Kotikirjastossani esimerkkinä tästä sensuurista Terhin kirjoja on sijoitettu luokkaan nuoret aikuiset.

Jäittekö ihmettelemään, miksi en mainitse mitään Rauha S. Virtasesta? Sitä saatte jäädä odottamaan seuravaan postaukseeni...

Eskapismia ja romantiikkaa teoksissa Ruma tyttö ja Rukousnauha

Olen viettänyt pari viimeistä sunnuntaita suurien, kuohuvien tunteiden ja ikuisen rakkauden ylistyksen parissa. Ehkäpä tämä melodramaattinen romantiikka korostuu enemmän Florence Barclayn teoksessa Rukousnauha (1910), joka on siis kirjoitettu jo sata vuotta sitten. Annemarie Selinkon Ruma tyttö (1937) ei ole tyyliltään niin sentimentaalista, mutta rakkautta ja romantiikkaa ei siitäkään puutu. Bongasin nämä kirjat antikvariaatista ja ne tarttuivat mukaani kauniiden kansikuviensa ja kiehtovien nimiensä perusteella. Kirjojen takakansissa ei ollut mitään juoniesittelyitä. Sattumaa tai ei, mutta kummassakin näissä kirjassa päähenkilönä on ruma tyttö tai nainen. Rukousnauhassa päähenkilö kolmekymppinen Jane kuvaillaan kookkaaksi ja kasvoiltaan rumaksi naiseksi, joka ei usko, että häntä voitaisiin rakastaa hänen ulkonäkönsä takia, varsinkaan kauniskasvoinen, taidemaalari Garth. Garth kuitenkin rakastuu hyvään ystäväänsä Janeen kuullessaan tämän laulavan niin kauniisti Rukousnauha nimisen laulun. Kaikkien vaikeuksien ja epäilyjen jälkeen tarina lopulta päättyy onnellisesti avioliiton auvoisaan satamaan. Rukousnauhalla on mielestäni yhtymäkohtia Kotiopettajatteren romaaniin, koska päähenkilöllä on sama etunimi ja Jane Eyren ulkonäköähän pidettiin rumana. Lisäksi Garth sokeutuu niin kuin herra Rochesterkin, joita nämä "rumat naiset" sitten äidillisesti hoivaavat. Rukousnauha tuntui vanhahtavalta ja paatokselliseltakin, mutta pakko oli kuitenkin lukea viimeiseen sivuun saakka sen onnellisen lopun takia.

Rumassa tytössä päähenkilö puolestaan kertoo minä-muodossa elämäntarinaansa, joka hänen on käsketty kirjoittamaan. Käskyn on antanut kuuluisa näyttelijä ja naissankari Claudio Pauls, jonka päähenkilö tapaa kirjan alussa. Claudio kutsuu päähenkilöä Ankanpoikaseksi ja nuoren, ruman tytön elämäntehtäväksi tulee itsensä kaunistaminen Claudion ohjeiden mukaisesti, koska vain kauniit menestyvät ja ovat onnellisia. Claudiosta ja Ankanpojasta tulee ystäviä ja ystävyys syventyy lopulta rakkaudeksi. Rumassa tytössä on kuvattu osuvasti kivuliaitakin kauneudenhoitoja, joita Ankanpoikanen käy läpi tullakseen kauniiksi naiseksi. Vaikka kirja onkin ärsyttävä toisinaan Ankanpoikasen palvoessa Claudiota ja totellessaan häntä orjallisesti, niin hän kuitenkin itsenäistyy tapahtumien aikana ja koko kauneusprosessikin kuvataan ironisella ja humoristisella tyylillä. Pidin Rumasta tytöstä, koska se tavallaan kritisoi nuorten tyttöjen ja naisten ulkonäkövaatimuksia ja -paineita, jotka ovat edelleen ja aina ajankohtaisia maailmassamme.

Rukousnauha on ilmestyessään ollut aikansa bestseller Amerikassa ja siitä on tehty useita elokuvia. Barclay on kirjoittanut muitakin paljon luettuja teoksia. Ruma tyttö on ilmestynyt ensin saksaksi ja siitäkin on tehty elokuvaversio. Selinkon tunnetumpi teos lienee Désirée, joka myös on filmatisoitu Hollywoodissa.

