Suomalaisen kirjallisuuden päivänä suomalaisten tyttökirjojen arvonta!

Tänään Aleksis Kiven päivänä ajattelin pitää pitkästä aikaa tyttökirja-arvonnan. Ja koska samalla on suomalaisen kirjallisuuden päivä, niin arvontakirjoina on kotimaisia tyttökirjoja. Tyttökirjapaketti sisältää 10 suomalaista tyttökirjaa. Arvontaan voi osallistua blogini lukijat tai lukijaksi kirjautuneet. Anonyymina ei voi osallistua arvontaan, mutta voi toki vastata kysymykseen. Mielelläni kuulisin, minkä suomalaisen tyttökirjan tai nuortenkirjan olet viimeksi lukenut?

Paketti sisältää seuraavat kirjat:

Mary Marck: Yhteiskoululaisia (1947)
Tuulikki Otsola: Marjatan hauskin kesä (1954)
Outi Luhtapohja: Pärinätytöt (1956)
Merja Otava: Priska kesästä kesään (1960)
Annikki Kariniemi: Pikka. Kirja Lapin tytöstä (1963)
Anni Swan: Iris rukka (1963)
Kaija Pakkanen: Sebastianin tytär (1970)
Hellevi Salminen: Mikä sun on Saila? (1974)
Anni Polva: Tiina seikkailee (1987)
Merja Jalo: Ravirieha (1995)

Arvonta päättyy perjantaina 21.10.  Mukavaa arvontaa!

Fredrik Backmanin Britt-Marie kävi täällä lukupiirikirjana

Olen nykyään lukupiirissä ja valitsimme lukupiirikirjaksi ruotsalaiseksi vastineeksi mainostetun mielensäpahoittajan, Britt-Marie kävi täällä (Otava, 2016, suom. Riie Heikkilä). Britt-Marie on uudessa elämäntilanteessa: hän on jättänyt petturimiehensä, jonka kanssa on ollut aviossa neljäkymmentä vuotta. Hän on huolehtinut kodista, aviomiehen vaatteista ja tämän lapsista, kun yrittäjänä toimiva Kent taas on tuonut leivän pöytään. Kotirouvavuosien jälkeen Britt-Marie haluaa töihin. Lähtökohta työmarkkinoilla ei ole kuitenkaan hyvä kouluttautumattomalle kuusikymppiselle naisihmiselle. Sinnikäs siisteysintoilija Britt-Marie saa kuin saakin lyhytaikaisen pestin pikkukaupunki Borgin nuorisotalon kiinteistönhoitajana. Borgiin saapuessaan jalkapallo lentää suoraan päin pläsiä ja rouva pökertyy. Britt-Marieta ei voisi vähempää kiinnostaa koko jalkapallo, mutta niinpä vain hänestä tulee Borgin lasten jalkapallojoukkueen valmentaja.

Borg on kuolemaisillaan oleva kaupunki tai kylä, josta työpaikat ovat hävinneet, nuoret paenneet isoihin kaupunkeihin ja kaikki rapistuu talouskriisin seurauksena. Borgissa on kuitenkin pizzeria, joka on samalla postitoimisto, elintarvikekauppa ja autokorjaamo. Sinne asukkaat kokoontuvat joka päivä. Britt-Marien on pakko siivota niin nuorisotalo, pizzeria kuin vuoraemäntänsä talokin, koska kaikkialla on käsittämättömän likaista. Ruokasooda auttaa asiassa kuin asiassa ja me lukupiirissä ajattelimme, että pitäisiköhän kokeilla! Borgissa asuu erikoisia ihmisiä, joihin Britt-Marie tutustuu vähitellen. Yksi niistä on pizzerian omistaja rullatuolissa oleva Joku, jolla ei ole oikein nimeä. Mietimme, onko Joku nainen vai mies, kunnes kirjan selailun tuloksena näimme lauseen, jossa hänet kuvattiin naiseksi. Hän olisi voinut olla sekä että. Meitä mietitytti, mikä Joku on ruotsinkielisessä teoksessa ja käytetäänkö hänestä Hen-muotoa.

Borgissa asuu Sven-poliisi, joka ihastuu Britt-Marieen ja Britt-Mariekin taitaa olla vähän ihastunut Sveniin. Kent kuitenkin pyrähtää paikalle ja haluaa vaimonsa takaisin kotiin. Kent, joka on sanonut aina Britt-Marieta sosiaalisesti kyvyttömäksi! No, siinä hän on väärässä! Kent ei kuitenkaan osoittaudu ällöttäväksi, vaikka meillä olikin ennakkoluuloja miestä kohtaan. Britt-Marie pähkäilee kotiinlähdön kanssa, mutta jää ainakin lasten jalkapalloturnaukseen asti. Britt-Marie välittää syvästi Borgin lapsista ja draamaakin kirjassa ilmenee loppua kohden. Kirja on tavallaan Britt-Marien kehityskertomus.

