sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kolmastoista kertomus ja vähän muutakin



Tämä Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus (2007) vangitsi minut. Kirjaa oli pakko kuljettaa mukana kaikkialla ja aina kun vain oli sopiva hetki uppouduin tarinaan tai sen sisältämiin useampiin tarinoihin. Kirjan päähenkilö Margaret on lapsesta asti lukenut valtavat määrät kirjoja ja hän työskentelee isänsä antikvariaatissa. Joka päivä hän avaa jonkun kirjan ja lukee niistä muutaman rivin tai sivun ja antaa näin unohdetuille teksteille äänen. Margaret lukee vain vanhoja, kuolleiden kirjailijoiden kirjoja ja hän on kirjoittanut muutaman elämäkerran kirjallisuuden unohdetuista kirjailijoista. Kuuluisa nykykirjailija Vida Winter pyytää Margaretia kirjoittamaan oman elämäkertansa. Vida Winter on aina ollut salaperäinen, jonka todellinen henkilöllisyys on salattu ja hän on sepittänyt kymmeniä elämäntarinoita itsestään. Nyt hän haluaa vanhana ja sairaana kertoa totuuden Margaretille. Margaret ryhtyy kuuntelemaan Winterin tarinaa ja kirjoittaa tekstiä yötä päivää. Samalla hän tekee tarkkaa tutkimustyötä ja tarkistaa faktoja Vida Winterin elämästä ja vierailee tämän kotiseudulla. Kirjan tarina punoutuu kiehtovaksi kokonaisuudeksi synkkineen perhesalaisuuksineen loppuhuipennuksen saakka. Minä arvasin loppuhuipennuksen ja se juuri tuntuu hienolta, että osasin ratkaista johtolangat Margaretin kanssa. Tarinoilla pitää olla alku, keskikohta ja loppu Vida Winterin sanoin. Kirja on ylistys vanhoille kirjoille ja lukemiselle kuten takakannessa sanotaan ja tämä maailmahan minua niin viehättää.



Teoksessa viitataan muuhun kaunokirjallisuuteen ja Brontën Kotiopettajattaren romaani nostetaan esille toistuvasti. Winterin kirjastosta löytyy useampi kappale Kotiopettajattaren romaania. Tästä oivaltaneena tiedostin, että minulla itselläni on kaksi kappaletta Kotiopettajattaren romaania ihan samaa painosta enkä halua luopua kummastakaan. Eilen törmäsin taas samanlaiseen painokseen ja hetken ajattelin ostavani sen, mutta eihän siinä ole mitään järkeä... mutta ehkäpä kuitenkin...



Kolmastoista kertomus innoitti tekemään minua listan. Blogeissa on listoja pyörinyt kuten esimerkiksi Satun tai Terhin blogeissa. Tämä listan miettiminen on tuottanut minulle päänvaivaa, koska olenhan tässä blogissanikin pyrkinyt tuomaan esiin itselleni merkityksellisiä kirjoja ja jakamaan lukukokemuksia. Tämä lista ei ole mikään lopullinen. Se on tämänhetkinen ja tiedän että vaikuttavia lukukokemuksia on tulossa edessäpäin ja lista elää. Listassa ei ole muuta paremmuusjärjestystä kuin numero yksi. Olen valinnut viisi naiskirjailijan teosta, jotka koen minulle tärkeiksi kirjoiksi. Haastan myös Susan tekemään listaa.


1. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani




Olen lukenut jokaiselta Brontën sisarukselta kirjan. Ylitse muiden on kuitenkin Kotiopettajattaren romaani, joka lapsuudesta asti on sävähdyttänyt minua ensin sarjakuvana, sitten TV-sarjana ja lopulta kirjana, jonka luin 13-vuotiaana. Jane Eyren tarina on inspiroinut minua lapsuudessani kirjoittamaan myös omia tarinoita. Kirjahyllyssäni odottaa lukemistani uusi englanninkielinen sarjakuva Kotiopettajattaren romaanista. Ja pitäisihän se vihdoinkin alkuperäiskielelläkin lukea...

