maanantai 20. helmikuuta 2017

Maria Turtschaninoff: Naondel - Punaisen luostarin kronikoita


Olen lukenut aikaisemmin Maria Turtschaninoffin palkitun Maresin ja minua kiinnosti lukea jatkoa Punaisen luostarin kronikoita-sarjaan. Naondel (2016, Tammi suom. Marja Kyrö) on fantasiasarjan itsenäinen jatko-osa, joka sijoittuu aikaan ennen Maresin tapahtumia. Maresissa kerrotaan saarella sijaitsevasta erikoisesta luostarista, joka tarjoaa turvapaikan vainoa ja väkivaltaa kokeville naisille. Menosin saarelle on miehiltä pääsy kielletty.  

Naondelissa käytetään näkökulmatekniikkaa, jossa tytöt ja naiset kertovat vuorotellen oman tarinansa. Tarinat muodostavat kertomuksen alkusisarista, jotka ovat perustaneet Punaisen luostarin. Ääneen pääsee ensimmäisenä nuori nainen nimeltä Kabira, jonka tehtävänä on suojella lähdettä, Anjia. Lähteessä on salaisia voimia sekä hyvään että pahaan. Kabira on rakastunut visiiriin poikaan Iskaniin ja paljastaa hänelle lähteen salaisuuden. Valtaa janoava Iskan käyttää Kabiraa ja lähdettä hyväkseen omiin, pahoihin tarkoituksiinsa. Lähteen avulla hän pystyy näkemään tulevan ja muuttamaan tulevaisuutta. Iskan pakottaa Kabiran vaimokseen surmattuaan tämän perheen.

Iskanin jalkavaimoiksi ja uhreiksi joutuvat myös papitar Garai, unienkutoja Orseola, naissoturi Sulani, orja Clarás, Iona, joka katoaa ja moni muu tyttö tai nainen. Väkivaltainen ja sadistinen Iskan kasvattaa itsellen naishaaremin palatsiinsa, jonne naiset ovat vangittuina vuosien ajan. Aluksi hän haluaa naisten synnyttävän vain poikia ja tytöt tapetaan ennen syntymäänsä lähteen voimalla. Paholaismainen Iskan hallitsee kaikkia, mutta alistetut naiset nousevat lopulta vastarintaan ja pakenevat Naondelilla, veneellä.

Turtshaninoffin kerronta on väkevää ja voimakasta. Kirja sisältää hyvin raakaa ja julmaa kuvausta, jossa veri valuu. Tyttöja ja naisia hyväksikäytetään ja raiskataan. Näitä tarinoita kerrotaan yhtä hyvin reaalimaailmassa kuin historiankirjoissa. Sen takia onkin aiheellista kysyä, onko tämä varsinaisesti nuortenkirja. Kirjassa on sekä nuorten että aikuisten kirjan luokitus ja sen sanotaan olevan nuorille aikuisille suunnattu. Hesarin arvostelussa Toni Jerrman kuvailee Naondelia voimaannuttavaksi lukukokemukseksi. Minä en pitänyt kirjan lukemista kovinkaan voimaannuttavana, vaikka se käsitteleekin vahvoja naishahmoja, naisten yhteisöllisyyttä ja lopulta vapautumista patriarkaatista. Jos kyseessä on feministinen teos, on sen maailmankuva kovin mustavalkoinen. Miehet ovat yksipuolisesti pahoja, naisten sortajia ja alistajia. Loppu kärsii myös pienestä epäuskottavuudesta palvelija Estegin suhteen. En suosittele kirjaa herkille lukjoille, oli kyseessä sitten nuori aikuinen tai aikuinen.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Rainbow Rowellin teinirakkaudesta kertova Eleanor & Park (Viisas Elämä, 2016, suom. Terhi Kuusisto) on ihana ja koukuttava nuortenromaani. Kirja sai monia nuortenkirjallisuuspalkintoja ilmestyessään Yhdysvalloissa. Takakannessa kirjailija John Green toteaa: "Eleanor & Park toi mieleeni paitsi sen, miltä tuntui kun oli nuori ja rakastunut, myös sen, miltä tuntui kun oli nuori ja rakastui kirjaan". Olen täysin samaa mieltä Greenin kanssa.

Romaanissa eletään vuotta 1986, aikaa ilman kännyköitä, nettiä tai somea. Aikaa, jolloin puhelin tai yhteyden ottaminen toisiin vaivattomasti ei ole itsestäänselvyys, kuten nykyään. Eleanor tulee kouluun uutena oppilaana kesken lukukauden. Hän erottautuu joukosta räiskyvän punaisilla hiuksillaan, isokokoisuudellaan ja erikoisilla vaatteillaan. Koulubussissa kaikilla on jo oma paikkansa ja kukaan ei halua häntä viereensä, paitsi Park, joka päättää pelastaa tytön nololta tilanteelta. Eleanor saa istumapaikan pojan vierestä bussin edestä. Park on puoliksi korealainen ja haluaa välttää muiden huomion kohteeksi joutumista. Hän ei kuulu koulun suosikkeihin, jotka istuvat takana bussissa, meluavat ja kiusaavat muita. Eleanor joutuu heti silmätikuksi ja häntä kiusataan koulussa ulkonäkönsä takia.

