lauantai 29. tammikuuta 2011

Saran seitsemän uutta tunnustusta



Sain kaksi tunnustusta blogilleni Terhi Rannelalta ja Leena Lumelta. Kaunis Kiitos heille! Tämä kannustaa jatkamaan kirjallisuusblogini pitämistä omalla persoonallisella tyylilläni ja tässä samassa blogiosoitteessa. Tunnustuksen saamiseen sisältyy seitsemän asian kertominen itsestään, jonka olen kerran aikaisemmin tehnytkin, mutta tunnustetaan lisää:

1. Vaikka luenkin paljon kirjoja ja kirjoitan niistä - en edelleenkään tiedä kuinka monta kirjaa luen vuodessa. Kaikkea lukemaani en kirjaa ylös enkä bloggaa niistä.

2. Kirjoitan tällä hetkellä useampaan blogiin, mutta tämä blogini on ensimmäiseni ja ikiomani. Pidän myös yhteisbloggaamisesta, jossa useampi kirjoittaja kirjoittaa yhdessä.

3. Kirjojen lisäksi harrastan elokuvia. Leffamakuni on kirjava, mutta kun haluan rentoutua, niin katson jännittäviä toimintaelokuvia, joissa ei tarvitse ajatella - ainakaan liikaa.

4. En juo kahvia vaan teetä. Cocis maistuu liiankin hyvälle.

5. Nukun liian vähän, mutta toivon, että se on väliaikaista. Työ ja vapaa-aikani menevät nykyään sekaisin.

6. Odotan kevättä ja valoa. Kevät on lupaus jostain uudesta.

7. Kesään mennessä valmistun opettajaksi. Haluan tulevaisuudessa opettaa sekä kirjoittaa.



Lähetän tunnustukset eteenpäin oman tunnustuksensa ansaitseville blogeille:

Susan kirjasto

Sallan lukupäiväkirja

Kertomus jatkuu

K-blogi - koko lailla kirjallisesti

Kirjainten virrassa



p.s. Kirjoista on helpompi puhua kuin itsestään.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Charlotte Brontë: Professori



Charlotte Brontën (1816-1855) Kotiopettajattaren romaani on ollut lempikirjojani lapsuudesta asti. Jane Eyreen liittyy vahvoja muistoja ja mielikuvia, sillä ensimmäisen kerran tutustuin kirjaan sarjakuvana, josta puuttui sivuja. Sarjakuva oli vanha, värikäs ja sen hahmot ovat edelleenkin piirtyneet mieleeni, erityisesti Berthan tumma, pelottava hahmo kynttilänvalossa. Mielikuvitukseni avulla täytin puuttuvat kohdat ja siitä syntyi kirjoitelma, jota luettiin koulussa. Parin vuoden päästä siitä sain varsinaisen kirjan lahjaksi ja luin sen saman tien. Olen tätä sydämeni kirjaa kohtaan tuntemaani paloa tuonut esille täällä ennenkin, mutta Amman kauniin kirjeen jälkeen minulla virisi innostus tutustua Charlotte Brontën muuhunkin tuotantoon.



Professori (1857) on Charlotten esikoisteos, joka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Charlotte julkaisi salanimellä Currer Bell Kotiopettajattaren romaanin (1847), joka herätti suurta kohua ja huomiota ilmestyessään. Bellin oikea henkilöllisyys selvisi Charlotten elinaikana, mutta hänen seuraavatkin teoksensa Shirley (1849) ja Syrjästäkatsojan tarina (1853) julkaistiin Currer Bellin nimellä. Charlotten sisarukset julkaisivat myös samana vuonna kuin Kotiopettajattaren romaani ilmestyi omat romaaninsa Emily Humisevan harjun ja Anne Agnes kotiopettajattaren. Lahjakkaat sisarukset olivat kirjoittaneet lapsuudesta asti mielikuvituksellisia tarinoita ja runoja Englannin nummien syrjäisissä maisemissa. He olivat julkaiseet yhdessä runokokoelmankin salanimiä käyttäen ennen romaaniensa ilmestymistä. Traagiset kuolemantapaukset varjostivat Charlotten elämää, sillä hänen kaksi vanhinta sisartaan olivat kuolleet aikaisemmin tuberkuloosiin, veli Branwell ja Emily kuolivat siihen 1848 ja Anne 1849. Charlotte jäi yksin isänsä kanssa asumaan pappilaan ja menestyi kirjailijana. Charlotte avioitui 1854, mutta avioliitto jäi lyhyeksi, sillä hän itse kuoli vain 38 vuotiaana odottaessaan ensimmäistä lastaan.