Oliko kirja meistä hauska? Toisten mielestä oli, minun mielestäni ei niin hirveän hauska. Toiset pystyvät samaistumaan Britt-Mariehen, joka on kontrollifriikki. Ehkä pitäisi laatia kirjallisena mieluummin listoja, kuin pyöritellä ja listata asioita päässä? Minua mietitytti Britt-Marien yksinäisyys ja hänen unettomat yönsä. Kaikkitietävä kertoja myös ärsytti yleistävällä kerronnallaan me-muodossa. Minä en tunnustaudu jalkapallon ystäväksi! Lopuksi mietimme myös kirjan ajankuvaa. Ihmettelimme, kun Borgissa ei ole tietokonetta eikä nettiä. Britt-Marielle on kuitenkin kännykkä, jota hän opettelee käyttämään. Olisiko ajankuva sitten 1990-luvulta? Milloin Ruotsissa on ollut joku talouskriisi?

Terttu Pajunen-Kivikäs: Jylläävästä taiteilijaperheestä mielevään missiin ja tarmokkaseen Tellervoon

Terttu Pajunen-Kivikäs on kirjoittanut joukon tyttöromaaneja 1940-1950-luvuilla, mutta kirjat eivät nousseet suuren yleisön tietoisuuteen ja ovat nykyään jo unohdettuina kirjavarastoissa, jos sieltäkään niitä enää löytää. Tartuin Kontion taiteilijaperheestä kertovaan nelisosaiseen kirjasarjaan, jonka aloittaa Meidän perhe jyllää (1944). Alex Kontio on leskeksi jäänyt taidemaalari, jonka vastuulla on helsinkiläisperheen kuusipäisestä lapsikatraasta huolehtinen. Vanhimmat sisarukset Mieli(kki) ja Kylli(kki) ovat aikuistumisen kynnyksellä ja rakastumiset sekä seurusteleminen pohdituttavat nuoria naisia. Isä Kontiolla on rahasta tiukkaa, mutta kun taulut myyvät, niin silloin ateljeessa juhlitaan. Kontion välit ovat katkenneet appiukkoon kauppaneuvos Lurreen, joka ei koskaan hyväksynyt tyttärensä avioitumista taiteilijan kanssa.

Ensimmäisessä osassa Lurre haluaa tavata lapsenlapsiaan, mutta lasten kylävierailut epäonnistuvat isoisänsä luona, kunnes Kontion perheen nuorin siskoksista tarmokas Tellervo saa välit kuntoon. Tellervo on kirjojen kantava voima. Hän on poikatyttö, joka käyttää nyrkkejään tarvittaessa, reipas partiolainen ja vartionjohtaja sekä musikaalisesti lahjakas. Tellervo soittaa pianoa, hanuria ja lopulta selloa. Sarjan kolmannessa osassa kirjan nimikossa Tellervo tarmokas (1951) tyttö leikkauttaa poikatukan, saahan hän lahjaksi housut. Tellervo haluaisi olla oikea poika, koska silloin hänen ei aina tarvitsi kuunnella miten on oltava ja käyttäydyttävä, jotta olisi kuin lady. Ulrika-täti yrittää kasvattaa Tellestä hienoa ladya, mutta Tellervo huokaisee helpotuksesta, kun hyväsydäminen täti lähtee ulkomaille hoitamaan sairasta sukulaistyttöään.

Kontion taloudenhoitajana on toiminut Kylli-sisko ja kun hän sarjan toisessa osassa Mielistä tuli missi (1948) lähtee opiskelemaan Milanoon maalausta isänsä tukemana, niin taloudenhoidosta vastaa perheeseen palkattu Hulda. Tellervo kuitenkin veljiensä kanssa juonittelee Huldalle aviomiehen ja niin Kontion perheen taloudenhoitajaksi tulee myöhemmin ankara Viivi, joka on aikoinaan ollut  mestariuimari. Vanhin sisar ja perheen kaunotar Mieli valitaan kauneuskuningattareksi ja sekös kauhistuttaa koko perhettä, paitsi Tellervoa, joka pitää perhettään vanhanaikaisena. Isä Kontion suusta kuultuna: "En ole koskaan hyväksynyt tuollaisia kilpailuja. Kauneus on Jumalan antama lahja, mutta ulkonainen puoli on vain kuorta, sisäinen todellista." Mieli salaa perheeltään saamansa elokuvaroolin ja sotkee samalla suhteensa kihlattuunsa. Mieli kuitenkin toteaa, että elokuva-ala ei sovi hänelle loistavista arvosteluista huolimatta ja jatkaa sisustusarkkitehti-opintojaan. Avioliiton satamaan Mieli pääsee sydänsuruista huolimatta.

