Luin tämän syksyn aikana Louisa May Alcottin (1832-1888) kuuluisia tyttökirjoja ja erityisesti keskityin Marchin perheen tyttäristä kertoviin kirjoihin. Alcottin tunnetuin teos Pikku naisia on julkaistu vuonna 1868 ja se on minunkin suosikkejani lapsuudessani. Toinen lukukerta kirjojen äärellä osoittautui erilaiseksi kokemukseksi, koska nyt luin Alcottin tekstiä kriittisemmin ja kiinnitin huomioni kirjoissa toistuviin teemoihin sekä sen ajan arvomaailmaan, jota kirjat heijastavat. Pikku naisia on Marchin perheestä kertova sarjan ensimmäinen osa ja sen jatkoksi ilmestyi seuraavana vuonna Viimevuotiset ystävämme (1869). Pikku miehiä (1871) on tarinan kolmas osa ja viimeinen jatko-osa Plumfieldin pojat (1886) ilmestyi 15 vuotta myöhemmin.
Kirjoista välittyy perinteisen perhe-elämän, avioliiton ja äitiyden mallin korostaminen naisten keskeisenä ja ihanteellisena elämäntehtävänä. Toisaalta Alcottin naishahmot tekevät kodin ulkopuolella ahkerasti töitä elättääkseen perhettään. Alcotin kasvatusnäkemykset ovat itseasiassa radikaaleja tuohon aikaan, sillä hän korostaa myös isän aktiivista osallistumista lastensa kasvatukseen ja naisten on osattava luovuttaa osa tästä kasvatusvastuusta isille. Alcottin omaksuma ajattelutapa omalta isältään lasten kasvattamiseen ja opettamiseen ilmenee erityisesti Plumfieldin koulussa, jonka Jo ja hänen miehensä perustavat varattomille pojille. Koulussa poikia ohjataan omatoimisuuteen ja aktiivisuuteen. Lasten annetaan vapaasti liikkua ja työskennellä itseään kiinnostavien asioiden parissa sekä nähdä omien kädentaitojen merkityksellisyys työnsä tuloksina. Lisäksi lasten kanssa keskustellaan laajasti erilaisista asioista eikä vain ulkoaopita asioita ja kasvateta kurissa ja "herran nuhteessa" kuten siihen aikaan oli tapana. Louisan oma isä perusti ystävineen niin sanotun utopiayhteiskunnan, jossa kaikki jäsenet olivat yhtä suurta perhettä keskenään ja heitä yhdisti yhteinen filosofia ja vegetarismi. Tämä kokeilu kuitenkin epäonnistui, mutta se oli perustana Alcottin ajatusmaailmassa. Hän tarjoaa aikaansa edellä vaihtoehtopedagogiikkaa kirjoissaan ja koko Plumfieldin koulu oppilaineen ja asukkaineen ovat yhtä suurta perhettä.
Pikku naisissa on edelleen lumoavaa ja lämpöistä vetovoimaa ja jokaisella, jotka kirjan ovat lukeneet on varmaan omat mielikuvansa Josta, Amysta, Bethistä ja Megistä. Jo on teoksessa niin vahva ja voimakas persoona, joka peittää muut sisaret varjoonsa. Beth on ujo, ihana ja hyväsydäminen tyttö, jonka sairastumista muistan jännittäneeni. Amya pidin turhamaisena ja pinnallisena, mutta nyt aikuisena taas näin hänen henkilöhahmossaan ja taiteellisuudessaan enemmän syvyyttä. Äidillinen Meg jäi minulle etäisimmäksi hahmoista, kun taas Johon samaistun voimakkaasti ja ihailin hänen kirjoittajan lahjojaan. Kirjan jatko-osissa petyin Jon muutokseen, kun hänestä tuli järkevä, itsensä hillitsevä aikuinen. Jon kiihkeys tukahdutettiin, näin sanoo aikuinen minäni. Ja entäpä Jon valinta? Järkiavioliitto. En ole koskaan saanut makua "epämiellyttävään" professori Bhaeriin. Romantiikan nälkäisenä toivoin Josta ja hänen lapsuudenystävästään, tunteellisesta Lauriesta paria. Professori Bhaer, joka on Jota paljon vanhempi ja mukamas viisaampi ei hyväksy Jon kirjoittamista, jolla Jo ansaitsee elantoansa ja avustaa taloudellisesti perhettään. Lopulta Jo lakkaa kirjoittamasta kokonaan moneksi vuodeksi. Seuraavassa katkelma heidän keskustelustaan teoksessa Viimevuotiset ystävämme :
