sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Leena Krohn: Datura tai harha jonka jokainen näkee


Oletteko koskaan leikkineet ajatuksella, kun lähdette jonnekin, pysähdytte ja palaatte takaisin hakemaan jotain uhohtunutta ja jatkatte uudestaan matkaa, niin "toinen minänne" meneekin edellä samaa määränpäätä kohti, mutta sitä aikaa ennen pysähtymistä? Usein mietin oliko tarkoituskin pysähtyä ja mennä vasta viisi minuuttia myöhemmin ja välttää jokin vaaratilanne autolla ajaessa, jonka olisi kohdannut alkuperäisessä ajassa... En ole itse nauttinut daturaa siis hullunruohoa, vaikka tällaisia tässä pohdiskelen. Kirjan päähenkilö kylläkin ottaa sitä päivittäin ja se saa hänet kokemaan aistiharhoja vai toisenlaisia todellisuus-havaintoja? Päähenkilö on nimetön toimistussihteeri, joka toimittaa lehteä Uutta Anomalistia epätavallisista ja selittämättömistä ilmiöistä. Työssään hän kohtaa ja haastattelee erikoisia ihmisiä, äänien herrasta ja kallonporaajista vampyyreihin. Ajanmieheksi kutsumalla henkilöllä on kiinnostava teoria ajan kulumisesta, joka onkin illuusio (lyhennelty hieman).



"Aikahan merkitsee meille juuri sitä, että kulkeudumme, kiidämme tai ryömimme aina samaan suuntaan, jota nimitämme tulevaisuudeksi. Me jätämme joka hetki menneisyyttä taaksemme, paikkaan, johon emme voi palata. Mutta jos - olisi toinenkin aikaulottuvuus, voisimme myös edetä diagonaalisesti..." (130s.)



"Voisimme astahtaa sivulle, kun meitä uhkaa jokin epämieluisa tapahtuma..." (130s.)



"...voisimme tarpeen tullen perääntyä, maleksia, oleskella paikoillamme tai rynnätä eteenpäin.. Saattaisimme jossain määrin valita menneisyytemme, sillä informaatio voisi kulkea tulevaisuudesta menneisyyteen." (130-131s.)



Päähenkilö toteaa lopuksi: "Alku tosin on kaukana, mutta loppu on aina lähellä. Sitä aika merkitsee, ihmiselle." (132s.)



Päähenkilö, joka siis on riippuvainen vaarallisesta Datura-rohdosta, kokee myös tilanteita, joka saa miettimään mikä onkaan harhaa tai totta, tai eri todellisuutta. Hän menee tuttuun kukkakauppaansa, jonka omistaja onkin vaihtunut ja kukkakaupassa syntyy absurdi tappelutilanne. Myöhemmin palatessaan kauppaan vanha omistaja onkin edelleen siellä töissä ja mitään kaaosta ei ole ikinä tapahtunutkaan? Unethan ovat mielestäni vaikuttavia todellisuuskokemuksineen ja niistä on vaikea välillä päästä hereille ja on pitänyt ihan tarkistaa, että miten se "todellisuus" menikään... Ja korostan vieläkin, että en ole itse nauttinut mitään daturaa.



Leena Krohn kirjoittaa niin kiehtovasti, eleettömän yksinkertaisesti, vaikuttavia sanoja, joiden takana on niin paljon merkityksiä - ei voi muuta kuin ajatella ja taas ajatella. Aikasemmassa merkinnässäni kirjoitin Krohnin hienosta Tainaron-teoksesta, jolloin tutustuin hänen tekstiinsä ensimmäisen kerran. Tulevaisuudessa, kun siis etenen lineaarisesti aikajatkumolla aion lukea Krohnin teoksia lisää ehdottomasti, mutta en heti kaikkia kerralla. Tarvitsen aikaa sulatteluun ja pohdiskeluun. Krohnin tekstinäytteitä hänen kirjoistaan löytyy hänen omilta kotisivuiltaan http://www.kaapeli.fi/krohn/ Kiinnostavaa, että Krohn kuvailee itseään daturan kasvattajaksi...