Sarjan neljännessä osassa Omenapuiden kukkiessa (1956), jonka kansikuva on hyvin harhaanjohtava, Kontion perhettä kohahduttaa sisarusparven nuorin vesa Ahti, joka liittyy lättähattuihin. Ahdin uusi pukeutumistyyli ei miellytä kaikkia ja urheasti hän kestää pilkan ja naurun. Tellervokin päättää veljensä kiusaksi pukeutua meikatuksi villamyssymissiksi. Romaanissa tuodaan esille ennakkoluuloja  työväenluokan ja keskiluokan välillä ja nuorisokulttuurin kuvaus on oikein osuvaa slangisanoja myöten. Suvaitsevainen isä Kontio avaa ateljeensa ovet nuorisolle ja ennakkoluulot karisevat puolin ja toisin. Voi Santta! Liekö kustantamosta johtunut, että kansikuvaksi ei uskallettu laittaa radikaalia lättähattua tai villamyssymissiä vaan idyllinen (aika vanhakin) pariskunta kukkien ympäröimänä?

Tellervo perustaa orkesterin lättähattujen kanssa ja ammatilliset haaveet muuttuvat musiikkiopistossa opiskelevan tytön mielessä kunnianhimoisiksi, vaikkakin hän jää koulussa luokalle. Tellervo haluaa vakavissaan sellistiksi ja alkaa myös säveltämään. Muutenkin kiinnostavaa näissä kirjoissa on, miten kaikki tytöt tai naiset kuvataan hyvin koulutus- tai urasuuntautuneina huolimatta siitä, ovatko he naimisissa vai eivät.

Kirjailija Pajunen-Kivikäs on mainio ja humoristinen sodanjälkeisen ajan nuorison kuvaaja. Kirjat voi lukea itsenäisinä teoksina, vaikka lukuisia henkilöhahmoja kirjoissa piisaakin. Minä luin kirjoja epäjärjestyksessä ja sarjan jonkinlainen yhtenäinen kansikuvitus olisi ollut mielekkäämpää. Aion lukea vielä lisää kirjailijan vallattomia nuorisoromaaneja! Seuraavassa sitaatteja kirjoista, joita voi pitää ajasta toiseen nasevina...

"Aina meitä nykyajan nuoria haukutaan. Vanhemmat ihmiset unohtavat aina oman nuoruutensa. Päättäkäämme me, viidesluokkalaiset, että emme koskaan, missään, milloinkaan hauku meitä seuraavaa sukupolvea, kun tulemme suuriksi." (Tellervo Tarmokas, 27)

"Meille nuorille pitää antaa ihanteita, mutta vanhat eivät aina päde nykyisinä aikoina. Täytyy olla uusia ihanteita. Mitä tapahtui ja harrastettiin kaksisataa vuotta sitten, ei ehkä sovi uuden polven puitteisiin. Mutta nykyjan nuorilla on paljon suurempia vaikeuksia voitettavinaan, jopa yksin ammattia valitessaan." (Omenapuiden kukkiessa, 127-128)

Tyttökirjoja 2010-luvulle

Tänä vuonna on ilmestynyt ilahduttavasti vanhoista tyttökirjoista uusintapainoksia. Alkuvuonna Otava julkaisi uudet painokset kotimaisen Mary Marckin (oik. Kersti Bergroth) valloittavista koululaisromaaneista Eevan luokka ja Vähän enemmän Eevasta. Niiden ensipainoksista on lähes 100 vuotta!  Kirjat ilmestyivät tutuilla Martta Wendelinin kansikuvilla. Toivottavasti nämä hauskat vanhanajan koululaiselämää kuvaavat tyttöromaanit kiehtoisivat myös uusia lukijasukupolvia.

