Maria Kallio-dekkarit ovat sellaisia, joihin tartun heti, kun vaan näenkin sarjan uusimman osan kirjakaupassa. Vanhoissahan kirjoissa on se oma ominaishajunsa ja kiehtovuutensa, kun lukee omistuskirjoituksia tai löytää kortteja, kirjanmerkkejä sivujen välistä. Minun täytyy tässä yhteydessä mainita uudesta, vanhasta löydöstäni eli Aila Nissisen kirjoittamasta Vihreät ympyrät, joka on nuortenkirjojen Vihreä kirjasto-sarjaa. En ole sitä lukenut vielä, mutta selatessani sivuja, paljastui sieltä kirjailijan oma omistuskirjoitus ja vieläpä joitain hänen kommenttejaan tekstistä. Olin aivan mykistynyt! Palatakseni kuitenkiin uutuuskirjoihin, niin pidän myös niiden tuoreesta, kutsuvasta tuoksusta ja nyt pitkästä aikaa luin melkeinpä juuri painosta tulleen kirjan.
Leena Lehtolaisen Maria Kallio-sarja on minulle taas sellainen koukuttava dekkarisarja. Täytyy aina tietää, missä mennään Maria Kallion henkilö-kohtaisessa elämässä ja samalla sitten pähkäillä, kuka on mahdollinen syyllinen tapahtuneeseen rikokseen. Minne tytöt kadonneet - kirjassa (2010) on menty ajallisesti muutama vuosi eteenpäin ja Maria on nimitetty epätyypillisten rikosten yksikköön komisarioksi vanhaan työpaikkaansa Espoon poliisiin. Aikaisemminhan Maria toimi pitkään väkivaltarikosten pomona ja kun työ alkoi maistumaan pakkopullalta, niin edellisessä osassa Väärän jäljillä (2008) hän siirtyi perheväkivallan tutkimusprojektiin mukaan, kunnes pakotettiin takaisin poliisin hommiin. Täytyy sanoa, että olin jo vähän huolissani tästä Maria Kallion haluttomuudesta perinteiseen poliisityöhön, mutta nyt hän on taas takaisin entisessä vauhdissaan. Yllätys, yllätys Maria on myös kouluttanut afganistalaisia poliiseja ja joutuu vaaratilanteeseen itse matkustaessaan Afganistaniin. Suomessa Maria taas tutkii kolmen maahanmuuttajatytön katoamista ja yhden muslimitytön murhaa. Kaikki tytöt ovat käyneet samassa Tyttökerhossa, jossa Marian tytär Iidakin käy. Onko kyseessä kunniamurha, viharikos vai sarjamurhaaja? Maria selvittelee tapauksia yhdessä tuttujen työkavereidensa Koivun ja Puupposen kanssa.
Lehtolainen kuvaa romaaneissaan hyvin realistisesti poliisin työtä ja arkea ja aina yhteiskunnallisesti vaikeitakin asioita kuten perheväkivaltaa tai rasismia. Nyt hän tarttuu uudessa romaanissaan monikulttuurisiin kysymyksiin. Minne tytöt kadonneet tuo esiin niitä ongelmia, joita maahanmuuttajatytöt kokevat, kun tiukasti kontrolloidun kulttuurin perinteet ja vapaamman länsimaisen yhteiskunnan käsitykset joutuvat törmäyskurssille. Lehtolaisen kuvaama maailma ei ole mustavalkoinen vaan se sisältää monia vivahteita. Odotin tällä kertaa enemmän yllätysmomentilta, mutta yllätykset eivät tuntuneet kovin uskottavilta. Murhakin selviää poikkeuksellisen aikaisin. Maria Kallio on nyt keski-ikäistynyt ja elämä näyttäytyy seesteisenä, pahimmat ruuhkavuodet ovat takana päin eikä työ aiheuta niin paljon ristiriitoja henkilökohtaisessa perhe-elämässä. Seuraavassa Maria Kallio-dekkarissa voisi kyllä olla enemmän taas jännitystä ja päähenkilön sisäiset ristiriidat, ne tuovat aina oman jujunsa tarinaan.
