Saran Kirjat - blogi
Aloitin kirjablogin pitämisen säännöllisen epäsäännöllisesti neljä vuotta sitten. Käytin ensin Wordpressin blogipohjaa, mutta siirryin kesällä 2011 Bloggeriin. Blogini myötä innostuin lukemaan lapsuuteni tyttökirjoja uudestaan ja aloin kerätä kirjoja omaan kokoelmaani. Bloggaan tyttökirjoista, mutta myös muustakin kirjallisuudesta. Luen dekkareita, historiallisia romaaneja, klassikkoja, tietokirjoja sekä nykynuortenkirjoja. Pääasiassa kirjat, joita esittelen ovat omia hankintojani, kirjaston kirjoja tai joskus kustantamon arvostelukappaleita.
Kuka
Minne tyttökirjat veivätkään minut? Olen nykyään tyttökirjatutkija. Olen kiinnostunut vanhemmasta suomalaisesta tyttökirjallisuudesta, jota tarkastelen kasvatuksen ja koulutuksen näkökulmista. Väitöskirjan tekeminen on alkanut syksyllä 2011. Saatan esittää täällä blogissani silloin tällöin kysymyksiä, joita saatan käyttää tutkimustarkoituksessa. Ilmoitan siitä kysyessäni tai otan yhteyttä kyselyjeni vastaajiin. Tyttökirjat eivät kuitenkaan ole ihan koko elämäni vaan toimin aikuisopettajana. Minulla on myös perhe ja kissa.
Unelma
L.M. Montgomeryn tieteelliseen konferenssiin osallistuminen Prinssi Edwardin saarella, kesällä 2014 aiheena L.M.Montgomery and War.
Tekijänoikeus
Kirjojen kansikuvat ovat monesti kustantamojen materiaalia. Tyttökirjojen kansikuvat ovat minun aineistoani ja samoin blogitekstit. Ethän kopioi mitään mainitsematta lähdettä tai kysymättä lupaa!
Yhteystiedot
Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen sara.kokkonen@utu.fi. Mielelläni kuuntelen suomalaisten tyttökirjojen lukukokemuksista ja lukumuistoista.
Lopuksi toivon, että viihdytte blogini parissa ja tervetuloa mukaan myös uusia lukijoita!
Sara Kokkonen