Äskettäin WSOY julkaisi L.M. Montgomeryn Pienestä runotytöstä  uuden pokkaripainoksen. Tummatukkaisen tyttöhahmon sijasta kansikuva on nyt hempeillä kukkasilla kuvitettu. Pienen runotytön suomennos on I.K. Inhan käsialaa, vaikkakin kyseessä on Inhan uudistettu suomennos 1960-luvulta, jolloin herra ei enää ollut elossakaan. Inhan ansiota on kuitenkin Pienen runotytön ilmestyminen Suomessa, sillä hän ehdotti kirjan kääntämistä WSOY:lle. Tutkija Vappu Kannas on kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin kirjan käännöshistoriasta. Pieni runotyttökin on kohta 100-vuotias!

Varhaisia meillä käännettyjä tyttökirjoja onkin saatettu suomentaa suoraan ruotsinkielisistä teoksista eikä alkuperäisteoksista. Tutkija Laura Leden on käsitellyt aihetta pro gradu-työssään. Tuttuun tapaani esitän taas kysymyksiä: Mistä tyttökirjasta teidän mielestänne pitäisi ilmestyä uusi painos? Lempikirjastanneko, kenties? Tai mistä käännetystä tyttökirjasta pitäisi ilmestyä uusi suomennos? Minä kallistun Annan nuoruusvuosiin, koska kirja on ehdottomasti tyttökirjaklassikkojen aatelia ja uusi suomennos olisi paikallaan.

I'm back! Kirjoittelen taas täällä rakkaalla vanhalla blogisivullani tyttökirjoista kuin muustakin kirjallisuudesta, kuulumisista tutkijataipaleellani sekä mahdollisista innoittavista matkoista ja tapahtumista. Toivottavasti löydätte tienne tänne uudestaan!

Me kirjoitamme öisin

Kun liityin Suomen tietokirjailijat ry:n jäseneksi, mieleeni on jäänyt meidän mottomme kai - he kirjoittavat öisin (tästä on myös tehty kirja, joka täytyisi lukea!). Väite pitää minun kohdallani täysin paikkansa. Palaan ajassa  taaksepäin kirjani kirjoittamisen aikaan, jolloin en voinut todellakaan rentoutua vaan ajatukseni olivat koko ajan työn alla olevassa projektissani, jota kirjoitin aina vain kuin oli mahdollista. Moniin kuukausiin minulla ei ollut sosiaalista kanssakäymistä ystävieni kanssa. Kaikki vapaa-ajat kirjoitin päätyöni ohessa ja toisinaan öisin. Junamatkat töihin kuluivat taustatyössä tehdessä: perehtyessäni tieto- ja tutkimuskirjallisuuteen tai lukiessani elämäkertoja. Suurin osa lähdekirjallisuudesta oli englanniksi tai ruotsiksi. Elämänvaiheeni oli tuskainen, ahdistava, työläs ja uskoni oli välillä loppua. Päässäni takoi vähän väliä: Ei tästä kirjasta ikinä tule valmista! Deadlinet vain paukkuivat.

Annoin hiuksieni kasvaa, niiden värit haalistuivat, en leikauttanut niitä, en tehnyt niille mitään. Ehkä halusin samalla näyttää alitajuisesti kärsivältä taiteilijalta. Minulla oli täysin taikauskoinen pakkomielle, sillä ajattelin että juuri hiuksissani on kirjoittamisen voima. Edellistä kirjaa kirjoittaessani voima oli kynsissäni ja voi että, miten kamalilta ne näyttivät, kuten myöhemmin hiukseni.

Käännekohta tapahtui kevään ja kesän korvilla, sillä tekstistä alkoi tulla kirjan näköinen. Sitten minun oli ihan pakko mennä kampaajalle, koska osallistuin tuttavani ylioppilasjuhliin. Siinä vaiheessa ajattelin, osaanko enää seurustella sosiaalisesti ihmisten kanssa, kun olin ollut niin pitkän ajan hautautuneena omiin maailmoihin, joita määrittivät työ, perhe ja kirjoittaminen. Aurinko ja valo tekivät kuitenkin hyvää ja oloni keventyi, sillä olin jo voiton puolella. Keskeneräisyyden taakkani pieneni ja kesästä osasin jo nautiskella. Elokuussa tulivat viimeiset sanat ja sitten kirja olikin valmis. 

Valitettavasti, kun eloni oli niin ilmavaa, mieleeni pulpahteli jo uusi kirjan idea, jolle en ole nyt tehnyt yhtään mitään. Se on vain tuolla takaraivoissani ja työnnän sen välillä pois häiritsemästä. En halua taas kärsiä... olen saanut vyötärömakkaranikin pienemmiksi, koska minulla tulee kirjoittamisen sivuoireina myös liikakiloja. Haluan oloni pysyvän edelleen heppoisena ja aion todellakin pitää huolta hiuksistani ja kynsistäni!