Professori poikkeaa Charlotten muista romaaneista siinä, että sen päähenkilönä on mies William Crimsworth. Kertomus alkaa, kun nuori ja varaton William valmistuttuaan Etonista tapaa tyrannimaisen veljensä kymmenen vuoden jälkeen ja pääsee tämän tehtaaseen konttoristiksi. William alistuu ensiksi veljensä tylyyn kohteluun, mutta uuden tuttavansa suosituksesta lähtee Brysseliin etsimään töitä. Hän saa paikan poikakoulun opettajana ja lisäksi hänestä tulee tyttökoulun englannin kielen opettaja. Opettajaa sanotaan Belgiassa professoriksi. William on nuhteeton, säästäväinen ja ahkera mies, joka tarkkailee muita etäältä. Tyttökoulun juonitteleva johtajatar Mdlle Reuter ihastuu Williamiin, mutta William näkee hänen lävitseen ja eroaa lopulta kummastakin toimestaan. Hän rakastuu tyttökoulun opettajattareen Francesiin, joka on hänen oppilaansa englannin tunneilla. Frances on puoliksi sveitsiläinen ja puoliksi englantilainen, joka kamppailee myös omasta toimeentulostaan. Kirjan loppu on onnellinen ja yllättäväkin. Williamin kosintaan suostuessa Frances pyytää saada jatkaa opettajan työtään.



"Kolmetuhatta frangia!" Frances mutisi. " Kun minä saan vain tuhatkaksisataa!" "Niin kuitenkin täytyy toistaiseksi olla. Ja monsieur, sanoitko jotain sellaista, että jättäisin työni? Oi ei! Pidän siitä tiukasti kiinni." (283s.)



"Kuvitella, että menisin kanssasi naimisiin tullakseni sinun elättämäksesi monsieur! En voisi tehdä niin. Ja kuinka ikäviä päiväni olisivatkaan! Sinä olisit poissa opettamassa ummehtuneissa, meluisissa luokkahuoneissa aamusta iltaan, ja minä kituisin kotona yksinäisenä ja vailla tekemistä." (283s.)



Frances ilmaisee myöhemminkin naimisissa ollessaan tyytymättömyytensä palkkaansa ja hänen ehdotuksestaan pariskunta perustaa oman tyttökoulun Brysseliin. Olin aivan hämmästynyt, kun luin Brontën todella aikaansa edellä olevaa esifeminististä tekstiä. Tytöt kasvatettiin vielä 100 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeenkin aviovaimon ja perheenemännän rooliin, jolloin avioituessaan nainen jää kotiin, jättää työnsä ja on taloudellisesti riippuvainen miehestään! Naisen palkka oli tuolloin (Professorissa) 40 prosenttia miehen palkasta, kun se nykyään on suunnilleen 80 prosenttia miesten palkoista. En voi vastustaa mielikuvaa, mutta kiihkeässä Francesissa näen jotain Charlotte Brontëa itseään. Charlotte toimi itsekin sisarensa Emilyn kanssa opettajana Brysselissä.