Viimeisimmässä Anna-lehdessä on Leena Lehtolaisesta kiinnostava artikkeli, missä hän kertoo itsestään ja siitä kuinka jokainen hänen kirjoittamansa kirja on oikeastaan edellistä suurempi ihme - että vielä löytyi sanottavaa. Varmasti löytyy sanottavaa Leena! En ole koskaan katsonut Maria Kalliosta kertovaa tv-sarjaa, mutta en osaa kuvitella Maria Kalliota Minna Haapkylän näköisenä, vaan enemmän Lehtolaisen näköisenä. Minne tytöt kadonneet on Maria Kallio-sarjan 11. romaani. Maria Kalliolla on myös omat nettisivut. Sieltä löytyy hänen CV:nsä, tietoja muista sarjan henkilöhahmoista, teokset tietenkin, Antin Marian miehen ruokaohjeita, koska hän tekee yleensä perheen ruuat (lähinnä luomua) ja mikä parasta löysin sieltä Marian kirjeitä Koivulle, jotka kannattaa lukea tämän kirjan lukemisen jälkeen. Suosittelen tätä kirjaa Maria Kallio-faneille ja ne, jotka eivät ole aikaisemmin lukeneet Maria Kallio-dekkareita ja kiinnostuvat tästä räväkän rohkeasta punapäisestä naissankarista, niin tästä voi aloittaa tai sitten jostain aikaisemmasta teoksesta.
Sinähän olet oikein Leena Lehtolainen konkari;-) Ajatuksemme kulkivat jotenkin samaan suuntaan ja Anna -lehtikin oli päässyt molemmilla mukaan. Minä ostin Lehtolaisen takia myös Seuran!
VastaaPoistaMaria oli nyt seesteisempi, mutta minusta se antoi itse asialle enempi tilaa. Tämä asiahan on niin iso ja tosi. Saat varmaan seuraavalla kerralla kovempaa tarinaa, sillä muistan lukeneeni, että työn alla olisikin Hilja Ilveskero -tarina, jolloin takuulla saamme kovaa jännitystä, mutta toivottavasti sen pehmusteeksi myös runsaasti hyvää erotiikkaa.
Ai nuo kirjeet;-) Minä luen ne illemmalla. Nyt on pakko ottaa breikki ja mies vastaan töistä...ja lepuuttaa samalla silmiä myös. Mieleeni kirjasta se kohta, jossa oli 'veli jota en koskaan saanut'. Minä poden samaa ikävää veljeen, jota en koskaan saanut, ehkä siksi en sitä maininnut, mutta tässähän se nyt tuli - sekin.
Hei Leena, olisipa kiva tavata Lehtolainen vaikka kirjamessuilla ja saada nimmari johonkin hänen kirjaansa. Henkivartijaa en ole vielä lukenut.
VastaaPoistaMaria Kallio-sivuissa on myös Antin ruokaohjeita, jotka voisivat sinua kiinnostaa myös ja voitpa laittaa niitä blogiisikin. :)
Kiitos vinkistä! Katson huomenna, kun tämä päivä on ollut aika hektinen ja se uusi blogiformaattikin on vasta nyt kunnossa. En alita edes uutta kirjaa nyt. Öitä
VastaaPoistaMä olen Lehtolaisen suosion perusteella välillä ihmetellyt, että kukahan häntä fanittaa, ja nyt löytyi hyvät perustelut sille, että ainakin sinä. :) Olen parit Lehtolaiset lukenut ja minusta ne olivat vähän tylsiä ja kaavamaisia. Tappava säde -kirjasta kyllä pidin. Luen melko vähän dekkareita muutenkin, joten ehkä sekin selittää että olen vähän ulkona näiden suosiosta.
VastaaPoistaVaikka en ole erityisemmin dekkarien ystävä (olin aikaisemmin), niin Lehtolaista luen mielelläni. Maria Kalliossa on hahmona paljon kiinnostavaa ja häneen jotenkin kiintyy. Myös Lehtolaisen kyky tuoda esille ajankohtaisia, kipeitäkin teemoja, kiinnostaa. Tämä uusinkin vaikuttaa ainakin sinun ja Leenan esittelemänä sellaiselta, että tulen sen jossain vaiheessa lukemaan.
VastaaPoistaMinäkään en nähnyt Minna Haapkylässä Maria Kalliota. Haapkylä on hyvä näyttelijä ja pidän hänestä kovasti mm. Kuutamolla-elokuvassa, mutta Maria Kallio on jotenkin eläväisempi, verevämpi.