Onko romantiikan ja erityisesti naisten romaanien lukeminen sitten eskapismia, arkipäiväisen todellisuuden pakenemista? Naisten romaaneja tyttökirjoista alkaen ei arvosteta kovinkaan korkealle. Kirjoja on arvosteltu "pintapuolisiksi", viihteellisiksi, kaavamaisiksi ja epätodellisiksi. So what? Olkoon sitten todellisuuspakoista, mutta onnellisia ja hyviäkin loppuja tarvitaan aina välillä!

"Nuo hetket, vietetyt kanssasi, ne talletan helminauhanain, ja helmi helmeltä tarkasti niitä lasken rukousnauhassain.

"Joka helmi on rukoushetkinen ja sydämen polttoa lievittää, mutt´alta helmisen seppeleen yks´risti eteeni välkähtää."

"Oi siunatut, polttavat muistoni ilon niukan, kohtalon katkeran, joka helmeä suudellen, viimeksi myös ristiin huuleni kurkotan." (Rukousnauha s. 44-45)

Leena Krohn: Datura tai harha jonka jokainen näkee

Oletteko koskaan leikkineet ajatuksella, kun lähdette jonnekin, pysähdytte ja palaatte takaisin hakemaan jotain uhohtunutta ja jatkatte uudestaan matkaa, niin "toinen minänne" meneekin edellä samaa määränpäätä kohti, mutta sitä aikaa ennen pysähtymistä? Usein mietin oliko tarkoituskin pysähtyä ja mennä vasta viisi minuuttia myöhemmin ja välttää jokin vaaratilanne autolla ajaessa, jonka olisi kohdannut alkuperäisessä ajassa... En ole itse nauttinut daturaa siis hullunruohoa, vaikka tällaisia tässä pohdiskelen. Kirjan päähenkilö kylläkin ottaa sitä päivittäin ja se saa hänet kokemaan aistiharhoja vai toisenlaisia todellisuus-havaintoja? Päähenkilö on nimetön toimistussihteeri, joka toimittaa lehteä Uutta Anomalistia epätavallisista ja selittämättömistä ilmiöistä. Työssään hän kohtaa ja haastattelee erikoisia ihmisiä, äänien herrasta ja kallonporaajista vampyyreihin. Ajanmieheksi kutsumalla henkilöllä on kiinnostava teoria ajan kulumisesta, joka onkin illuusio (lyhennelty hieman).

"Aikahan merkitsee meille juuri sitä, että kulkeudumme, kiidämme tai ryömimme aina samaan suuntaan, jota nimitämme tulevaisuudeksi. Me jätämme joka hetki menneisyyttä taaksemme, paikkaan, johon emme voi palata. Mutta jos - olisi toinenkin aikaulottuvuus, voisimme myös edetä diagonaalisesti..." (130s.)

"Voisimme astahtaa sivulle, kun meitä uhkaa jokin epämieluisa tapahtuma..." (130s.)

"...voisimme tarpeen tullen perääntyä, maleksia, oleskella paikoillamme tai rynnätä eteenpäin.. Saattaisimme jossain määrin valita menneisyytemme, sillä informaatio voisi kulkea tulevaisuudesta menneisyyteen." (130-131s.)

Päähenkilö toteaa lopuksi: "Alku tosin on kaukana, mutta loppu on aina lähellä. Sitä aika merkitsee, ihmiselle." (132s.)

Päähenkilö, joka siis on riippuvainen vaarallisesta Datura-rohdosta, kokee myös tilanteita, joka saa miettimään mikä onkaan harhaa tai totta, tai eri todellisuutta. Hän menee tuttuun kukkakauppaansa, jonka omistaja onkin vaihtunut ja kukkakaupassa syntyy absurdi tappelutilanne. Myöhemmin palatessaan kauppaan vanha omistaja onkin edelleen siellä töissä ja mitään kaaosta ei ole ikinä tapahtunutkaan? Unethan ovat mielestäni vaikuttavia todellisuuskokemuksineen ja niistä on vaikea välillä päästä hereille ja on pitänyt ihan tarkistaa, että miten se "todellisuus" menikään... Ja korostan vieläkin, että en ole itse nauttinut mitään daturaa.

Leena Krohn kirjoittaa niin kiehtovasti, eleettömän yksinkertaisesti, vaikuttavia sanoja, joiden takana on niin paljon merkityksiä - ei voi muuta kuin ajatella ja taas ajatella. Aikasemmassa merkinnässäni kirjoitin Krohnin hienosta Tainaron-teoksesta, jolloin tutustuin hänen tekstiinsä ensimmäisen kerran. Tulevaisuudessa, kun siis etenen lineaarisesti aikajatkumolla aion lukea Krohnin teoksia lisää ehdottomasti, mutta en heti kaikkia kerralla. Tarvitsen aikaa sulatteluun ja pohdiskeluun. Krohnin tekstinäytteitä hänen kirjoistaan löytyy hänen omilta kotisivuiltaan http://www.kaapeli.fi/krohn/ Kiinnostavaa, että Krohn kuvailee itseään daturan kasvattajaksi...