Professorissa on erikoisia persoonia, voimakkaita henkilöhahmoja ja kirjailija osaa taitavasti kirjoittaa ihmisluonteen kuvauksia. Vaikka teos voi joissain kohdissa olla epätasainenkin ja tekstissä on aika paljon ranskaa mukana, niin kyllä Charlotten kieli soi ja se soi syvällä sisimmissäni. Professoria on verrattu Syrjästäkatsojan tarinaan, jota en ole lukenut. Kummassakin on samoja elementtejä, mutta Brontë oli itse sitä mieltä että teos oli hylätty huonoin perustein. Hän kirjoitti myöhemmin Professoriin alkusanat. Suomeksi kirja ilmestyi 2009.



"Tämä kirja kirjoitettiin ennen Kotiopettajattaren romaania ja Shirleytä, mutta sille ei voi anoa minkäänlaisia myönnytyksiä sillä perusteella, että se olisi ensi yritys. Ensi yritys se ei todellakaan ollut, sillä sen kirjoittanut kynä oli aiemmin kulunut kovasti vuosia kestäneissä harjoituksissa." (Currer Bell s.11)



Lähteet: Professori, Wikipedia

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Hellevi Salminen: Baby



Hellevi Salmisen esikoisteos on vuonna 1962 ilmestynyt Baby. Kirja kertoo 15-vuotiaasta Babyksi kutsutusta herkästä tytöstä, joka kamppailee omaan henkiseen kasvuun ja perhe-elämään liittyvien ongelmien kanssa. Babyllä menee koulussa huonosti, kotona on ongelmia, sillä isä pettää äitiä, on paljon poissa kotoa ja juo liikaa. Babyn äiti alistuu tilanteeseen eikä puolusta tytärtään, vaikka tyrannisoiva isä on väkivaltainen. Baby käy salaa tansseissa ja ihastuu bändissä laulavaan poikaan. Pettymykset ihmissuhteissa johtavat Babyn lopulta epätoivoiseen ratkaisuun, itsemurhayritykseen, mutta kirja päättyy kuitenkin toiveikkaasti.



Kirja piirtää tarkan kuvan 60-luvun nuorten maailmasta. Baby ostelee vinyylilevyjä, kuuntelee Elvistä ja modernia jazzia levysoittimelta, polttaa salaa tupakkaa huoneessaan, käy tanssimassa tai istuu baarissa juomassa Coca-Colaa. Vaikka menneen ajan lehahduksen voi tuntea kirjan sivuilta, niin nuorten kasvukivut tai perhehelvetti aiheena eivät koskaan vanhene. Ongelmavanhempia on ajassa kuin ajassa. Onneksi Babylla on kuitenkin se yksi turvallinen aikuinen, oma isoäiti, jonka luokse voi mennä. Yleensä se yksi turvallinen aikuinen riittää lapsen tai nuoren elämässä.



Baby on kaunis kirja, mutta myös julma. Hellevi Salminen oli vasta 19-vuotias kirjoittaessaan ensimmäisen kirjansa. Minä halusin lukea heti perään häneltä toisenkin kirjan Mikä sun on, Saila? vuodelta 1974. Tämänkin kirjan aihealue on rankka, kun lukiota käyvä tyttö odottaa lasta ja tekee abortin. Hellevi Salminen osaa kirjoittaa todella aidosti ja koskettavasti vaikeista ja kipeistä asioista nuorille. Tuomitsevuus tai liika opettavaisuus ei kuulu hänen tyyliinsä. Hellevi Salminen on palkittu kirjailija ja hänen laaja tuotantonsa sisältää useita nuortenkirjoja sekä lastenkirjoja. Olen kirjoittanut kirjailijan tapaamisesta täällä. Sallan lukupäiväkirjassa on ilmestynyt juuri juttu myös 50 vuotta vanhasta nuortenkirjasta, joka kestää hyvin aikaansa ja kyseessähän on Rauha Virtasen Virva Seljan yksityisasia. Tulen tämän kevään keskittymään blogissani jonkin verran nuortenkirjallisuuteen ja voin paljastaa sen verran, että Montgomeryäkin on luvassa. Kivasti on myös ehdottamani naiskirjailijoiden lista-haaste on lähtenyt etenemään muissa blogeissa.