Kiitos tuosta linkistä Maria Kallion sivulle. Menen sinne kurkkaamaan!
Olen myös kova Leena Lehtolais- ja etenkin Maria Kallio -fani. Tätä uusinta kirjaa en ole vielä lukenut, sillä saan uusimman Kallion aina synttärilahjaksi ja vielä pitäisi kuukausi odotella... Sinun ja muiden kommenttien perusteella tätä kirja kyllä todella kannattaa odottaa. On mahtava saada tietää, mitä Kallio-Sarkelan perheelle kuuluu. Ja tietysti kirja kertoo myös kiinnostavasta aiheesta. Olenkin jo vähän odotellut, milloin Lehtolainen kirjoittaa musliminaisten elämästä.
VastaaPoistaHenkivartijaa en oikeastaan voi suositella, sillä päähenkilö on minusta jotenkin epäaito eivätkä tapahtumat tempaisseet mukaansa. En ilahtunut ollenkaan, kun kuulin että Lehtolainen siihen jatko-osaa.
Hei Salla, minäkin pidin kovasti Tappavasta Säteestä ja se olikin ensimmäinen kirja, jonka luin Lehtolaiselta. Siitä lähti sitten Maria Kallio innostukseni. Tappavassa säteessähän Maria on sivuosassa ja aloin taas tapani mukaan jäljittämään kiinnostavaa hahmoa, joka johti uuteen Lehtolaisen kirjaan ja sittenpä jäinkin koukkuun.
VastaaPoistaNiin dekkareita minä olen aina lukenut! Pidän perinteisistä salapoliiromaaneista sekä rikos- ja jännityskirjallisuudesta. Nyt kun mietin, niin alkoihan se kiinnostus ensin jännittävistä tyttökirjoista kuten Neiti Etsivät, Dana-tytöt, mutta luin myös poikakirjoja kuten 3 etsiviä ja Sivar Alhrudin arvoitus-sarjaa, ja mitä kaikkea muuta olenkaan lukenut Enid Blytonit, sarjojapa siis. Sen muistan että ensimmäisiä aikuisten jännityskirjoja, joita luin, oli George Simenonin Maigret-sarja ja pakkohan ne oli lukea ne kaikki. Maigret tuli ensin, sitten vasta Agatha Christie ja Sherlock Holmes. Myöhemmin sitten nämä sarjamurhaaja-trillerit, olin jo aikuinen, mikä itseasiassa on parempi niin, koska minulla on tosiaan vilkas mielikuvitus. Niin ja minustahan piti tulla isona salapoliisi (yksi ammattivaihtoehto, toinen oli kirjailija).
Niin että Salla ja Lumiomena dekkareita vaan lukemaan, koska ehkä se juju on siinä, oletko yhtä hyvä ratkaisemaan arvoituksen kuin päähenkilökin ja samalla pienet harmaat aivosolusi tekevät työtä ja yleensä pahakin saa palkkansa. Niin dekkarit ovat aivoille hyväksi, tähän tyydyttävään loppupäätelmään päädyn analyysissani!:)
Ja Susa tsemppiä odotukseen, kyllä se kannattaa! Oletko käynyt niillä Maria Kallio-sivuilla? Se voisi vähän helpottaa, jos olet kovasti kärsimätön!:)
Susa, se Henkivartijan päähenkilö on niin kovis, että sen takiakin jo jotenkin epäuskottava.
VastaaPoistaIstuimme lauantaina iltaa seurueessa, jossa mm. entinen naisrikospoliisi (nyt yksityisyrittäjä ihan muulla alalla) ja hän sanoi katsoneensa joka ainoan Maria Kallion, koska paitsi että ne olivat niin jännittäviä, ne olivat myös uskottavia.
PS. Ihmettelen suuresti ellei Lumiomena suurena brittifanina fanita Poirot- ja Miss Marple -sarjoja;-) Nekin ovat dekkaria.
VastaaPoistaTykkäsin kirjasta todella paljon! todella jännittävää lukemista, mutta suututti kyllä jotkut kohdat missä käytettiin rasistisia sanoja.
VastaaPoistaThis article will assist the internet visitors for creating new
VastaaPoistablog or even a weblog from start to end.
Review my web site ... online casino guide