Tyttökirjatutkimusta: Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt

Kiitos kaikille blogini tyttökirjaklassikko-kyselyyn osallistuneille ja kiinnostuksesta verkkokirjakauppaani kohtaan! Olen laittanut kirjapalkintoja postiin periaatteella jokaiselle jotakin Montgomeryn Runotyttö-kirjojen lisäksi. Kommenteissa mainittiin monia tyttökirjoja- tai sarjoja, jotka ovat olleet suosikkeja lapsuudessa ja joita luetaan vielä aikuisenakin. Minusta tyttökirjojen lukukokemukset on kiehtova aihe tutkimuksellisestikin ja olen lueskellut Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittamaa Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt- teosta (2005).

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti kyselyn Montgomeryn tyttökirjojen herättämistä lukuko-kemuksista ja kirja on koottu näiden muistelmien ja tarinoiden pohjalta. Suomalaiset naislukijat kertovat Runotyttö ja Anna-kirjojen merki-tyksestä omassa elämässään. Kirjoi-tukset ovat elämäkerrallisia, toiset voimakkaan eläytymisen koke-muksia ja toiset taas todella analyyttisiä itsensä tutkiskelua. Kirjoittajina on myös tutkijoita ja kirjailijoita. Monet kirjoittajat jakaantuvat selkeästi Anna- tai Emilia-"faneihin". Nämä esikuvat ovat vaikuttaneet kirjoittajien omaan käyttäytymiseen, arvoihin, ammatin tai jopa puolison valintaan. Kirjoja on luettu yhä uudelleen ja uudelleen ja ne ovat siirtyneet usessa sukupolvessa äideiltä tyttäreille eteenpäin. Teoksessa kerrotaan myös luonnollisesti kirjailija Lucy Maud Montgomerystä (1874-1942) ja hänen elämästään Kanadassa ja Prinssi Edwardin saaresta. Kirja on kokonaisuudessaan hyvä tietopaketti kaikille, jotka "fanittavat" Montgomerya, vaikka elämäkerralliset tarinat alkavatkin toistaa itseään. Erityisesti pidin luvusta, jossa kerrottiin Anna- ja Runotyttö-kirjojen kansien ja kuvituksen historiasta. Vaikuttava oli myös erään vanhemman mieslukijan kirje Anna-kirjoista, joita hän oli lukenut rintamalla ollessaan ja kirjat olivat kiertäneet koko komppanian miehillä. Seuraavassa muutama poiminta lukijoilta:

"Luen aina muutaman vuoden väliajoin koko sarjan uudelleen. Anna ja Emilia ovat kulkeneet mukana elämässäni jo liki kuusikymmentä vuotta, ystävyys tuntuu säilyvän." (s.118)

"Anna-kirjat osaan pitkälti sanatarkasti ulkoa." (s.60)

"Runotyttö oli mukana jopa synnytyssalissa" (s.89)

"Oikeastaan kaikki naisen elämän perusasiat löytyvät: unelmat, seurustelut, rakkaus, erilaisuus, äitiys, perhe, työ, yksinäisyys, menetykset ja kuolema" (s.24)

Viimeaikoina blogini on keskittynyt paljolti tyttökirjoihin ja seuraavissa postauksissa käsittelen välillä muitakin kirjoja, mitä olen lukenut ja lukemassa. Tyttökirjoja, vanhoja sekä uusia tuttavuuksia, luen tietenkin koko ajan ja olen niistä alkanut tekemään lyhyitä esittelyjä Tyttökirjaklassikot-verkkokauppani blogissa, jota voi käydä myös vilkaisemassa.

Vastaa kilpailuun ja voita upea tyttökirjaklassikko!

Vielä on muutama päivä aikaa vastata alla olevaan kyselyyn, mikä tyttökirja tai -sarja on klassikko mielestäsi. Kommenteissa on nostettu esille lukumuistoja mm. Montgomeryn Anna-sarjasta, Neiti Etsivistä, Tiinoista, Merri Vikin Lotta-kirjoista sekä Mary Marcin tyttökirjoista.

Vastausaikaa on maanantaihin 25.1. asti.