Christa Wolf: Medeia. Kertomus kuudelle äänelle



Minulla oli vaihe kirjallisuuden lukemisessa, jossa olin hyvin rajoittunut. Euripideen Medeian tarina ja Wolfin Medeia-myytin uudelleen tulkinta ovat avanneet silmiäni. Antiikin Kreikan tragedia äidistä, lastensa murhaajasta ei olekaan ihan sitä, miltä näyttää. Ensin Euripides, sitten Wolf. Siinä järjestys, jos kiinnostuu Medeian tarinasta.


Virginia Woolfin teoksia



Virginia Woolf liittyy myös kirjalliseen heräämiseeni. Aallot, Majakka, Mrs Dalloway ja Oma huone on tullut luettua. Woolf on vaikuttanut tajunnanvirtakuvauksellaan lukemiseeni ja rohkaissut minua lukemaan ja tulkitsemaan vaikeatakin tekstiä. Pidän moniäänisyydestä... Oman huoneen kaipuu on todellinen...


Leena Krohn: Tainaron



Kirja on niin kaunis. Ks. tarkemmin aikaisempi merkintäni http://sarankirjat.blogit.fi/2009/07//

Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus on nyt tässä listassa. En ole riittävän kärsivällinen tekemään listoja. Olen yrittänyt jo lapsena kirjoittaa lukemani kirjat listaksi. Aloitin, mutta luovutin, kun en jaksanut käydä niitä läpi kirjastossa. Lukupäiväkirjan (paperinen) pitäminenkin epäonnistui pari vuotta sitten, kun en jaksanut mukamas kirjata niitä ylös. Onneksi on tämä blogi edes, johon kirjaan joitakin lukukokemuksiani, muistijälkiä itselleni...

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Suomalaisen tyttökirjallisuuden äiti Rauha S. Virtanen



Virva oli hiljaa ja katseli taivasta, joka levisi suurena ja tyynenä, kirkkaan avarana, hohtaen lännessä omenanvihreälle ja punervalle. Ilmassa oli ohut sininen kajo - tuoksui puhtaalle havulle, lumelle ja vedelle, ja joukkoon sekaantui myös viimevuotisten lehtien lahoa lemua. Koivujen silmut olivat täynnä elämää, ja peipposen liverrys solisi talon takana metsässä. (s.105, Seljan tytöt)


Seljan tyttöjen maailma Leppäkertunkujalta aina Chileen asti on temmannut minut mukaansa viime viikkojen ajan. Olen nähnyt, kuullut, tuntenut, haistanut, maistanut, kokenut ja elänyt yhdessä heidän kanssaan elämän pieniä ja suuria asioita. Minulla ei riitä sanat kuvaamaan tätä maailmaa, mutta onneksi Rauhalla on sanat hallussaan ja ne soljuu, todellakin soljuu suloisen sulavasti. Huom. minä en ole runoilija, vaikka epätoivoisesti yritänkin sisäistä runokieltäni herättää, mutta Seljoilla runoilua harrastetaan ahkerasti. He ovat luovia, taiteellisia, niin erilaisia keskenään, aktiivisia, eläväisiä, mutta eihän heitä oikeasti ole olemassa, vaikka siltä minusta on tuntunut...


Lapsuudessani tai nuoruudessani en ole lukenut kuin yhden Selja-kirjan ja se ei ollut sarjan ensimmäinen. Kirjastostani ei saanut kaikkia kirjoja, joten Seljat jäivät minulle hieman oudoiksi ja hämäriksi mielikuviksi. Nyt aikuisiällä luin ne ilmestymisjärjestyksessä ja viehätyin lämminhenkisiin kirjoihin aivan tavattomasti. Sarjan aloittaa Seljan tytöt, joka on ilmestynyt vuonna 1955. Rauha oli vasta 24-vuotias, kun hän kirjoitti ensimmäisen Selja-romaaninsa ja siitä tuli heti suuri menestys. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, tapasin Rauha S. Virtasen nuortenkirjailijoiden seminaarissa. Siellä hän kertoi ensimmäisestä Seljan tytöt-versiosta, joka oli "yhteenpötköön" kirjoitettu ja kustantajan kehoituksesta Rauhan piti kirjoittaa se uudelleen ja jakaa lukuihin ja kappaleisiin. Siinä oli Rauhalla "hiki hatussa" puurtamista. Seljan tytöt saivat jatkoa suuren suosion siivittämin ja seuravaksi ilmestyivät Tapaamme Seljalla 1957, Virva Seljan yksityisasia 1960 ja Tuntematon Selja 1964. Sitten Rauha piti taukoa ja meni melkein 40 vuotta, ennen kun Selja-sarja sai lisää jatkoa. Seljalta maailman ääreen ilmestyi 2001 ja sarjan päättää Seljan Tuli ja Lumi 2009.