Park lukee aina koulumatkoilla sarjakuvia. Bussimatkat sujuvat hiljaisuudessa ja aluksi Eleanor ja Park eivät puhu toisilleen. Park kuitenkin huomaa, että Eleanor lukee salaa hänen sarjakuviaan. Heidän välilleen kehittyy ystävyyys ja ystävyys syvenee romanssiksi. Eleanorin ja Parkin taustat ovat tyystin erilaiset. Eleanor on köyhistä oloista ja vanhin perheen viidestä lapsesta. Kaikki sisarukset nukkuvat samassa huoneessa, toiset lattialla. Eleanorin isäpuoli on pahantuulinen, joka juo ja pahoinpitelee Eleanorin äitiä. Äiti on täysin alistettu. Eleanor välttelee väkivaltaista isäpuoltaan ja tytöllä on oma paikkansa kerrossängyn yläpedissä, jossa hän voi olla rauhassa.

Eleanor ja Park salaavat romanssinsa aluksi kaikilta, varsinkin Eleanorin pelottavalta isäpuolelta, joka vahtii tytön liikkumista. Eleanorin koulukirjoihin alkaa ilmestyä myös inhottavia, ällöttäviä viestejä ja tyttöä nöyryytetään koulussa. Vaikka kirja kuvaakin romanttista ensirakkauden huumaa, siinä on kuitenkin samalla ahdistava pelon ja uhan ilmapiiri. Tämä romaani sopii hyvin varttuneemmillekin lukijoille. Lukekaa itse, miten Elenorin ja Parkin suhteelle käy. Ja kuka on inhottavien viestin takana?


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kaari Utrio: Paperiprinssi


"Tarjoilua valvoi rouva Fredrika Runeberg, joka oli pitkällä raskaana. Hän näytti väsyneeltä, eikä ihme, hänhän joutui kiipeämään Laguksen portaat monta kertaa päivässä kotiaskareita hoitaessaan, sillä kyökki oli alakerrassa. Vakava nuori nainen, Wilhelmine arveli, ja kaikesta huolissaan." (371)

Kaario Utrion viihdyttävä romaani Paperiprinssi (Amanita 2015) vie mukanaan historialliseen 1830-luvun Suomeen, jolloin suuriruhtinaskunnan pääkaupunkia Helsinkiä ollaan vielä rakentamassa. Tarina alkaa Suurkosken paperiruukilta, kun ruukin omistaja pitkään merillä ollut merikapteeni Sebastian Ross palaa vihdoin takaisin kotiinsa raajarikkona ja masentuneena. Ruukilla hän kohtaa itsevarman serkkunsa Wilhelminen, joka on tottunut hoitamaan ruukin asioita ja valvomaan paperinvalmistusta. 25-vuotias vanhapiika Wilhelmine on äreän ja ilkeän luutnantti Falkenstenin tytär. Rossin ja Falkenstenin suvut ovat aina olleet riidoissa, mutta papa naittaisi mielellään tyttärensä rujolle merikapteenille. Aatelista syntyperää oleva Wilhelmine erottautuu joukosta pituudellaan, joka kauhistuttaa monia muita. Onhan sopimatonta naisen olla pitkä!

Sebastianin masennus katoaa kuin taikaiskusta Wilhelminen seurassa ja heidän välillään kipinöi romanttisessa ilmapiirissä. Wilhelminen papa kuitenkin kuolee ja naimattoman naisen tulevaisuus näyttää epävarmalta. Kuvioihin astuu sukulainen omistajan elkein, ylpeä kreivi von Staude, josta tulee Wilhelminen holhooja. Hän vie Wilhelminen mukanaan Helsinkiin ja seurapiireihin. Von Stauden talossa pyörivät kreivin lapset myös edellisistä avioliitoista. Aikuistuneet lapset ovat rakastuneet vallan sopimattomasti säätynsä alapuolelta, kreivin siitä kuitenkaan tietämättä. Hänelläkin on suunnitelma Wilhelminen naittamiseksi. Luvassa on siispä juonittelua ja herkullisen jännittäviä juonenkäänteitä. Myös Sebastian matkustaa Helsinkiin, kun ikävä kalvaa sisimmässä. Rohkaistuuko hän kuitenkaan kosimaan?

Utrio kirjoittaa tuttuun tyyliinsä vakuuttavaa ja historiallista ajankuvaa. Asiantunteva perehtyneisyys paperin valmistamiseen on hyvin informatiivistä. Ihmisiä vilisee paljon kirjan sivuilla, kuten aina Utrion romaaneissa, mutta onneksi henkilöt on selitetty tapansa mukaan alkusivuilla. Historiallisten yksityiskohtien lisäksi, Utrion humoristinen tyyli on kaikkein parasta. Kiehtovaa oli lukea Wilhelminen vierailusta Lauantaiseurassa nuorten Runebergien Helsingin kodissa. Hyvää Runebergin päivää kaikille!