"Minusta ei ole hauskaa, että nuoret tytöt tutustuvat tuollaisiin asioihin. Minä antaisin poikieni käsiin enemmän ruutia kuin tuollaista roskaa." (Professori)
"Ei se kaikki ole pahaa, vaikka onkin tyhjänpäiväistä, ja jos kerran ihmiset haluavat lukea sellaista, ei kai ole haitaksi, että sitä on saatavissa. Monet kunnialliset ihmiset ansaitsevat rehellisesti elatuksensa kirjoittamalla jännityskertomuksia." (Jo puolustautuu)
"Jos nuo kunnialliset ihmiset tietäisivät miten paljon pahaa he saavat aikaan, he eivät varmaan pitäisi leipäänsä aivan rehellisesti ansaittuna." (Professori)
Voi Jo, olisitpa kulkenut valitsemasi tien loppuun asti Laurien kosinnat hylättyäsi ja jäänyt rohkeasti sinkuksi! Plumfieldin koulua olisit pystynyt hoitamaan itsellisestikin perheesi ja ystäviesi tuella. Kouluhan perustettiin Jon perimään kartanoon. Onneksi Jo jatkaa kuitenkin kirjoittamista kirjan neljännessä osassa ja hän saa julkisesti tunnustustakin. Alcott itse ansaitsi elantonsa kirjoittamalla ja Jota pidetäänkin kirjailijan omakuvana. Alcottista tuli kuuluisa kirjailija elinaikanaan ja hän ei koskaan avioitunut vaan piti kiinni omasta vapaudestaan. Louisa M. Alcottista on kirjoitettu useita elämäkertoja, mutta suomennettu ei ole tietääkseni yhtäkään. Viimeisin elämäkerta on ilmestynyt vuodelta 2007 ja kertoo Louisasta ja hänen isästään. Siitä enemmän Kasvatus & Aika-lehdessä http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=147
Näissä neljässä teoksessa, jotka kertovat Marchin perheen tyttäristä ja jatkossa heidän lapsistaan on mukana myös paljon muitakin kiinnostavia ja sympaattisia henkilöhahmoja ja teemoja, joihin kannattaa tutustua ja suosittelen lukemaan kaikki osat. Minkälaista maailmankuvaa tyttökirjat tarjoavat sitten nuorille tytöille? Tätä jäin miettimään omalta kohdaltani. Tyttökirjallisuuttahan on syytetty esimerkiksi perinteisten sukupuoliroolien vahvistamisesta, missä naisten ainoana tavoitteena on mennä naimisiin, synnyttää lapsia ja hoitaa kotia. Alcott, jota voidaan pitää tyttökirjagenren uranuurtajana osoittaa myös toisin luomalla vahvoja ja voimakkaita naishahmoja, jotka kouluttautuvat, toteuttavat itseään, tekevät kodin ulkopuolista työtä ja elättävät myös perhettään. Plumfieldin koulussa jokaisella on oikeus opetukseen sukupuolesta, rodusta tai luokasta riippumatta. Myös naisten äänioikeutta kannatetaan tuona aikana, jolloin sitä ei ollut vielä laissa säädetty. Alcottin maailma on kaiken kaikkiaan idealistinen, jossa ihmiset kamppailevat köyhyyden ja vaikeuksien kautta läpi voittoon, auttavat heikompiosaisia ja tavoittelevat korkeaa moraalia ja hyvyyttä. Tällainen hyvyyden ja viattomuuden maailma tarjoaa monille tyttökirjojen lukijoille varmastikin lohtua ja turvaa. Seuravassa merkinnässäni palaan tähän aiheseen toisen tyttökirjaklassikosarjan parissa.
Lähteenä: Mervi Koski 2000, Ulkomaisia nuortenklassikoita. Aarresaaresta Pulskaan Mustaan