Ensimmäinen romaani Seljan tytöt kertoo Seljan perheestä - heidän neljästä tyttärestään Krisistä, Margaritasta, Virvasta ja Dodosta, kirjailija-isä Rikusta ja äitipuolesta Reasta. Isä Riku menee uudelleen naimisiin ja tyttäret eivät kovin helpolla sulata uutta äitipuoltaan. Rea itsekin on vasta 24-vuotias ja hän suhtautuu todella aikuismaisen kypsästi tyttöjen nuivaan ja ynseään vastaanottoon. Tämä Rean hahmo on mietittänyt minua kovasti. Hän on äidillinen ja huolehtiva hoivaajatyyppi, kotirouva, myöhemmin kotiäiti, joka luopuu sairaanhoitajan työstään avioituessaan. Hän ei koskaan menetä hermojaan, vaikka Margaritan temppu onkin todella katala hänen rikkoessaan tahallaan Rean hienot mokkakupit. Rea tuntuukin ikäistään vanhemmalta. Kirjassa näkyvät perinteiset sukupuoliroolit, sillä Riku-isä on perheen pää ja elättäjä, mutta toisaalta Rea hoitaa perheen raha-asioita. Selja-sarjassa ei kuitenkaan hehkuteta perinteistä ydinperhemallia. Kirjoissa kuvataan moninaisia perhemuotoja yksinhuoltajista isovanhempiin huoltajina, perhe-elämän ongelmia kuten välinpitämättömyyttä, alkoholismia ja uusperheen sopetumisvaikeuksia.


Olen miettinyt myös Seljan tyttäriä, jotka kaikki ovat omia persoonallisuuksiaan ja suosikkejani heistä. Kris on vanhin heistä ja se järkevä tyyppi perheessä. Hän pitää koulutusta ja opiskelua tärkeänä ennen perheen perustamista. Margarita on temperamenttinen, taiteellinen ja itsekäskin. Virva on taas ujo, haaveileva ja kirjoittava hahmo, johon on helppo samaistua. Dodo on kuitenkin sarjan kiinnostavin hahmo mielestäni, sillä hänessä tapahtuu kaikista eniten muutosta kiltistä ja tottelevaisesta tytöstä itsenäiseksi ja rohkeaksi toimijaksi. Kaikki tytöt kouluttautuvat ja luovat niin sanotusti omaa uraansa. Perheellistyminen ei myöhemmissä vaiheissa ole enää este työssäkäymiselle.


Selja-kirjoissa on paljon muitakin ihania henkilöhahmoja ja tytöillä on laajat ystävä- ja tuttavapiirit. He perustavat yhdessä ystäviensä kanssa Maailmanparantajien kerhon. Kirjoissa on aatteita ja politiikkaa mukana ja on kiinnostavaa lukea tuon ajan historiallisista tapahtumista. Chilen jännittävistä tapahtumista ja vallankumouksesta kertovat kaksi viimeisintä kirjaa. On jotenkin hämmästyttävää lukea suomalaisista nuorista, jotka ovat ollet niin aktiivisia toimijoita oman aatteensa puolesta, halunneet "parantaa maailmaa" ja järjestäneet erilaisia tapahtumia. Rauha on kirjoittanut Selja-sarjan lisäksi useita nuorten kirjoja, kuunnelmia ja näytelmiä ja hänen tuotantoaan voi nähdä tästä linkistä: http://wsoy.fi/yk/authors/show/444


Tiedättekös, että Rauha on 78-vuotias ja edelleen kirjoittaa. Hän on isoäiti ja viettää paljon aikaa lastenlastensa kanssa. Minulle oli suuri kunnia tavata hänet seminaarissa ja aarteinani nyt vaalin hänen nimikirjoituksellaan omistamia Selja-kirjojani. Mielestäni Rauha S. Virtanen on luonut hienoa suomalaista tyttökirja-genreä. Noilta ikinuorilta vekkulisilmiltä voisi pyytää vieläkin uutta Selja-kirjaa...Rauha kyllä kuuntelee fanejaan...